torstai 23. lokakuuta 2014

Kanada siirtyy kohti kontrolliyhteiskuntaa

Terroristit ovat iskeneet viime päivinä kahdesti Kanadassa. Molemmilla kerroilla tekijä saatiin kiinni, mutta vasta kun hän oli tehnyt hirmutyönsä.

Kanada on ollut hyvin erilainen paikka kuin eteläinen naapurinsa Yhdysvallat; yhteiskuntana kuin vauraampi painos kolmenkymmenen vuoden takaisesta pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, jossa ihmiset ovat voineet elää turvassa sekä väkivallalta että henkilökohtaiselta taloudelliselta katastrofilta.

Mutta viime päivien tapahtumien jälkeen tylsä kanadalainen lintukoto jäänee unholaan ja monikulttuurinen onnela ottaa lopulta paikkansa sen elämänmuotona. Väestöltäänhän Kanada on USA:n lailla ollut monietninen alusta asti, mutta korkea hyvinvoinnin ja sosiaaliturvan taso on ylläpitänyt yhteiskuntarauhaa.

Islamin ja islamismin nousun myötä maailma on kuitenkin ajautunut uuteen tilaan. Siinä radikalisoitumisen taustalla ei ole kenenkään henkilökohtainen pahoinvointi tai kaltoin kohtelu, vaan oman fanaattisen ajatusmaailman ja alkeellisen yhteisöllisyyden harhoihin perustuvat mielipuoliset harhat. Tämän kehityksen airuina ovat olleet ennen kaikkea länsimaihin päällisin puolin hyvin integroitunut pilvenpiirtäjälentäjä Mohamed Atta sekä rikas perijä ja terroristipäällikkö Osama bin Laden.

Montrealin ja Ottawan tapahtumien jälkeen suren turvallisen kanadalaisen yhteiskunnan katoamista. Ja valitettavasti myös suomalaisen, kuten sisäministerin tuoreesta lausunnosta voimme päätellä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä meidän pitäisi tehdä maahanmuuttajanuorison väkivaltaiselle käyttäytymiselle?
Afrikkalaiset aktiivisina - EU suunnittelee taakanjakoa
ISIS osaa teurastamisen ja mediapelin

2 kommenttia:

  1. Valitettavasti turvallisen yhteiskunnan katoaminen on poliitikkojen syy, he ovat kannattaneet massamaahanmuuttoa islamilaisista maista. Nyt he joutuvat linnoittautumaan turvajärjestelyjen taakse työpaikoillaan. Entä me tavalliset kansalaiset, meidän turvallisuudestamme poliitikot eivät ole humanitaarisessa hyvyydessään piitanneet. Räsänenkin oikein nosti kiintiöpakolaisten määrää Syyrian sodan vuoksi. Monikulttuurisuuden vuoksi joudutaan uhraamaan paljon sosiaalisesti, kulttuurillisesti, taloudellisesti ja luottamuksen katoamisen kautta. Mikael Jalving kirjoittaa tänään blogissaan myös Kanadan tilanteesta ja kauhistelee väkivallan lisääntymistä. Islamilainen imperialismi, mitä länsimaiden poliitikot ovat edistäneet, tulee olemaan myös meidän lastemme taakkana. Muslimien maahanmuutto on turvallisuusriski, se on riski myös demokratialle. Käännynnäiset ovat pahimpia, kirjoittaa Jalving, he haluavat kompensoida sen, etteivät oe syntyään muslimeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasyyllinen poliitikkojen höynähtämiseen on nähdäkseni media, joka olisi voinut olla rehellinen uutisoidessaan maahanmuuton ongelmista. Hinnan maksaa koko länsimainen elämänmuoto.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!