sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Monikulttuurinen epäluulo johti kaksoismurhaan

Yhdysvalloissa on viime aikoina osoitettu kovasti mieltä. Kaikki alkoi tapauksesta, jossa poliisi ampui aseettoman nuoren miehen, mutta oikeus totesi hänen toimineen lain mukaisesti.

Mielenosoituksia ylläpiti hieman myöhemmin sattunut tapaus, jossa musta mies tukehtui poliisin kuristusotteeseen. Oikeus vapautti virkamiehen syytteistä silläkin kertaa.

Nyt ovat mielenosoitukset sitten saavuttaneet yhden uuden näkyvän tuloksen: kaksi poliisimiestä on ammuttu partioautoonsa kostoksi kuristuskuolemasta. Sitä ennen kostaja yritti vapauttaa hengestään myös tyttöystävänsä ja oli ilmoittanut aikeistaan sosiaalisessa mediassa. Murhien jälkeen hän ampui itsensä.

Edellä kuvattu tapahtumaketju kertoo omaa kieltään monikulttuurisen Yhdysvaltojen ilmapiiristä. Voi olla, että valkoiset poliisit kohtelevat mustia epäoikeudenmukaisesti. Voi myös olla, että mustat käyttäytyvät muita kansallisuuksia enemmän rikollisesti.

Ja on varmaa, että väestöryhmien välillä vallitsee syvä epäluulo, joka mielenosoitusten yllyttämänä johti kolmen ihmisten elämän ennenaikaiseen päättymiseen.

Mutta sellaistahan se monikulttuurisuus on muuallakiin, kuten esimerkiksi Tukholman Hagsätrassa nähtiin pari viikkoa sitten maahanmuuttajataustaisen nuorison ajaessa poliisin pois kivillä ja palopommeilla. Onneksi meillä Suomessa ollaan vasta tämän tien alussa - ja sinne soisin kotimaani jäävänkin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista
Miksi täysmulkuille annetaan TV-aikaa?
Monikulttuurinen kuolema haastaa laillisuusperiaatteen

6 kommenttia:

  1. Mikä on median vastuu? Mikä on poliitikkojen ja muiden johtajien vastuu? Ei voi välttyä ajatukselta, että juuri tätä vastakkainasettelua halutaan. Joku tästäkin hyötyy. Kun yleisön mielenkiinto suuntautuu näihin tapauksiin ja keskinäiseen epäluulon, niin valtaeliitti saa olla rauhassa. Hajoita ja hallitse, näin jo vanhat roomalaiset opettivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Media on joko tyhmää tai tarkoituksenhakuista. Ei tästä muuhunkaan johtopäätökseen voi tulla.

      Poista
  2. Mikä tosiaan on median vastuu. Saksassa alkaneet Pegida-miehenosoitukset, joissa rauhanomaisesti osoitetaan huolestuneisuus turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöä ja islamisaatiota vastaan, on mediassa leimattu nationalistisiksi ja rasistisiksi. Henryk Broder kirjoittaa die Welt-lehdessä, olisivatko nämä, joita nyt nationalisteiksi ja rasisteiksi kutsutaan, sittenkin realisteja. Ylimieliset poliitikot odottavat kansalta kuuliaisuutta, ovat lakanneet palvelemasta kansaa. Kansa leimataan tyhmäksi. Kansa tietää, että jotain on pahasti hullusti, tajuaa, etteivät kunnat maahanmuuttorynnistyksessä selviä ongelmista, joita muka ei poliitikkojen mielestä ole olemassakaan. Sama asia islamisaation kanssa, on kaupunginosia, joissa islam sanenee uutta järjestystä ja lopettelee demokratiaksi kutsumaamme järjestystä.

    Videossa Appell an die Medien aus Dresden puhuu Pegida-marssija, joka kertoo, että vanhat DDR-kansalaiset tunnistavat valheen herkemmin kuin länsi, sosialistisessa diktatuurissa eläneet näkevät selvemmin, kuinka viranomaiset ja lehdistö valehtelevat kansalle niin islamista kuin maahanmuutostakin. Mies pyytää mediaa kirjoittamaan lopultakin tosiasioita, marssijat eivät ole natseja, vaan isänmaallisia kansalaisia.

