perjantai 13. maaliskuuta 2015

Maahanmuutto lisää luovuutta, rikkautta ja värinää

Maahanmuuton sanotaan lisäävän luovuutta, rikkautta ja värinää. Siltä tosiaankin vaikuttaa, sillä tämän päivän uutisten valossa menossa oleva nykyaikainen kansainvaellus muuttaa pohjoismaista yhteiskuntaa pikavauhtia entistä mielenkiintoisemmaksi.

Ensimmäinen uutinen kertoo siitä, kuinka paperittomia potilaita hoitava lääkäri oli pöyristynyt eduskunnassa kaatuneesta esityksestä järjestää hänelle laitonta maassaoleskelua edistävästä harrastuksestaan palkka. Sitä jutussa ei mainittu, että jokainen vähänkään verovaroistaan kiinnostunut suomalainen kiittää Kari Rajamäen ja Perussuomalaisten oivaa toimintaa lain torppaamiseksi ainakin väliaikaisesti.

Jatkosta päättävät äänestäjät huhtikuun vaaleissa. Ja se on hyvä muistaa!

Samassa lehdessä oli toinenkin uutinen, jonka mukaan Suomen raiskauksista kolmannes on ulkomaalaistaustaisten tekemiä. Uutisessa siteeratun erikoissuunnittelijan mukaan raiskaustapausten lisääntynyt määrä johtuu maahanmuutosta.

Tästä uutisesta minun pitää erityisesti kiittää Helsingin Sanomia, vaikka se lieneekin tehnyt jutun sosiaalisen median painostuksen edessä. Siihen olen viime aikoina osallistunut minäkin esimerkiksi tällä kirjoituksella. Hienoa, että suureen ja mahtavaan erkkomediaankin voi vaikuttaa - toivottavasti muutos on pysyvä!

Eikä kahta ilman kolmatta. HS:n kanssa kilpaileva verorahoitteinen mediajohtaja nimittäin on tehnyt jutun Ruotsissa joulukuussa tapahtuneesta moskeijapoltosta, jonka tekijöiksi alkujaan epäiltiin kantaruotsalaisia ääriaineksia. Polttopullon heittäjästä oli jopa silminnäkijähavainto.

Nyttemmin on vahvistunut, että palo on syttynyt islaminuskoisten omien toimien seurauksena - mahdollisesti lasten tulitikkuleikeistä. Yllytetäänköhän moskeijassa valehtelemaan toisuskoisille?

Ja vielä yksi uutinen kiellon päälle. Tapanilan törkeään joukkoraiskaukseen osallistuneen pyhän profeetan seuraajan äiti nimittäin oli itkenyt oikeudenkäynnissä, jossa hänen pieni poikakultansa oli määrätty vangittavaksi.

Mahtoikohan itkijämamma tuntea sympatiaa poikansa sikamaisesti kohtelemaa uhria kohtaan vai katuiko hän pieleen mennyttä kasvatustaan? Jotenkin epäilen, ettei kyseessä ollut kumpikaan, vaan suru siitä että poika joutuu kärsimään teostaan. Toki toivon olevani väärässä.

* * *

Summa summarum. Taidekorkeakoulun rehtori on tosiaankin oikeassa. Kyllä Ruotsi ja nyt myös Suomi ovat kertakaikkiaan muuttumassa mielenkiintoiseksi. Toivottavasti hän on nähdyn mielenkiintoisuuden lisäksi onnellinen myös tässä blogissa ilmenevästä avoimesta maahanmuuttokeskustelusta: onhan hän ilmaissut kaipaavansa kasvavien maahanmuuttajalaumojen lisäksi myös sitä.

Minä puolestani toivon, että tähän referoimani uutiset osaltaan herättäisivät ihmiset äänestämään huhtikuussa sellaisia puolueita ja ehdokkaita, jotka ovat valmiit lopultakin ehkäisemään maahamme suuntautuvaa haittamaahanmuuttoa. Ääni Kataisen hallitukseen osallistuneille puolueille tai Keskustalle sekä äänestämättä jättäminen ovat kaikki ratkaisuja, jotka kiihdyttävät edelle kirjaamien kaltaisten tapahtumien yleistymistä Suomessa. Ja lopulta tuhoavat koko avoimuuteen perustuvan elämäntapamme.

Käytännössä nykyisessä eduskunnassa istuvissa puolueissa on vain kaksi maahanmuuttoon järkevästi suhtautuvaa ryhmää: Perussuomalaiset ja Muutos 2011. Lisääntyvistä raiskauksista, naisten oikeuksista, heidän elintilansa pienenemisestä, vääräuskoisille valehtelemisestä ja sosiaalikulujen kasvusta huolestuneiden on siis syytä tehdä valintansa näiden kahden - ja vain niiden - välillä, sillä jossain muussa puolueessa toimivan järkeviä näkemyksiä esittävän henkilön äänestäminen johtaa puoluekurin seurauksena vain haittamaahanmuuton lisääntymiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtamedia valehtelee Rajamäen ja Mäntylän kaatamasta paperittomien terveydenhoitoesityksestä
HS jatkaa ulkomaalaisten raiskaajien avustamista
Muslimien kaveri sai palautetta

8 kommenttia:

  1. Tuo "itkevä äiti" -sepustus olisi saattanut mennä läpi muutama vuosi sitten, mutta nyky-Suomessa moinen "dzjuurnalismi" on ivaa, inhoa ja pilkkaa suomalaisia arvoja kohtaan.

