perjantai 9. tammikuuta 2015

Paljastava terrori-isku

Pariisin terrori-iskut ovat nostaneet islamismin ja läntisten arvojen ristiriidat jälleen uutisotsikoihin. Teon ovat tuominneet muiden joukossa sekä eurooppalaiset, että Euroopan ulkopuoliset muslimit. Tämä on hyvä ja osoittaa sen itsestäänselvyyden, etteivät kaikki muslimit ole verenhimoisia terroristeja. 

Tosin joidenkin sanankäänteet voidaan tulkita muunnelluksi totuudeksi. Tai ainakin minusta esimerkiksi halal-lihan myyjän kommentti "Ju­ma­lan pi­täi­si tuo­mi­ta, ei ih­mis­ten" voitaneen tulkita niin, että vaikka raaka murha ei olisikaan hyväksytty, ansaitsivat pilapiirtäjät ja päätoimittaja kuitenkin rangaistuksensa. 

Toinen silmiinpistävä piirre lehdistössä on ollut kaikkien muslimimaahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien tahojen, kuten Ranskan Kansallinen rintama -puolueen, haukkuminen. Pahimmillaan on kirjoitettu näistä jopa viidenneksen kannatusen saaneista puolueista äärioikeistolaisina tai oikeistopopulisteina ja vihjattu niiden kannatuksen nousun palvelevan terroristien tarkoitusperiä. 

Lainaan Helsingin Sanomia, sillä sen mukaan "ää­ri­liik­keet tar­vit­se­vat per­vers­sil­lä ta­val­la toi­siaan: is­la­min ni­mis­sä teh­dyt raa­kuu­det li­sää­vät pel­koa mus­li­me­ja koh­taan, tä­mä kas­vat­taa hei­dän tun­net­taan syr­ji­tyk­si jou­tu­mi­ses­ta, mi­kä puo­les­taan on omiaan li­sää­mään ra­di­ka­li­soi­tu­mis­ta."

Kuitenkin tosiasia on, ettei länsimaissa esiintyisi islamistien terroritekoja ilman islamilaisia maahanmuuttajia. Kuten ranskalainen muslimi Samia Aouad asian muotoilee: ""näin tä­män kai­ken jo Al­ge­rias­sa, si­säl­lis­so­dan ai­kaan. Sik­si läh­din. Ter­ro­ris­mi seu­raa mi­nua kaik­kial­le". Sellaiset näyttävät tosiaankin olevan islamin jalanjäljet. 

Mielenkiintoisen lisän tähän keskusteluun tuottaa maailmankuulu ekonomisti Jeffrey Sachs, joka toteaa että ""ei voi ol­la laa­jo­jen pal­ve­lui­den hy­vin­voin­ti­val­tioi­ta, joi­den ra­jat ovat täy­sin au­ki. On ai­van sel­vää, et­tä sin­ne [pohjoismaihin] ha­lu­taan köy­his­tä mais­ta." 

Kokonaisuuteen kuuluu vielä se, että Pariisin iskun yhteydessä on muu islamilainen terrori jäänyt varjoon. Kuitenkin se jatkuu kuten aiemminkin: päivän lehden mukaan islamistit ovat tuhonneet kyliä Nigeriassa ja tappaneet pelkästään yhdessä kaupungissa ainakin sata ihmistä. Ilman islamia ja Nigerian monikulttuurisuutta ei näitäkään monin verroin Pariisin tragediaa suurempia murhenäytelmiä olisi tapahtunut.

Omalta kohdaltani Pariisin tapahtumista ja islamin yleisistä seurauksista ei voi tehdä vain yhden johtopäätöksen. Jotta Suomi säilyisi hyvänä paikkana asua myös tulevaisuudessa, on meidän rajoitettava hankaliksi osoittautuneista maista (sisältäen kaikki muslimimaat) tulevaa maahanmuuttoa radikaalisti; joko taloudellisia houkuttimia vähentämällä tai, ellei se riitä, suoralla lainsäädännöllä. 

Lisäksi terrorismista tulee rangaista merkittävästi nykyistä ankarammin. Käytännössä ainoa tuomio voi olla elinkautinen ja mikäli siitä armahdetaan maasta karkoitus. Myös muu ilman kansalaisuutta maassa oleva rikollinen aines (varkaat, raiskaajat, väkivaltaan syyllistyneet) on voitava rangaistuksen jälkeen karkottaa maasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pariisin terrori-iskun opetukset kevään vaaleja ajatellen
HS ajaa maahanmuutto-asioissa vähemmistön diktatuuria
Miksi Ruotsin rakettisota salataan suomalaisilta

11 kommenttia:

  1. Ilman kansalaisuutta maassa oleva rikollinen aines pitäisi voida karkottaa heti kun syyllistyvät rikokseen. Sosiaaliturvan pitäisi perustua kansalaisuuteen ja työntekoon, sen ei pitäisi olla asumisperustaista. Työnteolla tarkoitan sitä, että mikäli toisen maan kansalainen on ollut töissä Suomessa X määrän vuosia, on hän oikeutettu sosiaaliturvaan vaikka ei Suomen kansalaisuutta olisikaan. Tämä jo karsisi maahamme hakeutuvia.

