maanantai 13. maaliskuuta 2023

Sanasta Sannaa ja sarvesta miestä

Yleisradio näytti tänään pääuutisissaan pääministeri Sanna Marinin (sd) kertomassa lehdistölle, että "olin kyllä hieman yllättynyt tästä vahvasta reaktiosta, jonka se täällä kotimaassa tietyissä piireissä sitten sai. Ehkäpä tässä näkyy se, että vaalit ovat aina kulman takana. Kovasti muista puolueista esimerkiksi on mutkia vedetty suoriksi ja minun suuhuni sellaisia sanoja laitettu, jota en ole ikinä sanonut".

Voi tietenkin olla, että Marinin suuhun on joku jossain laittanut jotain sanoja, siihen en siis ota kantaa. Tässä tilanteessa on kuitenkin syytä vielä kerrata, mitä hän tarkalleen ottaen sanoi Ukrainassa. Siksi kopioin Ilta-Sanomien jutusta sanatarkasti Marinin kyseisen lausunnon keskeisen sisällön. 

Ensinnäkin pääministeri sanoi, että "me tiedämme meidän tulevien hävittäjien aikataulun, millä saamme niitä Suomeen, ja kyllä me voimme mielestäni käydä keskustelua myös Hornetien osalta, olisiko mahdollista Ukrainaan luovuttaa". Lisäksi hän totesi, että "Suomi on tässä kiinnostavassa asemassa, juuri sen vuoksi, että me olemme tehneet päätökset uudesta hankinnasta ja meillä on olemassa olevaa kalustoa ja me voimme totta kai arvioida tuon kaluston käyttöä".

Arvoisa lukijani voi noiden kommenttien pohjalta päätellä itse, miten nämä Marinin sanat on tarkoitettu ymmärrettäväksi. Ja miten ne on kuulijoiden parissa tulkittu. 

Minun käsitykseni mukaan Marin ilmoitti noilla sanoillaan Ukrainan presidentille Volodomyr Zelenskiylle ja Ukrainan kansalle varsin selkeäsanaisesti - ja vakuutti jopa kahteen kertaan - että Suomi on sellaisessa tilanteessa, että se sekä pystyy luovuttamaan Hornet-hävittäjiä että myös harkitsee tekevänsä näin. 

Enkä mitenkään jaksa uskoa, että Zelenskiy sen enempää kuin hänen apua odottava kansansa olisivat voineet tulkita pääministerimme sanoja toisin. Tai että Marin olisi edes tarkoittanut niitä tulkittavan muuten, kuin olen edelle kirjoittanut.

Syitä Marinin lausunnolle voimme vain arvailla. Ehkäpä hän toimi hyvässä uskossa ja halusi tosissaan luovuttaa suomalaisia hävittäjäkoneita pahassa ahdingossa olevalle kansalle. Ja halusi siksi käynnistää asiasta keskustelun kotimaassa. 

Tai sitten hän on mieltynyt siihen valtavaan ihailuun, josta hän on saanut nauttia maailmalla otettuaan moneen kertaan tiukasti kantaa Ukrainan puolesta käynnissä olevan sodan aikana. Ja arveli sodan keskellä antamansa haastattelun tuottavan lisää samanlaista - kukapa meistä ei olisi nauttinut niistä elämän hetkistä, kun on saanut nauttia jonkun muun ilmaisemasta ihailusta. 

Kolmas vaihtoehto voisi olla se, että Sanna Marin toimi SDP:n puheenjohtajana ja arveli suomalaisten Ukrainan kansaa kohtaan tunteman vahvan tuen auttavan puoluettaan voittamaan huhtikuun alun vaalit, mikäli hän lupaisi meidän auttavan sitä siinä, missä suuremmat länsimaat ovat epäröineet. Ja voisi siten saada itselleen jopa jatkokauden maan vaikutusvaltaisimpana poliitikkona eli pääministerinä. 

Tragikoomiseksi asian tekee se, ettei meillä ole oikeastaan mitään annettavaa Ukrainalle. Suomalaiset Hornetit nimittäin tullaan käyttämään loppuun Suomen ilmavoimissa, eikä niistä siksi olisi juurikaan hyötyä Ukrainan taistelussa venäläisiä vastaan. 

