lauantai 25. lokakuuta 2014

Oliko laskuvarjohyppy 41 km korkeudesta sankarin vai ääliön teko?

Erilaiset urheilusuoritukset ovat suosittua viihdettä. Esimerkiksi Suomessa kansa pakkautuu joka viikko jäähalleihin seuraamaan jääkiekkoa, kerran talvessa Salpausselälle hurraamaan hiihtäjiä tai mäkikotkia ja joka toinen vuosi olympiastadionille kannustamaan yleisurheilijoitamme voittoon Suomi-Ruotsi maaottelussa.

TV:n puolella isoja katsojalukuja keräävät edellisten lisäksi muun muassa ampumahiihdon maailmancupit, yleisurheilun kansainväliset arvokisat tai vaikkapa Formula-tähtiemme kilpailut ympäri maailmaa.

Sen lisäksi, että kaikki edellä mainitut lajit ovat mainiota viihdettä, kiinnostaa katsojia myös urheilijoiden taituruus ja/tai inhimillisten ominaisuuksien vieminen äärirajoille. Ketäpä yleisurheilufania ei kiinnostaisi uuden maailmanennätyksen syntyminen tai formulafriikkiä hienon oivalluksen seurauksena tehty millintarkka ohitus pääsuoran lopussa?

Tällaisten suoritusten taustalla on aina poikkeuksellinen lahjakkuus sekä armoton jo lapsuudessa aloitettu työ lajissa tarvittavien ominaisuuksien kehittämiseksi. Esimerkiksi Suomessa on tunnetusti loistavia keihäänheittäjiä ja rallikuskeja, mutta se ei ole sattumaa.

Molempien menestyslajien piirissä on nimittäin muuta maailmaa paremmin järjestetty nuorisovalmennus; ja todennäköisesti myös geenipoolissamme esiintyy muita kansoja yleisemmin juuri näihin lajeihin sopivia geenejä. Hyvä niin, sillä muuten viisimiljooonaisen kansamme urheilun huippuhetket olisivat paljon nykyistä harvinaisempia.

On kuitenkin toisenlaisiakin "urheilusuorituksia". Tarkoitan sellaisia, jotka eivät perustu poikkeukselliseen lahjakkuuteen tai kovan työn tuottamaan osaamiseen tai suorituskykyyn. Sen sijaan niissä kerätään huomiota omalla uhkarohkeudella.

Tai mitä pittäisi ajatella siitä, että Google-pomo sai järjestetyksi itselleen laskuvarjohypyn korkeammalta kuin kukaan muu sitä ennen. Tärkein tekijä ennätyksen takana oli siis henkilön nostaminen 41 kilometrin korkeuteen - nousu tehtiin heliumpallolla, sillä lentokone ei pysty nousemaan noihin korkeuksiin. Sen jälkeen tarvittiin vain riittävä rohkeus loikata pallosta alas ja kyky laukaista laskuvarjo oikeaan aikaan.

Tämä kaikki on tietenkin OK, mutta kiinnittäisin huomion toiseen tekijään suorituksen takana: hyppääjä selvisi hengissä hurjasta syöksystään. Tämä saavutettiin riittävällä suojavarustuksella, joka suojasi kylmää vastaan. Poikkeuksellista lahjakkuutta tai koko elämän mittaista ominaisuuksien kehittämistä siis ei tarvittu.

Loogisena seurauksena tästä hypystä on se, että joku muu riittävän vauras ja huomionkipeä nostattaa itsensä vielä korkeammalle, mistä seuraa vain seuraavan julkisuutta haluavan halu rikkoa hänenkin ennätyksensä. Tämä tulee jatkumaan niin kauan, että lopulta joku kuolee yritykseensä. Siis vähän samaan tapaan kuin kotimainen saunomiskilpailu sai päätöksensä venäläisen kipukynnystään keinotekoisesti nostaneen kilpailijan kuoltua palovammoihinsa.

Näyttääkin siltä, että siinä missä perinteinen lahjakkuutta ja kovaa työtä vaativa urheilu osoittautuu monille liian pitkäksi tieksi, huomiota haetaan jopa hengenmenon  riskillä. Kysymys kuuluukin, että mitä tämä kaikki kertoo ihmisluonnosta? Ja olisiko näitä henkensä uhalla julkisuutta hakevia pidettävä sankareina vai ääliöinä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muuttaako Professorin ajatus maastohiihdon maailmancupin kilpailujärjestelmää?
Kuinka paljon jalka-, lento- ja koripallo kiinnostavat?
Antti Ruuskaselle kultaa ja minulle vanhoja muistoja

4 kommenttia:

  1. Tästä kirjotuksesta tuli mieleen toi teemalle esitetty dokumentti ranskalaisesta kaverista joka 1974 tanssi nuoralla wtc-tornien välillä, kattoi proffa sitä?

    -jpt-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mainitsit, niin saattaa ollakin. Mutta en ole varma. Joka tapauksessa joku käveli jossain korkealla. Vaimo sanoo tuossa vieressä muistavansa. Hänen mukaansa viranomaiset olisivat yrittäneet estää kävelyn.

      Poista
  2. Makuasiahan se on arvostaako enemmän rohkeutta, taitoa, voimaa tai jotain muuta korostavaa lajia, kun ei niillä nykypäivänä ole muuta arvoa kuin se, että joku viihtyy suorituksen katsomisesta ja on valmis siitä maksamaan.

    Alkujaanhan urheilu simuloi jotain sellaista, josta oli jotain suoraa hyötyä (muuta kuin viihdyttämistä). Nykyään urheilu on viihdettä siinä missä patsas tai elokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Harkitsin tähän kirjoitukseen myös sen ihmettelemistä, että "tanssii tähtien kanssa" -tyyppiset viihdeohjelmat keräävät paljon enemmän kiinnostusta kuin oikea kilpatanssi. Kiinnostuksen määrä ei tässä liittyne tanssitaitoon tai suorituksen urheilullisiin ansioihin vaan johonkin aivan muuhun.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!