maanantai 20. lokakuuta 2014

Noita

Ylen uutisen mukaan Saudi-Arabiassa on tämän vuoden elokuussa teloitettu 26 ihmistä. Yhden teloituksen syynä oli noituus.

Siis noituus? Vuonna 2014? Haloo? Vetää kyllä hiljaiseksi....

Tai ei sittenkään, lisätään tähän aluksi pari sanaa lainaten Robert A. Heinleinia: never underestimate the power of human stupidity - älä koskaan aliarvioi inhimillisen typeryyden voimaa.

Entä sitten?

Eipä muuta kuin että tämän uutisen mukaan Saudi-Arabia on Israelin jälkeen Yhdysvaltain tärkein liittolainen lähi-idässä. Toivottavasti kyseessä on ns. epäpyhä allianssi, eikä yhteisten arvojen puolustamiseen perustuva liittosuhde. Ellei ole, niin ainakin minua pelottaa.....

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Syyrialainen naisloukku
Ebola-epidemia ja afrikkalaisen tyhmyyden aiheuttama riski koko maailmalle
Yhteiskunnan pohjasakkaa

1 kommentti:

  1. Saudi-Arabiassa on tällainen kummallinen fatwa, nainen voi imettää aikuista miestä. Naiset ja miehet eivät saa olla samassa huoneessa elleivät ole sukulaisia. Joskus syntyy kuitenkin tilanteita, että miehellä, jolla ei ole sukulaisuhdetta perheeseen, on syy oleskella samassa tilassa. Tätä varten on luotu fatwa, jonka mukaan islam laskee sukulaiseksi miehen, jota nainen on imettänyt. Aina ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun näistä lukee. Öljyllä on ihmeellinen voima, kun sitä on tarjolla, niin liittolaiset eivät ole huomaavinaan tällaista hulluutta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!