    VastaaPoista
  3. Taitaa olla tämä tuo lehtijuttu.

    http://www.welt.de/debatte/henryk-m-broder/article135586551/Das-deutsche-Festival-des-Wahnsinns.html

    Entisissä itäblokin maissa neuvostotasavaltana ja vasallivaltiona toimiminen karisti illuusiot kommunismista ja sosialismista. Ne jotka elivät noissa maissa, huomasivat millaista on mielivalta, pakottaminen, holhoaminen ja kyttääminen. Tuollainen opetti kylmää ja mekaanista realismia. Tuolla tavoin sai vastustusvyn kaikenlaisia utopistisia ja epärealistisia ideologioita kohtaan. Siksi nuo maat eivät ole ryhtyneet harjoittamaan monikulttuurisuuteen perustuvaa sosiaaliperäistä maahanmuuttopolitiikkaa. Ei sen jälkeenkään kun Neuvostoliitto oli ehtinyt loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liittyy tuo ainakin osittain myös noiden maiden alhaiseen sosiaaliturvan tasoon.

      Poista
  4. Olin 90-luvun lopulla työkeikalla Etelä-Afrikassa valvomassa erään laitoksen käyttöönottoa. Sain avustajakseni, "handymaniksi" fiksun oloisen nuoren, noin parikymppisen mustan miehen joka oli erittäin kiinnostunut työstäni. Eräänä päivänä hän sanoi että hän on päättänyt ryhtyä tekemään samoja hommia koska työni vaikutti niin mielenkiintoiselta.

    Ryhdyin sitten tenttaamaan kaverin koulutusta ja paljastui että ne rajoittuivat pelkkään peruskouluun. ANC oli kuulemma sanonut että kouluttautuminen palvelee vaan valkoisia joten mustat eivät kouluja käyneet.

    Kun kerroin että tähän insinöörinduuniin tarvitaan kumminkin melkoisen pitkä kouluttautuminen niin kuulin olevani mustia sortava rasisti. Kaveri muuttui tämän jälkeen hyvin nihkeäksi.

    Vahvistusvinouma (vahvistusvääristymä, vahvistusilluusio, vahvistusharha) tarkoittaa, että henkilöt ovat taipuvaisia puoltamaan omia ennakkokäsityksiään tai hypoteesejaan tukevaa informaatiota. Tämän seurauksena henkilöt saattavat kerätä todisteita ja muistaa asioita valikoivasti, ja täten tulkinnasta voi tulla vääristynyt tai jopa harhautunut.

    Mites tämä liittyy mihinkään? No, USA:n musta kulttuuri on ilmeisesti omaksunut hyvin vahvan uhrimentaliteetin. Maailmaa katsellaan rasismi-silmälasien läpi ja maailmanselityksen perusta on se, että valkoiset sortavat aina ja kaikkialla mustia.

    Surullisinta tässä on se, että yhteisö ei hyväksy tästä uhrimentaliteetista irtautumista, elämäänsä järjestykseen pistäviä mustia syyllistetään siitä että he "acting white".

    Meillä ihmisillä on loppuviimein aika vähän mahdollisuuksia vaikuttaa siihen miten meille käy. Mutta me voimme vaikuttaa siihen miten suhtaudumme niihin palloihin joita elämä meille syöttää. Viisas ihminen ottaa asiat asioina eikä liitä niihin väkisin mitään sen suurempia merkityksiä. Jos otat sen asenteen että minua sorretaan koska olet musta/vasenkätinen/homo/siilinjärveläinen (lisää tähän se atribuutti jolla määrittelet itsesi) niin kyllä maailma sinulle syöttää rajattomasti tätä käsitystä tukevia todisteita.

    Todellisuus on vaan jotain muuta.

    Uhrimentaliteetti on pahinta millä ihminen voi elämänsä myrkyttää. Sillä kun ihminen voi oikeuttaa itselleen miltei mitä hirmutekoja hyvänsä. Vaikka kahden poliisin murhan.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!