sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Antti Lindtman väärällä asialla

SDP:n Antti Lindtman syyttää Keskustan Juha Sipilää työntekijöiden aseman heikentämispyrkimyksistä. Ottamatta kantaa Lindtmanin väitteen oikeellisuuteen totean, ettei Suomen ongelma ole työntekijöiden asemassa, vaan markkinaehtoisen taloudellisen toimeliaisuuden vähäisyydessä.

Kehotan siis Lindtmaniakin pohtimaan työntekijän etujen sijasta keinoja luoda yrittäjille edes osapuilleen vastaava asema kuin palkkatyöläisille. Tämä alentaisi kynnystä oman yrityksen perustamiselle. Näin myös Suomessa voisivat työttömyys ja valtiontalouden hätä helpottaa jonain päivänä.

Tämän kirjoitan huolimatta asemastani valtion virkamiehenä. Näin siksi, että myös minun toimeentuloni riippuu viime kädessä suomalaisen yrityselämän tuottavuudesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kataisen ja Stubbin vastuunkannosta
Hyvä bisnes
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti edustavansa älyllistä epärehellisyyttä



3 kommenttia:

  1. Ovatko professorit valtion virkamiehiä?

    VastaaPoista
  2. Pitkäaikaisena julkishallinnon työntekijänä hahmotan asian täysin samoin kuin Professori. Syön kakkua, jonka yrittäjä leipoo. Kyse ei ole siitä, onko työni tärkeää vai eikö se ole. Se ei ole arvostuskysymys, minkä taakse olisi helppo piiloutua. Mutta ilman yksityiseltä puolelta kerättyä verorahoitusta työtäni ei yksinkertaisesti ole olemassa. Tämä on tavalliselle ihmiselle varsin helppoa käsittää. Hurjinta lienee, että valtiolaivan peräsimessä olevat ihmiset eivät sitä näytä hahmottavan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!