perjantai 23. lokakuuta 2020

Mikä kokoomusta vaivaa, kun kannatus ei tahdo nousta?

Helsingin Sanomat kysyi pääkirjoituksensa otsikossa, että "Mikä kokoomusta vaivaa, kun kannatus ei tahdo nousta?" Vastausta lehti ei kuitenkaan onnistunut antamaan, korkeintaan harmitteli sitä, että Jussi Halla-aho (ps) pääsee julkisuuteen helpommin kuin oppositiossa olevat kokoomusvaikuttajat. Puheenjohtaja Petteri Orpokin on jutun mukaan "liian mukava".

Minun nähdäkseni asiassa ei ole mitään epäselvää. Sekä Kokoomus että Perussuomalaiset ovat talouspolitiikassaan markkinatalouden kannalla, kuten pari päivää sitten tekemäni europarlamentaarikkojen vertailukin osoitti. Siten puolueiden välillä ei tässä suhteessa ole suurtakaan eroa. 

Sen sijaan puolueiden arvojen välillä on selvä kuilu. Siinä missä Perussuomalaiset on varsin konservatiivinen puolue, on Kokoomus lähes yhtä arvoliberaali kuin Vihreät. Parhaiten tämä näkyy maahanmuuttopolitiikassa, jonka suhteen Kokoomus on vetänyt ns. suvaitsevaista linjaa kun taas Perussuomalaiset on suhtautunut sen humanitaariseen osaan varsin kriittisesti. 

Molemmat puolueet ovat kuitenkin työperäisen maahanmuuton kannalla, joskin Perussuomalaiset suhtautuu tässä suhteessa pienipalkkaiseen eli ammattitaidottomaan työvoimaan Kokoomusta kriittisemmin. Samoin perussuomalaisissa on Kokoomusta kriittisempää suhtautumista erilaisten seksuaalivähemmistöjen vaatimuksiin. 

Omasta mielestäni poliittinen oikeiston asetelma on demokratian kannalta erinomaisen hyvä juuri tällaisena. Talouspolitiikka erottaa molemmat vastuullista markkinataloutta kannattavat pääpuolueet selvästi jakopoliittisesta vihervasemmistosta ja arvoakseli puolestaan tarjoaa markkinatalouden kannattajille erilliset vaihtoehdot. Juuri nyt oikeistolaisesti talouspolitiikasta ajattelevasta kansasta on hieman suurempi osa konservatiiveja kuin liberaaleja: niinpä juuri nyt Perussuomalaisten kannatus on Kokoomusta suurempi. 

 Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpo: kannattaisi katsoa peiliin
Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?
EVA:n tutkimus osoitti median poliittisen retoriikan ontuvuuden


8 kommenttia:

  1. Käsittääkseni kokoomus kannattaa EU:n ylivaltaa ja muita globaaleja toimijoita ja yrityksiä. Yksi räikeä esimerkki on GCM-sopimus (Global Compact for Migration tai Global Compact for Safe, Orderly and Regular Migration), jonka ministeri Mykkänen luikki vaivihkaa hyväksymään Marrakeshiin. Tietäen, että tällaiset kansainväliset suositukset otetaan Suomessa lakeina, jotka toteutetaan sitten kiilusilmäisesti.

    PS toivon mukaan on paikallisen, suomalaisen päätöksenteon ja yrittäjyyden kannalla.

    VastaaPoista
  2. Kokoomus on kuin sisarpuolueensa Ruotsissa Moderaterna, se Reinfeldtin puolue. Reinfeldtin mottohan oli ja on: Öppna era hjärtan! Reinfeldthän päästi Ruotsin vihreät vastaamaan maahanmuutosta.
    Mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä.

    https://www.svt.se/nyheter/inrikes/regeringen-och-mp-overens-om-migrationspolitiken

    VastaaPoista
  3. Kansallisesta Kokoomuksesta on tultu alamäkeä pitkä liuku nykyiseen "turvapaikanhakijoiden motiivien epäily on rasismia" -Kokoomukseen.

    Heillä on oma presidentti, joka muiden mussupuheidensa muassa kyselee, ovatko eräät rikolliset osoittaneet katumusta. Tällä hän ei tarkoita terroristeja.

    Katselin tuossa juuri kuvia Ranskasta, valöistuksen, vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden emämaasta, jossa tapahtuneen opettaja Samuel Patyn murhan -- islamilaisen terroriteon -- käsittely on ollut aivan erisuuntaista kuin mitä meillä yhä näihin kysymyksiin suhtaudutaan. Kukaan matti ei siellä pyytänyt pilakuvia anteeksi.

