tiistai 26. kesäkuuta 2018

#metoo-uutisointi ja sen seuraukset

Yle kertoi, että Ruotsin lehdistökomitea PON eli meidän julkisen sanan neuvostoamme vastaava omavalvontaelin on todennut lehdistön #metoo-kirjoittelun olleen kymmenessä tapauksessa yhdestätoista asiatonta. Tämä on yllättävää.

Tosin ei siksi, etteikö kirjoitteluun olisi voinut arvata sisältyneen epäasiallista ainesta, vaan siksi, että Ruotsin PON tunnusti asian. Ja että Suomen Yle uutisoi sen.

Asiasta luettuani en voinut muuta kuin todeta, että räikeimmät meille kerrotut tapaukset ovat karvoja nostattavia. Ylen mukaan ruotsalaisen tv-juontajan ohjelma TV4:ssä lopetettiin, kun entinen kollega syytti häntä seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksesta.

Käräjäoikeus kuitenkin vapautti tv-juontajan syytteistä. Sen sijaan Ylen uutinen ei kerro mitä perättömän ilmoituksen tehneelle kollegalle tapahtui.

Yleensä Yleä vastuullisemmin uutisoiva Iltalehti kertoi toisestakin tapauksesta. Sen mukaan suomenruotsalainen Aftonbladetin toimittaja joutui eroamaan työstään perättömien ahdistelusyytösten vuoksi. Tässäkään tapauksessa meille ei kerrota mitä tapahtui ilmoituksen tehneelle henkilölle.

Eikä kummassakaan jutussa kerrota millä tavoin asiattomasta ja kohtuuttomat seuraukset saaneesta uutisoinnista vastuussa olevat toimittajat ja päätoimittajat kantoivat vastuunsa tapahtuneesta. Eihän Ruotsin kaltaisessa oikeusvaltiossa varmaankaan voinut olla niin, että he vain kohauttivat olkapäitään ja jatkoivat tehtävissään aivan kuin mitään sen kummempaa ei olisi tapahtunut?

Tällä en tarkoita, etteikö naisten ahdistelusta pitäisi kirjoittaa. Enkä tietenkään hyväksy sellaista millään tavalla. Mutta tarkoitan kuitenkin sitä, että kirjoittamisen pitää perustua tosiasioihin ja - mikäli siitä on lipsuttu - perättömistä syytöksistä syntynyt haitta on sekä sovitettava että korvattava.

Seuraavaksi jään odottamaan mitä tapahtuu täällä Pohjantähden alla Tomi Metsäkedolle, joka on nostanut oikeuskanteen häirintäsyytteiden takia työsuhteensa purkanutta entistä työnantajaansa vastaan. Hänen tapauksessaan ei ole epäilystä huonosta käytöksestä, mutta oikeuden tehtävänä onkin tässä tapauksessa arvioida ovatko sen seuraukset olleet kohtuuttomat entistä suosikkilaulajaa kohtaan.

Toivottavasti oikeus on tehtäviensä tasalla ja sekä ratkaisee että perustelee kantansa oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti - oli loppuratkaisu sitten mikä tahansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaatiiko vuoden 2018 kenttäoikeus uhrin?
#metoon erot Ruotsissa ja Suomessa
Poliisi varoitti ulkomaalaismiehistä

4 kommenttia:

  1. Tuhka muisteli lukeneesa ulkomaisesta artikkelista että muutamat naiset jotka olivat syyllistyneet vääriin ilmiantoihin eivät saaneet kunnon rangaistusta. Taisi olla pelkkiä sakkoja, ehkä ne olivat äärimmäisiä tapauksia, muutama muu sai tavallisen rangaistuksen. Joten rangaistukset eivät vääristä ilmiannoista olleet kovin kovia, kenties sitä ei kannata mainita, tai kenties on niin ettei sitä mainittu alkuperäisissäkään uutisissa joista yle ja muut ottavat tietonsa.

    Tuhka nykyään koittaa löytää kommentti osaston joissain on linkkejä mitä kokonaisuudessaan tapahtui.

    Tosin nyt EU aikoo sitä linkkiveroa laittaa voimaan, joten jos Tuhka kertoo uutisen hän ei voi laittaa linkkiä, koska Tuhka voi joutua maksamaan siitä.

    VastaaPoista
  2. Tärkeä näkökulma, pitäähän viattomaan ihmiseen kohdistuva väärä syytös jollain tavalla tulla korvatuksi, rangaistuksi ja oikaistuksi. Media on elänyt näistä syytöksistä, sen pitäisi kantaa myös vastuuta aiheuttamistaan ylilyönneistä.

    VastaaPoista
  3. Me too on valkoihoisten eliittinaisten pääasiassa hysteriaan perustuva muoti-ilmiö. Tällä kohulla on peitelty turvapaikkaraiskaajien tekosia, jotka ovat lukumääräisesti ja raakuudessaan massiivisia.

    VastaaPoista
  4. http://www.staresattheworld.com/2018/06/congratulations-metoo-youve-made-women-employees-radioactive/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!