Poru maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhdistämisestä

Ruotsin uuden hallituksen muodostamisen yhteydessä luovuttiin kokonaan ympäristöministeriöstä, jonka toiminnot siirrettiin ilmasto- ja elinkeinoministeriöön. Muutoksen ilmeisenä tavoitteena on löytää tasapaino ympäristö- ja talouspolitiikan välille. 

Naapurimaan ratkaisu kirvoitti myös Suomessa poikkeuksellisen mielenkiintoisen poliittisen keskustelun. Sen aloitti kansanedustaja Juha Pylväs (kepu) ehdottamalla, että ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö pitäisi sulauttaa luonnonvara-alan ministeriöksi. 

Hänen mukaansa nykyinen ympäristöministeriö ei toimi yhteiskunnan kokonaisedun kannalta järkevästi, vaan "sinne on pesiytynyt ideologisuus, joka katsoo asioita vain yhdeltä kantilta. Jos nämä toimijat saisivat yksin päättää, koko Suomi olisi yhtä reservaattia ja ulkoilmamuseota."

Itse asiassa ympäristöasioiden siirtäminen yhteen maa- ja metsätalousasioiden kanssa ei ole Suomessa mitenkään uusi ajatus. Sitä ehdotti jo vuonna 2015 Juha Sipilä, jonka tavoitteina olivat tuolloin ennen kaikkea valtionhallinnon tehostaminen ja ministereiden määrän karsiminen. Siis hallinnon keventäminen.

Maamme vihreille Pylvään ehdotus oli odotetusti kuin punainen viitta haavoitetulle härälle espanjalaisella härkätaisteluareenalla. Niinpä puheenjohtaja Maria Ohisalo (vihr) vaati ympäristöministeriön aseman vahvistamista suhteessa muihin hallinnonaloihin ja valtion toiminnan asettamista "ilmaston ja ympäristön asettamiin rajoihin".

Tosiasia lieneekin se, että Suomessa tullaan jatkamaan luonnonvara-asioissa kahden - tai oikeastaan kolmen - ministeriön mallilla kuluvan vaalikauden loppuun asti. Ja sen seurauksena ympäristöasioiden ja elinkeinoelämän järkevä yhteensovittaminen on maassamme edelleen lähes mahdotonta, kuten on nähty esimerkiksi EU:n metsäpoliittisten manöövereiden torjunnan horjuvuudessa. 

Yksi tämän ongelman perussyistä on se, että ympäristö- sekä maa- ja metsätalousasioista vastaaviksi ministereiksi hakeutuvat nimenomaisesti henkilöt ja puolueet, jotka kokevat itsensä aivan erityisesti näiden asioiden advokaateiksi. Siis jopa yli ministerin velvollisuuden katsoa ensisijaisesti kansakunnan etua. 

Tähän kuvioon suomalaiset voisivat halutessaan vaikuttaa kevään eduskuntavaaleissa, jotka viimeisten mielipidetiedusteluiden perusteella saattaisivat avata aivan uudenlaisen tilanteen luonnonvara-alan ministereiden valinnalle. Jos ja kun vaalien suuria häviäjiä tulevat olemaan ympäristöasioiden erikoispuolue - Vihreät - ja maaseudun vallankäyttäjä - Keskusta - saattavat molemmat jäädä ilman ministereitä. 

Mikäli näin käy - mikä olisi erittäin positiivinen asia - saatettaisiin myös Suomessa tehdä edellä kuvatun kaltainen ruotsalaistyyppinen ratkaisu. Sen seurauksena maamme tuleva hallitus saisi aidon mahdollisuuden viedä maatamme kohti aidosti kestävää luonnonvarapolitiikkaa, jossa huomioitaisiin tasapuolisesti sekä ekologinen, taloudellinen että sosiaalinen kestävyys. Sekä huolehdittaisiin aiempaa paremmin suomalaisten edusta osana Euroopan Unionia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n poliittinen agenda ja freudilainen lipsahdus
Suomalaiset metsäyritykset palkittiin vastuullisuudesta
Uhmaikäisen käytös, mutta aikuisen valta

Poliisi lopetti Juha Pylvään tutkinnan - entä sitten?

Kansanedustaja Juha Pylväs (kepu) linjasi muutama viikko sitten, että "me tarvitsemme Suomeen myös omalla työllään toimeentulevia osaajia ulkomailta. Sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita sen sijaan emme tarvitse."

Asiasta nousi pienimuotoinen kohu, jonka seurauksena Pylväs pahoitteli sananvalintojaan tarkentaen että "sosiaaliturvaa väärinkäyttäviä... emme tarvitse. Vuoden 2015 tapahtumista, jolloin suurin osa turvapaikkahakemuksista tuli hylätyiksi, pitää ottaa opiksi – ja varautua tulevaan."

Näyttäisi siten siltä, että Pylväälle kelpaavat omalla toimeentulollaan toimeen tulevien henkilöiden lisäksi myös ihmiset, jotka eivät varsinaisesti väärinkäytä sosiaaliturvaa, mutta eivät myöskään omaa edellytyksiä työllistymiseen esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidon puuttumisen takia, mutta onnistuvat kehittelemään tarinan, jota turvapaikantarpeesta päättävät viranomaiset eivät onnistu osoittamaan vääräksi.

Tämän sanomisen takia poliisi kuitenkin otti Pylvään puheet tarkempaan tarkasteluun, mutta totesi eilen, ettei hänen puheissaan ole syytä epäillä rikosta. Nähtäväksi jää, onko valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen samaa mieltä, vai aloittaako hän jälleen uuden ajojahdin poliitikkoa vastaan - edellinen yritys kansanedustaja Juha Mäenpäätä (ps) kohtaanhan päättyi eduskunnan puuttumiseen asiaan, mutta Päivi Räsäsen osalta prosessi on edelleen oikeusprosessissa. 

Joka tapauksessa kaikki nämä tapaukset osoittavat, että sananvapauden tosiasiallinen asema on Suomessa juuri nyt heikompi kuin kertaakaan sitten kylmän sodan päättymisen. Jopa kansanedustajien on varottava lausumasta mielipiteitään ääneen ja ainakin käytettävä niiden esittämisessä turvallisia sanamuotoja. 

Tämä ei ole tervettä yhteiskunnallista keskustelua, eikä se tule tekemään Suomesta parempaa yhteiskuntaa. Sen sijaan se johtaa jopa kansanedustajien itsesensuuriin ja sitä kautta päätöksenteon kapeutumiseen ja tosiasioiden kieltämiseen - ja ennen kaikkea erilaisten argumenttien keskinäisen vertailun estymiseen. 

Tällainen kehitys ei ole koskaan eikä missään johtanut hyvään lopputulokseen, vaan orwellilaistyyppiseen rampautuneeseen yhteiskuntaan, jossa tosiasioiden sijaan politiikan ratkaisee vahvimmassa asemassa olevan mielivaltainen tyrannia. Tyrannia, joka kansalaisten pariin levitessään johtaa pahimmillaan jopa yksittäisten ihmisten elinkeinon tuhoamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten uskonnonvapaudesta voitaisiin luopua?
Amerikkalaisprofessorit vaativat näpäytystä Suomen valtakunnansyyttäjälle
Toiviaisen ristiretken jälkinäytös ja johtopäätökset