torstai 7. kesäkuuta 2018

Iiro Rantala taisi olla oikeassa Porin jazzien suhteen

Sananvapaus on vaikea asia. Sen on kokenut vaikkapa kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps), joka ei malta aina muotoilla sanomaansa kaikkien retoriikan sääntöjen mukaisesti. Tai Jussi Halla-aho (ps), joka testasi käytännössä etnisten perusteiden vaikutusta sananvapauden rajojen muotoutumiseen.

Me kaikki tiedämme myös, että poliisiin on viime vuosina rekrytoitu henkilöitä seuraamaan internetissä käytäviä keskusteluja. Ja että suuret amerikkalaisyhtiöt ovat sulkeneet sosiaalisen median palstoja saatuaan - usein myös perusteettomia - ilmoituksia niillä esiintyvistä sopimattomista kirjoituksista.

Uusin esimerkki sananvapauden vaikeudesta nähtiin eilen kun Pori jazzin uusi toimitusjohtaja kertoi ottaneensa kantaa sananvapauden puolesta. Koska kyse oli homoseksuaalisuuden olemuksesta, herätti se monissa asian tärkeäksi kokevissa ihmisissä pahennusta. Yksi sellainen oli mielestäni maamme paras pianisti eli Iiro Rantala, joka ilmoitti, ettei koskaan enää soittaisi Porin jazzissa, jossa "on muutenkin aina ihan umpipaska meininki".

Niinpä niin. Sananvapauden antaminen niille, jotka ovat eri mieltä on tosiaan vaikeaa. Itse olen käynyt 1980- ja 1990-luvuilla Porin jazzeilla kymmenkunta kertaa ja joutunut toteamaan, että se mikä oli ennen jazz-festivaali, muuttui varsin nopeasti elähtäneiden popparien rahastuspaikaksi. Siten jaan näkemyksen maamme ensimmäisen jazz-festivaalin meiningistä Iiron kanssa.

Toisaalta tunnen yhden henkilön, joka on pyrkimässä pois homoseksuaalisuudesta jonkinlaisen terapian kautta. En pidä sitä järkevänä (eli en usko sen toimivan), mutta koska kyseinen henkilö on ihan itse päättänyt sitä yrittää, toivotan hänelle onnea ja tuen tarvittaessa. Onhan meillä Suomessa yksilönvapaus ja siten vapaus osallistua minkälaisiin terapioihin tahansa, kunhan ne toimivat lain puitteissa.

Tunnen myös useampia itsensä kanssa sinut olevia homoseksuaaleja ihmisiä, joista jotkut ovat "kaapissa". Ovat he sitten siellä tai julkisuudessa, ei asia kuulu minulle. Onhan meillä Suomessa yksilönvapaus ja siten oikeus käyttäytyä lain puitteissa niin kuin itse haluamme.

Toki seksuaalisuuden varsinaisen tarkoituksen eli lisääntymisen kannalta homoseksuaalisuutta on pidettävä epänormaalina tai jopa sairautena. Se ei kuitenkaan tee homoseksuaaleista huonompia tai parempia ihmisiä kuin muistakaan.

Sitä ei tee myöskään kristinusko, vaikka en itse uskokaan ylempiin voimiin. Minulla on oikeus uskoa niihin asioihin, joihin itse uskon. Ja tuoda näkemykseni esille niin tahtoessani. Saman suon myös kristityille tai vaikkapa muslimeille, kunhan heidän sanomansa ei ole uhkaava toisin ajattelevia kohtaan.

Mitenkäs se Evelyn Beatrice Hallin muotoilu nyt menikään: "en yhdy siihen mitä sanotte, mutta taistelen viimeiseen asti sen puolesta, että voitte sen sanoa". Onkohan mainio pianistimme koskaan kuullut siitä?

Vaikka toki hänelläkin on oikeus sanoa näkemyksensä ja olla soittamatta Porissa jos niin haluaa. Sillä onhan meillä sanan- ja yksilönvapaus, joiden antamista pianisti Rantalalle puolustan viimeiseen asti.

Ensimmäisten reaktioiden jälkeen monet muutkin ottivat kantaa uuden toimitusjohtajan sanomisiin; jopa hänen sanomistensa mahdollinen virheellinen uutisointikin nousi esiin. Toimitusjohtajan tarina sai kuitenkin nopean lopun, sillä hänen työsuhteensa purettiin. Perustelu on vähintäänkin mielenkiintoinen. Seuraavassa suora lainaus Iltalehden jutusta.

"Pori Jazz irtisanoutuu täysin ja ehdottomasti kaikesta syrjinnästä. Olemme yhdenvertainen ja syrjimätön festivaali. Nämä arvot ovat yhteiset Pori Jazzin hallitukselle ja koko henkilökunnalle. Pyydämme anteeksi kaikilta, joita asia on koskettanut ja loukannut."

