tiistai 13. tammikuuta 2015

Atte Kaleva johtaa vaalikarjaa harhaan kertomalla totuuden islamista

Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas ja entinen panttivanki Atte Kaleva on ottanut hyvin järkevällä tavalla kantaa islamin ja islamisti-terrorismin väliseen suhteeseen. Olen hänen kanssaan samaa mieltä: islamismi liittyy aina islamiin.

Samalla tahdon tuoda esiin sen, että meillä on islamiin liittyen kaksi ongelmaa ratkaistavana. Ensinnäkin, pitäisi selvittää onko islamin ja islamismin väliselle yhteydelle tehtävissä jotain. Siis voisiko islamia muuttaa niin, ettei riittävän suureksi kasvaneissa islamilaisissa yhteisöissä syntyisi säännönmukaisesti terroriin taipuvaista islamistivähemmistöä.

Toiseksi meidän pitää varmistaa se, ettemme me, eivätkä meidän jälkeläisemme, joudu islamistiterroristien maalitauluksi. Luonnollisesti edellä mainitsemani islamin ja islamismin välisen säännönmukaisen yhteyden katkaiseminen toisi tähän ratkaisun.

Olisi kuitenkin myönnettävä, että ennen tuota, varmasti ainoastaan muslimien omien toimien seurauksena syntyvää, islamin ja islamismin välisen yhteyden katkaisemista, ainoa tapa suojautua on huolehtia muslimien määrän pysymisestä niin pienenä, ettei ongelmia synny - siis selvästi alle 100 000 ihmisessä.

Tuo jälkimmäinen asia on sitten se, jonka takia innostuin kirjoittamaan tämän tekstin. Kansallisessa Kokoomuksessahan on esiintynyt vuosien saatossa useitakin poliitikkoja, jotka ovat esittäneet minun kanssani samanmielisiä näkemyksiä islamilaisesta tai yleisemmin humanitaarisesta massamaahanmuutosta (näiden kahden yhteys tulee siitä, että islamilainen maahanmuutto on vain hyvin pieneltä osin työperäistä).

Edellä mainitsemistani järkevän oloisia puhuvista tunnetuin lienee Ben Zyskovicz, joka ei ole varsinainen maahanmuuttokriitikko, mutta on usein nostanut esiin epäkohtia. Siitä huolimatta hän on eduskunnassa äänestänyt aina Kokoomuksen ryhmäpäätöksen mukaisesti siten, ettei ongelmallista maahanmuuttoa ole saatu korjatuksi.

Muita tunnettuja Kokoomuksessa vaikuttavia ja maahanmuuttopolitiikasta kriittisiä näkemyksiä esittäneitä henkilöitä ovat esimerkiksi Wille Rydman ja Kai Pöntinen. Myöskään heillä ei ole ollut vaikutusta kokoomukseen eikä siis myöskään Suomen hyvinvointia ja turvallisuutta vahingoittavaan nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan, s.o. Suomeen suuntautuvan humanitaarisen maahanmuuton kokoon, laatuun tai ennen kaikkea taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin seurauksiin.

En epäile, etteivätkö edellä mainitut kokoomuslaiset poliitikot olisi tosissaan maahanmuuttokritiikkinsä kanssa. Suomalaisessa politiikassa puolueet kuitenkin toimivat pääsääntöisesti muodostaen sisällään kannan kuhunkin asiaan ja sen jälkeen kaikki äänestävät tämän kannan puolesta. Kokoomuksessa siis tuhoisan maahanmuuttopolitiikan puolesta.

Edelle kirjoittamani seikkojen valossa onkin selvää, ettei Kokoomuksen pienellä maahanmuuttokriittisellä vähemmistöllä (Kaleva, Zyskowicz, Rydman, Pöntinen) ole mitään merkitystä suomalaisen maahanmuuttopolitiikan kannalta. Sen sijaan se pahentaa tilannetta syömällä kannatusta aidosti maahanmuuttokriittisiltä puolueilta, jotka ovat sitoutuneet tässä asiassa järkevään muutokseen linjaamalla kantansa jo ennen vaaleja kuten tässä on tehty. Tai tässä.