    VastaaPoista
  2. "näin tä­män kai­ken jo Al­ge­rias­sa, si­säl­lis­so­dan ai­kaan. Sik­si läh­din. Ter­ro­ris­mi seu­raa mi­nua kaik­kial­le"

    Tämä on erinomainen tiivistys. Ei tässä tarvitse pilapiirtäjiä syyllistää, kyllä syylliset löytyvät sieltä Pariisin lähiöiden moskeijoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Itse asiassa innostuin kirjoittamaan tämä luettuani juuri tuon kommentin. On se sen verran hyvin sanottu, että ansaitsisi klassikkostatuksen.

      Poista
  3. Noissa muslimien lässynlää terrorismin tuomitsemisssa kannattaa pitää mielessä että käytännössä koskaan he eivät tuomitse terrorismia vaan sen antaman huonon kuvan islamista ja viattomien tappamisen.Luonnollisesti koskaan ei mainita että viaton voi olla vain muslimi joten se tuomitseminen on sitten vähän niin ja näin.Intiassa esim vaadittiin mumbayn iskujen jälkeen imaameilta fatwaa joka tosiasiallisesti kieltäisi iskut intiaan.Sellaista ei ole tähän päivään mennessä tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin. Vääräuskoiselle saa ja tuleekin valehdella, jos se vain edistää islamin asiaa ja umma'n (=koko maailma on islamilainen) valmistumista.
      -Beowolf-

      Poista
  4. Lars Hedegaard kirjoittaa eilisessä Dispatch international lehdessä tapahtumasta. Poliitikot ja journalistit käyttävät Pariisin terroritekoa pohtiakseen islamia, josta eivät tiedä mitään, Terrori-isku osoittaa taas kerran, että olemme sodassa islamia vastaan. Emme islamisteja tai islamistisia fundamentalisteja vastaan, mitä journalistit ja poliitikot toistavat. Emme ole halunneet tätä sotaa, vaan meidät on pakotettu siihen. 1400 vuotta sitten sotaherra jossain Arabiassa julisti sodan niitä vastaan, jotka eivät alistu hänen hulluuteensa. Ellemme alistu, kohtalomme on kuolema. Tämä on alistamisen viesti, arabiaksi sitä kutsutaan islamiksi. (Idioternas triumftåg)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin - fakta on että olemme sodassa.Johtajamme vain ovat päättäneet että taistelun sijaan kapitulaatio on ainoa harkittava vaihtoehto.Toki ymmärrettävää sillä mikäpä olisikaan mukavampaa esim euroopan johtajille kuin mandaatti allahilta sillä sitä ei tarvitse perustella millään turhalla kuten äänestyksillä yms.Riittää kun imaami sanoo käskyn tulleen allahilta.

      Poista
    2. "Mielenkiintoisen lisän tähän keskusteluun tuottaa maailmankuulu ekonomisti Jeffrey Sachs, joka toteaa että ""ei voi ol­la laa­jo­jen pal­ve­lui­den hy­vin­voin­ti­val­tioi­ta, joi­den ra­jat ovat täy­sin au­ki. On ai­van sel­vää, et­tä sin­ne [pohjoismaihin] ha­lu­taan köy­his­tä mais­ta." Kappas, kollegasi on kirjoittanut juurikin samaisesta aiheesta. Vaan niinhän ne samanhenkisillä useinkin kulkevat ajatukset samantapaisesti.

      http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2015/01/impivaara-ja-ekonomistit.html

      "Lisäksi terrorismista tulee rangaista merkittävästi nykyistä ankarammin. Käytännössä ainoa tuomio voi olla elinkautinen ja mikäli siitä armahdetaan maasta karkoitus. Myös muu ilman kansalaisuutta maassa oleva rikollinen aines (varkaat, raiskaajat, väkivaltaan syyllistyneet) on voitava rangaistuksen jälkeen karkottaa maasta."

      Tuosta olen kyllä täysin samaa mieltä, ja ihmettelenkin, miksei näin toimita jo nyt, tai pikemminkin ole toimittu jo ajat sitten.

      Poista
  5. Jotain voidaan kai päätellä Suomen muslimi yhdyskunnan imaamin, ANAAL HAITARIn kommentista hesarissa, kun hän vinkui, ettei uhrien mielipiteet ja tekemiset oikeuttaneet oman käden oikeuteen. Se oli siis oman käden oikeutta.

    VastaaPoista
  6. Islam sai siis marttyyreja. Geert Wildersin kirjassa Mark for death oli määritelmä islamin marttyyreille "Islamin marttyyrit eivät ole niitä, jotka kärsivät ja kuolevat totuuden vuoksi, vaan niitä, jotka on tapettu sen jälkeen kun he ovat panneet muut kärsimään ja kuolemaan".

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!