maanantai 13. elokuuta 2018

Ajatuksia herättävä mainos

Olen ihmetellyt Citymarketin internetissä pyörivää mainosta, jossa seisoo kolme lasta, etummaisena ilmiselvästi afrikkalaisia geenejä kantava suklaasilmä kädet puuskassa ja hänen takanaan oikealla pitkää mustaa tukkaa ja selvästi kantasuomalaista ihonväriä tummempaa hipiää kantava tyttö sekä vasemmalla kantasuomalaisen näköinen lapsi. Kuvaa tarkastellessa katse kiinnittyy kuin itsestään afrikkalaisgeenejä kantavaan - muiden jäädessä taka-alan koristuksiksi.

Mainoksen avautuessa lasten eteen ilmaantuu teksti "Saa olla cool", joka vaihtuu hetken kuluttua tekstiin "TUTUSTU SYYSMALLISTOON". Tarkoitus lienee siis mainostaa vaatteita.

Ensimmäinen mielleyhtymäni mainoksen asetelmasta oli, että nykyisin Keskon kohderyhmänä ovat näköjään ensisijaisesti afrikkalaisperäiset maahanmuuttajat ja vasta toissijaisesti muut maahanmuuttajat sekä kantasuomalaiset. Se tuntui tosin hiukan oudolta, koska Suomessa ylivoimaisesti paras ostovoima on käsittääkseni kantasuomalaisilla.

Vai onko niin, että Kesko on sittenkin havainnut afrikkalaisperäisiä geenejä kantavat maahanmuuttajat kantasuomalaisia innokkaammiksi vaateparsien uudistajiksi? En tiedä, mutta kovin uskomattomaltahan sellainen kuulostaisi ottaen huomioon heidän (sinänsä kyllä nopeasti kasvavan) osuutensa maamme asukkaista.

Seuraavaksi mieleeni tuli, että ehkäpä Kesko on sittenkin käyttänyt monikulttuurista mainostoimistoa, jonka näkemyksen mukaan suklaanruskea hipiä yhdistettynä suklaasilmiin on selvästi enemmän cool kuin vaalea iho ja suomalaiset sinisilmät? Jos näin on, niin muistuttaisin kuitenkin taannoisesta tapauksesta, jossa sana cool eli viileä esiintyi niin ikään tummahipiäisen lapsen kanssa samassa mainoksessa herättäen äärimmäisen voimakkaan negatiivisen reaktion.

Sitten mieleeni juolahti, että voisihan mainoksen asetelman tulkita myös siten, että etualan suklaasilmä on viileä, mutta taustalla olevat kaksi muuta lasta puolestaan "hotteja" eli kuumia seksuaalisväritteisessä mielessä. Tosin siinä tapauksessa tulkinta on sikäli arveluttava, että mainoksessa esiintyy selvästikin lapsia, joiden yhteydessä sanan hot käyttö saattaa tuottaa mielleyhtymän pedofiliaan. Sen täytäntöön panoahan ei Suomessa ainakaan vielä ole katsottu hyvällä, vaikka itse seksuaalinen kiinnostus lapsiin onkin tunnistettu parantumattomaksi.

Niin tai näin. Kovin mielenkiintoisen ja monia ajatuksia herättävän mainoksen Kesko on onnistunut saattamaan julkisuuteen. Omalta osaltani taidan kuitenkin varmuuden vuoksi sivuuttaa sen tuottamat monet mielleyhtymät ja sittenkin tehdä vaateostokseni sellaisista kilpailevista liikkeistä, joilla näyttäisi olevan intressi kaltaiseni tavallisen kantasuomalaisen vaatettamiseen ilman sen erikoisempia mielleyhtymiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Moniavioinen ja viileä apina
Media kehitysuskoisille lukijoille
Parasta mutta vanhentunutta ruokaa?

18 kommenttia:

  1. Toimiva mainos, kun minäkin kahlailin nettiä löytääkseni sen (-;
    Käkkäräpäinen tyttö taitaa olla sitimarketin vakiomalli, näkyy useammassa mainoksessa. Sitten löysin yhden videon, jossa oli kolme tyttöä, suoratukkaiset vaalea- ja tummahiuksisiset ja keskellä käkkäräpää. Olettaisin, että tämä kokoonpano on blogistin mainoksessakin.

    Nykyaikana rasismin välttäminen on vaikeaa. Pelkästään alkuperäissuomalaislapsia esittävä kuva on rasismia, mutta niin on sekin, jos afrikkalaistaustainen lapsi on taustalla tai jotenkin vähemmistössä.

    VastaaPoista
  2. Nyt taitaapi proffa nähdä mörköjä siellä missä niitä ei ole.

