Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) on päässyt syksyllä mieleiseensä tehtävään eli EU-parlamentin ympäristö­valiokunnan pääneuvottelijaksi hiilinieluja koskevassa, niin sanotussa Lulucf-asetuksessa. Tätä mandaattiaan hän on käyttänyt tekemällä ehdotuksen maankäyttösektorin hiilinielun kokonais­tavoiteen nostamiseksi 490 miljoonaan hiilidioksidi­ekvivalentti­tonniin vuonna 2030. 

Se on 58 prosenttia enemmän kuin komission heinäkuussa antamassa esityksessä, jossa tavoite oli 310 miljoonaa tonnia. Suomen osuus kasvaisi 17,8 miljoonasta tonnista 30 miljoonaan tonniin eli yli 68 prosenttia. 

Niinistö siis haluaisi asettaa Suomelle muita EU-maita tiukemman tavoitteen ja siten vaikeuttavan entisestään metsänhoitoa ja maataloutta täällä pohjoisen ankarissa oloissa. Näin siitä huolimatta, että Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja totesi viime viikolla, etteivät muut toimialat pystyisi korvamaan metsäsektorin alasajoa. n

Uutta tuotantoa ei hänen mukaansa syntyisi riittävän paljon eikä riittävän nopeasti, koska ongelmana ei ole pelkästään metsäsektorin uusien innovaatioiden syntyminen riittävän nopeasti, vaan myös sen arvonlisän aleneminen, jota nykyiset tuotteet synnyttävät. Hänen mukaansa metsäsektorin toimintaedellytysten raju heikentäminen vaarantaisi nykytuotteitakin.

Uusien tuotteiden osaltakin EU on asettanut erilaisia kapuloita suomalaisten rattaisiin. Yhden esimerkin nosti tänä aamuna esille VTT:n tutkimusprofessori, joka kertoi puusta tehtyjen muovia korvaavien tuotteiden tulleen EU:ssa luokitelluksi yhtä haitallisiksi kuin fossiilisista raaka-aineista tehdyt muovit. 

Maatalous on Suomessa puolestaan ruokaturvan tuoja. Ilman toimivaa maataloutta olisimme ruuan osalta tuonnin varassa, ja kuten tämän syksyn sähkön hintojen nousu on osoittanut, sellaisella saattaa olla ikäviä seurauksia.

Nähtäväksi siis jää, miten Ville Niinistön kannattajat reagoivat hänen toimiinsa ja miten suomalaiset ylipäänsä suhtautuvat EU:n edesottamuksiin suomalaisten hyvinvoinnin perustan alasajajana. Jatkammeko entiseen malliin nyökyttelemällä päätämme mitä erilaisimpiin meille haitallisiin direktiiveihin, vai ryhdymmekö jossain vaiheessa puolustamaan myös omaa etuamme? 

Entä kuinka käy vihreän siirtymän, jos kansalaisten elämä siihen liittyvine muutoksineen käy sietämättömäksi? Reagoivatko siihen ainoastaan ranskalaiset, vai nähdäänkö myös Suomessa aiempaa vahvempaa kansalaisaktivismia? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreiden ärhäköityminen on hyvä asia
Suomalaisvastaiset EU-parlamentaarikot
Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä