torstai 4. kesäkuuta 2015

Taakanjaosta

Taakka on joku painava tai ikävä asia, jonka jakaminen tarkoittaa sitä, että sen kantamiseen osallistuu varsinaisen asianosaisen lisäksi muitakin. Esimerkiksi muuttokuorman kantaminen on kova taakka, johon yleensä osallistuu muuttajan lisäksi myös sukulaisista tai tuttavista koostuva vapaaehtoisten joukko. 

Tapana on, että näiden vapaaehtoisten joukko palkitaan kiitoksin ja tarjoiluin. Aiemmin näistä taakanjakajista käytettiin myös sanaa talkooväki. 

Taakaksi kutsutaan myös esimerkiksi kustannuksia, jotka johtuvat yhteisesti hyväksi nähdyistä asioista. Esimerkiksi julkiset palvelut kustannetaan veroista, jolloin meille kaikille syntyy verotaakka. 

Nämä palvelut ja niitä rahohoittamaa kerätyt verot päätetään demokraattisesti kansan valitsemassa eduskunnassa. Syvimmältään kyseessä on siis vapaaehtoisuudesta, josta saadaan tuki eli palkkio silloin, kun varallisuus ei mahdollista lasten koulutusta, työttömyys tai sairaus vievät elämän taloudelliset edellytykset tai vanha vihulainen uhkailee rajan takana. 

Raamatussa taas tunnetaan synnin taakka. Sen alkujuuri on Eevan käärmeen innoittamana tarjoilemassa omenassa, jonka Aatami söi. Ja se konkretisoituu aina, kun ihminen tekee Jumalan tahtoa vastaan. Tästä taakasta pääsee kuitenkin luterilaisessa kirkossa eroon tunnustamalla syntinsä eli tekosensa ja uskomalla Jeesuksen Jumalan pojaksi. Katolisten täytyy lisäksi tehdä hyviä tekoja.

Raamatuillisessa taakanjaossa on siis kyse omien ja esivanhempien tekojen sovittamisesta. Omalta kohdalta synnit voi ainakin teoriassa välttää, mutta esivanhempien suhteen on tietenkin vaikea korjata asetelmaa. Onneksi tästäkin taakasta pääsee eroon pelkän uskon avulla; mikä palkitsee synnintekijän sisäisellä rauhalla ja odotuksella ikuisesta elämästä tuonpuoleisessa. 

Humanitaarinen maahanmuutto nähdään mediassa yleensä vastuun ottamisena heikommassa asemassa olevista. Kyse on kuitenkin yksiselitteisesti hyväntekeväisyydestä, ei vastuusta, jonka syntymiseksi pitäisi olla joku syy. 

Niin tai näin, Eurooppaan muualta tulijoiden parempaa elämää meidän sosiaaliturvamme varassa tai joskus ehkä myös työtä tehden, mutta ilman siihen meillä tarvittavaa osaamista, tavoittelevien asioiden järjestelmistäkin on viime aikoina alettu kutsua taakanjaoksi. 

Tämä uusi taakanjaon laji poikkeaa kuitenkin radikaalisti edelle kirjoittamistani taakanjaon malleista. Sen taustalla ei nimittäin ainakaan Suomessa ole sen enempää omien kuin esi-isienkään aiheuttamia syitä, siihen ei liity suomalaisten kannalta etuja eikä hyötyjä ainakaan kokonaisuutena, eikä siitä seuraa suomalaisille erillistä palkkaa. 

Lisäksi se näyttää lipeävän vapaaehtoisuuden periaatteesta johtaessaan tulijoiden pakkosijoittamiseen, niin EU:n kuin paikallisellakin tasolla. Vastineeksi luvataan vanhusten pyllynpyyhkijöitä ja monimuotoista kulttuuria, vaikka niiden sijastaan maahan tulee joukoittain sosiaaliturvalla eläjiä ja yleistä turvattomuutta lisääntyneistä seksuaalirikoksista ja sananvapauden tukahduttamisesta aina terrorismin lisääntymiseen. Niinpä suomalaiset ovat ilmaisseet selvästi halunsa rajoittaa humanitaarista maahanmuuttoa.

