tiistai 9. joulukuuta 2014

Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista

Yle teki jutun tutkimuksesta, jonka mukaan toisen polven nuoret maahanmuuttajanaiset pelkäävät muita enemmän Helsingissä. Jutussa ei kuitenkaan kerrota, keitä maahanmuuttajataustaisia nuoria tutkimus koskee, eikä myöskään sitä, mistä pelko perimmältään johtuu. Siksi haluan avata tutkimusta vähän enemmän kuin Ylen toimittaja tuli tehneeksi.

Itse tutkimuksessa kerrotaan tulosten perustuneen 3545 maahanmuuttajataustaiselle nuorelle lähetettyyn kyselyyn, johon heistä vastasi yhteensä 598. Jo yksin tällä perusteella voinee todeta, ettei tutkimuksesta voi vetää yleisiä johtopäätöksiä sillä vastanneet tuskin edustavat tasaisesti koko maahanmuuttajataustaista nuorisoa.

Tähän viittaa esimerkiksi tieto siitä, että kyselyyn vastasivat yleisimmin kiinalais-, virolais- ja neuvostoliittolaistaustaiset nuoret, joiden vastausprosentit olivat noin 26, 23 ja 21 prosenttia. Heikoimmin taas somalialaisjuuriset, joista vain noin seitsemän prosenttia vastasi.

Tutkimus kertoo siis lähinnä kiinalais-, virolais- ja neuvostoliittolaistaustaisten nuorten kokemuksista. Eikä se siis kerro etenkään somalialaisnuorten peloista.

Edelleen tytöt vastasivat poikia paremmin kyselyyn. Samoin opiskelijat kertoivat näkemyksensä muita nuoria useammin.

Tutkimus kertoo siis pikemminkin opiskelijoiden kuin muiden maahanmuuttajanuorten peloista. Tytöt ja pojat sen sijaan on käsitelty erillään, joten siltä osin voidaan tehdä ehkä jonkinlaisia johtopäätöksiä kunhan muistetaan alhainen vastausprosentti ja etninen epätasaisuus.

Tutkimusraportti itse toteaa luotettavuudestaan näin: "kun vastausaktiivisuus jäi näin alhaiseksi, tutkimuksen tulosten tulkinnassa on oltava varovainen ja vältettävä pitkälle meneviä yleistyksiä. Aineisto ei myöskään tarjoa mahdollisuuksia tarkkojen alueellisten tai kansallisuusryhmittäisten vertailujen tekemiseen".

Kuten edeltä voi huomata, olen samaa mieltä tutkijoiden itsensä kanssa heidän työnsä vähäisestä luotettavuudesta. Tästä huolimatta listaan seuraavaksi muutaman omasta mielestäni kiinnostavimman vertailun tämän tutkimuksen uusien tulosten ja aiempien kantaväestöä koskevien tutkimusten välillä (koko raportti on rakennettu näille vertailuille).

Ensimmäinen kiinnostava tieto oli, että maahanmuuttajavaltaisilla alueilla asuvat kantasuomalaiset nuoret näyttäisivät olevan jonkin verran samoilla asuinalueilla eläviä maahanmuuttajia tyytymättömämpiä kotiseutuunsa. Maahanmuuttajanuoret taas olivat selvästi tyytyväisempiä asuessaan kantaväestövaltaisella kuin maahanmuuttajavaltaisella asuinalueella.

Vaikuttaisi siis siltä, että kaikenlaisista taustoista tulevat nuoret pitävät kantasuomalaisia parempina naapureina kuin maahanmuuttajia.

Erittäin hämmästyttävä oli myös havainto, jonka mukaan kantasuomalaiset nuoret miehet kokivat olonsa huomattavasti nuoria maahanmuuttajamiehiä turvattomammaksi metrossa, mikäli asuivat sen vaikutusalueella. Jos nuorten asuinalue oli muualla, ei metrossa matkustamiseen liittynyt turvattomuuskokemusten eroja maahanmuuttaja- tai kantaväestönuorten välillä. Myöskään nuorilla naisilla tai maahanmuuttajamiehillä ei havaittu samanlaista eroa metron vaikutuspiirissä asumiseen liittyen.

