maanantai 26. tammikuuta 2015

Suomen, Saksan ja Kreikan talouksien kohtalonyhteys

Pörssiyhtiöiden tuloskausi alkaa tällä viikolla. Helsingin Sanomat toteaa, että yritysten odotetaan parantavan tuloksiaan selvästi, koska tiukat ajat ovat pakottaneet ne parantamaan tehokkuuttaan. Myös euron heikkeneminen auttaa näitä yrityksiä.

Uutinen on hyvin mielenkiintoinen ja auttaa ymmärtämään sitä muutosta, joka tehtiin eurojärjestelmään siirryttäessä. Ja jonka yhtä jälkipyykkiä pestiin eilen Kreikan vaaleissa.

Raha on ihmisen keksintö, jonka arvo on nykyisin pelkkä sopimus. Sen mukaisesti kunkin valuutan arvo suhteessa muihin valuuttoihin määräytyy sen perusteella, miten arvokkaaksi ihmiset uskovat tuon valuutan. Jos usko menee, valuutta romahtaa. Uskolla on kuitenkin taipumus säilyä, sillä kukaan ei hyötyisi täydellisestä valuuttaromahduksesta.

Juuri minkään maan valuutta ei ole romahtanut, mutta kelluvat eli vapaasti arvonsa muodostavat valuuttakurssit ovat kyllä heijastelleet kunkin valuutta-alueen (yleensä valtion) talouselämän tilaa. Jos tuo tila on heikentynyt, on kurssi laskenut ja kyseisen valuutta-alueen kilpailukyky noussut.

Kun eurojärjestelmä luotiin, otettin siihen mukaan hyvin erilaisia talousalueita. Vahvan Saksan rinnalle tuli esimerkiksi heikko Kreikka. Tässä järjestelmässä näiden molempien maiden talouksien toiminnan edellytyksenä olisi ollut talouselämän kulurakenteen (eli elintason) sopeuttaminen työn tuottavuuden mukaiseksi.

Näin on Kreikan osalta tapahtunutkin, mutta vasta sitten kun maa ehti velkaantua korviaan myöden. Kreikan ja koko eteläisen Euroopan ongelmana oli siis muuhun euroalueeseen nähden liian heikko tuottavuus ja maiden kriisi sitä syvempi mitä kauemmin talouden sopeuttamisen tarve tunnustettiin ja korjattiin. Kreikkaa lukuun ottamatta elintasoaan rajusti pudottaneet maat selvinnevät näin syntyneistä velvoitteistaan.

Myös Suomessa tehtiin samankaltaisia virheitä kuin Etelä-Euroopassa. Nokian tuodessa rahaa talouteen kasvatettiin työn kuluja sekä palkkaneuvotteluissa että julkisia menoja lisäämällä. Kun Suomen kilpailukyky näillä toimilla tuhottiin eikä valuuttakurssi korjannut tilannetta, sakkasi Nokia muillekin yrityksille tuli vaikeuksia. Samalla menivät myös varat ylläpitää kasvanutta julkista sektoria.

Vastauksena tähän kaikkeen yrityselämä tehosti toimintaansa - eli irtisanoi ihmisiä ja kävi tiukat palkkaneuvottelut, jotka oikaisivat osaltaan kulurakennetta. Myös julkinen sektori on ollut saneerattavana ja sen menojen kasvaminen on pysähtynyt. Valitettavasti julkinen velka kuitenkin kasvaa edelleen.

Nyt voimme toivoa, että Helsingin Sanomien käsitys yritysten kasvavista voitoista pitää paikkansa ja ne pääsevät jäälleen kasvu-uralle. Ajan myötä tämä helpottaa myös työttömyyttä ja julkisen talouden tilaa. Kunnes nousevat palkat ja jälleen paisuva julkinen sektori heikentää taloutemme kilpailukyvyn kilpailijoihimme nähden liian alhaiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
800 euroa per lapsiperhe on mennyt vuosi toisensa jälkeen hukkaan
Intialaisten katkeruudesta suomalaisia kohtaan
Yrittämisen kannukset kuntoon!

6 kommenttia:

  1. Tähän lievästi liittyen kuuntelin juuri Stubbin tiedotustilaisuuden ja hämmästelin haavi auki kuinka munaton media meillä on. Stubb toisti ennalta harjoiteltua mantraa, että Suomi ei anna velkoja anteeksi, mutta on valmis keskustelemaan esim. lainojen pidennyksistä. Kukaan toimittaja ei joko uskaltanut tai sitten ei oikeasti ymmärtänyt, että jos Suomi antaa edes helpotuksia velkoihin, niin Jutan keksimät takuutukset/vakuutukset raukeavat sen sileän tien. Miljardi euroa hukkaan! Hämmästelen tätä median tilaa tällä hetkellä. Aivan uskomatonta!