Äänestäjän on siis hyvä tuntea suomalaisen demokratian käytännöt, eikä äänestää todellista tahtoaan vastaan vain siksi, että joku puolue kalastelee heidän ääniään keräämällä ehdokkaikseen järkevästi puhuvia henkilöitä, joiden näkemyksillä ei tiukan paikan tullen ole mitään merkitystä. Paitsi itse äänestystilanteessa harhaanjohdettujen antamien äänien kerääjinä.

Näillä sanoin toivon, ettei ainakaan arvoisa lukijani sortuisi kevään vaaleissa järkevän oloisten puheiden edessä harhaanjohdetuksi.

Aiempia ajatuksia samsta aihepiiristä:
Muslimimaahanmuutto aiheuttaa dominoefektin Ranskassa ja Ruotsissa
Onko Pohjoismaiden muutos käsillä nyt?
Maahanmuutolla on seurauksia, mutta myös hinta

14 kommenttia:

  1. Juuri näin. Sanojensa takana tulee seistä myös tositilanteessa. Tanskassa on myös vaalit tänä vuonna ja syyksi sille, että monet sosiaalidemokraatit ovat siirtyneet Tanskan kansanpuolueen kannattajiksi, on arvioitu nimenomaan sitä, että Thorning-Schmidt on pettänyt hyvinvointilupauksensa ja lupauksensa säilyttää tiukka maahanmuuttopolitiikka. Tanskan kansanpuolue muistuttaa klassista sosiaalidemokraattista puoluetta, ei missään tapauksessa ole äärioikeistoa. Thorning-Schmidt yrittää nyt syyrialaisten lupia kiristämällä saada poislähteneitä kannattajia takaisin.

    Michael Böss julkaisi kirjan "Det demente samfund", missä hän pohtii poliitikkojen ja äänestäjien todellisuuksien jyrkkää eroa. Poliitikkojen ja äänestäjien välillä on syvä luottamuskuilu. Poliitikasta on tullut ura, millä pyritään eteenpäin yhteiskunnassa. Politiikassa käsitellään vain pieniä detaljeja, hoidetaan talousasioita, suuria ideologisia tavoitteita ei käsitellä. Kansalaisia ei enää puolusteta, vaan pyritään luomaan omaa uraa. Kansa janoaa uskottavuutta, syvällisyyttä ja rehellisyyttä. Kansa halveksii ja ikävystyy pinnallisten poliitikkojen puheista, joissa kansan ajattelukykyä aliarvioidaan.

    VastaaPoista
  2. Tuo sinun käsitykseni että olisi joku linkki islamin ja islamismin välillä on koraanin ja hadithin valossa hieman outo. Vai miten sen nyt sanoisi.

    Jos katsotaan mitä koraanissa ja haditheissa opetetaan ja miten Muhammed, esimerkillinen ihminen jonka teoista tulee oikean muslimin ottaa oppia, toimi, niin täytyy myöntää että ISIS edustaa oikeampaa islamia kuin mitä muualla on.

    Toisaalta, koska koraani ja hadithit myös opettavat miten tulee toimia jos ei (vielä) omaa voimaa jolla kukistaa vääräuskoiset, niin ymmärrän senkin että kaikki muslimit eivät ole ihastuneita ISIS:n ja al-qaidan toimiin. Heidän kannaltaan ISIS:n porukat ovat hätähousuja, jotka saattavat pilata koko homman liian aikaisella toiminnallaan. Ja ISIS:n mielestä nämä hitaampaa etenemistä kannattavat ovat tietysti vääräoppisia ha hylänneet islamin ja jihadin. Tietystikään niin ei ole, vaan nämä "maltillisemmat" ovat vain valinneet toisen tavan umman levittämiseksi koko maailman laajuiseksi. Egyptiläiset uskonoppineet sekä monet muutkin "maltilliset" ovat julistaneet että heidän tärkein aseensa on musliminaisten kohdut. Eli he pyrkivät samaan kuin ISIS muuttamalla dar-al-harbin alueelle ja lisääntymällä siellä saavuttaakseen aseman jossa voivat sitten tehdä ISIS:it eli saattaakseen kalifaatin voimaan, sharian ja dhimman länkkäreille,

    Ei ole mitään islamismia jonka yhteys islamiin pitäisi tai voisi katkaista. Ja todellisuudessa ne lännessä olevat "maltilliset muslimit" eivä olekaan niin kovin maltillisia. Lukekaapa vaikka näitä tutkimuksia:

    http://www.thereligionofpeace.com/pages/opinion-polls.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ISIS ja muut islamistit tosiaan nauttivat lännen muslimeiden piirissä laajaa kannatusta. Se vahvistaa yhteyden islamin ja islamistien välillä.

