keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Pakolaisongelma katoaisi kahdella päätöksellä

Vuoden 2015 turvapaikanhakijaryntäys sai EU:n etsimään keinoa uudesta samanlaisesta - tai jopa vielä suuremmasta - kansainvaelluksesta selviämiseksi. Yle kertoi, että sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) mielestä ratkaisu ei ole yhtään lähempänä kuin kolme vuotta sitten.

Ratkaisuahan on haettu tulijoiden sijoittamispäätösten siirtämisestä jäsenmailta koko Unionin tasolle. Tätä vastustavat etenkin monet itäisen Keski-Euroopan maat, jotka ovat muutenkin huolehtineet siitä, etteivät ne ole muuttuneet tulijoiden toivekohdemaiksi.

Ylen uutinen oli sikäli absurdi, että luulisi jo sisäministerinkin ymmärtäneen, ettei ongelma ole siinä missä me käsittelemme turvapaikanhakijoiden hakemukset, vaan kuinka houkuttelevaa EU:n alueelle pyrkiminen on. Siksi ratkaisu ei löydy sijoittamisratkaisuista vaan myönteisten turvapaikkapäätösten todennäköisyydestä ja sellaisen kautta saavutettavien etujen määrästä.

Siksi voisi toivoa EU-poliitikkojen lopultakin tekevän kaksi asia. Ensimmäinen niistä on YK:n pakolaissopimuksen muuttaminen tai, ellei se onnistu, siitä irtisanoutuminen siten, ettei sen kautta turvapaikka tarjota kuin äärimmäisen pienelle ihmisjoukolle. Siis sellaisille, joita lähtömaan ylin hallinto vainoaa henkilökohtaisesti ja jotka pystyvät sen myös itse kiistatta osoittamaan turvapaikkaa hakiessaan.

Toinen tarvittava muutos olisi päätös siitä, ettei turvapaikkapäätöksen kautta syntyisi koskaan oikeutta vastaanottajamaan kansalaisuuteen tai sosiaaliturvaan. Ei itse tulijoille eikä heidän jälkeläisilleen, vaan nämä palautettaisiin kotimaahansa heti, jos heitä siellä vainonnut hallitusvalta kaatuu.

Nämä toimet ovat perusteltuja useista syistä. Niistä pienimpiä ei ole se, että pakolaissopimus on johtanut laajamittaisiin järjestelmän väärinkäytöksiin, kuten lukuisat kielteiset turvapaikkapäätökset, tulijoiden papereiden katoaminen, valittaminen vastaanottokeskusten olosuhteista, lomailu lähtömaissa, haluttomuus sopeutua vastaanottajamaiden kulttuuriin sekä turvallisten maiden läpi kulkeminen kohti korkeampia etuja tarjoavia EU-maita kiistatta osoittavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutto oli tämän aamun mediateema
Ruotsalaiset ovat kyllästymässä muslimi-invaasion seurauksiin
Välimeren liikenne ylitti uutiskynnyksen hyvässä ja pahassa

13 kommenttia:

  1. Yle tänään:

    "Turvapaikka Facebookista ostetulla passilla tai viranomaisia lahjomalla? Yle vieraili Saksan Bremenissä,
    jossa yli tuhannen epäillään saaneen turvapaikan väärin perustein"

    Artikkelista poimittua:

    "Keskimäärin 1 500 euroa. Sen verran maksaa syyrialainen passi tai henkilötodistus pimeillä markkinoilla Euroopassa.
    Syyriasta Saksaan vuonna 2015 paennut Maher, 36, näyttää Bremenissä kännykästä yhtä Facebook-ryhmää, jossa passeja on kaupan."

    "Saksaa on viikkojen ajan ravistellut paljastus, jonka mukaan jopa 1 200 turvapaikanhakijaa on saattanut saada turvapaikan ilman päteviä perusteita vuosien 2013 ja 2016 välillä.
    Syynä on mahdollisesti lahjukset."

    "Saksalaisten luottamus maahanmuuttovirastoon on mielipidetiedustelun mukaan pohjalukemissa. Viranomaiset syyttävät skandaalista poliitikkoja ja poliitikot toisiaan."

    https://yle.fi/uutiset/3-10239849

    VastaaPoista
  2. Mitä virkaa on jollain sopimuksilla kun Lähi-idässä ja Afrikassa väestö kasvaa hurjaa vauhtia?

    Ihmiskunta pelkää, että ydinaseet tuhoavat maapallon. Nykyisin pyritään estämään ydinaseiden hankinta uusilta mailta.
    Asetetaan pakotteita eri maille, jotta ne eivät pystyisi ydinaseita hankkimaan. Kaikki siksi ettei tapahtuisi katastrofia.

