tiistai 12. toukokuuta 2015

Nyt on tekemisen meininki!

Päivän paras uutinen taitaa kertoa nuorten innosta työllistää itsensä yrittäjiksi. Taustalla on kesätöiden saamisen vaikeus, joten monet teini-ikäiset ovat päättäneet työllistää itsensä esimerkiksi hanttihommiin facebookin kautta - siis siivousta tai jotain muuta vastaavaa hommaa. Näin nykynuoristamme omatoimisia aikuisia, jollaisilla on eväät nostaa Suomi ennennäkemättömään hyvinvointiin.

Toiseksi paras uutinen kertoo hallitusneuvotteluista. Sen mukaan kolmen puolueen neuvottelijat lupaavat yhteiskuntamme menoon isoja muutoksia. Tämä on hyvä, sillä Kataisen/Stubbin kaudella hallitustyö ainakin talouskehityksen kautta tarkasteltuna oli kerrassaan kelvotonta.

Eikä kahta ilman kolmatta. Fiskars ostaa maailmalta melkein itsensä kokoisen kuluttajatuoteyrityksen, minkä seurauksena sen myyntilistalle tulevat mm. Britannian kuningashuoneen keittiöhankinnat. Näin Ehrnroothien jo ennestään kansainvälisen tason sukuyhtiöstä tulee alallaan yksi maailman suurimmista pelureista.

* * *

Kaikkia kolmea edelle kirjaamaani uutista yhdistää se, että ne osoittavat Suomesta löytyvän kaikilta tasoilta sellaista rohkeutta ja asennetta, mitä tarvitaan nykyisen talouslaman selättämisessä ja tulevaisuutemme rakentamisessa. Kun nuoret oppivat itse ottamaan vastuun omasta työpaikastaan, johtaa se suurella todennäköisyydellä yrittäjähenkiseen tulevaisuuteen - ja juuri sitähän pohjoismaisen sosiaalidemokratian passivoima Suomi nykyisessä tilanteessaan tarvitsee.

Samaan suuntaan osoittaa se, että kolmen tulevan hallituspuolueen yksi yhteinen tavoite on ollut madaltaa yrittämisen ja työllistämisen kynnystä maassamme. Oletan, että yksimielisyys johtaa myös sellaisiin tekoihin, joilla on merkitystä.

Eikä liene kaukaa haettu, että nyt pikkubisneksiä aloittavista nuorista löytyvät ne, jotka käyttävät muutokset hyväkseen. Meidät vanhemmathan on jo ehditty kesyttämään etujärjestöjen säätelemään työelämään, ellei peräti julkisen sektorin paperinsiirtelyyn ja pilkunviilaukseen.

Sen sijaan Fiskarsin hankinnassa on se ikävä puoli, että investointi valuttaa kotimaista pääomaa ulkomaille. Siksi se ei nouse Äänekosken biotuotetehtaan tasolle suomalaisena talousuutisena.

Pidän uutista kuitenkin erittäin positiivisena, koska kyseessä on kasvollisen rahan sukuyhtiö. Siksi yritysosto johtanee varsin lyhyellä aikavälillä rahavirtaan kansainvälisiltä markkinoilta suomalaisille omistajille.

Syntyvää rahavirtaa monin verroin tärkeämpää on kuitenkin Fiskarsin ja Ehrnroothien esimerkki niille nuorille yrittäjille, joiden maailmankuvassa jopa koko maailman valloittaminen on vielä mahdollista. Sen sijaan, että se näyttäisi esteitä täynnä olevalta ja valmiiksi rakennetulta sääntöviidakolta kuten niin monien vanhempien silmissä.

Ja eihän nuorten usko omiin sarviinsa ole katteetonta, sillä onhan ennakkoluulottomuus tuottanut ennemminkin menestystarinoita vaikkapa pelimaailmassa, musiikkiviennissä tai vapaa-ajan bisneksessä. Ilman uskoa itseensä ja ideoihinsa, rohkeutta, raakaa työtä, järjen käyttöä ja ripausta onnea se ei kuitenkaan tapahdu.

