torstai 13. marraskuuta 2014

Kristillisten Jouko Jääskeläinen haluaa mällätä toisten rahoilla

Eduskunta käsitteli eilen opposition varjobudjetteja. Keskustelua herätti etenkin perussuomalaisten ehdotus kehitysavun muuttamisesta pääosin vapaaehtoiseiin lahjoituksiin perustuvaksi.

Verotus lienee aikanaan syntynyt mahtimiesten hulppean elämän ja heidän valtaansa kohottavien sotajoukkojen rahoittamiseksi. Nykyisin se kuitenkin mielletään yhteisen hyvän tuottamisen rahoituskeinoksi. Koska elämme kansanvaltaisessa demokratiassa, tulisi näillä kuluilla olla äänestäjien eli veronmaksajien hyväksyntä.

Perussuomalaisten ehdotus paljasti sen, kuinka poliittinen apparaattimme edelleenkin näkee itsensä pikemminkin entisaikojen epädemokraattisten mahtimiehien seuraajina kuin demokraattisina yhteisen hyvän tuottajina. Tästä selvimmän osoituksen antoi kristillisdemokraattien Jouko Jääskeläinen, joka sanoi eduskunnassa: "tei­dän leik­kauk­sen­ne mer­kit­si­si, et­tä jo­kai­nen suo­ma­lai­nen an­tai­si sa­ta eu­roa vau­vas­ta vaa­riin. En jak­sa sii­hen us­koa". 

Voisiko sen selvemmin sanoa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Kataja hyökkäsi Sipilän kimppuun?
Jyväskylän dosentti ehdottaa suomalaisten aivopesua
Lapsettomuus ja kestävyysvaje

6 kommenttia:

  1. Kyllä tuossa kommentissa kiteytyy olennainen. Toisaalta, vanha motto: "Kytke aivot päälle ennen kuin käynnistät suusi" olisi ehkä auttanut. No, on edes yksi 'rehellinen' poliitikko, joka kertoo, kuinka paljon rahaansa jokainen asukas 'ojentaa valitsemiensa edustajien välityksellä' täysin muiden ihmisten ja diktaattorien haltuun.
    O tempora, o mores!
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  2. Yhdeltä kantilta katsottuna valtio ei ole mitään muuta kuin järjestäytyneen rikollisuuden hienostunut muoto.

    Väkivaltamonopolin turvin valtio kerää suojelurahaa (maksa verosi tai muuten...) ja määrittelee hallintoalamaisilleen sääntöjä joita sen itse ei välttämättä tarvitse noudattaa. Lisäksi valtio kerää tuloja uhkapelistä ja päihteiden myynnistä.

    Helppo ajatella valtion syntyneen kun ryöstelevä soturiporukka väsyi etsimään aina uusia ryöstettäviä ja asettui sopimaksi katsomansa yhteisön pysyväksi riesaksi. Vähän niin kuin kiertelevät keräilijä-metsästäjät jotka asettuivat paikalleen maanviljelijöiksi. Valtio ei viljele maata tai kaitse karjaa, valtio viljelee ja lypsää ihmisiä.

    Siksi yksilön vapaus ja valtion etu on aina ja ikuisesti ristiriidassa. Siksi valtion tulisi olla mahdollisimman pieni. Siksi USA:n perustuslaki joka tunnistaa valtion ja yksilönvapauden perustavan ristiriidan on eräs ihmiskunnan hienommista saavutuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos proffa, tuo hauska toteamus meitä äänestäjiä kunnioittavalta poliitikolta.

      Hopliitti, osaakkona sanoa millä eri tavoilla USA:n perustuslaki tunnistaa tuon ristiriidan ?

      Poista
    2. Yhdysvaltain perustuslain toinen lisäys (engl. Second Amendment tai Amendment II) on Yhdysvaltain perustuslaissa taattu oikeus kantaa ampuma-asetta. Laki hyväksyttiin yhdessä muiden Bill of Rights -lisäyksien kanssa 15. joulukuuta 1791. Lisäyksen tarkoituksena oli taata jokaiselle kansalaiselle mahdollisuus puolustaa itseään ja maataan ulkoisia tai sisäisiä hyökkääjiä vastaan.

      Tämä kiistelty lisäys on yleisesti tulkittu tarkoittavan valtion väkivaltamonopolin rajausta; Kansalaisten oikeus pitää hallussaan aseita antaa kansalaisille mahdollisuuden tarvittaessa kumota sortajaksi kokemansa valtio aseellisella kansannousulla. Tämä mahdollisuus on pitänyt valtion ja valtion edustajina esiintyvät vallankäyttäjät varpaillaan kuten oikein on: Demokratiassa valta tulee kansalta ja kansalla on myös oikeus pudottaa epämieluisat vallankäyttäjät palleiltaan. Tämä taas ei ole mahdollista jos vallankäyttäjillä on väkivaltamonopoli.

      "Kivääri työmiehen mökin tai työväenluokan asunnon seinällä on demokratian symboli. Meidän tehtävämme on katsoa että se pysyykin siellä."

      - George Orwell, Michael Sheldenin kirjoittamassa elämänkerrassa vuodelta 1940

      Poista
    3. Hyvin todettu. Tuon asian ymmärtäminen täälläkin tekisi euroopasta demokraattisemman alueen.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!