lauantai 14. joulukuuta 2019

Ruotsalaisen kulttuurin lopun alku

Lucia-neito on ollut oleellinen osa ruotsalaista kulttuuria. Niinpä myös Suomessa tämän valon lähettilään valinta on assosioitunut toisen kotimaisen kielemme puhujien jutuksi.

Niinpä eilen kruunattiin tämän vuoden Lucia-neidoksi pohjanmaalainen neitokainen Sara Ray, jonka tehtäviksi tuli samalla olla valon, ilon ja inhimillisyyden lähettiläs sekä toimiminen Lucia-keräyksen keulakuvana.

Pienen varjon Sara Rayn valinnalle toi uutinen Ruotsista. Siis uutinen, jota ei ole välitetty suomalaisessa valtamediassa. Sen mukaan 15 ruotsalaiskuntaa on päättänyt luopua Lucia-perinteestään. Syyksi päätökseen on mainittu, että kyse on melkein kauneuskilpailusta, mikä ei kuulemma ole nykyaikana sopivaa.

Koska päätökset on tehty nopeasti islamisoituvassa Skånessa voi arvoisa lukijani tietenkin pohtia aivan itse, onko kyseessä todellinen syy vai alistunut luopuminen omasta kulttuurista länsinaapurin kehitysmaalaistumisen luontevana osana. Niin tai näin, kyse on joka tapauksessa merkki läntisen naapurikansamme kulttuurisesta heikkoudesta ja sen lopun alusta.

Toki Lucia-perinnettä on tärvelty rankalla kädellä jo aiemmin, mutta koko perinteen lopettaminen on kuitenkin uutta. Sen, mitä ruotsalaisten valitseman tien päässä odottaa, voi arvoisa lukijani aavistaa yhtä hyvin kuin minä itsekin.

Omalta osaltani pelkään tämänkin tapauksen viitoittaman kehityskulun lopputuloksen olevan sellainen, että mikäli me täällä entisessä Svean alusmaassa haluamme välttää saman, on toimiin ryhdyttävä välittömästi. Tai ainakin sen jälkeen, kun olemme päässeet eroon samaa kehityskulkua tukevasta nykyisestä hallituksestamme.

Lopuksi todettakoon, että panin tyytyväisyydellä merkille sen, kuinka Helsingin Sanomat julkaisi eilen kansanedustaja Ben Zyskoviczin (kok) asiallisesti samansisältöisen kommentin kuin olin itse julkaissut tässä blogissa toissapäivänä. Sitä en kuitenkaan tiedä, oliko hän tullut tähän johtopäätökseen itse, vai omaksuiko näkemyksensä minun kirjoitukseni luettuaan.

Zyskowiczin näkemyksen lähteellä ei sinänsä ole väliä, mutta jo pelkästään suomenruotsalaisen ja koko suomalaisen kulttuurin säilyttämiseksi olisi tärkeää, että hän ryhtyisi myös eduskunnan päätöksenteossa eli äänestyksissä ajamaan samaa järkevää maahanmuuttopoliittista linjaa, jota hänen kirjoituksensa osoitti. Juuri nyt siihen tarjoaisi parhaan mahdollisuuden suurten oppositiopuolueiden yhteistyö.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
ISIS-naiset haluavat ratsastaa lapsillaan
Pitäisikö somaleiden ongelmat käsitellä mediahiljaisuudessa?
Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina

16 kommenttia:

  1. Aamulla luin hellyyttävän artikkelin Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöstä ja sen syventämisestä.
    Jotenkin tähän asti olen kuvitellut yhteistyön johtuvan molempien maiden varautumisesta itänaapurin toimiin mutta
    voihan se olla, että saammekin kutsun Ruotsin pelastamiseen kun se päivä koittaa.
    Täytyy toivoa, että Tanska ja Norja ovat myös tukena ettei se sota rasita liikaa Suomen armeijaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästähän on olemassa jo yksi mainio kirjoitus miten asia ehkä tulee tulevaisuudessa toteutumaan:

      http://yrjoperskeles.blogspot.com/2019/05/raja-hetkea-ennen.html

      Poista
    2. Ykällä on hyviä ja lukijan mieltä avartavia näkemyksiä.

