maanantai 21. elokuuta 2023

Anna Rotkirchin selitykset suomalaisten parisuhde- ja naisten mielenterveysongelmille

Olin pudota tuoliltani kun töistä palatessani lueskelin professori Anna Rotkirchin aiemmin Tiede-lehdessä julkaistua haastattelua, jossa todettiin yksinkertaiset tosiasiat erilaisista parisuhteista. Niiden perusteella on helppo ymmärtää, miksi suomalaiset eivät enää saa lapsia, vaan maatamme uhkaa tulevina vuosikymmeninä järkyttävä kestävyysvaje, jossa pieni määrä nuoria joutuu elättämään vanhempia sukupolvia - elleivät he sitten yksinkertaisesti sorru taakan alle ja lopulta jätä näitä heitteille. 

Juttu oli niin hyvä, ettei se kaipaa minun selityksiäni. Ja siksi en niitä tämän enempää jaakaan, vaan ainoastaan kopioin tämän päivän toiseksi kirjoituksekseni (tässä ensimmäinen) muutaman erityisen tärkeän kohdan Rotkirchin parisuhdenäkemyksistä sekä niihin liittyvistä ongelmista. 

"Yksiavioisuus hyödyttää useimpia naisia ja lapsia. Se hyödyttää oikeastaan melkein kaikkia muita kuin tiettyjä helposti partnereita saavia miehiä."

"Monogamia vähentää miesten välistä eriarvoisuutta ja hierarkkisuutta. Monivaimoisissa kulttuureissa on enemmän väkivaltaa niin yhteiskunnassa kuin perheiden sisällä, ja lasten kasvuolot ovat huonommat."

"Kaikenlaisen suhdeanarkian taas oletetaan tuovan onnellisuutta. Tutkimusten valossa vakaus ja pitkät liitot ovat kuitenkin yhteydessä terveyteen, pitkäikäisyyteen ja onnellisuuteen."

"Nuorilla ja etenkin nuorilla naisilla ruutuajan kasvaminen lisää heikkoja suhteita ja vähentää vahvoja. Tämä on luultavasti yksi syy nuorten kasvavien mielenterveysongelmien taustalla Suomessakin."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Dosentti Hanna Wass, 29-vuotias uutispäällikkö ja toissijaiset sukupuoliominaisuudet
Ahdistaako feminismi nuorison masennukseen?
Moniavioisuuden korkea hinta


18 kommenttia:

  1. Ei ollut näemmä tarpeeksi mamujuttua tällä kertaa proffan avauksessa lun komppaajat puuttuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma21. elokuuta 2023 klo 19.55

      Lyhyt, ytimekäs ja hyvä artikkeli. Olen täysin samaa mieltä - päinvastoin kuin eräs globalistirikollisten mamutuspropagandan ilmeisestikin sisäistänyt, heidän hyödyllinen idioottinsa.

      Poista
  2. Kun luin tähän asti, niin luulin, että saan alla luettavakseni kymmenittäin kommentteja. Ihmettelin, miksi ihmiset eivät halua tai pysty kommentoimaan totuutta?

    VastaaPoista
  3. Mitä kommentointia tuo nyt kaipaa? kuin sanoisi että vesi on märkää. En osaa sen kummempaa sanoa kuin että joo, märkää on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä kommentointia valheet kaipaavat, tai oikeammin, mitä asennetta vaaditaan siihen, että valheita kommentoidaan, mutta totuuksia ei.

      Poista
    2. Mikä sinua oikein nyppii? ei tosiasiat vaadi sen kummenpaa kommentointia, maksimissaan pelkän peukutuksen. Tahallaan tai tyhmyyttään tehdyt paikkansapitämättömät väitteet vaativat enemmän sanomista.

      Poista
    3. Ei ymmärrä, Jos valheen totuuden ero on noin selvä niin mikä hitto saa ihmiset pomppimaan vain valheista? Minun mielestä valhe ei koskaan ole minkään arvoista, mutta totuus saa minut jatkamaan omaa ajattelua samaan suuntaan.

      Poista
    4. Huomaan ettet ole erityisen lahjakas. Valheellakin on arvonsa, jos se laittaa jatkamaan ajattelua eri suuntaan.

      Poista
  4. Hieman hämmästyin, että Hesari, tuo perverssioiden, vapaan seksin ja estottomuuden airut, julkaisi tämän jutun.

    Kerran Hesari kertoi kohdunkaulan syövän lisääntymisestä. Kommentoin lehteen, että yksi syy on vilkas nuorten naisten sukupuolielämä monine kumppaneineen ja niiden seurauksena alapään tulehdukset.

    Eivät julkaisseet. Ei saa syyllistää. Asiat vain tapahtuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari vuotta sitten HS julkaisi jutun maahanmuuttajanaisen angstisesta ihmissuhteesta. Siinä tehtiin selväksi, että ongelma oli islamilainen puoliso joka uhkaili ja painosti vedoten islamin oppeihin. Seuraavan päivän toimittajapalaverissa todettiin, että oli tehty virhe, koska asia olisi voitu muotoilla niin, että kyse oli pikemminkin maskuliinisuudesta kuin islamista. Olin palaverissa.

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma21. elokuuta 2023 klo 21.23

      "Hesari, tuo perverssioiden, vapaan seksin ja estottomuuden airut"
      Juuri niin, Brysselin Pravda, tuo ylimpien globalistirikollisten pääpropagandakanava Suomessa.

      Poista
    3. Eli toimittelijat laittoivat kaikkien miesten syyksi sen mikä on islamailaista paskaa... helvetin kiva juttu...

      Kummat näillä toimittelijoilla olikaan, nopeat jalat vai kovat nyrkit? jompaa kumpaa tarvitaan jos omalla naamalla esittää julkisesti moista misandrista paskaa. Koskaan en ole naista lyönyt, miestäkin vain kerran, ansaitsi sen, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

      Poista
    4. Tuo kohdunkaulan syöpä on muuten jännä juttu. Kun rokotteita alettiin antaa, kommentoin useammallakin keskustelupalstalla, että esim. ortodoksijuutalaisilla ei ole lainkaan kohdunkaulan syöpää, koska ei ole promiskuiteettia. Eikä muuten ole nunnillakaan. Ja mietin, eikö olisi halvempaa opettaa tytöt pitämään jalat ristissä, kun se olisi hyväksi niiden kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille?

      Tämä on kuulemma sisäistettyä naisvihaa.

      Poista
  5. Mukava lukea tervejärkistä tekstiä nykyisen sekopäisen ja löysämoraalisen median viestin sijasta. Nykymedia on nostanut jalustalle nuorgamtyyppiset horot "aktivistit".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo proffan siteeraama hesarin juttu on hyvä. Hesari on hyvä lehti.

      Poista
    2. No niin onkii..... 🤣

      Poista
    3. Joskus sokea kanakin hyvän löytää tai sitten toimituksessa on sattunut vahinko.

      Poista
  6. Syntyvyysongelma tulee tilastollisesti hävittämään suomalaiset tulevaisuudessa, mutta asialle ei kuitenkaan voida tehdä mitään, koska mikään ei saa häiritä naisten oikeutta viettää nuoruuttaan kullikarusellissa ja opiskelua yli kolmekymppiseksi. En tiedä yhtäkään tapausta jossa suhde olisi kaatunut siihen ettei mies halua lapsia, mutta useita joissa syy on se ettei nainen halua. Koska sitten ei voi enää juosta baareissa ja festareilla

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!