Tämä on sikäli mielenkiintoista, että näin tulemme lähelle verotuksen alkuaikoja, jossa muita vahvempi sotaruhtinas, Suomessa Ruotsin kuningas, liitti uusia kansoja valtansa alle pakottaakseen nämä maksamaan veroja. 

Vastineeksi hän lupasi suojelua siinä missä italialainen mafiosokin. Eli käytti verorahansa käymällä aktiivisesti sotia pitkin Eurooppaa muiden vertaistensa kanssa, joiden seurauksena myös veronmaksajan omaisuus tuli huonon sotaonnen kausina aika ajoin hävitetyksi. Jos Ruotsinvallan aikaisilta Suomen asukkailta olisi kysytty, ei veroja olisi maksettu luultavasti lainkaan. 

Edelle kirjoittamani tuli mieleen, kun luin tämän aamun lehdestä ulkoministeri Timo Soinin sanoneen, että "pakolaiskysymys on ratkaistava ongelman syntyjuurilla, ei siirtämällä ihmisiä Suomen rajojen sisäpuolelle". Sen innoittamana kannustan pakolaisia ja heidän maanmiehiään yhteiseen taakanjakoon kotimaissaan niin, ettei kenenkään enää tarvitsisi lähteä pakolaiseksi. 

Tämä olisi sellaista taakanjakkoa, johon jokainen taakanjakaja voisi osallistua vapaaehtoisesti ja yhteisvastuullisesti ja jokainen saisi palkkiona paremmat elinolosuhteet. Samalla tulisi korjatuksi mahdolliset omat virheet, jotka ovat osaltaneet johtaneet ongelmiin kotimaassa.

Edellä kuvatun kaltaisen taakanjaon ei pitäisi olla edes vaikeaa: jos jokainen pidättyisi vaatimasta enemmän kuin omaa osaansa, jos jokainen suvaitsisi ja kunnioittaisi toisensa maailmankatsomusta ja jos jokainen työskentelisi hartiavoimin yhteisen hyvän puolesta kuin muuttotalkoolainen ikään, toteutuisi kuin huomaamatta sellainen taakanjako, joita kuvasin tämän tekstin alkupuolella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajat näkyvästi esillä Pietarsaaressa
Salaperäinen raiskaaja palaa kaduille Espoossa
700 Välimeren takaista terveistä EU:n komissiolta

2 kommenttia:

  1. Eivät kai mamut mikään taakka ole? Nehän paikkaavat huoltosuhdetta.

    Mainoskatko - Paavo Tajukangas kirjoittaa pätevyyssateesta.

    VastaaPoista
  2. Pätevyyssade on kansantaloustieteilijä Tino Sanandajin mukaan tyypillistä ruotsalaismedian valehtelua. Hänen mukaansa vain kymmenellä prosentilla maahantulleista syyrialaisista on lukionjälkeistä koulutusta vähintään kolme vuotta. Sanandaji kirjoittaa: media on viime vuosina ylläpitänyt järjestelmää, missä maahanmuutosta valehdellaan ja näitä valheita sitten puolustellaan nettivihalla niitä kohtaan, jotka kertovat tosiasioita ja tuovat esille epäkohtia. Sanandajia itseään maahanmuuttotaustasta johtuen on kohdeltu suhteellisen hyvin, mutta hän on nähnyt, kuinka virkajournalistit pyrkivät hiljentämään julkaistujen väärien tietojen arvostelijat. Ruotsi on suoranaisen massahysterian vallassa. Kunnialliset ja ammattitaitoiset toimittajat ovat ilmeisesti katsoneet parhaaksi olla hiljaa tässä ryöpytyksessä.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!