    Sami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittämätöntä sokeutta, että lännen valkoihoiset koettavat edistää omaa kansanmurhaansa kaikin tavoin. Minkä tahon aivopestyjä hyödyllisiä idiootteja he oikein ovat?

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Finlaysonin vuoden 2017 tulos reippaasti pakkasella. Finlaysonhan oli kärkkäästi boikotoimassa Kärkkäisen reilusti nettoavaa kauppaa. Taisi livahtaa roiskeet omille lakanoille.
    https://www.nykysuomi.com/2018/08/10/finlaysonin-tulos-rajusti-pakkaselle-vaikuttiko-varikas-julkisuus-tulokseen/

    VastaaPoista
  4. Boikottin vain ne yritykset, jotka eniten käyttävät muukalaisia mainoksissaan. Specsaversiltä en osta enää rillejä. Mainoksen valkoihoinen nainen on värisokea.

    VastaaPoista
  5. Instrumantariumin mainoksessa myös on taas tämä tumma mies valkoinen nainen yhdistelmä joka saa melkoista torjuntaa.

    Finlayson menetti ainakin meidän perheeltä viime vuonna satoja euroja, kun vaimokin uskoi että olen tosissani ettei meille tule miehiä sortavan firman tuotteita. Eli jos todella heidän tuloksensa jäi pakkaselle, olen iloinen että olen voinut osallistua asiaan.

    VastaaPoista
  6. Näkisitpä ruotsalaisia mainoksia. Kulttuurimarksisimi on sielläkin mädättänyt koko markkinoinnin. Sellaiset yritykset tätyy kiertää kaukaa, jotka mollaavat valkoista kanta-asukasta.

    VastaaPoista
  7. Itse koen tämän siten, että tämä on alitajuista vaikuttamista suomalaisiin. Ns. kantasuomalaisia totutetaan muun värisiin/rotuisiin ihmisiin ja hyväksymään heidät suomalaisiksi siinä missä meidät valkoihoisetkin. Tummaihoisia nostetaan esille mm. musiikkifestari esiintyjinä, valitaan misseiksi, valitaan uutistenlukijoiksi, valitaan vaate-malleiksi, televisiosarjoihin jne suuremmassa suhteessa kuin heidän todellinen väkimäärä suhteessa edellyttäisi. Meihin kriittisiin vanhempiin ihmisiin tämä aivopesu ei taida enää tehota, mutta nuorempiin sukupolviin tämä saattaa toimiakin (eivät tiedä muustakaan). Ruotsissa tämä on käsittääkseni jo paljon pidemmällä ja aika on koko ajan heidän puolella, jotka pakkosyöttävät meille tätä monikulttuurisuutta. Tässä käytetään mielestäni käytännössä samaa tekniikkaa kuin Tapio Puolimatka esitteli jokin aika sitten omassa kirjoituksessaan hieman eri kontekstissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse näen tuonlaatuisista mainoksista punaista!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Aivan selvästi mainoksissa on alettu käyttää mustia ja ruskeita viime aikoina. Ylen uutisissa ja Hesarissahan tätä on harrastettu jo pitkään, aina pitää kuvissa olla mustia tai ruskeita. Me valkoiset ollaan nyt 'out', kelvataan vain maksajiksi.

      Poista
    3. Tuli mieleen kolme asiaa aiemmista kommenteista. Ensinnäkin nyt on ollut esillä tumman orvaskeden lapset. Villi veikkaus, että viimeistään syksyllä 2019 kuvissa esiintyy huivipäiset tytöt.

      Sitä olen miettinyt, että tajuaako mainostoimistojen ihmiset ajavansa tällaista kansan hajoittamisagendaa. Onko muut rodut kuvissa, koska "niin vaan kuuluu olla" kaiken korrektiuden takia vai onko tuo tosiaan tietoista vanhan suomalaisuuden hajoittamista.
      Kolmas ajatus hieman off topic, mutta seurausta kuitenkin kansallisuuksien hajoittamisagendasta. Ensin vaihdettiin James Bondin pomoksi nainen. Nyt kuulemma on aika kypsä tummalle Bondille... siinä jää yksi valkoisen heteromiehen symboleista monikulttuurisuuden jalkoihin. Näin sitä murennetaan tiettyjä perinteitä pala palalta.

