maanantai 9. joulukuuta 2019

Ohisalo luottaa Haavistoon, mutta syyllistää virkamiehiä

Eilen selvisi se, että Suomen uusi pääministeri on Sanna Marin (sd), joka näin pääsee sukeltamaan vaaleja edeltäneeseen päiväuneensa. Samalla Antti Rinteen (sd) aiemmin uhraama Sirpa Paatero (sd) palaa hallitukseen.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana on syytä panna merkille myös se, että demareiden ministeriryhmä koostuu viidestä naisesta ja kahdesta miehestä. Nähtäväksi jää vaikuttaako tämä jotenkin suomalaiseen politiikkaan.

Viikonlopun toinen huomiotani herättänyt hallitusuutinen oli ministeri Maria Ohisalon (vihr) lausunto, jonka mukaan hänen puolueellaan on muunnellun totuuden puhumisesta kiinni jääneeseen ministeri Pekka Haavistoon (vihr) täysi luottamus. Sitä osoittaakseen hän hyökkäsi Haaviston toiminnan ongelmat esille tuoneita ministeriön virkamiehiä vastaan väittämällä, että "ulkoministeriö on ollut vuosia otsikoissa erinäköisten johtajuuskysymysten vuoksi. On myös ollut häirintätapauksia, joihin olisi jo vuosia sitten pitänyt puuttua. Onko tässä Haavistosta pelkästään kyse? Ehkä pitää katsoa laajemmin koko ulkoministeriötä."

Nähtäväksi jää, mikä on Vihreiden ministeriryhmän koostumus. Sehän on aiemmin koostunut kahdesta naisesta ja Pekka Haavistosta, joista kaksi ensimmäistä jatkanee joka tapauksessa tehtävissään ja Ohisalon näkemyksen perusteella myös kolmas.

Marinin tuleva hallitus tulee jatkaa aiemmalla ohjelmalla, joten siinä mielessä pääministerin ja joidenkin ministereiden vaihtumisen ei pitäisi mullistaa politiikkaa. Tuleva kaunis pääministerimme on kuitenkin erilainen poliitikko kuin ammattiyhdistystaustainen edeltäjänsä.

Ylen mukaan "Marin on punavihreä ja liberaali aatepoliitikko, joka korostaa usein paikkaansa sosiaalidemokratian aatteellisessa jatkumossa. Tähän liittyy myös se, että hän aloittaa mielellään puheensa sanalla 'toverit'".

Edellisen perusteella väistämättä nousee mieleeni kysymys siitä, että siirtyykö maamme hallitus Marinin johdolla vielä askeleen vasemmalle kansan tällaiselle politiikalle antamasta ilmiselvästä tuomiosta huolimatta, vai piteleekö kulisseihin siirtyvä demareiden puheenjohtaja Antti Rinne edelleen ohjaksia käsissään?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tähän on tultu: ministereiltä odotetaan rehellisyyttä ja totuudessa pysymistä
Kyvytön hallitus ei nauti kansan luottamusta
Sanna Marinin märkä päiväuni

10 kommenttia:

  1. Ehkäpä tuota poliittisen elämämme narsistisimmissa puolueissa tapahtuvaa naisvalatistumista pitäisi nostaa esiin nimenomaan sinä toisena osapuolena konfliktissa, jossa ministeriöiden virkamiehet - siis kaikissa tapauksissa nimenomaan miehet -- ovat nyt enenevästi vastakkain.

    Siinä on, jos karikatyyrina asia ilmaistaan, kysymys tippaleivän ja pihvin yhteensopimattomuudesta.

    Ja tätä naisistumista kannattaa katsella myös siltä kannalta, että siinä on kyse myös tai nimenomaan suku- tai ikäpolvimurroksesta. Narsismin lisääntyminen on nimenomaan ikäpolvikysymys.

    Eikä narsismi ole ainoa perversio, joka laajasti tunkeutuu politiikan piiriin. Sanoisin, ettei nuorten naisten marssi näin ennennäkemättömässä -- oikeastaan tilastollisesti ottaen aivan poikkeuksellisessa -- mittakaavassa olisi mitenkään mahdollista ilman, hmmm, sanotaanko setämiehissä piilevää pedofiilista taipumusta. Kun ikämiehet suosivat jollakin alalla nuoria naisia, sieltä ennemmin tai myöhemmin nousee jotain kipeää esiin.