Toivotan tällä kirjoituksella siis menestystä kaikille suomalaisille nuorille, maamme suurille ja pienille yrityksille sekä Suomen tulevalle hallitukselle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saate hallitusneuvottelijoille
Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta
Pyttipannuprotestista tuottajien omaan aktiivisuuteen

7 kommenttia:

  1. Pidättelen edelleen henkeäni, mutta pientä positiivisen muutoksen tuulta tuntuisi puhaltavan.

    VastaaPoista
  2. Tällaisia evästyksiä annoin toisaalla Perussuomalaisten hallitustaipaleelle:

    Hyvät perussuomalaiset / perussuomalaiset poliitikot, seuraavassa joitakin niistä syistä joiden vuoksi Perussuomalaisten kannattaa ajaa voimakkaita uudistuksia, voimakasta uudistuspolitiikkaa hallituksessa ollessaan:

    Suomi on syvässä lamassa ja hallituksen on pakko tehdä suuria leikkauksia. Jos hallitus ei leikkaa, syvenevä laman kierre jatkuu, ja ihmiset rankaisevat siitä seuraavissa vaaleissa. Jos hallitus leikkaa, mutta ei tee sen lisäksi hyödyllisiä uudistuksia, ei yhdistä leikkauksia voimakkaisiin yhteiskuntaa kehittäviin ja parantaviin uudistuksiin, se häviää seuraavat vaalit, koska ihmiset rankaisevat leikkaamisesta. Perussuomalaisilla ei siten ole mitään hävittävää, mutta kaikki voitettavana voimakkaita uudistuksia tehdessään. Jokainen positiivinen uudistus on suomalaisten ja sitä kautta perussuomalaisten voitto.

    Lisäksi hallituksen positiiviset saavutukset tulevat paljon enemmän Perussuomalaisten kuin Keskustan ja Kokoomuksen ansioksi. Perussuomalaiset eivät ole jämähtäneet sellaiseen pysähtyneeseen politiikkaan, vanhoihin käytäntöihin ja hyvä veli -kytköksiin, joihin vanhojen puolueiden toiminta perustuu. Perussuomalaisilla on tarve näyttää kykynsä, joten he ovat psykologisesti valmiit tekemään suuria tekoja ja muutoksia. Perussuomalaisten kannattajat ja poliitikot ovat luonteeltaan 'aggressiiviseen' nykytilanteen muutokseen pyrkiviä, joten heillä on muita puolueita suurempi kyky ja potentiaali muutokseen (tämä on varmasti liberaalien mielestä paradoksaalista, mutta sellaista elämä on).

    Kuvitelkaapa sellaista tilannetta, että hallituksessa olisi Perussuomalaisten sijasta Sdp. Tuloksena olisi ollut samanlaista pysähtynyttä politiikkaa kuin aina ennenkin, kun vanhat puolueet olisivat noudattaneet vanhoja pysähtyneitä kaavojaan. Nimenomaan Perussuomalaisten mukanaolo hallituksessa tekee suuren muutoksen mahdolliseksi. Näiden syiden vuoksi kansalaisilla on taipumus pitää hallituksen positiivisia saavutuksia enemmän Perussuomalaisten kuin Kokoomuksen ja Keskustan saavutuksina. Nekin, jotka suhtautuvat perussuomalaisiin lähtökohtaisesti negatiivisesti ovat taipuvaisia tähän. Jos X odottaa Y:ltä pelkästään negatiivista, mutta saakin häneltä yllättäen jotain positiivista, se on suurempi positiivinen asia, suurempi positiivinen yllätys verrattuna siihen, että X suhtautuu Z:taan neutraalisti tai positiivisesti ja saa häneltä yllättäen jotain positiivista. Siksi Y:n positiivisuus näyttää, osittain vastoin hänen tahtoaankin, X:stä suuremmalta kuin samansuuruinen Z:tan positiivisuus. Näiden tekijöiden takia perussuomalaisten kannattaa käyttää jokainen tilaisuus hallituksessa voimakkaiden uudistusten ajamiseen. Hyviä uudistuksia perussuomalaisille ovat mm. seuraavat:

    1) Yrittämisen edistäminen, ja sitä kautta työllisyyden, tuotannon ja hyvinvoinnin lisääminen. Byrokratian, yrittämisen esteiden ja verotuksen vähentäminen kaikkialta, kautta linjan. Paisuneen julkisen sektorin pienentäminen, josta säästyvät rahat pyritään ohjaamaan mahdollisimman suurelta osin veronkevennyksiin. Leikkaukset on syytä aloittaa ja niitä on tehtävä eniten kansalaisten kannalta haitallisimpiin ja turhimpiin sektoreihin, eli maahanmuuttoteollisuuteen ja kehitysapuun.

