Innovaatioita 2020-luvun tarpeisiin?

Satuin lukemaan Science-lehden letters-palstalta seuraavan tiedonjyvän: tutkijat Reidenberg ja Erle olivat selvittäneet kuinka kauan uuden lääkkeen viranomaishyväksymiseen kuluu keskimäärin aikaa sen jälkeen kun lääkkeeseen johtanut perustutkimus on saavuttanut uuden sovelluksen mahdollistavan tiedon tason. Vastaus oli ruhtinaalliset 16 vuotta. Se on varsin hyvin sopusoinnussa aiemman selvityksen tuottaman 13,5 vuotta kanssa.

Tätä taustaa vasten haluan nostaa esiin pitkäjänteisen perustutkimuksen merkityksen. Siitä ei synny uusia lääkkeitä (tai muilla aloilla muita innovaatioita) suoraan. Perustutkimuksen tarkoituksena nimittäin on vain ja ainoastaan ymmärtää asioita. Ja sen voimakkaimpana moottorina toimii inhimillinen uteliaisuus.

Tästä näennäisestä tarkoituksettomuudestaan huolimatta perustutkimus luo pohjan uusille innovaatioille, joita edellä referoimani tiedonjyvän mukaan syntyy noin puolentoista vuosikymmenen kuluttua. Tätä varten yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tehdään perustutkimuksen lisäksi soveltavaa tutkimusta ja yritysmaailmassa edelleen sen pohjalta tuotekehitystä.

Kaiken edellytyksenä ja lähtökohtana on kuitenkin aina perustutkimus, eli asioiden syvällinen ymmärtäminen. Ilman sitä jäisivät kaikki uudet innovaatiot - niin nanosellut, uudenlaiset lääkeaineet kuin tietotekniset laitteetkin - syntymättä. Tästä parhaana esimerkkinä toimii vertailu perustutkimusta tukevien ja pelkästään sovelluksiin pyrkivien yhteiskuntien menestys kansainvälisessä kilpailussa. Tämän asian näyttää ymmärtäneen myös Kiina.

Vaikka Suomessa tutkimuksen merkitys on jopa poliitikkojen piirissä ymmärretty yleisellä tasolla, oli äskettäinen yliopistouudistus omiaan rapauttamaan perustutkimuksen pohjaa siirtäessään rahoitusvastuuta julkiselta sektorilta yksityiselle. On nimittäin varsin kohtuutonta vaatia yksityistä yritystä odottelemaan puolitoista vuosikymmentä mahdollista innovaatiota, jota voisi sitten kaupallisesti hyödyntää.

Mielestäni perustutkimus tulisikin rinnastaa sellaisiin julkisiin palveluihin kuin koulutus tai terveydenhoito, joiden tarkoituksena on luoda pohja terveen yrityselämän toiminnalle ja sitä kautta kansakunnan vauraudelle. Tällaisiin tarkoituksiin käytetty veroeuro tuottaa sijoitetun rahan takaisin moninkertaisesti, mutta vasta pitkällä aikavälillä ja epäsuorasti.

Nyt ollaan myös tutkimuslaitosten perusrahoitusta siirtämässä ulkopuoliselle tilaajalle. Toistaiseksi tämän tilaajan identiteetti on epäselvä, mutta kyseeseen tulevat eri ministeriöiden virkamiehet, poliitikot ja kenties yrityselämän edustajat. Nämä tahot varmasti pitävät hyvän suunnitelmatalouden keinoin huolen siitä, että poliitikkojen ja yritysten välitön tiedonsaanti ja selvitystoiminta tulevat hoidetuksi.

Mutta miten tässä uudistuksessa käy kaiken innovaatiotoiminnan pohjana olevan perustutkimuksen, jossa viisaus ei tule hallintovirastoista eikä johtamisjärjestelmistä vaan ihmisten omaehtoisesta uteliaisuudesta, innostuneisuudesta ja omistautumisesta työhönsä?

Suurin osa ihmiskunnan suurimmista keksinnöistä on syntynyt yksittäisten henkilöiden oivalluksina, joiden taustalla on ollut syvällinen ymmärrys keksinnön taustoista - siis perustutkimus. Toivottavasti yliopistouudistuksen ongelmat saadaan korjatuksi siten, ettei tällainen syvällisen ymmärryksen hankkiminen käy mahdottomaksi. Samalla olisi myös huolehdittava siitä, ettei tutkimuslaitosten anneta valua konsulttityyppisten selvitysten tekijöiksi, vaan myös niiden puitteissa voitaisiin edelleen selvittää asioita pintaa syvemmälle.

Vain siten toimimalla luomme edellytyksiä suomalaisille innovaatioille myös 2020-luvulla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
VTT:n johdolle oppia sananvapaudesta
Luonnollinen innovaattori
Kiinan tie