    Ja yksi juttu, jonka toteutumiseen ei kulu niin kauan että tätä ennustusta kannattaisi edes kirjata ylös, on se, että nämä nuoret kokemattomat naiset kaikessa elämälle ja todellisuudelle vieraassa idealismissaan joutuvat poliittisissa peleissä pärjätäkseen ihan ylimääräisen määrätietoisella tavalla kovettamaan itsensä -- jolloin syntyy maan kannalta todella kovia ja vaarallisia päätöksiä. Ja valitettavasti nämä päätökset pitävät kiinni nimenomaan niistä kaikkein idealistisimmista ja tuhoon tuomituista ideologisista "arvoista" joita nuoret naiset haluavat helliä. Kuten toiskulttuurien ihailua.

    Poliittinen vappu tulossa siis. Puna- ja sateenkaariliput liehuvat, tippaleipää kokouspöydillä ja niiden ympärillä.

    En ehkä pystynyt tässä sanomaan tarpeeksi rumasti sitä miten huonosti maalla nyt menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain kummallista on tässä nuorten naisten "vallankaappauksessa" puolueissa. En myöskään ymmärrä miksi noille samoille nuorille naiselle tärkein poliittinen agenda on suvaitsevaisuus ja ilmastonmuutos.
      Ovatko nuo arvot olleet aikaisemmin nuorille naisille ja naisille yleensä tärkeitä ? Eivät ole.

      Kyseessä täytyy olla juuri tuo narsismi jossa jotain alitajuista projisoidaan "helppoihin kohteisiin".

      Poista
  2. Demariministereistä viisi on naisia ja kaksi miehiä. Hallituskriisin yhteydessä naiset syrjäyttivät miehen pääministerin ja valtiovaraiministerin palleilta.

    Naisylivoimalla soteakin yritettiin mutta ei tullut lasta eikä pastaa.

    Kaksi naisähläriä on jo epäonnistunut pääministerinä. Marin on demareiden Jäätteenmäki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Demareiden naisministerien määrä on nyt korjattu.

      Poista
    2. Proffa on väärässä, Haavisto on akka, joten kaikk ivihreitten pöliitikot on naisia ..

      Poista
  3. Riskitekijöitä vihervasemmistolaisuuden lisäksi ovat nuoruus, kokemattomuus politiikan ulkopuolisesta työelämästä, fanaattisuus, sukupuoli ja Ohisalon kohdalla täydellinen järjettömyys. Henriksson heittää vaikka minkälaisen voltin, kunhan saa olla hallituksessa.

    VastaaPoista
  4. IL tänään:

    "Naisparin kasvattama kansanedustaja Sanna Marin kertoo - tällaista oli elää äidin ja hänen kumppaninsa kanssa"

    https://www.iltalehti.fi/iltv-paivarinta-klipit/a/6fb377bb-59c0-4340-8a37-29979f3f65c5

    VastaaPoista
  5. Terästetty versio punatuho-hallituksesta:

    "Uuden ja kärkevän "toveri pääministeri" Sanna Marinin äärimielisyys huolestuttaa | UMV-Pääkirjoitus",
    https://mvlehti.net/2019/12/09/uuden-ja-karkevan-toveri-paaministeri-sanna-marinin-aarimielisyys-huolestuttaa-umv-paakirjoitus/

    Kannatuksen kannalta taisi Kepu joutua ojasta allikkoon, kun lähti vielä uudestaan punatuho-hallituksen aisankannattajaksi:

    "Keskusta on ajautunut historialliseen kriisiin | UMV-Kolumni",
    https://mvlehti.net/2019/12/09/keskusta-on-ajautunut-historialliseen-kriisiin-umv-kolumni/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  6. Ja kaikki tämä sataa Perussuomalaisten laariin.
    Vieläköhän ensi vaalien jälkeen meillä Perussuomalaiset kuten naapurissa
    Ruotsidemokraatit ovat muiden puolueiden boikotoimia, kannatus kun voi molemmilla hyvinkin olla yli 30%.

    VastaaPoista
  7. Ehkäpä tässä ollaan valmistelemassa suurta aforismia tuleville sukupolville. Vanhat sanonnat kuten 'Siperia opettaa' joutavat syrjään uuden '...'opettaa' tilalle.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!