Kuka ottaa vastuun?

Helsingin Sanomat kertoi, että vuonna 1981 syntynyt Abdiasis Hassan Khalif on saanut kolmen vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen 14-vuotiaan tytön törkeästä puskaraiskauksesta, johon osallistui hänen lisäkseen kaksi muuta miestä. Rangaistuksen lisäksi hän joutuu osallistumaan uhrille yhteisvastuullisesti maksettaviin 13 000 euron korvauksiin.

Rangaistus olisi voinut olla pidempikin, mutta oikeus katsoi, että sitä piti lieventää, koska vuonna 2004 tehdystä rikoksesta oli kulunut niin pitkä aika. Niin, luitte oikein, arvoisat lukijani, "pitkä aika". 

Minun mieleeni tuli tapauksesta kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että eikö rangaistuksen lieventäminen edellä mainitsemallani perusteella pikemminkin motivoi rikollisia pakenemaan lain kouraa kuin auttaa heidän kiinni saamisessaan? 

Toinen seikka liittyy siihen, että kyseessä on jälleen yksi osoitus siitä, mihin maassamme harjoitettu maahanmuuttopolitiikka on johtanut ilman, että yksikään sitä kannattanut poliitikko olisi ottanut siitä vastuuta. Ei ensimmäinenkään.

* * *

Jälkimmäisen asian suhteen on syytä huomioida myös toinen uutinen. Ylen mukaan konsulipäällikkö Jussi Tanner haluaisi nimittäin tuoda Al-Holin niin sanotut "suomalaislapset" maahamme.

Näin saattaa hyvinkin tapahtua riippumatta siitä haluavatko he palata koska leirillä on valta vaihtunut.  Tähän mennessä he eivät kuitenkaan ole halunneet.

Siksi on kysyttävä, että kuka ottaa vastuun siitä, ettei tämä ISIS-taustainen joukko aiheuta rikoksia, joista suomalaiset joutuvat kärsimään samaan tapaan kuin alussa mainittu 14-vuotias tyttö. Vai ottaako kukaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Al-Holin "suomalaiset" ja Syyrian tulevaisuus
Vaihto-opiskelija Abdul Aziz muistutti suomalaisia harjoitetun maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta
Tilastot Pariisin mielenosoitusten takana

Työpaikkojen synnyttämisestä

Toimeentulotuen saamisen ehdot kiristyivät eilen ja hyvä niin, sillä se tarkoittaa, että sosiaaliturvan varaan tarkoituksella jääminen vaikeutuu. Ja näin työvoiman tarjonta kasvaa. 

Toisaalta Suomessa ei ole uudistusta ennenkään ollut työvoimapulaa, ei ainakaan siitä päätellen, että maassa on lähes kolmeasataatuhatta työtöntä. Kyllä kai niistä olisi löytynyt halukkaille työntekijöitä, jos sellaisille olisi tarvetta. 

Minun muistini mukaan työvoiman tarjonnan kasvattamisesta alkoi ensimmäisenä höpöttää – ainakin julkisuudessa – Juhana Vartiainen (kok), josta tuli sittemmin Helsingin pormestari. Aivan kuin työpaikat syntyisivät siitä, että niihin on enemmän hakijoita. Tai että maassa olisi enemmän työhön haluttomia ja siihen kyvyttömiä ihmisiä.

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että työpaikkoja syntyy vain siitä, että maassa on sellaisia yrityksiä, joissa toimii - omistajana tai palkollisena – ihmisiä, jotka näkevä uusien työntekijöiden rekrytoinnin tarpeellisena ja kannattavana. Siis ihmisiä, joilla on ideoita toiminnasta, joka tuottaa liikevoittoa. 

Siksi on selvää, etteivät sosiaali- ja tyttömyysturvan muutokset vaikuta millään tavalla maamme talous- ja työllisyystilanteeseen. Eikä työttömien tai työvoinan ulkopuolella olevien ihmisten toimeentulon kiristämiselläkään ole sen suhteen mitään merkitystä.

