USA:n presidentti Donald Trump on monella tavalla poikkeuksellinen poliitikko. Eniten julkisuutta ovat saaneet hänen monet oudolta kuulostaneet puheensa – jopa höpötyksensä (esimerkki).
Yksi asia näyttää kuitenkin onnistuneen hienosti. Tarkoitan sitä, kun Yhdysvaltain joukot poistivat Venezuelan diktaattorin Nicholas Maduron lähes kirurgisella operaatiolla vallasta, minkä jälkeen Trump on painostanut tämän sijaisen Delcy Rodríguezin lupaamaan maahan vapaat vaalit ja tuoreimman tiedon mukaan myös vapauttamaan edeltäjänsä vangitsemat poliittiset vangit.
Toisin sanoen näyttäisi siltä, että Trump onnistui operaatiollaan ja sitä seurannella painostuksella pakottamaan Venezuelan hallinnon demokratiaan. Ja jos näin todella tapahtuu, on maan tulevaisuus jälleen sen kansan käsissä – kuten olla pitääkin.
* * *
Presidentti Trumpilla on kuitenkin edessään jatkuvia haasteita. Yksi niistä liittyy Iraniin, jonka liepeille hän on komentanut huomattavan määrän amerikkalaista sotavoimaa.
Mahdollisen Iran-USA-sodan lopputuloksesta ei ole epäselvyyttä, sillä jo Yhdysvaltain ja Israelin aiempi isku osoitti, ettei islamistivaltiolla ole tehokkaita puolustautumiskeinoja. Sen sijaan me emme tiedä, aikooko Trump "vain" tuhota iranilaisten ydinohjelmaan liittyvää infrastruktuuria, vai tähtääkö hän myös Iranin pappisvallan syrjäyttämiseen ja sitä kautta iranilaisten – etenkin naisten – vapauttamiseen uskonnollisesta helvetistään.
Jos Khamenei ja kumppanit syrjäytettäisiin Iranin johdosta, olisi koko maailman syytä huokaista helpotuksesta. Samalla nimittäin poistuisi islamilaisten terroristijärjestöjen – Hamas, Hizbollah, Huthit – voimakkain ja tärkein tukija.
Joidenkin arveluiden mukaan Yhdysvallat iskisi tulevan viikonlopun aikana. Toisaalta Trumpin on kerrottu puhuneen kymmenestä päivästä, joiden aikana nähdään, syntyykö Iranin kanssa sopimus – mutta minkälainen, se on suuri arvoitus.
* * *
Tosiasia kuitenkin on, että ainakin täällä Euroopassa Trumpin historiallinen arvo määritellään Ukrainan sodan rauhanprosessissa. Onhan eurooppalaisille demokraattisille voimille selvää, ettei Venäjän voi antaa hyötyä hyökkäyksestään. Eikä edes antaa sen diktaattorille Vladimir Putinille mahdollisuutta väittää sotaretkensä lopputulosta menestykseksi.
Siksi Trumpin rauhanprosessi Ukraina-painostuksineen ja Venäjä-myötäilyineen on kuulostanut oudolta. Syitä siihen voimme vain arvailla, mutta itse epäilen erittäin vahvasti, että Putin kiristää USA:n presidenttiä tavalla tai toisella – todennäköisesti salaa kuvatulla arkaluontaisella kuvamateriaalilla.
Tosiasia kuitenkin on, etteivät muutokset ole olleet kovin suuria, joten ainakaan toistaiseksi Putinilla ei ole voittamisen pakkoa. Sitä paitsi, hänelle saattaa riittää sodan jatkuminen koko hänen loppuikänsä ajan, koska näin hän välttyy niiltä seurauksilta, joihin satojen tuhansien sodassa raaistuneiden miesten palaaminen siviiliyhteiskuntaan johtaisi.