    VastaaPoista
  2. Tutkiva ja osaava journalismi - R.I.P.
    Valitettavasti :(
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  3. Laina-aikojen pidentäminen on sopimusmuutos. Kyllä takuut uuteen sopimukseen tässä tapauksessa kirjaamatta. Mutta jotkut suomalaiset iloitsevat tilanteesta. Arhinmäki vt. jalkapallo-otteluhuutelija oli Kreikassa juhlimassa äärivasemmiston vaalivoittoa.

    vtt

    VastaaPoista
  4. Jutan takuutusvakuutus on yksi puoli. Toinen on Timo Soinin usein toistama tosiasia siitä, että lainanmaksun pitkittäminen tarkoittaa de facto lainojen osittaista anteeksiantoa. Etenkin, jos samalla annetaan alennusta kotoista.

    VastaaPoista
  5. Kansallinen kilpailukyky on jännän monimuotoinen käsite joka Suomessa yleensä ymmärretään tarkoitushakuisesti väärin käsittämään ainoastaan hintaa käsittäväksi. Kärjistetysti esitetään vaatimuksia joiden mukaan Suomi kaatuu ellei vientiteollisuus kykene myymään tuotteitaan halvemmalla kuin kukaan. Jokainen jonka ÄO on ruumiinlämpöä korkeampi ymmärtää vaatimuksen absurdiuden.

    Sattuneesta syystä olen saanut seurata suomalaisen valmistavan teollisuuden kehittymistä aitiopaikalta kohta kolmenkymmenen vuoden ajan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana p.o. kentässä on tapahtunut selkeä jakautuminen luovuttajiin ja yrittäjiin: Luovuttajat ovat jossain vaiheessa heittäneet tietoisesti tai tiedostamatta lusikan nurkkaan. Tuotekehitys ja investoinnit on supistettu minimiinsä tai lopetettu kokonaan. Olemassaolevasta tuotteesta ja tuotantokoneistosta yritetään puristaa viimeisetkin mehut irti kysynnän ja markkinahinnan sakatessa samaan aikaan. Usein ruorissa on yrittäjäomistaja joka kuvittelee rahastavansa eläkkeensä myymällä yhtiönsä lähitulevaisuudessa ja joka tulee katkerasti pettymään liiketoiminnan muuttuessa arvottomaksi ja loppuunajettujen koneiden ongelmajätteeksi.

    Sitten meillä on yhtiöitä jotka sijoittavat koko tulovirtansa itseensä, luovat uusia tuotteita, kehittävät henkilöstöään ja investoivat koneisiin odottaen talouden viimein piristyvän.

    Nämä jälkimmäiset tulevat luomaan pieniä talousihmeitä tulevaisuudessa. Valitettavasti jokaista yrittäjää kohti on neljä-viisi luovuttajaa.

    Jos mietitään mihin se kilpailukyky on hävinnyt niin osoittaisin 90-luvun jälkeen vallassa olleita hallituksia jotka säätely- ja veropolitiikalla ovat tappaneet monen yrittäjän kipinän.

    Toinen syypää on yrityskulttuurin muutos jossa kasvottomien rahastojen bonuksilla piiskaamat palkkajohtajat maksavat mieluummin avokätisiä osinkoja kuin investoivat johtamansa yhtiön tulevaisuuteen.

    Tulevaisuus kun ei ole kvartaalin päässä. Se on viiden, kymmenen, kahdenkymmenen viiden vuoden päässä. Mutta miksi TJ joka laskee uransa nykyisen työnantajan palveluksessa korkeintaan kolmen-neljän vuoden mittaiseksi investoisi seuraajansa tai tämän seuraajan menestykseen?

    Väite siitä että Suomessa palkat olisivat syöneet kilpailukyvyn ei kestä lähempää tarkastelua, keskipalkat ovat edelleen vertailukelpoisten kilpailijamaiden (Ruotsi, Saksa, UK...) alapuolella. Teollisuuden keskipalkkojen jyrkkä nousu selityy sillä että kaikkein alimman palkkatason tehtävät ovat hävinneet lähes kokonaan joten luonnollisesti keskipalkat nousevat vaikka kukaan ei saisi minkäänlaisia korotuksia.

    Valtio on kyllä omistajien ohella pitänyt visusti huolen fiskaalisten tarpeiiden tyydyttämisestä: Suomen absurdia verotusta kuvaa hyvin laskelma siitä mikä bensa- tai diesel-litran hinta olisi oletuksella että öljybarrelin hinta laskisi nollaan. Menovesi maksaisi edelleen noin Euron litra...

    Eli yhteenvedettynä, kilpailukykyä nakertavat:
    1, Korkea veroaste yhdistettynä ylisäätelyyn
    2.Kvartaalitalous jossa siemenperunat jaetaan osinkoina
    3. Näköalattomuus ja luovuttaminen.
    4. Kuvitelma että menestys syntyy kun toimitaan kuten tähänkin asti mutta halvemmalla.

    Mihinkään näistä ei tuo ratkaisua ne temput joita äänekkäimmin vaaditaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkkataso pitäisi ymmärtää ns. kokonaiskustannusten kautta, jolloin siihen sisältyvät verot, sosiaalikulut, hallinto, poissaolot jne.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!