      Poista
  2. Ruotsissa on kaksi suurta mädättävää voimaa tekemässä tuhojaan: kehitysmaalainen kunniakulttuuri-islam-yhdistelmä ja intersektionaalinen feminismi, joka vihaa sukupuolia käsitteinä, perinteistä naiseutta ja kauneusihanteita, joiden sijaan viljelee mm. kehopositiivisuutta ja sukupuolettomuutta/tuhansia "sosiaalisia konstruktioita" ja valtakulttuuriin ja valkoiseen kantaväestöön vihamielisesti suhtautuvia asenteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat samat voimat vaikuttaa Pohjanlahden tälläkin puolella.

      Poista
    2. Kyllä vain, kaikkialla sivistyneessä ja päänsä pehmettäneessä lännessä, jenkkiliberaalien terävin kärki edellä.

      Poista
  3. Ruotsi jatkaa kuoppansa kaivamista aina vain syvemmäksi. Ihmetellä täytyy, miksi madellaan maailman primitiivisimmän, brutaaleimman ja raakalaismaisimman uskonnon edessä. Ruotsi on menetetty, ja Suomi on tämän kommunistihallituksen myötä samalla tiellä. Hölmö Keskusta on mukana tuhoamassa suomalaista yhteiskuntaa myytyään aatteensa maakuntahallinnon vuosi, ja kantasuomalaisia halveksiva vihervasemmisto pitää heitä ja äänestäjiä pilkkanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskustan toimintaa on tosiaan vaikea ymmärtää tässä tilanteessa. Mutta omapahan on asiansa.

      Poista
  4. Ihmisyksilö vanhenee ja rappeutuu. Nykyaikana, kun yksilön elämää on saatu jatkettua sadan vuoden hujakoille, hänen elimistönsä ja mielensä ehtii kokea suuren määrän erilaisia toimintahäiriöitä ja rappeutumista. Sama koskee näköjään kulttuureja. Länsimaissa kulttuurin immuniteetti on hävinnyt kulttuurimarksilaisten tietoisen ja pitkäjänteisen työn tuloksena. Kehityskulku kiihtyy ja nyt näemme senkin, että kulttuurimme hävittämisen huippuosaajia hakemalla haetaan suoraan terroristivankileiriltä. Kaiken huipuksi tätä kutsutaan eurooppalaisten arvojen mukaiseksi toiminnaksi. Samalla eurooppalaisia perinteitä lakkautetaan mainitsematta todellista syytä siihen.

    Naisia alistavan ääripatriarkaalisen vieraskulttuurin äänekkäimpiä kannattajia ovat nuoret älykkäät yliopistonaiset. Spede ehti kuolla hyvissä ajoin, sillä nykyään hänen naisen logiikka-sketsiensä käsikirjoitukset inspiroivat maan hallitustakin, eikä sketseille olisi enää tilausta - eikä lupaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio tuo Spede-vertaus. Ainakaan ne jutut eivät olleet tämän päivän tosiasioita absurdimpia.

      Poista
  5. Pahasti taidetaan olla Ruotsin tiellä kun vihreä julkihomo antaa ohjeet, miten pitää vastata hankaliin al-Hol -kysymyksiin.

    IS tänään:

    "Tätä ei haluttu julkisuuteen: Haavistolta yksityiskohtainen selvitys hallituspuolueille al-Holin tilanteesta – ”Ilmiselvää, että asia on poliittisesti tulenarka”

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006343358.html

    Artikkelista poimittua:

    ULKOMINISTERI Pekka Haaviston (vihr) esikunta lähetti hallituspuolueille tällä viikolla yksityiskohtaisen selvityksen al-Holin tilanteesta.
    Ilta-Sanomien näkemässä salaisessa asiakirjassa Haavisto ohjeistaa hallituskumppaneita, mitä heidän pitää vastata tulenarassa kysymyksessä.

    Ilta-Sanomat on saanut useasta lähteestä varmistuksen siitä, että Haaviston esikunta lähetti viestin keskiviikkona.

    VastaaPoista
  6. Perinteistä luopuminen -- toinen hyvä termi on "alistuminen", joka viittaa siis suoraan islamiin.

    Kun taannoin etsin ranskalaiskirjailija Michel Houellebecqin tämännimistä teosta -- joka muuten oli Charlien Hebdo -pilalehden kannessa päivänä jolloin torroristit konetuliaseineen ryntäsivät lehden toimitukseen -- huomasin ihmeekseni, ettei maassamme eniten myymälöitä omaava Suomalainen Kirjakauppa pitänyt kirjaa esillä myymälöissään. Ei siis vaikka kirja kotimaassaan ja muualla Euroopassa oli intellektuellien mielenkiinnon huipulla.