    En ymmärrä sitä kiimaa ja kiihkoa, millä suvaitsevasto yhä edelleen yrittää puolustella tätä suomalaiseen elämänmenoon kuulumatonta "entiteettiä".

    Joku taho haluaa tänne kunnon mellakat vai miksei esimerkiksi poliisi hoida lakisääteisiä velvollisuuksiaan?

    VastaaPoista
  2. Varsin mielenkiintoista on sekin, miten mamuja voi nykyään käyttää kiristykseen. Kreikkahan uhkaili antavansa pakolaisilleen kaikki mahdolliset eu:ssa haahuilu-asiankirjat ja sitten potkaisevansa koko köörin pitkin poikin eurooppaa onneaan etsimään. Ruotsin mielipuolinen pakolaisten hamstrausvimma on kohta ajanut ruotsin tilanteeseen, jossa sen on pakko tehdä sama. Arvatkaas vain mille lautoille ruotsin valtio sitten jakaa menolippuja?

    VastaaPoista
  3. No on siinä syytäkin itkeä. Miten saastaisilla vääräuskoisilla koirilla on otsaa panna oikeauskoinen lukkojen taakse? Heidänhän kuuluisi rangaista sitä "pikkuhuoraa" joka vietteli hänen poikansa ja tämän kaverit. Vähempikin raivostuttaa ja/tai itkettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Raiskattu tuskin oli pukeutunut burkhaan. Kerjäsi siis raiskatuksi tulemistaan. Vastuullisen sananvapauden lisäksi olisi myös syytä puhua vastuullisesta pukeutumisesta...tai ehkäpä vain antaa aseiden puhua.

      Poista
  4. Kiitos proffa hyvasta kirjoituksesta!

    Oksettaa tuo suomalaisen hyysari median alennustila.
    Vai purskahti raiskaajan aiti itkuun. Voi Voi
    mitenkahan jakselee raiskatun aiti ja isa?

    JN


    VastaaPoista
  5. Hyvä blogikirjoitus ja juurikin kuten yllä:
    -uhri on syyllinen
    -raiskaaja on syytön, rasismin uhri jne kliseet nippuun
    Kuka se sanoikaan että
    "Sota on rauhaa" ...
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  6. Maailmalla jonkin verran matkanneena ja kansainvälisissä monissa moku-yhteisöissä lähes kahdeksan vuotta työskennelleenä omannen paljon suvaitsevaisuutta monikulttuurisuutta sekä muita yhteisöjä/tapoja/kulttuureita kohtaan.

    Tuo törkeä Tapanilan ja toisen polven kotoutujien sekä somalien tekemä JOUKKORAISKAUS käänsi viimein kelkkani.

    Nykyisessä eduskunnassa istuvissa puolueissa on vain kaksi tätä holtitonta maahanmuuttoturismia ja hyysäystä vastaan: Perussuomalaiset ja Muutos 2011.

    Lisääntyvistä skandinaavisten kanta-suomalaisten naisten raiskauksista, naisten oikeuksista, heidän elintilansa pienenemisestä, "vääräuskoisille" koirille valehtelemisesta, jatkuvista (raha/kännykkä/ajokortti/tukiais/asunto) vaatimuksista ja veronmaksajana sosiaalikulujen kasvusta huolestuneen on nyt syytä tehdä äänestysvalintansa.

    HUOMAA: tulevissa eduskuntavaaleissa antamasi ääni edellisen "Jyrki-Boy" Kataisen hallitukseen osallistuneelle six-pck-puolueelle taikka edes nykyoppositio Keskustalle saati äänestämättä jättäminen ovat kaikki ratkaisuja, jotka kiihdyttävät Tapanilan kaltaisten tapahtumien yleistymistä Suomessa.

    Paras keino hoitaa monikulttuurisuutta ja Suomen maahanmuuttoa sekä samalla alhaista syntyvyyttä on tuoda pottunokka-miehille työtä vieroksumattomia aasialaisia naisia vaimoiksi. Ei paimentolaisheimoja, ei kamelikuskeja eikä islamin kannattajia.

    Sori turvapaikkaturistit - te teitte tämän ihan itse itsellenne. Tosiaan: jatkosta päättävät äänestäjät huhtikuun vaaleissa. Ja se on hyvä muistaa!

    Toivottavasti se vankilahierarkia muistaa muistaa näitä "kepposen tekeneitä lapsosia"...

    heppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa he vankilan sisäpuolta niin paljoa näkevät... Kyllähän monikulttuuri-Suomessa aina löytyy suojelijoita tuollaisille lähtökohdiltaan uhristatuksen omaaville.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!