Putin menee päätyyn asti. Kuka edes uskoo, että sota loppuu tuosta noin vain, ja Venäjä palaisi täysivaltaisena kunnioitettuna kansakuntana kansainvälisille foorumeille, ja alkaisi tehdä kauppaa ja bisnestä? Ja länsifirmat palaisivat Venäjälle kilvan, kuin mitään pahaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan, ja Ikean kelta-sininen logo loistaisi kuten aina ennenkin? Ja taas tehtäisiin kivoja sopimuksia, jossa kansiot vaihtaisivat omistajia, ja oltaisiin niin muikeita, niin muikeita, ja länsi uskoisi venäläisten puheita ja sopimuksia kuten aina ennenkin!
VastaaPoistaMitä tulee Trumpiin, niin olen vuosia todennut Trumpista sen, että hän puhuu ja huplattaa, kuten tyypilliset jenkit, eli puhetta tulee, yhtä pitkää kuin paksuakin, mutta puhettahan maailmaan aina sopii, kuten hevosmarkkinoille ennen vanhaan. Ne todelliset teot ovat niitä, jotka lasketaan!
Yhdysvaltojen mahdollinen isku Iraniin jää kyllä puolitiehen jos se ei johda nykyisen islamilaisen hallinnon kaatumiseen, vähän siltä vaikuttaa...
VastaaPoistaYhdysvalloille suuri voima tuo suuren vastuun. Aina, jos USA tekee jotakin se on paha, jos USA ei tee jotakin, sekin on paha.
VastaaPoistaIranin mullahien valta on paha, toivottavasti tilalle tulee jotain parempaa.
Oikein, Putin on diktaattori, vaikka Suomen media puhuu presidentistä.
VastaaPoistaNappi otsaan on ainoa vaihtoehto - Hitlerin tapaan, sota loppunee, kun kaikki on mennyt.
Trump on niin ikään mennyt mies. Kun muistaa Kekkosen loppuaikojen sekoilun, voi seuraukset olla yhtälailla mittavia. USA on suurvalta. Jos presidentti on pöhkö, niin kaikki on mahdollista....
Trumpin kautta muutama, epäilemättä monien mielestä epämukava ja epäsuosittu ajatelma: (mutta käytetään nyt sitä sananvapautta)
VastaaPoista-Trump on erittäin älykäs, teräväpäinen ja kyvykäs herrasmies, ja ikäisekseen aivan timangissa kunnossa niin henkisesti kuin fyysisesti. Laittoi heti luuta kurkkuun woketuksille, transsumiesten naiskisoihin osallistumiselle, suojelee Israelia, haluaa kristillisen maailman pysyvän olemassa ja kantaa huolta vainotuista kristityistä, ei suosi radikaali-islamin levittäytymistä, kritisoi hallintoineen ankarasti vassumediaa ja EU:n sitä osastoa, joka haluaa rajoittaa sananvapautta sekä perustaa nEuvostoliiton; tällä kertaa ex-rautaesiripun länsipuolelle.
-Hän puhuu paljon ja vastailee armollisesti jopa Air Force One -koneeseensa päästämilleen pimutoimittajille heidän mitä lapsellisimpiin ja asenteellisimpiinkin kysymyksiinsä, mitä moni poliitikonpökkelö ei missään tapauksessa vaivautuisi tekemään; ja sitten rapatessa roiskuu, moni idea on hänellä vielä vaiheessa, ja osa jää toteuttamatta tai toteutuu osittain, sillä ei hän sentään ole mikään kaikkivaltias, joka päättää asioista yksin maailmassa.
-Itäblokin maat eivät räksytä Trumpille, sillä he ovat iäti kiitollisia USA:lle sen kaadettua Reaganin johdolla Neukkulan ja mahdollistettua vapauden NL:n satelliiteille. Länsi on tässä hyvin turmeltunut ja ristiriitainen; Suomessa ei ole ihme, että se lienee Euroopan Trump-vihamielisin valtio, kiitos maan monopolimedian, jonka jallituksiin liian moni muuten terveen kriittinen kansallis-konservatiivikin on langennut. Suhteuttakaa ja ottakaa pää pois per... sikkapuun kolosta - edes välillä.