      On myös selvää, että ns. maltillisetkin muslimit toivovat maailman "palaavan" islamiin. Mutta siinä ei nähdäkseni ole mitään pahaa, sillä toivovathan myös kristityt maailman kääntyvän kokonaan Jeesuksen seuraajiksi ja jopa monet ateistit toivovat kaikkien uskontojen katoavan maailmasta.

      Oleellista ei siis ole se, haluavatko muslimit muuttaa maailman islamilaiseksi vai ei. Kyllä he haluavat. Sen sijaan oleellista on käytettävä keinovalikoima, joka voi olla joko hyväksyttävä tai tuomittava.

      Siis vähän niin kuin ero vallankumouksellisten kommunistien ja demokraattisten sosialistien välillä. Minä ei-sosialistina (ah, kuinka 70-lukulainen termi), pidän tietenkin molempien pyrkimyksiä vahingollisena, mutta demokraatian kannattajana hyväksyn täysin sosialidemokraattien pyrkimyksen saavuttaa vaaleissa hallitseva asema eduskunnassamme.

      Poista
    2. Tässä tuli nyt jokin väärinkäsitys. En ilmeisesti osaa ilmaista ajatuksiani selkeästl.

      Ei ne ei-islamistitkaan mitään rauhaomaisia keinoja kannata, he vain kokevat että niiden aika ei tuossa mittakaavassa ole vielä. Kylä he alistavat vääräuskoiset dhimmaan heti kun kykenevät, ja paikallisesti he jo kykenevätkin eli ns. no-go zoneilla, joita on yllättävän paljon.

      Nämä maltilliset vain hakevat sitä tilannetta että heitä on riittävästi että islamin pakottaminen kaikille ei vaarannu. Tämä sama on todettavissa näissä muslimi mamujengeissä, eivät he käy sellaisen päälle jolta on mahdollisuus tulla nekkuun, vaan uhriksi valitaan sellainen joka ei pysty puolustautumaan tai vain heikosti. Tätä tilannetta ne "maltilliset" hakevat. Eivät he mitään maltillisia ole muuta kuin että haluavat tagiiyalla säilyttää hudnan kunnes ovat riittävän vahvoja.

      Tästä kertoo se että 20-30% muslimeista Euroopassa, eli noin 18 miljoonaa, on sitä mieltä että väkivalta ja terrorismi on hyväksyttävää siviilejä kohtaan, itsemurhaiskut ovat hyväksyttäviä, terroriteon suunnittelijaa ei ilmianneta vaikka tiedettäisiinkin jne.

      Oikeastaan koko tuo jako mistä keskustelemme on täysin yhdentekevä, koska meillä todellakin on millä tahansa mittapuulla mitattaessa noin 18 miljoonaa islamistia rajojemme sisäpuolella. He saavat kyllä pidettyä loputkin hiljaisina hommiensa suhteen, jos näillä jotain haluja puuttua niihin edes on.

      Poista
  3. hyväksyn täysin sosialidemokraattien pyrkimyksen saavuttaa vaaleissa hallitseva asema eduskunnassamme.

    Siis hyväksyt ajatuksen, että 1,7 miljoonaa avoimen markkinan työntekijää kustantaa 2,6 miljoonan toiveet? Yhteensä siis 4,3 miljoonasta äänestäjästä.

    Erikoinen näkemys sinulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväksyn, että siihen saa pyrkiä. Olen kuitenkin aika rauhallinen, koska itsekin julkisella sektorilla työskentelevänä tiedän, etteivät kaikki verovaroista toimeentulonsa saavat ole talouspoliittisesti niin tyhmiä kuin näytät kommenttisi perusteella ajattelevan.

      Poista
    2. Kumitontulle sosiaalidemokraatit ovat kuin muslimifanaatikoille vääräuskoiset

      Poista
    3. Kumitonttu heittää aika yksioikoisesti lapsen pesuveden mukana.

      Poista
    4. Turhaa mollaamista Kumista kohtaan, hänen tarkoituksensa on hyvä, jos sillä ymmärrettäisiin vanhojen luutuneiden ja vallitsevien käsitysten ravistelua. Arvostan sellaista debattia ja hienoa kirjoittajaa. Laittakaa itse blogeja pystyyn, on hyvä että on sanottavaa.