Tästä kertoi Twitterissä Suomen puolustusvoimien entinen komentaja - kenraali Jarmo Lindberg - jonka mukaan on nimittäin niin, että "millään poistettavalla koneyksilöllä ei ole juurikaan vuosia jäljellä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Sen lisäksi varaosavarastoa ajetaan tietysti alas, koska osille ei ole tarvetta tulevaisuudessa. USA:lta pitää saada lupa jatkokäyttöön, mutta elinkaarta ei ole jäljellä."

Oli asia sitten niin tai näin, joudun ikäväkseni toteuttamaan, että siinä missä Marin nousi suureen kansansuosioon kansainvälistäkin huomiota saaneen ulkonäkönsävakuuttavien korona-esiintymistensä, on hänen kautensa loppupuoli - kansakunnan varallisuuden tuhoajana ja bileprinsessana - rapauttanut käsitystäni hänen kyvykkyydestään pääministerinä. Eikä nyt nähty hävittäjä-avaus ainakaan paranna asiaa - ja sanon tämän ihan ilman sarvia ja hampaita. 

16 kommenttia:

  1. No ei kai tässä enää mitään:
    Manna Sariini peräänkuulutti keskustelua Hornetien luovuttamisesta Ukrainaan.
    Keskustelu aloitettiin välittömästi ja käytiin loppuun hyvin nopeasti.
    Se siitä.

    Manna Sariini ja tyttökaverinsa hilpeän Huti-Maisan motiivit ovatkin sitten toinen asia.

    VastaaPoista
  2. Sanna kertoi meille ja maailmalle että "tästä asiasta on aloitettu keskustelut". Mutta kukaan asianosainen Suomessa ei tiedä mitään mistään keskusteluista. Tarkoittikohan Sanna että olivat prinsessa Ohisalon kanssa kahdestaan asiasta hotellilla puhuneet, keksineet että Hornetithan ne ovat poistumassa, nehän on kuin käytettyjä autoja ja voidaan antaa Ukrainalle, ja kikattaneet päälle? Lienee ainoa jonka kanssa Sanna olisi ollut tilaisuuksissa jutella.

    VastaaPoista
  3. Hesarikin on raahannut taas vasemmistoproffan lausumaan viisaita eli todistamaan parta täristen ettei Marinin puheista tule perustuslaillista ongelmaa. Eihän kukaan hitto vie ole edes väittänyt että tulisi. Vain että maan päämisterin on typerää mennä laukomaan tuollaisia juttuja joita ilman muuta sekä kansainvälisesti että diplomaattipiireissä pidetään lupauksina. Hän siis lupasi ilman mitään valtuuksia keneltäkään että voimme antaa Horneteja Ukrainaan. Tämä siis ihan riippumatta mitä sanamuotoja hän käytti, asia ei siitään miksikään muutu.

    VastaaPoista
  4. Media ja sossut yrittävät nyt siis maalata rahvaalla kuvaa että Marin voi sanoa maailmalla ihan mitä tahansa kunhan siitä ei tule perustuslaillista ongelmaa. Miten lapsellisia ihmiset ovat? luulevat että maan pääministeri voi höpöttää maailmalla ihan mitä tahansa mitä mieleen tulee, aivan kuin jossain bileissä kevereilleen?

    VastaaPoista
  5. Marin on osoittautunut todella sopimattomaksi pääministerin postiin. Kypsymätön, yhteistyökyvytön ja muista piittaamaton, jonka bilettämistä ja taas tätäkin harkitsematonta lausuntoa on saanut hävetä. Ei vaivaudu selvittämään tosiasioita ennen kuin menee laukomaan noita aivopierujaan. Pissa noussut päähän.

    VastaaPoista
  6. Tyypillistä YLE:n A-studiossa haastateltiin tietysti YLE:n omaa toimittajaa asiantuntijana Marinin lausunnolle. Hän yritti löytää jotain kielteistä Marinin sanonnoista, mutta kun mitään ei tuntunut löytyvän. Kaikki oli rohkeaa tai jopa uhkarohkeaa, josta pidättelemätön ihailu pääministerille. Samoin muutkin Marinin ihailijat tuntuvan ajattelevan, että tuuletetaan näitä boomereiden käytäntöjä, eihän meidän ylivertainen sankari voi yksinkertaisesti tehdä mitään väärin. Ja niin tuntuu itse pääministeri Marinkin ajattelevan. Tuo Ukrainan vierailu oli imelyydessään ja vastenmielisyydessään huippu. Kuolevien Ukrainalaisten kärsimyksellä tehdään vaalityötä. Eihän sinne pitänyt mennä kuin ympäristöministeri Hutisalo (mitähän sekin siellä teki), mutta Marin änkeyty väkisin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla Marinin täytyi saada selfie uljaan soturipäällikön kanssa.