    Jatkuu ...

    VastaaPoista
  3. Tällä hetkellä sellaisille ihmisille maksetaan paljon julkisia tukia, jotka tulisivat ihan hyvin omillaan toimeen. Kun ihmisiltä karsitaan julkisia tukia, on pyrittävä siihen, että heille annetut veronalennukset korvaavat menetyt tuet niin, että taloudellinen lopputulos on mahdollisimman lähellä plus-miinus nollaa tai jopa positiivinen.

    Yrittämiseen liittyvän koulutuksen ja harjoittelun lisääminen ylä-asteen ja lukion opetussuunnitelmiin, niin että jokainen vähintään normaaliälyinen kansalainen pystyy koulusta valmistuessaan perustamaan yrityksen ja pyörittämään sitä. Koulutuksen aikana koululaiset voivat yksin tai yhdessä perustaa pieniä todellisia tai virtuaalisia yrityksiä (mieluummin todellisia), joita he johtavat ja hallinnoivat.

    Yritysten innovatiivisuutta, kekseliäisyyttä, globaali kilpailukykyä ja vientiä on pyrittävä lisäämään. Monet suomalaiset yritykset ovat liian byrokraattisia ja hierarkisia; liian paljon ylhäältä käskytettyjä; liian vähän työntekijöiden kyläyhteisömäiseen miellyttävään ja tehokkaaseen yhteistyöhön ja oma-aloitteisuuteen panostavia; liian tottuneita suljettujen tai rajoitettujen markkinoiden vähäiseen kilpailuun; liian jäykkiä ja kankeita; liian kaavamaisia; liian tottuneita siihen, että kohtuullisen tai siedettävän hyvä tuote kelpaa; jne. Hallituksen on osaltaan edistettävä sitä, että yritykset tuottavat mahdollisimman paljon innovatiivisia laadultaan ja hinnaltaan kilpailukykyisiä tuotteita, jotka käyvät kaupaksi kaikkialla maailmassa, ts. edistettävä yritysten globaalia kilpailukykyä.

    Voimakas vientisektori vähentää kotimarkkinoiden suhteellista merkitystä, ja siten kotimarkkinayritysten poliittista painetta lisätä voittojaan kepulikonstein maahanmuuton avulla (Pysyvästi sosiaalituella elävä anti-sosiaalinen maahanmuuttajakin lisää esim. kauppakeskuksen asiakkaiden määrää, ja siten sen omistajien voittoja. Tällaisten maahanmuuttajien avulla kotimarkkinayritys saa hyödyn, mutta sosialisoi kustannukset ja haitat kansalaisille).

    Yrityskultuurin luomisessa kannattaa ottaa mallia esim. Israelin innovatiivisesta yrityskulttuurista. Siellä pienille innovatiivisille start-up yrityksille järjestetään paljon riskirahoitusta, ja niiden perustamiselle ja toiminnalle on luotu hyvät edyllytykset. Huonosti meneviä yrityksiä ei kuitenkaan tueta julkisilla varoilla. Viiden vuoden kuluessa yli puolet yrityksistä menee konkurssiin, ja siten vain parhaat yritykset jäävät henkiin. Konkurssin seuraukset ovat yrittäjälle kohtuullisia (häntä ei esimerkiksi muserreta ikuisen velkataakan alle, ja hän voi palata nopeasti tuottavaan ja kannattavaan työhön). Konkurssia ei myöskään pidetä häpeällisenä polttomerkkinä, joka haittaa työllistymistä tai liiketoimintaa, vaan päinvastoin opettavaisena ja kokemuksia lisäävänä tapahtuma. Usein konkurssin tehnyttä yrittäjää suositaan työnhaussa, jos nähdään, että hän on oppinut virheistään ja lisännyt siten osaamistaan ja tietouttaan. Sellaisella yrittäjällä, joka ei ole kokenut konkurssia, saattaa olla yrittämiseen liittyviä harhaluuloja ja puutteellisia tietoja. Israelissa on sen hyvän yrityskulttuurin ansiosta paljon menestyviä ja tuottoisia high-tech yrityksiä. Monet kansainväliset suuryritykset tekevät niiden kanssa yhteistyötä päästäkseen osalliseksi niiden osaamisesta ja menestyksestä, joka tietysti samalla hyödyttää paljon myös israelilaisia.

