torstai 25. marraskuuta 2010

Jalo itsepuolustuksen taito

Ammattinyrkkeily on yksi niistä harvoista urheilulajeista, joissa tarkoituksena on vahingoittaa vastustajaa. Se on siis brutaali, vanhanaikainen ja ihmisten alkukantaisiin ja nykykulttuurissa halveksittuihin vietteihin erittäin voimakkaasti vetoava laji.

Vuosikymmeniä näytti siltä, että laji olisi häviämässä kokonaan Suomesta. Ruotsissa sen harrastusta on jopa vahvasti rajoitettu - vain aivan lyhet ottelut ovat sallittuja. Tämä kehitys kuitenkin pyshtyi, kun maahamme syntyi ammattilaistalli, joka tosissaan pyrki nostamaan lajin takaisin parrasvaloihin.

Tämän P3 Boxing-tallin ensimmäinen suuri tähti oli Amin Asikainen, joka nousi kansallisesti tunnetuksi tekijäksi voitettuaan Euroopan mestaruuden. Tällä hetkellä tallin kirkkain tähti on mahdollisesti vielä kerran huipulle pyrkivän Asikaisen ohella  EU-mestaruuden voittanut Ville Piispanen. Suomessa vähemmälle huomiolle on jäänyt tallin venäläisvahvistus Denis Shafikov, joka on jo saavuttamassa maailman huipun.

P3-tallin vanavedessä Suomeen on syntynyt pari muutakin toimijaa. Niistä oululainen Steel Ring on suurin, ja vaikka nyrkkeilypiireissä yleisesti epäillään tallin resurssien riittävyyttä viedä ottelijoitaan kansainväliseen menestykseen, on sen iskijöistä Jaakko Myllylää pidettävä vähintään Piispasen tasoisena tekijänä sillä miehet päätyivät ratkaisemattomaan lopputulokseen ottelussa, jossa Myllylän käsi murtui alkuerissä. Lisäksi Juho Haapoja on villinnyt kansanjoukkoja kaikkialla missä hän on esiintynyt nuoratun neliön sisällä.

Vaikka edellä mainitut pugilistit jo yksinään riittänevät nostamaan 2010-luvun suomalaisen nyrkkeilyn kulta-ajaksi, on maassa vielä yksi todella kova tekijä. Lajin kuninkuusluokasssa eli raskaassa sarjassa tietään kohti maailman huippua raivaa nimittäin saksalaisessa tallissa nyrkkeilevä porvoolainen Robert Helenius. Hän on jo nyt EU-mestari, lyönyt entisen maailmanmestarin teknisellä tyrmäyksellä ja noussut maailmanmestarin haastajaksi. Nyt mies valmistautuu ylihuomiseen otteluunsa Helsingissä, minkä jälkeen vastassa ovat entistä kovemmat haasteet - tai tappion tullessa putoaminen muiden kuolevaisten joukkoon...

En tiedä mikä on ammattinyrkkeilyn uuden nousun taustalla. Toki lajin maailmanmestareita on aina ihailtu ja arvostettu - kukapa ei olisi kuullut Muhammad Alista tai Jack Dempseystä. Suomessakin on pystytetty patsas 1930-luvun suurelle sankarille Gunnar Bärlundille, joka toistaiseksi on Suomen menestynein raskassarjalainen.

Mutta sittenkin tällaisen machoudessaan ja brutaaliudessaan ainutlaatuisen urheilulajin uudelleennousu parrasvaloihin on hyvin erikoinen ilmiö yhteiskunnassa, jonka arvot muuten ovat  muuttuneet yhä pehmeämmiksi. Odotan suurella mielenkiinnolla millaisen buumin ammattinyrkkeily saavuttaa, mikäli Helenius tai joku muu suomalainen saavuttaa lajissa maailmanmestaruuden. Nähdäänkö jopa sellainen ihme, että nyrkkeily muuttuu "syrjäytyneiden ihmisten parissa elävästä väkivallan jäänteestä" uudelleen salonkikelpoiseksi ja arvostetuksi "jalon itsepuolustuksen taidoksi".

3 kommenttia:

  1. Pistetäänpä vanhaan kirjoitukseen vielä kommenttia. Varmaan Professorin silmiin tämä ainakin päätyy.

    "Ammattinyrkkeily on yksi niistä harvoista urheilulajeista, joissa tarkoituksena on vahingoittaa vastustajaa."
    Tarkoituksena ei ole vahingoittaa vastustajaa. Se on ainoastaan väline voittoon, joka on tarkoitus. Ulospäinhän pahoinpitely tai kamppailu-urheilu voivat näyttää samalta, mutta psykologisesti ero on olemassa.

    Tämä ilmeni hyvin jo teininä jolloin kainkelaisia tappeluita näki läheltä. Vaikka kyse ei ollut mistään sovituista otteluista, niin tietyt kirjoittamattomat säännöt olivat voimassa. Esimerkiksi maassa olevan potkimista pidetään raukkamaisena, koska silloin "ottelu" on jo käytännössä ratkennut ja homma muuttuu pelkäksi toisen vahingoittamiseksi.

    VastaaPoista
  2. Olet toki oikeassa.

    Enkä tarkoittanutkaan tuolla sitä, että ottelijat pyrkivät vahingoittamaan toista "pahalla", vaan sitä, että siinä sallitaan toimenpiteet (lyönnit), joiden tiedetään vahingoittavan vastustajaa.

    Toki tässä on veteen piirretty viiva: esimerkiksi jalkapallossa pallon pukkaaminen on sallittua, vaikka lienee melko luultavaa, että toistuvat pukkaukset saattavat aiheuttaa samantapaisia vammoja kuin päähän lyöminen. Mutta ero on selvä esimerkiksi jääkiekkoon, jossa mailalla kyllä hakataan, mutta se on kuitenkin säännöissä kielletty.

    VastaaPoista
  3. Nettipelit on erittäin hyvää juttu! Tykkän pelata tuplapotti kolikkopeli oikeasti! Jos joku halua http://netticasinohex.fi/kolikkopelit/tuplapotti/ tässä sivussa on mahdolisuus pelata tuplapotti ilmaiseksi!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!