    Yhtä pahaan katastrofiin maapallon ajaa jatkuva väestön holtiton, liiallinen kasvu. Miksei maille aseteta liiallisen väestönkasvun vuoksi pakotteita tai edes avun ehdoksi syntyvyyden säännöstely? Se on nykyisen ehkäisytekniikan avulla varsin helppo ja varmasti hoidettavissa.

    On järjen köyhyyttä jatkuvasti viedä jotain nälänhätä-apua ilman mitään velvoitteita kehitysmaihin.

    Turkin presidentti joitakin aikoja sitten kehoitti tekemään paljon lapsia, jotta muslimeista tulisi valtajoukko.
    Mitä tekee kristitty maailma? Paapoo muslimeja minkä kerkiää. Herätkää hyvät ihmiset ja vaatikaa oman etunne vuoksi järjen käyttöä asioiden hoidossa
    ja myös kristityn maailman eli lansimaiden oikeuksien huomioimista. Enkä tarkoita oikeutena elättää jotain matuja elämänsä loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kysymyksiä tuolla alkupuolella.

      Poista
  3. Sisäministeri Mykkänen (kok.) mussutti eilen uutisissa muiden maiden kannoista turvapaikkapolitiikkaan mutta Suomen kanta jäi epäselväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoministeri Soini julistaa maailmalla abortinvastaista kantaansa.
      Sisäministeri Mykkänen haluaa nostaa määrää 10 000 "pakolaiseen".
      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005562564.html

      Onko tosiaan Suomen kanta maailmalla jotenkin epäselvä?

      PS.
      Pääministeri Sipilä haluaa maakunta"uudistuksen".
      Valtiovarainministeri Orpo haluaa "valinnanvapauden".

      Mitä Suomen kansa haluaa?

      Poista
  4. Ruotsissa järjestetään nuorten jalkapallo turnaus.
    Gothia Cupissa ei tarjoilla sianlihaa jotta kaikki voivat osallistua ”uskonnosta, ihonväristä tai kansallisuudesta riippumatta”.

    https://pt-media.org/2018/06/05/gothia-cupissa-ei-tarjoilla-tana-vuonna-possua-islamistit-voivat-loukkaantua/
    ---------------------

    Hassu juttu, että liharuokaa ei yleisesti jätetä tarjoamatta jottei vegaanit suutu...
    Onko läntinen maailma mennyt liian pitkälle "rauhanuskonnon" paapomisessa. Eihän tässä ole mitään järkeä. Suorastaan munatonta touhua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Norja kieltää kasvot peittävien huivien käytön opetustilanteissa"

      "– Uskon, että poliitikot ovat valmiita kieltämään huivien käytön julkisissa tiloissa muutaman vuoden kuluttua, sanoo edistyspuolueen suurkäräjäedustaja Åshild Bruun-Gundersen Bergens Tidende -sanomalehdessä (siirryt toiseen palveluun)."

      https://yle.fi/uutiset/3-10240189

      Poista
  5. Ihmeellistä on, että nämä ihmissalakuljettajat saavat touhuta ilmeisen rauhassa, vaikka hehän sitä laitonta siirtolaisuutta pyörittävät. Linjana pitäisi olla, että salakuljettajat otetaan kiinni, ja rangaistusten pitäisi olla tuntuvia. Ehkä sillä olisi edes hiukan hillitsevää vaikutusta.
    Samoin kaikki kumilautoilta noukitut pitäisi palauttaa Libyaan, eikä kuljettaa heitä Eurooppaan kuten nyt tapahtuu. Tästä pitäisi saada aikaan sopimus Libyan kanssa, kun siellä kuitenkin jonkinlainen hallinto kai on. Luultavasti kovin montaa kumilautallista ei tarvitsisi palauttaa, kun puskaradio levittäisi tietoa Afrikassa, että ei kannata yrittää, rahat menvät hukkaan.
    Kaikille Lääkärit ilman rajoja- tyyppisille taksipalveluille pitäisi määrätä sanktiot, jos tuovat yhtään laitonta siirtolaista Eurooppaan, koska toimintahan kuitenkin on laitonta.
    Mitään tällaistahan ei kuitenkaan saatane aikaan, koska EU:n nykyinen johto juoppo-Junckerin johdolla ei tule tekemään mitään järkevää siirtolaisvirran pysäyttämiseksi.

    VastaaPoista
  6. "Toinen tarvittava muutos olisi päätös siitä, ettei turvapaikkapäätöksen kautta syntyisi koskaan oikeutta vastaanottajamaan kansalaisuuteen tai sosiaaliturvaan. Ei itse tulijoille eikä heidän jälkeläisilleen, vaan nämä palautettaisiin kotimaahansa heti, jos heitä siellä vainonnut hallitusvalta kaatuu."

