Miksi naiset rakastuvat renttuihin?

Ihmisen parinvalinta on laaja prosessi, johon vaikuttavat esimerkiksi ulkonäkö, hajut ja sosiaalinen käyttäytyminen. Kuten kaikki joskus ihastuneet ihmiset tietävät, ei ihastumisella ja järjenkäytöllä ole juurikaan tekemistä toistensa kanssa, vaan rakastumista säätelevät vaistonvaraiset toiminnot. Niihin liittyen on juuri ilmestynyt uusi mielenkiintoinen tutkimus.

Vallitsevan evolutiivisen teorian mukaan naisten parinvalintaa säätelee muun muassa tasapainoilu (a) lasten selviämisen kannalta hyviä geenejä tarjoavien mutta isänä huonojen maskuliinisten miesten ja (b) toisaalta lapsiinsa enemmän investoivien mutta pehmompia geenejä tarjoavien vähemmän maskuliinisten miesten välillä.

Jo aiemmin on osoitettu, että ovulaation aikana naisia viehättävät normaalia maskuliinisemmat miesten kasvot, jotka viestittävät hyvää terveydentilaa, mutta myös joitain epätoivottuja henkisiä ominaisuuksia (näistä lisätietoa esimerkiksi tässä). Tällaisesta käyttäytymisestä on tietenkin esihistoriallisena aikana ollut naisen (geenien) kannalta se järki, että hankkimalla lapset mahdollisimman maskuliinisen miehen kanssa hän saa heille hyvät geenit elämästä hengissä selviämistä varten, vaikka olisikin solminut pysyvän parisuhteen enemmän lapsiinsa (tai siis jonkun maskuliinisemman miehen lapsiin) investoivan pehmomiehen kanssa.

Teoria on saanut juuri lisävahvistusta kun Skotlannissa työskentelevä psykologi Lisa DeBruine ja kumppanit julkaisivat tutkimuksen, joka osoittaa, että terveydelle riskialttiissa ympäristössä eläviä naisia viehättävät kasvoiltaan maskuliiniset miehet, kun taas turvallisessa ympäristössä elävät naiset suosivat androgyynisiä eli naisellisia piirteitä omaavia miehiä. Ääripäitä tässä tutkimuksessa edustivat brasilialaiset ja toisaalta belgialaiset ja ruotsalaiset naiset. Näyttää siis siltä, että elinoloiltaan turvallisissa oloissa evoluutio on siirtynyt suosimaan aiempaa vähemmän maskuliinisia miehiä.

Minusta näyttää kaikkiaan varsin vahvasti siltä, että naisille on pitkän evoluution myötä kehittynyt varsin tarkoituksenmukaiset vaistot, jotka toimivat edelleen. Voitaisiinko tästä vetää jonkinlaisia ennusteita myös tulevaisuuteen? Voitaneen ainakin olettaa että stabiilina pysyvissä yhteiskunnissa naiset valitsevat myös tulevaisuudessa lastensa isiksi vähemmän maskuliinisia miehiä, jolloin "macho-miehille" syntyy yhä harvemmin lapsia. Sen seurauksena miesten keskimääräinen maskuliinisuus vähenee sukupolvi sukupolvelta.

Toisaalta epävakaissa oloissa miehet pysyvät yhtä maskuliinisina kuin tähänkin asti, elleivät sitten muutu entistäkin maskuliinisemmiksi, mikäli ilmastonmuutoksen, liikaväestön tai jonkun muun syyn seurauksena elinympäristö muuttuu entistäkin epäterveellisemmäksi.

Ja lopulta on tietenkin myös mahdollista että länsimaat muuttuvat nykyistä epävakaammiksi tai nykyisin epävakaat yhteisöt stabiloituvat. Tällöin muuttuvat myös naisten parinvalintakriteerit ja sitä kautta miesten keskimääräinen maskuliinisuus.

Entä korreloiko miehen maskuliinisuus hänen kykyynsä muodostaa stabiilia yhteiskuntaa. Ainoa tuntemani viite tähän suuntaan liittyy miesten testosteronitasoon, joka korreloi negatiivisesti parisuhteen muodostamiskykyyn. En kuitenkaan tiedä ulottuuko tämä kyvyttömyys myös yhteiskunnan rakenteisiin ja sen vakauteen. Siten joudun tältä osin tyytymään epätietoon.

Mutta näin suppeastikin tarkasteltuna naisen parinvalintakriteerit tarjoavat hienon esimerkin siitä, miten kulttuuri(evoluutio) on tuottanut uudenlaisen valintapaineen biologiselle evoluutiolle, jonka seurauksena länsimaisen ihmisen biologia ja kulttuuri sopeutuvat yhä paremmin toisiinsa.