      Poista
    2. Marinhan ottaa aina näitä selfieitä kun maailmalle pääsee ja ryntää kädet ojossa halaamaan miehiä kuin olisi vähintään sydänystävä. Eipä syytetä seksuaalisesta ahdistelusta, kun on vihervasemmistolaisen median lemmikki.

      Poista
    3. Ylen toimittaja oli kuin Marinin pr-mies. Hänen mielestään mitään kyseenalaista ei ollut tapahtunut, vaikka aivan kaikki ulko- ja puolustuspolitiikan toimijat ja iso osa mediaakin tulivat yllätetyiksi asialla, josta kukaan ei ollut keskustellut kenenkään kanssa.
      Tämä sama toimittaja muuten piti taannoin pahana sitä, että perussuomalaiset pyrkivät ajamaan vain suomalaisten asiaa, johon Purra totesi, että kenen asiaa sitten pitäisi ajaa.
      Yle on kyllä selkeästi vihervasemmiston aisankannattaja.

      Poista
  7. Koko tarina kaikessa yksinkertaisuudessaan oli seuraava. Sanna halusi esittää kansainvälisen lehdistön edessä maailmanluokan politiikan tekijää. Vaalityötähän tämä pääosin on. Niinpä hän ryhtyi sooloilemaan asiassa, josta ei ollut puhunut kotimaassa minkään asiaan liittyvän vastuullisen tahon kanssa. Tämän yritys, kaikessa amatöörimäisyydessään, potkaisi takaisin. Nyt tätä varsin selkeää itsekeskeistä pelaamista yritetään piilottaa kaikenlaisen hämmästynyttä esittävän polemiikin taakse ja ohjata juttua muutenkin sivuraiteille. Ja suomestahan löytyy tätä tarkoitusta varten asian sivusta puhuvia "asiantuntijoita" ja muita saivartelijoita pilvin pimein.

    VastaaPoista
  8. Mikä oli Marinin uusimman Ukrainan matkan poliittinen sisältö ja tarkoitus. Vaalikampanjoinnilta se tuoksahti. Muuten tyhjä ja merkityksetön reissu. Mitä ulkomaiden media kertoi matkasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen tiedän ainakin että Marin osallistui erään äärioikeistolaisen (Kotsiubailo) hautajaisiin kukkapuska kädessä. En ole mediassa kauheasti nähnyt mainintoja asiasta. Muistelenpa tässä aikoja jolloin pulska pullasorsa nimeltään Soini osallistui abortinvastustajien tilaisuuteen ja mikä huuto siitä nousi.

      Poista
  9. Marin kysyttäessä vastasi, että asiaa voidaan miettiä ja asiasta voidaan keskustella. Tiedotusvälineet tulkitsivat, että hän meni lupaamaan Ukrainalle hävittäjiä. Pahantahtoinen tulkinta.

    Pahantahtoisia tulkintoja toki tehdään muistakin. Halla-aho on joskus jotain asiaa kysyttäessä myöskin vastannut, että asiaa voidaan miettiä ja asiasta voidaan keskustella. Tiedotusvälineet ovat sitten tehneet omituisia ja pahantahtoisia tulkintoja, rotuerottelua, väkivaltaaa, keskitysleirejä sen sellaista.

    Käsittääkseni Marinin sanomisen tulkinnat ovat tässä tapauksessa vain esimerkki tiedotusvälineiden itse itselleen tekemistä kohuista.

    VastaaPoista
  10. Jos Hornetit olisi vielä käyttökelpoisia, olisimme täysiä idiootteja jos antaisimme ne -tai mitään muutakaan käyttökelpoista kalustoa- Ukrainaan. Antakoon ne, joilla ei ole yli tuhatta kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa.

    OMASTA puolustuskyvystä on aina ensin pidettävä huoli, vaikka joku muu ottelisikin yhteistä vihollista vastaan juuri nyt.

    VastaaPoista
  11. Sanasta miestä pirunsarvesta sannaa lie proffa tarkoittanut?
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  12. Sanna ja muutama muu naisministeri voitaisiin lahjoittaa Venäjälle. Ei menisi aikaakaan kun olisi Venäjän talous ja armeija olisi täysin tuhottu.

    Jamppa vaan

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!