-Valitettavasti Neukkula ei tule lähtemään Ukrainasta niin kuin saduissa tapahtuu: kaikki korvataan, rakennetaan ennalleen ja kuolleetkin herätetään. Se lähtee saaliinsa kanssa, pidimme siitä tai emme. Ja koko kriisiin länsi ei ole viaton, tässä mm. "Väyry" on joltisemmoisenkin viisas mies.
-Palestiinan kysymys on ratkaistava, ja Trump on mies, joka voi ja aikoo tehdä jotakin asialle EU:n mämmikourien koheltaessa varsinaisten syiden ohitse. Israelin turvallisuustarpeet on taattava; sillä on kaikkein kauimmat historialliset oikeudet pitää valtiotaan tuolla; ei islamilaisilla, jotka muutenkin saavat lopulta lähes kaiken. Gazalaisetkin voisivat olla onnellisempia jossakin muualla heimoveljiensä keskellä kuin tuossa nykyisessä pikkuruisessa hiekkalaatikossaan.
-Ja islamilaiset voisivat luovuttaa esim. Turkin takaisin kristityille ja Egyptin egyptiläisille pyramideineen, mutta eihän heiltä sitä kukaan edellytä. Vaiko niinkö?
-Jos voin, valitsen huonoista vähiten huonon, tai edes vähiten epätäydellisen - sillä pärjää suht koht siedettävästi. Valtiona pikku-Suomella taas on aika vähän muskeleita pistää nokkansa joka maailman asiaan.
...siis transsunaisten naistenkisoihin osallistumiselle... (kuka noista edes niin selvän ottaa)
PoistaÄlykäs ja teräväpäinen???! Herrasmies??
PoistaÄijä ei ole tehnyt mitään. Yliopistotutkinto ostettu isän rahoilla, kuin myös kaikki muukin.
Trump on törppö ja Putin on paskiainen. (ja metriheikki).
Tekisi mieleni vastata tähän, että kas, päivystävä Suhonen iski heti kärppänä tuon vuodatelmani luettuaan, mutta ei nyt kirjoiteta sellaista - ollaan kavereita.
PoistaTrump on kyllä säälittävän ja naurettavan välimailla.
PoistaTullisota ja parhaiden liittolaisten (Eurooppa, Kanada, Tanska) kimppuun käyminen on täydellisen järjetöntä, mutta mitäpä voi odottaa mieheltä, joka ei osaa edes prosenttilaskua. Naurettavaa on hänen kolmivuotiaan tasoinen epäloogisuutensa; hänpä ei enää välitäkään rauhasta, kun Nobel-komitea ei myöntänyt hänelle rauhanpalkintoa, ja se on Norjan hallituksen syy. Onneksi jalkapalloliitto keksi sen oman rauhanpalkintonsa, niin lapselle ei tule paha mieli. Nyt hän mm on keskeyttänyt suuren USA:n itärannikon rautatienkorjausprojektin rahoituksen, jos rataa ja jotain lentokenttää ei nimetä hänen mukaansa. Jne.
Kun hänellä nyt kuitenkin on jotain hyviäkin toimia, niin miksi pitää käyttäytyä moukkamaisesti tavalla, joka saa epäilemään hänen mielenterveyttään.
Ehkä syy onkin se, että hän ei ole terve.
Luin Trumpin veljentyttären kirjan Maailman vaarallisin mies. Aika karua tekstiä. Pähkähullu kuningas, kuten prof. emeritus Koskenniemi taannoin sanoi. Suorastaan sairas p*ska.
PoistaAnon. 10.09. Tilannehan on mitä mukavin, kun Kanada ja Saksan AfD pitävät Trumpia Putinia pahempana uhkana!