    Se kehityskulku jota kirja ennustaa tuntuu käyvän vuosi vuodelta enemmän toteen. Nyt viimeksi näiden "ISIS-lasten" yhteydessä on nähty, miten täydellisen mahdottomaksi mikään suora puhe maassa on jo käynyt.

    Kun pitäisi käsitellä asioita joissa ei ole juuri mitään sellaista järkeä -- eikä siis ylimalkaan mitään sellaista ihmisyyttä johon pystyisimme omien tajunnallisten orientaatioittemme pohjalta autenttisella tavalla reagoimaan -- kaikki puhe muuttuu muodottomaksu mussutukseksi vailla mitään käsitteellisen selvyyden mahdollisuutta. Sitten siellä jotkut hoivavieteissään vinksahtaneet vihreät naiset ja heidän höveli hovimestarinsa Haavisto puuhaavat kulissien takana kuka tietää mitä.

    Sanoisin että tuskin tietävät itsekään. He ovat juuri niitä, joita ajaa samanlainen tunnustukselliseen ideologiaan olemuksellisesti kuuluva ahdistus ja pakko toteuttaa jokin teko todellisuudessa -- mikä on myös näiden äärifundamentalististen väkivallantekijöiden sielunkipeytenä.

    Kirjoitin juuri siitä että meidän pitäisi tällaisiin kysymyksiin törmätessämme ymmärtää, että se käsitteellinen sekaannus joka aivoissamme syntyy kun yritämme epätoivoisesti jäsentää mielettömämmäksi käyvää kulttuurien törmäyskurssia oman kulttuurisen ihmisyytemme ja järkemme pohjalta, on turha ja hullu yritys. Meidän ei pitäisi ollenkaan lähteä sellaiseen.

    Sensijaan meidän tulisi yhä kirkkaammin tajuta, miten kovia kognitiivisia tosiasioita "kulttuurit" ovat, ja ymmärtää myös se, että maailma pelastuu vain jos osaamme pelastaa itsemme ja oman tapamme ajatella. Eikä siihen totisesti kuulu minkään ryhmäpaineisiin perustuvan moraalin ruokkiminen tai mielistely-yritykset.

    VastaaPoista
  7. Viimeistään nyt pitää lopettaa kaikki sotilaallinen yhteistyö ruåttalaisten kanssa ja sanoutua irti kaikista sopimuksista siihen liittyen. Sikäläisen laivaston komentajaksi on nimitetty nainen. Ei sillä, että minulla olisi mitään naisia vastaan yleisesti, mutta kontra-amiraalina? Ei helevata. Kun ne ei vaan osaa, varustarkastuksessa katotaan, että onko nuttura hyvin jne....Fy fan...

    VastaaPoista
  8. Vähintään yhtä hyvin kuin Lucianeito kuvastaa Ruotsin kulttuuria, heijastaa ruotsalaisen oopperanaisen ja hänen elokuvatähtiaviomiehensä uhrilahja maailman tiedeyhteisölle, ilmastonvaihtotieteen messiaslapsi Greta.
    Ja Trump kehtaakin hyökätä pientä saparopäätä vastaan. Hävettää molempien puolesta, Gretan kohdalla hänen kumpaisenkin vanhempansa puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen.
      Vaan asian tiimoilta julkaistui tällainenkin toimittajan mielipidekirjoitus:

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/45423fc2-f827-40e1-acc1-d2420b7c3530

      Se on, sanoisinko, mielenkiintoinen:
      tuostahan voisi rivien välistä lukea toimittajan alkaneen aavistella pienen Gretan messias-tehtävän lähestyvän jo loppuaan.
      Onhan siitä jo tiettyjä merkkejä ilmassa ollutkin.

      Toivottavasti ensi vuonna tähän aikaan pieni Greta on jo unohdettu tapaus ja päässyt asianmukaiseen hoitoon yrittämään saada elämäsnä palapelin osia edes jonkinlaiseen järjestykseen.

      Poista
  9. Yle tänään:

    "Kolme naamiomiestä hyökkäsi ravintolaan Ruotsissa ja surmasi asiakkaan – hyökkääjät yhä karkuteillä"
    Naamiomiehet pakenivat paikalta pyörillään.

    https://yle.fi/uutiset/3-11118378

    Artikkelista poimittua:

    Poliisi sai alunperin hälytyksen ravintolassa tapahtuvasta ryöstöstä kello 18.30 paikallista aikaa.
    Pahoinpidelty mies menehtyi tapahtumapaikalle. Hän oli ravintolan asiakas.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!