torstai 18. kesäkuuta 2015

Mihin Kreikan vaihtoehdot johtavat?

Päivän lehti kertoo Kreikan vaihtoehdot. Tarkasteellaanpa niitä siis hiukan.

"Kreikka suostuu noudattamaan eurovaltioiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n hätärahoituksen ehtoja. Se tarkoittaisi, että tammikuussa vaalit voittanut Syriza-puolue peruisi vaalilupauksiaan. Vaarana olisi poliittinen sekasorto Kreikassa."

HS unohtaa kuvauksestaan meille oleellisimman seikan. Eli sen, ettei Kreikka suinkaan tule tämän vaihtoehdon mukaan maksamaan velkojaan takaisin, vaan se tarvitsee jonkin ajan kuluttua uuden lainapaketin selviytyäkseen jälleen eteenpäin. Ratkaisu ongelmaan syntyy vasta sitten, kun Kreikka vapautetaan koronmaksusta ja inflaatio on syönyt maan lainat.

"Sovintoa ei saada aikaan ja Kreikka laiminlyö erääntyviä lainojaan. Kreikan maksukyvyttömyys voisi johtaa valtion eroamiseen eurosta, mikä horjuttaisi entisestään talous- ja rahaliiton uskottavuutta. Euro on julistettu peruuttamattomaksi."

Tämän vaihtoehdon seurauksena Kreikka ilmoittaa yksipuolisesti jättävänsä velkansa maksamatta ja joutuu hetkeksi hylkiövaltion asemaan. Samalla sen talous kuitenkin kääntyy nousuun äärimmäisen edullisen hintatason seurauksena, koska turismi nousee ennennäkemättömään kukoistukseen. 

Myös maassa oleva muu taloudellinen toiminta saa valtavan piristysruiskeen ja taloudellinen houkuttelevuus vie eurooppalaiset liikemiehet mukaan Kreikan talouteen, minkä seurauksena Kreikan hylkiöasemakin lakkaa.

Euroopan Unionin kannalta seuraa lyhyt epävakauden kausi, jonka lopputulos on vaikeasti ennustettava. Selvää on kuitenkin se, että EU:n liittovaltiokehitys ottaa takapakkia. 

Tämä lienee syy sille, että EU haluaa keinolla millä hyvänsä välttää tämän Kreikka-ongelman todennäköisimmän ratkaisumallin toteutumisen ja on valmis uhraamaan lisärahaa helleenien pohjattomaan kitaan siirtääksen lopullisen ratkaisun mahdollisimman kauas tulevaisuuteen. Niin pitkälle EU-eliitti ei kuitenkaan mene, että uhkaisi Kreikkaa sotilaallisella väliintulolla.

Tässä vaihtoehdossa meidän kannaltamme parasta olisi se, että Suomen takuutukset ja vakuutukset pelastaisivat mitä pelastettavissa on. Suomalainen isänmaallinen Eurooppapolitiikka pyrkisi siksi toimimaan tämän vaihtoehdon toteuttamiseksi, koska muut vaihtoehdot ovat vielä huonompia.

"Eurovaltiot ja IMF suostuvat Kreikan lainojen uudelleenjärjestelyyn, jossa osa lainoista mitätöidään. Sen vastineena Kreikan pitäisi uudistaa talouttaan parantaakseen kustannuskilpailukykyään ja talouskasvun edellytyksiä. Kreikka voisi ottaa käyttöön rinnakkaisvaluutan ja rajoittaa pääomanliikkeitä."

Tämäkin on Kreikan kannalta kohtuullisen hyvä ratkaisu. Kun lainat on kerran mitätöity, voi Kreikka unohtaa ratkaisuun pääsemiseksi hyväksymänsä EU:n vaatimukset. Maan talous kääntyy nousuun, jonka nopeus riippuu jäljelle jäävien lainojen määrästä.

EU:n kannalta tässä ratkaisussa oleellista on se, että Kreikkaan menneet lainarahat katoavat kuin pieru Saharaan. Todennäköisesti myös Suomen takuutukset ja vakuutukset menettävät arvonsa, koska lainojen anteeksianto on vapaaehtoista. Tämän vaihtoehdon toteutumisen esteenä onkin nimenomaisesti poliitikkojen vaikeus myöntää tehtyjen ratkaisujen olleen vääriä.