    Luulisi tämän olevan itsestäänselvyys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se olisikin, ellei maailma olisi muuttunut absurdiksi.

      Poista
    2. Vaikuttaa todella siltä että Suomi on muuttunut absurdastinaksi.
      Tällainen on aikoinaan itseään 'koti-, uskonto- ja isänmaa'- puolueeksi itseään mainostanut NYKY-kokoomus tai ainakin sen johtoklikki:

      "Orpo solvasi sotaveteraaneja ja lottia", https://beta.oikeamedia.com/o1-8413

      "Pirkanmaan kokoomusnuorten Valtteri Koivunen lupaa sylkeä jokaiselle Lotta-patsaalle",
      https://www.nykysuomi.com/2018/06/06/pirkanmaan-kokoomusnuorten-valtteri-koivunen-lupaa-sylkea-jokaiselle-lotta-patsaalle/

      Vaikka Stubb ei enää kuulukaan kokoomuksen johtoklikkiin niin:
      "Stubb: ”Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka”",
      https://mvlehti.net/2015/08/29/stubb-itakeskukseen-kun-menee-se-on-kuin-somalia-se-on-hieno-paikka/
      (Homioonottaen vielä kuinka erinomaisesti nimenomaan somalit ovat 'kotoutuneet' koulutettuina/ammattitaitoisina, työteliäinä
      VERONMAKSAJINA Suomeen!)

      Juha Ahvion kuvaus kokoomuksesta:
      ”Näyttää siltä, että perinteisesti kokoomuksen aatemaailman yhteenvetona käytetyn koti, uskonto ja isänmaa -kolmikannan kaikki elementit ovat nykyisen punavihreän ja Open Borders -internationalistisen ja HLBTIQ- ja velkaelvytyskokoomuksen pahimpia inhokkeja ja kauhistelun esineitä. Pidetään mielessä sekin, että kansallisen kokoomuksen puheenjohtaja Orpo julisti viime vuonna Suomen kansallisvaltiollisen itsenäisyyden satavuotisuutta juhlistaneessa veteraanijuhlassa, että kansallismielisyydestä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

      Jos vertailukohdaksi otetaan 1950–1970-lukujen kokoomuspuolue ja sen silloiset merkittävät ja aidosti konservatiiviset päivänpoliittiset vaikuttajat, näyttäytyy nykykokoomus johtavine vasemmistoliberaaleine kellokkaineen erittäin rappeutuneelta ja kulttuurimarxilaisen eetoksen läpitunkemalta. Nykykokoomuksen virallisten kannanottojen perusteella voidaan todeta, että niiden mukaan arvioituna takavuosikymmenien kansalliskonservatiivinen ja isänmaalliskristillinen kokoomuspuolue ja sen selkärankaiset edustajat kuten esimerkiksi Olavi Lähteenmäki, Margit Borg-Sundman, Tuure Junnila ja Pentti Mäki-Hakola näyttäytyvät lähinnä nykykokoomuslaisen sekulaarin humanistisen globalismin ja rajattoman raha ja yksilön mielihyvä ratkaisee -eetoksen arkkivihollisina, jollaisista nykykokoomusjohtajien mukaan koko maailma mitä ilmeisimminkin täytyy – mieluiten ”vapaakaupan” varjolla pystytetyn jonkinlaisen maailmanhallituksen voimakeinoin – vapauttaa pikimmiten. ” – http://oikeamedia.com/o1-69712

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Ylen absurdistan-uutiset:

      "PORI JAZZIN HOMOKAUSTI – KULTTUURIBISNES POLIITTISEN KORREKTIUDEN TALUTUSNUORASSA",
      http://ylewatch.blogspot.com/2018/06/pori-jazzin-homokausti-kulttuuribisnes.html

      Poista
  7. Turhanpäiväisten tulijoiden aiheuttamia ongelmia ovat myös terroriteot kantaväestöä kohtaan.
    On se sitten Turun puukotus tai Tukholman yliajaja:

    "Terrorismista syytetty Tukholman yliajaja saa tuomion torstaina"
    "Uzbekistanilainen Rahmat Akilov on myöntänyt syyllisyytensä, Isis ei ottanut iskua nimiinsä."

    https://yle.fi/uutiset/3-10240650
    ---------------------

    Tulijoiden houkuttelijoista yksi merkittävimpiähän on ollut Saksan Angela Merkel.
    Saksassa taitaa jo kyteä puolin ja toisin vai miten tämä pitäisi ymmärtää:

    Yle tänään:

    "Saksan oikeistopopulistijohtajan vaatteet vietiin rannalta: "Tämä uimapaikka ei ole natseille"
    "Gauland on toinen Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) johtajista."

    https://yle.fi/uutiset/3-10240967

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!