Suomalaisuuden synty

Tämä on kymmenes osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen yhdeksännessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka vallan vaihtuminen Venäjällä johti liberalistisen lainsäädännön luomiseen ja valtaviin edistysaskeleisiin yhteiskunnan kehityksessä.

1800-luvun lopulla syntyi myös suomalaisuusaate eli fennomania, joka oli maan liberalisoitumisen ohella ajan merkittävin kehityskulku. Senhän me muistamme parhaiten kouluajoilta ruotsinkielisten suurmiesten - Arwidsson, Snellman, Runeberg ja Topelius - luomana aatteena suomalaisen rahvaan ja sen kielen aseman parantamiseksi. 

Ja näin asia jossain määrin tietenkin olikin. Tosin koulukirjoissa jäi avoimeksi se, miksi ruotsinkieliset suurmiehet alun alkaen lähtivät ajamaan suomalaisten asemaa.

Selitys sille on löydettävissä tarkastelemalla fennomaniaa yhteiskunnallisten luokkien välisenä vallansiirtona. Kasvava oppineisto liittoutui esikapitalistisen talouspolitiikan vaurastuttamien talonpoikien kanssa haastaakseen vallassa olevan, suurelta osin aatelisen, virkamiehistön pelkästään ruotsinkieliselle yläluokalle varattujen korkeiden virkojen jaossa - ja siihen taisteluun talonpoikien valtakieli sopi erinomaisesti, etenkin kun aateliskartanoiden lapset eivät sitä osanneet.

Tässä taistelussa keskeistä oli ruotsinkielisen virkamiehistön vastavoimaksi nousseen talonpoikaiston lisäksi keisarin eli suuriruhtinaan tahto. Hänen etunaanhan oli heikentää virkamiehistön läheisiä suhteita vanhaan emämaahan eli Ruotsiin, mihin suomen kielen aseman kohottaminen sopi mainiosti. 

1800-luvun mittaan virkamiehistö oli kuitenkin aluksi fennomaaneja voimakkaampi ja suomen kieltä näytti 1800-luvun puolivälissä odottavan iirinkielen kohtalo katoavana puheenpartena. Yllättävä muutos tapahtui kuitenkin Aleksanteri II:n noustessa valtaistuimelle ja allekirjoittaessa vuoden 1863 kieliasetuksen, jolla suomesta tehtiin tasaveroinen kieli ruotsin rinnalle. 

Tällä oli kauaskantoisia seurauksia. Ensinnäkin se ruotsinmielisten suuresta pettymyksestä huolimatta oli lopulta heidän äidinkielensä pelastus Suomessa, koska päätös takasi Suomen itsenäistyttyä heille kielellisesti tasavertaisen aseman suomenkielisten kanssa. Muussa tapauksessahan Suomesta olisi tullut Viron tapaan yksikielinen. 

Toinen merkittävä seuraus oli se, että kielitaistelun voitettuaan alkuperäiset fennomaanit eli vanhasuomalaiset ajautuvat keisarin edunvalvojiksi Suomessa. Se taas näkyi sortovuosina eräänlaisena suomettumisena, jossa autonomisen suuriruhtinaskunnan kielen ja kulttuurin säilyttämiseksi tehtiin kerta toisensa jälkeen myönnytyksiä tsaarin hallinnolle. Tätä matelemista vastaan he saivat suuriruhtinaalta virkapaikkoja, mutta vastareaktiona syntyivät nuoremman polven fennomaanit eli nuorsuomalaiset, jotka suhtautuivat edeltäjiinsä äärimmäisen negatiivisesti. 

Samaan aikaan Ruotsin lehdistössä käytiin vilkasta keskustelua, johon osallistui myös Snellman. Ruotsin hallitushan oli sinänsä tunnustanut tosiasiat ja pitkin hampain hyväksynyt maan itäisen osan menetyksen Venäjälle. Siitä huolimatta Pohjanlahden länsipuolella käytiin edelleen debattia, jossa 1830-luvulta alkaen ja etenkin Krimin sodan aikana kannatettiin Suomen palauttamista vanhan emämaan yhteyteen liittoutumalla sen vihollisiin. 

Tämä debatti lienee vaikuttanut vahvasti siihen, että tsaarit sallivat Suomen säilyttää autonomisen erityisasemansa, joka mahdollisti Ruotsin valtakunnan entisen takapajuisen itäosan kehittymisen sadassa vuodessa valtioksi, joka kykeni esittämään melkein alalla kuin alalla korkean tason saavutuksia. Näin ruotsalainen revanssihenki tuli tehneeksi palveluksen Suomelle - tosin tavalla, jota sen edustajat eivät olleet tarkoittaneet. 

Sarjan  muut kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV: Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keitä me suomalaiset olemme?
Kielirasismia Pohjoismaiden neuvostossa
Suomalaisuusko vain lainaa?