Tästä syystä valtiovallankin kannattaisi keskittyä siihen, että yrittäminen ja yritysten kasvattaminen olisi kannattavaa. Siis parantaa siihen houkuttavia taloudellisia kannustimia. 

Se tarkoittaa yritysten toimintaedellytysten parantamista, verotuksen kohtuullistamista ja sen progression loiventamista sekä – jos verovaroja halutaan käyttää – tuotekehityksen tukemista ja  kynnyksen alentamista pienten yritysten perustamiselle. 

Viimeksi mainitun osalta paninkin tyytyväisyydellä merkille sen, että pienet yritykset ovat voineet vuoden alusta alkaen perua epäonnistuneen rekrytoinnin ja vaihtaa huonon valintansa uuteen, mikäli työnteko ei suju toivotulla tavalla. Kiitos tästä kuuluu Petteri Orpon (kok) hallitukselle. 

Tällä on kaiken järjen mukaan aivan oleellinen merkitys erityisesti yksinyrittäjien uskaltautumiselle työnantajayrittäjiksi. Ja sitä kautta työpaikkojen syntymiseen tänne Pohjantähden alle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oras Tynkkynen ehdotti Irlannin mallin mukaista perustuloa
Avaako asevienti tukkiutuneen ketsuppipullon?

Juhana Vartiaisen salainen budjettivalmistelu ja orwellilainen lihatiski

Kiroileminen auttaa huippusuoritukseen

Huomasin mielenkiintoisen tutkimusartikkelin kiroilusta. Siis sellaisesta verbaalisesta käytöksestä, jota pidetään yleisesti sopimattomana, mutta joka on yhdistetty parempaan fyysiseen suorituskykyyn. Rumien puhumisen vaikutusmekanismi on kuitenkin edelleen epäselvä. 

Yksi sille ehdotettu selitys kiroilun voimaan on disinhibitio eli psykologinen tila, jossa yksilöt pidättäytyvät vähemmän käyttäytymisensä rajoittamisesta. Lukemassani amerikkalaisessa Richard Stephensin ja kumppaneiden artikkelissa esitettiin tutkimustuloksia siitä, parantaako kiroileminen fyysistä suorituskykyä ja välittyykö tämä vaikutus psykologisten muuttujien kautta, jotka liittyvät tilan disinhibitioon.

Raportoidussa tutkimuksessa järjestettiin kaksi toistomittauskokeilua sekä yhdistetty analyysi, johon sisältyi aiempi tutkimus. Niissä testattiin tuolipunnerrustehtävässä itse valitun kirosanan toistamisen vaikutusta verrattuna neutraalin sanan käyttämiseen. Molemmat kokeet toistivat kiroilun edun ja osoittivat merkittäviä suorituskyvyn parannuksia kiroillessa.

Vaikka välittäjäanalyysien tulokset vaihtelivat yksittäisten kokeiden välillä, yhdistetty analyysi osoitti, että psykologinen flow, häirintä ja itseluottamus välittivät merkittävästi kiroilun vaikutusta. Tulokset viittaavat siihen, että kiroilu edistää psykologisia tiloja, jotka auttavat maksimoimaan ponnistelun ja ylittämään sisäisiä rajoitteita.

Näillä vaikutuksilla voi olla merkitystä urheilusuorituksessa, kuntoutuksessa sekä tilanteissa, jotka vaativat rohkeutta tai määrätietoisuutta. Kiroilu saattaakin edustaa edullista ja helposti saatavilla olevaa psykologista interventiota, joka auttaa yksilöitä ylittämään itsensä silloin, kun tarvitaan todellista huippusuorituskykyä.

Toivokaamme siksi, että pian alkavissa Torinon olympiakisoissa suomalaisurheilijat kiroilisivat mahdollisimman paljon suoritustensa aikana. Ja ettei heillä olisi siihen tarvetta niiden jälkeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi äiti rakastaa vastasyntynyttä lastaan?
Tekoäly voi parantaa salaliittoteoreetikon
Suomalaisten tulevaisuus on karu