Jääkäämme siis odottelemaan mihin ratkaisuun neuvotteluissa päädytään. Kaikkien kolmen ratkaisun yhtenä nimittäjänä on joka tapauksessa sen mahdottomuus että Kreikkaan viedyt rahat voisivat joskus palautua lainoittajille - eivät ainakaan täysimääräisenä eivätkä inflaatiokorjattuna.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksan presidentti avasi tien Suomen vaurastumiselle
Ottaako Soini Rinteestä selvää?
Kataisen ja Stubbin vastuunkannosta





5 kommenttia:

  1. Katainen, Urpilainen ja Stubb pitäisi kyllä panna vankilaan maanpetoksesta. Niin vittumaisen tempun menivät suomalaisille veronmaksajille tekemään.

    VastaaPoista
  2. Tosiasiallisesti tuon tason valtiopetoksesta ei ole kyllä ole kuin yksi mahdollinen tuomio ja se ei sisällä vankeutta vaan teloituskomppanian.Erityisesti Kataisen itselleen miljardeilla ostama mukava pikku suojatyöpaikka kansalaisten hyvinvoinnin hinnalla hakee veroistaan ja ei taida edes Otto Ville Kuusinen päästä samalle tasolle.

    VastaaPoista
  3. Usarin puheenvuoropalstalla Henri Myllyniemi kirjoittaa asiaa Kreikan tilanteesta. Suosittelen tutustumaan hänen kirjoituksiinsa.

    Kukkaruukku-Käteisestä sen verran, että niin paha paskan maku on vieläkin suussa etten missään vaaleissa äänestä ketään Sekoomuksen ehdokasta.

    VastaaPoista
  4. [i]Samalla sen talous kuitenkin kääntyy nousuun äärimmäisen edullisen hintatason seurauksena, koska turismi nousee ennennäkemättömään kukoistukseen.

    Myös maassa oleva muu taloudellinen toiminta saa valtavan piristysruiskeen ja taloudellinen houkuttelevuus vie eurooppalaiset liikemiehet mukaan Kreikan talouteen, minkä seurauksena Kreikan hylkiöasemakin lakkaa.[/i]

    Epärealistisia toiveita. Ensinnäkään turismilla ei kokonaista maata nosteta kukoistukseen, kapasiteetin rajat seka tuottajien että asiakkaiden puolelta tulee vastaan. Kreikan matkailuteollisuus pyörii jo nyt täydellä höyryllä joten se siitä. Toisekseen ne turistit jotka valitsevat lomakohteensa hinnan perusteella tuskin ovat sieltä maksukykyisimmästä tai -haluisimmasta päästä.

    Kreikka on ja pysyy suuren maariskin maana, businessmiehet tuskin ryntäävät tekemään sijoituksia maahan jossa sijoitusten menettäminen on mahdollista. Jos Kreikka jättää velkansa maksamatta niin olisi aika jännä ajatus olettaa että samat pääomasijoittajat jotka juuri ovat menettäeet rahansa haluaisivat menettää lisää.

    Tuo maariski muuten pitää suuremmat sijoitukset poissa Suomestakin, kapa tervejärkinen perustaisi tuotantolaitosta maahan jonka vero- ja ympäristöpolitiikka on luonteeltaan rankaisevaa sekä ennalta-arvaamattoman tempoilevaa ja joka ulkopuolisin silmin on tyrkyttämässä itseään tieten tahtoen Venäjän syliin ja irti Euroopasta.

    Maailmalla ei ole pulaa houkuttelevista matkailu- ja sijoituskohteista. Suomi ei kuulu kumpiinkaan, Kreikka sentään vetää puoleensa halvan viinan, lämmön ja seksin perässä juoksevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla epärealistista, mutta aivan samoista syistä Kreikka ei pysty koskaan maksamaan velkojaan.

      Suomeen näyttää kyllä löytyneen sijoittajia. Viimeinen oikein iso sijoitus taisi olla telakkasijoitus.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!