Kun suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä

Kun koronavirus nyt hallitsee uutisointia, on täällä blogosfäärissä hyvä kääntää katse muihin asioihin, jotta tapahtuneelle saa jonkinlaisen vertailukohdan. Otetaan puheeksi siis Suomea aiemmin kohdanneita ainakin kahta kertaluokkaa nykyistä suurempia vaikeuksia, joista niistäkin olemme - tai siis esivanhempamme ovat - selvinneet kunnialla.

Siis sellaiset kuin isoviha. Eli ruotsalaisen suurvallan sortumiseen johtaneen Suuren Pohjan sodan aika Suomessa.

Maamme väkiluku oli vuonna 1695 noin puoli miljoonaa ihmistä. Ja kaiken mentyä ohi vuonna 1721 vain 391 000. Näin siitä huolimatta, että maahamme syntyi jatkuvasti uusia lapsia.

Samaan aikaan venäläiset - tai ryssät, kuten he itse itseään kutsuvat - ryöstelivät maatamme ja veivät kymmeniä tuhansia ihmisiä orjiksi Venäjälle. Jotain miehitysvallan asenteesta kertoo sekin, että tsaari käski tuhota Pohjois-Pohjanmaata kymmenen peninkulman syvyydeltä puskurivyöhykkeeksi Ruotsia vasten.

Kyrönmaan eli Etelä-Pohjanmaan miehistä peräti 70% kuoli varsinaisissa taisteluissa tai armeijassa liikkuneisiin tauteihin ja loput tapettiin myöhemmin heidän niskuroidessaan ankaran miehitysvallan alla. Ei siis ihme, että suomalainen isänmaallisuus elää edelleen kaikista vahvimmin juuri Pohjanmaan lakeuksilla - siellä ei haluta kokea uudelleen samanlaista kansanmurhaa vieraan vallan kädestä.

Orjiksi viedyistä harvat palasivat kotimaahan, mutta jotkut sen kuitenkin tekivät. Heistä meitä muistuttaa Zachris Topeliuksen kertomus Koivusta ja tähdestä. Tarinan taustalla olivat Topeliuksen isän isoisän Kristoffer Topeliuksen kokemukset. Hän nimittäin pakeni isonvihan aikaan äitinsä kanssa Oulusta Muhokselle piilopirttiin, mistä kasakat kuitenkin ryöstivät pojan ja veivät orjaksi Venäjälle.

Venäläiset eivät olleet tuon ajanjakson ainoita suomalaisten tappajia. Venäläisten miehitysaikaa nimittäin edelsivät suuret kuolonvuodet, joiden aikana suomalaisista kuoli noin kolmannes nälkään ja tauteihin. Myös isonvihan aikana maassa riehui rutto.

Nälän saavuttua ensimmäisten joukoissa menivät Heikki Ylikankaan mukaan ne perheet ja suvut, joiden nokkamiehet katsoivat 1600-luvun nousevan suurvallan ankaran verotuksen paineessa parhaaksi luopua talojensa isännyydestä - koska siihen liittyi koko maatilan väestön puolesta verojen maksaminen - ja siirtyä muiden palkollisiksi eli käytännössä renkimiehiksi. Kuolonvuosien aikana sellaisille ei luonnollisesti riittänyt ravintoa, kun ei sitä tahtonut riittää isäntäväellekään.

Tästä pääsemmekin suurvalta-ajan rasituksiin. 1600-luvun Ruotsihan kävi jatkuvaa sotaa naapureitaan vastaan. Vaikka se olikin Pohjan sotaa lukuun ottamatta enimmäkseen voitokasta, vaati vähäväkisen valtakunnan äärimmilleen viritetty sotakoneisto miehiä syötettäväksi taudeille sekä vihollisen luodeille ja miekoille. Eikä niitä vähäväkisessä pohjolassa löytynyt muualta kuin - ilman väenottoakin ankarien olojen eli pienen jääkauden - rasittamista taloista.

Kaiken kaikkiaan 1600-luvulla täysi-ikäiseksi päässeistä suomalaisista miehistä kuoli armeijan palveluksessa noin 30 prosenttia. Kyse oli siis valtavasta tragediasta, joka tuskin on luonut tuolloin pohjolan perukoilla asuville ihmisille kovin auvoisia näköaloja tulevaisuudesta.

Pahimman välttämiseksi toki keksittiin keinoja. Esimerkiksi vauraimpiin taloihin oli tapana ottaa piikojen lehtolapsia, orpoja tai muuten vain kaupan olleita pikkupoikia, jotta nämä voisivat aikanaan astua armeijan rulliin isännän tai hänen poikiensa sijasta.