    Katselen valtavaa valomuraalia Charlie Hebdo -lehden kansikuvasta, joka on heijastettu hotellin seinään Montpellierissa. katselen kansallista symbolia, Eiffel-tornia, joka on valaistu tricolorin väreillä. Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus.

    Ja mietin että miksi meillä ihan vapaaehtoisesti amputoidaan oma ajattelu. Ihan vapaaehtoisesti alistutaan itsesensuuriin ja poliittisen korrektiuden pelokkaaseen helmasyntiin. Presidentti edellä. Muuta matit ja maijat perässä.

    Hallituksen narsistisille naisille pitäisi olla vaihtoehto. Sitä ei ainakaan Kokoomus ole toistaiseksi tarjonnut.

    VastaaPoista
  4. Kokoomuksen kantaessa joko valtiovarainministerin tai pääministerin salkkua vv. 2007–2016 valtionvelka nousi 56 miljardista n. 100 miljardiin, eli 43 miljardia euroa.

    Kokoomuksen Katainen oli Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten valtiovarainministeri vuosina 2007–2011 ja Suomen pääministeri vuosina 2011–2014. Stubb oli valtiovarainministerinä (2015–2016).

    Erityisesti bilderbergi-vapaamuurari Katainen käytti tuona aikana tavantakaa valheellista propaganda-hokemaa Kokoomuksen "vastuullisesta" (talous)politiikasta.
    Katainen palkittiin "ansioistaan" politrukin viralla Brysselin lihapatojen äärellä ja sen jälkeen korkeapalkkaisella suojatyöpailla Sitrassa - olihan Kataisen ansiosta pikkuruinen Suomi jo kantanut joukon korsia kekoon Rotschildin velkaponzi-rahajärjestelmän pystyssäpitämiseksi sille elintärkeällä lisävelalla.

    Syksyllä 2015 silloinen Kokoomuksen sisäministeri PettUri Orpo otti avosylin vastaan meidän pesäämme n. 30000 käenpoikasta, joiden ja muiden eri aikoina tulleiden elättämiseksi jo nyt joudutaan ruokkimaan Rotschildin velkaponzi-rahajärjestelmää vuosittain vähintään 3 miljardilla eurolla ulkomaanvelkaa aikaisemman yli 100 miljardin euron lisäksi.

    V. 2018 Kokoomuksen silloisen sisäministeri Mykkäsen Suomen puolesta ja monien muiden maiden omasta puolestaan allekirjoittama maanpetoksellinen GCM-sopimus takaa, että Rotschildin velkaponzi-rahajärjestelmä tulee saamaan runsaasti sille elintärkeää lisävelkaa - kunhan koronan muodostama tulvaportti kehitysmaalaisille käenpoikasille aikanaan revähtää auki ja/tai Turkin Erdogan katsoo jo kuluttaneensa sille EU:n maksamat miljardit eurot kehitysmaalaisten käenpoikasten elättämiseen.

    Ks. myös "USA:s migrationskrig mot Europa skall också fördröja finanskraschen", http://whitetv.se/en/gigantic-ponzi-scheme/1359-usas-migrationskrig-mot-europa-skall-ocksa-foerdroeja-finanskraschen.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bilderberg-sisäpiiriläiset ja kokousten vakio-osanottajat Rotschildit ovat mm. Rockefellerien ohella myös EU-diktatuurin kummisetiä.

      Ks. myös britti-patriootti David Noakes:

      "Expose the EU dictatorship and its police state", https://eutruth.org.uk/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. EU-diktatuuri käskyttää provinssinsa kansalliseen itsemurhaan:

      "EU-komissaari Schinas eduskunnan suuressa valiokunnassa: ”Solidaarisuus uudessa maahanmuutto- ja turvapaikkajärjestelmässä pysyvää ja pakollista”,
      https://www.kansalainen.fi/eu-komissaari-schinas-eduskunnan-suuressa-valiokunnassa-solidaarisuus-uudessa-maahanmuutto-ja-turvapaikkajarjestelmassa-pysyvaa-ja-pakollista/

      "Gunnar Heinsohn: 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä",
      https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  5. Syitähän voi olla niin sysisstä kuin sepissäkin, mutta Professorin juttua lukiessa päähäni laskeutui ajatus: Liberaalilla konsevatiivipuolueella on uskottavuusongelma.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!