Mutta miksi? Onko kyseessä pelkkä tilastoharha, vai jotain syvällisempää?

Rikollisuuden uhreiksi joutuneista huomiotani herätti puolestaan havainto, jonka mukaan sekä nuoret maahanmuuttaja- että kantaväestöön kuuluvat nuoret olivat joutuneet väkivallan uhreiksi merkittävästi useammin mikäli he asuivat maahanmuuttajavaltaisella alueella. Tähän liittyy se, että sekä kantasuomalaiset että maahanmuuttajataustaiset maahanmuuttajavaltaisella alueella asuvat olivat myös nähneet enemmän väkivaltaa kuin muilla alueilla elävät kollegansa.

Kaikilla maahanmuuttajavaltaisilla alueilla asuvilla nuorilla on siis Helsingin muilla asuinalueilla asuvia nuoria enemmän kokemusta väkivallasta. Miten tämä vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa? Omaksutaanko väkivalta malliksi erimielisyyksien ratkaisemisesta vai opitaanko länsimaisittain hyväksyttävät elämäntavat myöhemmin?

Itse tutkimuksesta löytyy paljon muitakin tuloksia kuin tähän kirjaamani, joten siihen kannattaa itse kunkin tutustua (vaikka tästä linkistä). Mutta kopioidaan tähän nyt kuitenkin vielä koko tutkimuksen viimeiset virkkeet: Ylen uutisen valossa nekin ovat aika hämmästyttävät.

"Kirjallisuuskatsauksessa nousi esiin, että maahanmuuttajaryhmien sisäinen rikollisuus selitti merkittävän osan siitä, että eräiden maahanmuuttajaryhmien keskuudessa riski joutua väkivaltarikosten kohteeksi oli niin korkea. Olisikin kiinnostavaa tietää, vaihteleeko turvattomuuden kokeminen esimerkiksi sen mukaan, ovatko omalla asuinalueella asuvat muut maahanmuuttajataustaiset pääasiassa omaan ryhmään vai muihin maahanmuuttajaryhmiin
kuuluvia."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat valehtelee jälleen
Mitä meidän pitäisi tehdä maahanmuuttajanuorison väkivaltaiselle käyttäytymiselle?
Maahanmuuttajataustaisten koulu lakkautetaan



3 kommenttia:

  1. Eipä tässä voi kun todet jälleen kerran, että tämäkään toimittaja ei nähnyt tehtäväkseen tiedon välittämistä vaan mielipiteiden muokkauksen. Kun hänellä oli valmis mielipide, tosiasioiden ei annettu turhaan häiritä. Niistä poimittiin mielipiteeseen sopivat, tarvittaessa sopivalla tavalla muokattuna. Sitä kuuluisaa taustoitusta, jolla toimittajat muinoin perustelivat tarpeellisuuttaan, ei tietenkään tehty. Se kun olisi vienyt pohjaa siltä mielipiteeltä.

    No tällaistahan tämä on. Blogistit saavat hartiavoimin oikoa toimittajien harhaanjohtavia juttuja. Työtähän se vaatii, mutta kiitos tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista. Valitettavasti tämä on vain harrastus, eikä jokapäiväinen työ, joten paljon jää median metkuista paljastamatta. Mutta onneksi en ole ainoa bloggaaja, joka näitä kaivelee. Jossain vaiheessa paine totuuteen pyrkimisestä kasvaa myös toimittajilla.

      Poista
    2. Joskus harvoin totuuskin pääsee läpi mediassa:

      http://ylioppilaslehti.fi/2012/04/ulkomaalaiset-opiskelijat-edella/

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!