PoistaUsan törröturvan käsistä valuu tuhansien ei muslimien veri, kun lupasi kaikken avun kansalle terroristisia valloittajia vastaan, joten kansa nousi mielenilmasuihin missä terroristiset valloittajat teurasti heitä satoja, tuhansia pitkin katuja. Usan törröturpaa ei näkynyt ei kuulunut vaan alkaa olemaan totuus se, että törröurpa tahallaan teki lupauksen, sillä haluaa iranin olevan terrostien johdossa.
VastaaPoistaKun lukee näitäkin kommentteja, näkee hyvin miten hyvin YLE:n uutisointi uppoaa myös siihen osaan kansaa, joka omasta mielestään kyllä tietää sen olevan täyttä sontaa.
VastaaPoistaMinä en lue enkä katso missään muodossa valtamediaa. Apinat ei itse ole kartalla vaan sokeasti kannatavat henkilöitä-puolueita jotka tekee ihan muuta mitä noiden kannattaja luulee. Itse osaan erii kieltä ja voin ihaan vapaasti katsella eri maita mitä niissä oikesti tapahtuu, eikä mennä aivot pellossa luulosairaana eteenpäin.
Poista"9 eri kieltä".
PoistaKummassakaan, Venezuelassa saati Iranissa ei oo kulttuurillisia edellytyksiä demokratiaan, joten sen suuntasia muutoksia ei kukaan odotakaan. Kyseessä on enempi rikkaruohojen kitkennän kaltanen toimenpide. Pysyvät hetken kurissa.
VastaaPoistaTörröturpa on ehtinyt jo murhata Karibian vesillä kalastajia, joten siellä ei enää uskalla kalastajat lähteä merelle kun täyshullun psykopaatin joukot tappaa ohjusiskuilla. Sitten puolustaa, ne oli huumeiden salakuljettajia.. juu siinä tapauksessa törröturpa viemäristä noussut rotta.
VastaaPoistaNo sä liimanhaistelija sit et ole ilmeisesti koskaan nähny kalastusvenettä? Kerroppas setälle että kuinka monessa huumesalakuljetysveneessä, joita Suomenkin uutisissa on näkynyt hyvin taajaan viime aikoina, on ollu yhtäkään kalastukseen liittyvää härpäkettä asennettuna? Ja minkä helvetin takia jokainen näistä "kalastusveneistä" on asennettu vähintää parilla ulkolaitamoottorilla? Luulis nyt uistelun onnistuvan vähän pienemmälläkin moottorilla, ellei sit olla uistelmassa jotain sinivalaita. Einstein.
PoistaNiin,nythän jo ihan yleisestikin tunnustetaan että Ronad Reaganin politiikka ajoi Neuvosto-Liiton konkurssiin ja romahdukseen.
VastaaPoistaVaikka sen aikaisten "parempien ihmisten" mielestä oli itsestään paholaisesta.
Jotenkin tulee mieleen 'deja-vu' aavistus.
Taitaa käydä niin,että taas kerran jälkipolvet näkevät ja ymmärtävät.
Ensin oli, Neuvostoliitto, se paskottiin, tuli Venäjä uudeksi nimeksi maalle, no, ihan kohta sekin on paskottu, joten nyt kaikki miettimään mikä ko maalle seuraavaksi tulee nimeksi?
PoistaMiten olisi "Työläisten paratiisi"?
PoistaMä alan jo toivomaan, että: Fallout 5!
PoistaNo Trump nyt alkaa olemaan jutuissaan kohta yhtä seniili kuin Biden. Mutta muo hämää eniten on tää minunkin verovaroin tuettu YLE, joka tuntuu olevan erittäin huolestunut siitä ettei Yhdysvaltoihin saakaan enää kuskata kartellien pikaveneillä huumeita kuten tahtoo. Missäs kohtaa YLEn toimintaohjeita lukee että sen pitäisi olla väkivaltaisuudessaan pahempien kuin terroristien luokkaa olevien huumekarttellien puolestapuhuja!?
VastaaPoista