    Näillä toimilla vähennetään samalla yritysten ja kaupankäynnin karkaamista Eestiin ja muualle maailmalle.

    Käytännön yrittämiseen laajalti perehtyneitä henkilöitä, kuten Pauli Vahtera, kannattaa vähimmilläänkin käyttää hallituksen konsultteina näissä asioissa.

    Jatkuu ...

    VastaaPoista
  4. 2) Huippukoulutuksen ja huippututkimuksen edistäminen. Suomella on kohtuullisen hyvä tasalaatuinen koulutusjärjestelmä, mutta Suomessa on suhteellisen vähän erikoislahjakkaille tarkoitettuja kouluja, tutkimusmahdollisuuksia, työuria, jne. tarjolla, nimenomaan sellaisia, jotka tähtäävät tuottavan työn lisäämiseen tai tukemiseen (eli poislukien turha tai haitallinen politisoitunut ja sosialistinen tiede ja tutkimus). Yksi nero voi tuottaa taloudellista hyötyä, etuja ja hyvinvointia enemmän kuin miljoona tavallista ihmistä. Nerojen ja muiden huippuälykkäiden saavutuksia ei tietenkään voi tuottaa mahtikäskyllä, mutta heidän löytämiselleen, tukemiselleen, kehittymiselleen ja toiminnalleen voidaan luoda hyvät edellytykset.

    3) Korkean teknologian ja robottien laaja käyttöönotto, kehittäminen, hankkiminen ja suosiminen yhteiskunnassa. Tässä suhteessa voidaan ottaa oppia Japanista, joka on kehittänyt ja ottanut laajasti käyttöön korkeaa teknologiaa ja robotiikkaa. Robotit ja korkea teknologia tekevät joitain ihmisten töitä, tehostavat ihmisten toimintaa tai auttavat yksittäisiä ihmisiä tekemään monien ihmisten työt. Robotteja ja korkeaa teknologiaa voidaan käyttää esim. vanhustenhoidossa apuna nostoissa, liikutteluissa, lisävirikkeiden antamisessa dementiapotilaille, tms.; automaattisissa pyörä- ja autohotelleissa, joissa hissit nostavat ja siirtelevät kulkuvälineitä säilytyspaikoilleen, ja jotka ovat siis eräänlaisia parkkipaikkoja; etäyhteyksillä suoritetuissa leikkauksissa (leikkaava lääkäri on Kuopiossa ja suorittaa internet-yhteyden ja robottikäsien avulla leikkauksen Helsingissä); lääkkeiden käsittelyissä ja annostuksissa; erilaisissa kauko-ohjatuissa sodankäyntivälineissä lentokoneista tankkeihin; jne. Robottien ja korkean teknologian avulla maahanmuuttajien tarve työelämässä vähenee. Maahanmuuttajat ovat menneen ajan huono low-tech menetelmä nykyisen high-tech yhteiskunnan ongelmien ratkaisemiseen. Korkean viennin, robotiikan ja korkean teknologian yhdistelmä on suurelta osin auttanut Japania pitämään maahanmuuton lähellä nollaa, ja se vähäkin koostuu lähes pelkästään japanilaisille läheisistä etnisistä ryhmistä. Japanin yrityskulttuuria meidän ei kuitenkaan pidä kopioida, se on kohtuullinen, mutta liian kankea ja keskitetty.

    Jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ehdotuksia. Olen samoilla linjoilla. Toivottavasti myös hallitusneuvottelijat.

      Poista
  5. Pieni korjaus, seuraavan ylimääräisen, jo aiemmin sanottua toistavan lauseen editoin pois:

    "Näiden syiden vuoksi kansalaisilla on taipumus pitää hallituksen positiivisia saavutuksia enemmän Perussuomalaisten kuin Kokoomuksen ja Keskustan saavutuksina."

    VastaaPoista
  6. Pienenä sivuhuomiona mainitsen vielä, että minulla on pieni lukihäiriö, jonka takia minun vaikea saada virheitä ja toistoja pois raakateksteistä. Älyssäni, tietojen prosessoinnissani ja ymmärryksessäni ei kuitenkaan ole mitään vikaa, joten jos lukijat jaksavat lukea "änkyttäviä" kirjoituksiani, uskoisin, että he hyötyvät niistä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!