Jos ja kun uutinen pitää paikkansa, tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka syyrialaiset palkkasotilaat pärjäävät ukrainalaisia vastaan. Oma odotusarvoni ei ole kovin korkea, ja toivon todella olevan oikeassa tässä asiassa.
Vetoomus koskee puolestaan tavallisia venäläisiä. Sen mukaan "on tärkeää, että venäläisiä ja venäjää puhuvia ei lähdetä syyllistämään. Tämä on Vladimir Putinin sota."
Tähän vetoomukseen on helppo yhtyä yleisellä tasolla ja etenkin Suomessa asuvien venäläisten osalta. Samalla on kuitenkin todettava, että on tärkeää tehdä tavallisen Venäjällä asuvan venäläisen elämä mahdollisimman kurjaksi.
Näin siksi, että hän ymmärtäisi kyseenalaistaa Putinin hallinnon toimet sen propagandaverhon läpi, jolla se yrittää pitää kansalaisiaan pimennossa tosiasioilta. Ja loisi lopulta paineen, joka tavalla tai toisella kaataisi heidän ilmeisen sairaan johtajansa hirmuhallinnon.
Siksi on tärkeää, että niin suomalaiset kuin muutkin sivistyneiden kansakuntien asukkaat ja yritykset välttävät mahdollisimman tarkoitin sellaisia toimia, jotka saattaisivat rahoittaa venäläisten sotatoimia. Ja siksi myös Suomesta on luotava painetta erityisesti venäläisen öljyn ja maakaasun EU:n alueelle tapahtuvan tuonnin korvaamiseksi mahdollisimman nopeasti.
Tässä suhteessa panin tyytyväisenä merkille, että anonyymit hakkerit ovat sosiaalisen median tiedon mukaan jälleen tunkeutuneet venäläisiin TV-lähetyksiin ja lähettäneet siellä Ukrainan todellisuudesta kertovaa ohjelmaa. Myös se saattaa avata tavallisen venäläisen silmiä ja nopeuttaa Putinin hallinnon kaatumista.
Tässä vaiheessa onkin syytä toivoa, että Venäjällä tapahtuisi mahdollisimman nopeasti vallankumous. Ja ettei Putinin sijalle nouse vielä häntäkin kammottavampi henkilö, sillä se olisi kaikkien - myös tavallisen venäläisen - kannalta paras ratkaisu.
