keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Hallitus haluaa hoitaa koko maailman pitkäaikaissairaat terveiksi!

Eduskunnassa käytiin eilen keskustelua laittomasti maassa oleskeleville tarjottavasta terveydenhuollosta. Ministeri Susanna Huovinen (sd) esitteli hallituksen lakiehdotusta, jonka mukaan näille ihmisille tarjottaisiin terveydehuoltopalvelut mm. kroonisiin sairauksiin. Lisäksi alaikäiset laittomasti maassa oleskelevat saisivat kaikki samat terveyspalvelut kuin Suomen kansalaiset. Kustannuksiksi hän arveli puoli miljoonaa euroa ja käyttäjämääräksi alle 2000 henkeä vuodessa.

Hallituksen esitys voidaan muotoilla seuraavasti. "Kaikki maailman pitkäaikaissairaat: olette tervetulleet Suomeen saamaan hoitoa vaivoihinne kunhan vain onnistutte jollain tavalla keplottelemaan itsenne maamme rajojen sisäpuolelle."

Tämä asia on jokaisen suomalaisen syytä ymmärtää ja luoda sen pohjalta käsitys nykyisten hallituspuolueiden (Kokoomus, SDP, RKP ja Kristillisdemokraatit) intresseistä terveydenhuollon vaikeuksien keskellä. He asettavat laittomat maahantulijat omien kansalaistemme terveydenhuollon edelle tilanteessa, jossa terveydenhuollon rakenteiden muutoksilla yritetään epätoivoisesti saada rahat riittämään näiden terveydenhuoltoon.

Samalla hallitus haluaa luoda uuden vetovoimatekijän, jolla houkutellaan erityisesti Itä-Euroopan romaneita ja kehitysmaiden ihmisiä maahamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Atte Kaleva johtaa vaalikarjaa harhaan kertomalla totuuden islamista
Miten lopetamme maailman pahimman humanitaarisen kriisin?
Portugalin ja Suomen eläkeläiset

9 kommenttia:

  1. Surullista ja pöyristyttävää. Tässä maailmanhalauksessa ei enää ole mitään järkeä. Kustannusarviokin on MuTu- höpinää ja VARMASTI alakanttiin.
    Eikö meillä enää ole mitään muuta korjattavaa maamme terveydenhuollossa ja taloudessa? Tätä asiaa tulee levittää mahdollisimman laajalle, ettei se vaan pääse lipsahtamaan läpi tämän ns hallituksen voimin.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  2. Hyvä Professori,
    Kiitos että jaksat pitää yllä järjen ääntä!

    Toinen professori

    VastaaPoista
  3. Kiitos tosiaan hyvästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista
  4. Ei hyvältä näytä. Ei järjen hiventäkään. Kevään vaaleissa ei missään nimessä kannata äänestää ns. hyvää tyyppiä, välittämättä mistä puolueesta ehdokas tulee. Puolueen vaaliohjelma on syytä kaivaa luettavaksi riippumatta ehdokkaasta. Lisäksi lyhyt historian - taikka puolueen "saavutusten" - kertaus on paikallaan ennen äänestyskoppiin menemistä.

    vtt

    VastaaPoista
  5. Meillä on monissa kunnissa julkinen terveydenhuolto niin tiukilla, että pyydetään ihmisiä kääntymään yksityisen terveydenhuollon puoleen. Lääkäriaikoja ei saa, ellei ole valmis maksamaan yksityiselle. Ehkä tämä rikas valtio nyt alkaa korvata tällaisissa tapauksissa potilaalle yksityislääkärikäynnin, koska rahaa ja resursseja näyttää olevan laittomille siirtolaisille. Tilanne tulee omille kansalaisille yhä tukalammaksi, mikäli tällainen ehdotus menee läpi. Maksamamme verot menevät vieraiden hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se hienoa jos voisimme poistaa kärsimyksen maailmasta. Valitettavasti meillä ei ole varaa siihen. Pidetään siis mieluummin huoli siitä, että voimme huolehtia edes omistamme

      Poista
  6. Edelleenki suomen terveydenhuolto pitää olla vain suomen sairausvakuutuskortin omaaville, poislukien tietenki onneettomuudet tms tapaukset ..

    -jpt-

    VastaaPoista
  7. Pitää muistaa yksi tärkeä asia: Romanian ja Bulgarian romanit, joilla muka ei ole varaa hankkia sikäläistä sairausvakuutusta. Uuden lain yksi tarkoitus on maksattaa toisen EU-maan kansalaisten terveydenhuolto suomalaisilla veronmaksajilla.

    Hyötyjiä ovat monikansalliset terveydenhuoltopalveluita tarjoavat jätit, nimiä mainitsematta.

    Laissa oleva kohta "valtio maksaa kunnalle tästä aiheutuvat kulut" on iso itsepetos, kuten tapaus Lieksa hyvin selkeästi osoitti.

    Tiukka linja vaan laittomasti Suomessa oleskeleviin: pois Suomesta niin pian kuin mahdollista.

    VastaaPoista
  8. Mietin vain, mistä päättömyyksistä kansan huomio halutaan pois, kun sitä ärsytetään tahallaan tämän ja alkoholilain kaltaisilla törkeyksillä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!