      Poista
    5. Demareiden pyrkimyksiä voi aivan hyvistä syistä arvostella. Heillä on kuitenkin sama oikeus kuin muilla hakeutua valtaan. Mitä en erityisesti heidän maailmanparannushihhulointinsa ja suvakki-idiotisminsa takia toivo. Mutta nuo touhut edustavat julkisen sektorin menoista tuskin pääosaa. Silti mitä vähemmän, sen parempi. Kuitenkin samoin kuin maahanmuuttopolitiikan arvostelun yhteydessä on osattava sanoa, millaista maahanmuuttoa arvostelee, on julkisen sektorin suhteen osattava paikantaa älyttömyydet. Julkisen sektorin toiminnassa on paljon hyvää ja aivan välttämätöntä

      Poista
    6. Hyvin sanottu, ja olen kyllä samaa mieltä tuosta, mitä totesit julkisesta sektorista. Erityisesti harjoitettava maahanmuuttopolitiikka kuitenkin ihmetyttää, toisaalta on se ehkä järkevämpää kuin Ruotsissa. Suomi on tehnyt Pohjoismaista kuitenkin hyvää ellei parasta politiikkaa sen kanssa, jos verrata pitäisi.

      Poista
  4. Ei "maltillisilla" ja "radikaaleilla" muslimeilla niillä ole muuta eroa kuin menettelytavoissa, siksi lainausmerkit. Molemmilla on sama islam, sama Koraani, sama Allah ja sama Muhammed. Hadithit ovat usein samoja, joskin shiiojen haditheilla on joitakin eroja sunnien haditheihin. Sharia-laki on molemmilla sama.

    Se että "maltillisten" mielestä "radikaalit" pilaavat islamin maineen, tarkoittaa sitä "radikaalit" ovat olleet huolimattomia kun ovat paljastaneet mihin pyrkivät. Radikaalit ovat siinä mielessä rehellisiä että he sanoin ja teoin ilmaisevat tavoitteen. "Radikaalien" keinot ovat näkyvyiä ja kuuluvia joten ne huomataan väkisinkin. Radikaalien tekemien tekojen aikaansaama islamin maine on todenmukaisempi.

    Kun "maltilliset" haluavat korjata "radikaalien" aikaansaaman tilanteen, heidän pitää keksiä jokin hätävalhe kuten "se ei kuulu islamiin" tai jotain tuommoista. Epätoivoisinta tai härskeintä on sanoa että jokin juutalaisten syytä kuten ISIS on juutalaisten/sionistien/Israelin/Mossadin juoni jonka tarkoitus on mustamaalata islamia, tai että Mossad suunnitteli tuon Charlie Hebdon toimitukseen tehdyn iskun ja laittoi pari hölmöä toteuttamaan sen....Kaikki mikä saa islamin näkymään huonossa valossa, on muslimien mielestä juutalaisten syytä.

    Kommunistit ja sosialistit pyrkivät samoihin asioihin. Erot ovat menettelytavoissa. Kommunistit kannattavat väkivaltaista vallankumousta tai vallankaappausta keinona saavuttaa tavoitteet. Tosin vallankumoukset ja vallankaappaukset eivät onnistuneet kaikkialla joten he valitsivat taktiikaksi soluttautumisen ja instituutioiden haltuunoton sisäpuolelta käsin. Sosialistit kannattavat lakien säätämistä keinoina saavuttaa tavoitteet. Heidän kohdalla instituutioiden haltuunotto toteutetaan nimityspolitiikalla jolloin saadaan "omia" halutuille paikoille.

    VastaaPoista
  5. Niin. Melkein koko Eurooppa taitaa olla aika laajan joukkopsykoosin vallassa sen, suhteen että maahanmuutto on positiivinen asia. Yksittäiset ihmiset onneksi silloin tällöin tulevat järkiinsä.

    Katselimpa noita Atte Kalevan nettisivuja. Turvallisuutta mies ajaa, mutta saisi enemmän kyllä kiinnittää huomiota maahanmuuttoon, koska se on asia, miten radikalisoitumiseen eniten vaikutetaan.

    http://www.attekaleva.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä teesejä Atte Kalevalla. Hänellä on paljon tietämystä islamista ja rankka kokemus siitä omakohtaisestikin.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!