Toki isännät palkkasivat myös aikuisia miehiä sijaisikseen silloin kun sellaisia oli saatavissa. Koska armeijaan lähtö oli käytännössä kuolemantuomio, olivat luvatut palkkiotkin sen mukaisia.

1600-luvulla tällaisen rekryytin palkka vastasi siten korvaussummaa, joka määrättiin oikeudessa maksettavaksi tapetun miehen omaisille. Joissain tapauksissa myös ihmisen tappaminen kompensoitiin sillä, että syyllinen tai hänen sukulaisensa lähti uhrin talon puolesta sotaan.

Jos talossa ei ollut kasvattipoikia eikä palkkamiehiäkään ollut saatavilla, ei kruunu antanut armoa vaan vei talosta oman pojan tai sellaisen puuttuessa itse isännän. Tämän seurauksena kylmeni maastamme lukematon määrä savuja vain siirtyäkseen toisen perheen asutettavaksi kruunulle maksettavaa veroa - ja sotaväkivelvoitteita - vastaan.

Listaa voisi toki vielä jatkaakin, mutta koska pahimmat tragediat tuli jo mainituksi, niin riittäköön tämä tällä kertaa. Näin siksi, että jo edelle kirjoitettu tehnee selväksi sen, ettei suomalaisten elämässä ole ollut Ruotsin suurvalta-ajan valossa mainittavia vaikeuksia minun elämäni aikana. Eikä edes koronavirus ole sellainen.

Tässä suhteessa on hyvä huomata myös se, ettei nykyisten nuorten elämä ole kaikesta oppineiden valituksesta huolimatta oikeasti näköalatonta. Sen sijaan se on sikäli ongelmallista, ettemme me vanhemmat ole osanneet antaa heille realistisia elämän eväitä - syistä, joita itse kukin voi mielessään pohtia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen synkkä historia ja vaatimus kehitysapulaista
Ottaisimmeko mallia keskiaikaisesta naisrauhasta?
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa

Ulkovaltojen poliittisesta rahoituksesta ja sen tutkinnasta

Viime aikoina on kuultu aika ajoin väitteitä siitä, kuinka Venäjä tukisi rahallisesti Euroopan "äärioikeistolaisia" puolueita. Niin myös tämän päivän Helsingin Sanomissa.

Uutisen mukaan USA:n tiedostelupalvelu epäilee Venäjän aikovan rahoittaa Unkarin Jobbikin, Kreikan Kultaisen aamunkoiton, Italian Pohjoinen liiton ja Ranskan Kansallisen rintaman toimintaa. Siksi se aikoo selvittää asian.

Mikäli mainitut puolueet todellakin ottaisivat vastaan tietoisesti Venäjältä tarjottua rahoitusta olisi asia vakava. Puolueet eivät ole merkityksettömiä omissa maissaan, eikä riippuvuussuhteen luominen ulkovaltaan siten merkityksetön seikka.

Siksi on tietenkin hyvä että asia selvitetään, jotta äänestäjät voivat antaa tapahtuneesta oman tuomionsa. Jäin kuitenkin pohtimaan kuultuun uutiseen liittyen muutamaa asiaa.

Ensinnäkin tässä on suvereniteettiongelma. Miksi asiaa selvittää USA:n turvallisuuspalvelu. Mikseivät Unkarin, Kreikan, Italian tai Ranskan turvallisuuspalvelut. Eikä ulkovaltojen puuttuminen näiden maiden sisäpolitiikkaan kuuluisi juuri niille?

Toiseksi on motiiviongelma. Yhdysvallat ei suinkaan ole vähemmän ulkovalta kuin Venäjä. Siksi sen tekemän selvityksen motiivi EU:n sisäisistä asioista ei ole välttämättä hyvää tarkoittava vaan täsmälleen yhtä tarkoitushakuinen kuin Venäjän mahdollinen sekaantuminen asiaan.

Kolmanneksi on luotettavuusongelma. Kaikkihan muistamme USA:n tiedustelupalvelun väitteet Irakin joukkotuhoaseohjelmista ennen toista Irakin sotaa. Saddam kaadettiin niiden perusteella ja vasta jälkikäteen tunnustettiin, ettei mitään aseohjelmaa ollutkaan. Oli vain aseita, joiden niidenkin olemassaolosta valehdeltiin aluksi.

Ja neljänneksi on anekdootti. Kaikki jotka ovat lukeneet Topeliuksen "Välskärin kertomukset" muistanevat kuvaukset siitä kuinka Ruotsin suurvalta-ajan jälkeisessä tilanteessa 1720-1740 -luvuilla ulkovallat rahoittivat silloisten puolueiden (Hatut ja Myssyt) politiikkaa. Lopputulos oli onneton, ja tunnetaan meillä nimellä pikkuviha.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veitsenterällä
David Cameron ja pullon henki
Euroopan Unionin syvin olemus