      Poista
  8. "Digitalisaatio vie kuvan Euroopan unelmasta Afrikan pimeimpäänkin nurkkaan",
    https://www.kansalainen.fi/digitalisaatio-vie-kuvan-euroopan-unelmasta-afrikan-pimeimpaankin-nurkkaan/

    Noinhan se Orwell-Sipilänkin lupaus asuntonsa luovuttamisesta maahantunkeutujien käyttöön tuli kaiutetuksi melkein raaliaikaisesti Afrikan kaukaisimpaankin kolkkaan. Se tulkittiin sitten kutsuna hyödyllisten suvakki-idioottien Suomi-hölmölään.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  9. Punaliberaalin punaporvari-kansanpetturihallituksen alainen opetushallitus pakottaa päiväkodit ja koulut suoltamaan lasten tajuntaan kulttuurimarxistis-feminististä perversiopropagandaa ml. monikulttuuriaivopesu.

    Yliopistokaan ei ole enää tutkimuslaitos ja älyllinen ympäristö, vaan "sosiaalista oikeutta" tuputtava, monikulttuurisuutta tutkimatta ihannoiva aivopesukeskus, ks.

    "Lapsia aivopestiin 1970-luvulla marxismiin, nykyään monikulturismiin
    1970-luvulla Suomessa tehtiin salakavala, jopa tuhansiin lapsiin ulottunut kokeilu, jossa lapsiin iskostettiin marxilaista propagandaa koulussa.
    ...
    Tilanne onkin nyt vakavampi. 70-luvulla lasten aivopesusta nousi kohu, ja projekti lakkautettiin. Tänä päivänä lasten aivopesu tehdään laajamittaisella hyväksynnällä kaikkien nähtävillä. Marxismin toimimattomat mantrat on korvattu monikulturismilla, joka ei koskaan ole toiminut missään
    ...
    Alla kuvankaappaus erään Helsingin yliopiston monikulttuurisuushankkeen kuvailuista..."

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2016/05/06/lapsia-aivopestiin-1970-luvulla-marxismiin-nykyaan-monikulturismiin/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  10. Nykyään on myös muotia olla musta, gangsteri ja räppäri. Hipsterit ja "wiggerit" ovat se kohderyhmä tuollaiselle.

    VastaaPoista
  11. Mitä enemmän mokutetaan, sitä enemmän niitä vihaan eli mokutus ei toimi heidän unelmoimallaan tavalla. Sillä valitsen kauppani, tuotteeni, palveluntarjoajani, asuinalueeni sieltä missä kohtaan vähemmän vierasta kulttuuria, mustaa ihonpintaa ja missä on vähemmän vihaa minunlaistani valkoista työssäkäyvää omillaan toimeen tulevaa omaa kulttuuriaan raksatavaa heteroa kohtaan. Tähän Maamme-laulu ja Finlandia-hymni, sekä sinivalkoinen suomalaisuuden ja Suomen kansan lippu. Eläköön kantasuomalaisuus!

    VastaaPoista
  12. Näin punaporvari-hallituksen propagandakone Yle:

    "YLE tuotti härskiä feminismipropagandaa lasten edessä Vaasan Taiteiden yössä
    Verovaroin kustannettu YLE antaa lähetysminuutteja ääri-ilmiölle nimeltä feminismi.

    Vaasan Taiteiden yötä vietettiin viime viikolla. Paikalla oli myös Yleisradio, joka antoi lähetysminuutteja äärifeministiselle Tussuteatterille.

    Kyseessä oli kahden feministinaisen esittämä valkoiseen mieheen vihalla suhtaunut esitys. Feminististä rappiosanomaa seurasi vierestä aikuisten lisäksi useampikin lapsi.

    Sanoma menee näin:

    Me ollaan tussuteatteri – me tehdään ihan mitä halutaan – asioista suoraan naamaan sanotaan – jos sä et ole meidän puolella, sä olet meitä vastaan – mä näytän keskisormee ja vedän sua munille ku nostan vähän polvee – sä aiot hyötyä, lyödä jo lyötyä, sä tallot naiset ja lapset jalkojes alle – sä oot valkonen, keski-ikänen – sä oot vaarallinen, setä lima-likanen – MUNA POIKKI!..."

    https://mvlehti.net/2018/08/13/yle-tuotti-harskia-feminismipropagandaa-lasten-edessa-vaasan-taiteiden-yossa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oman rodun ja valkoisen miehen vihaaminen on jonkinlainen käpykaartilaisuuden ja omaan pesään kusemisen multihuipentuma.

      Poista
  13. Tarkka saa olla mainostamisen kanssa. Meilläkin on mainoslaite etsinnässä, oman yrityksen mainostamiseen. Kyse on vaatemallistossa, ja malleina on käytetty henkilöistä eri etnisistä ryhmistä. Tekstiä ei siihen kuitenkaan tule, ettei kukaan käsitä mitään väärin. https://www.slamcon.fi/palvelut/mainoskyltit

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!