Niinpä niin, en tosin keksinyt missä kohdassa se syrjiminen tapahtui, ellei mukaan lasketa toimitusjohtajan irtisanomista hänen mielipiteidensä takia. Sananvapauden kannalta tässä ei kai voi todeta muuta kuin sen, että Iiro Rantala ja myös minä itse olimme oikeassa luonnehtiessamme festivaalin meininkiä.

Aiempia ajatuksia samaan aihepiiristä:
Poliisin netin viharikosryhmän perustaminen on riskipeliä
Orwellismin tappio oli sananvapauden voitto
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus

17 kommenttia:

  1. Tämän jo entisen toimitusjohtajan ei sentään tarvinne pelätä henkensä ja terveytensä puolesta. Toisin on (etnisestikin) edistyksellisemmässä USA:n länsirannikon Portlandissa, jossa on mafiameininki, someraivoa seuraa väkivalta. Queer-aktivistien omistama leipomo ei palvellut sulkemisajan jälkeen sisälle tullutta mustaa naista ja se joutui erottamaan kaksi työntekijäänsä tämän takia ja antamaan lopuille suvaitsevaisuuskoulutusta, sekä tietenkin pyytämään anteeksi kaikkia valkoisen rodun rikoksia. Erotetut pelkäävät vieläkin kostoa, vaikka eivät tehneet mitään väärää, turvakamera todistaa sen. Samassa kaupungissa burrittojen myynnistä seurasi tappouhkauksia valkoisille meksikolaisen kulttuurin varastajille jne.

    VastaaPoista
  2. Outo hässäkkä Porissa. Muusta en ole varma kuin siitä, että Jazzin toimitusjohtaja erotettiin laittomasti. Iiro Rantalan musiikkia en kuuntele enää ikinä.

    VastaaPoista
  3. Elkäähä hätäilkö kuhan nämä muslimit saavat tarpeeksi suuren väkimäärän eurooppaan, kuten vihervasemistolaiset unelmoi, niin ei enään tarvi murehtia homojen eheytymisistä, kun ne hirtetään lyhtytolppaan ..

    VastaaPoista
  4. Viittaan eilen esittämääni linkkiin:

    http://ylewatch.blogspot.com/2018/06/pori-jazzin-homokausti-kulttuuribisnes.html

    VastaaPoista
  5. EU-diktatuuri koettaa kiihdyttää Kalergi-suunnitelman eli eurooppalaisten valkoisen kansanmurhan toteutusta näinkin kierolla tavalla:
    "EU propagoi maahanmuuttoa homoliittojen verukkeella"
    http://jukkahankamaki.blogspot.com/2018/06/eu-propagoi-maahanmuuttoa-homojen.html

    Eli taas vahvistusta seuraavalle:

    ”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’”,
    http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/
    *
    ”Kilpailu kulttuuripääkaupungin tittelistä: Unkarilainen kaupunki on liian valkoinen eikä siellä ole tarpeeksi maahanmuuttajia”,
    https://www.kansalainen.fi/kilpailu-eun-kulttuuripaakaupungista-unkarilainen-kaupunki-liian-valkoinen-eika-siella-ole-tarpeeksi-maahanmuuttajia/
    *
    ”The Barcelona Declaration of 1995 – Euro Mediterranean – EU’s dirty secret
    Free Muslim Immigration to Europe 1
    Secretive European Union-agreements with 10 European and North African Countries,,,”
    http://balder.org/avisartikler/Barcelona-Declaration-Euro-Mediterranean-English.php

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää vahvistusta sille, että EU-diktatuuri ei halua vähentää afrkkalaisten kehitysmaalaisten ELINTASOPAKOLAISTEN invaasiota Eurooppaan:

      "Salvini liittolaisineen aikoo torjua laittomat siirtolaiset jo merellä

      Italian sisäministeri Matteo Salvini tekee Itävallan kanssa yhteistyötä torjuakseen laittomat siirtolaiset jo merellä. Bryssel lyö jo kapuloita rattaisiin.

      – Eurooppa ei tule koskaan tekemään niin. Kun EU:n maahanmuuttokomissaari Dimitris Avramopoulos kuuli Belgian maahanmuuttoasioista vastaavan valtiosihteerin, nationalisti Theo Franckenin lausuvan sanat “palautukset merellä”, niin hän sai täydellisen raivokohtauksen.

      – Euroopan maahanmuuttopolitiikka perustuu ihmisoikeuksiin, julisti Avramopoulos. Hän on huolestunut myös Dublin uudistuksen puuttumisesta. Eilen Italia rikkoi Välimeren maiden rintaman yhdessä Espanjan uuden pääministeri Pedro Sánchezin kanssa liittoutumalla Visegrád-maiden kanssa. Pöydällä oli järjestelmäuudistus, joka olisi säädellyt kansakuntien vastuuta turvapaikkahakemusten käsittelystä. Italian uusi sisäministeri Matteo Salvini haluaa tehdä kuitenkin jo paljon enemmän: hän haluaa estää veneiden lähdöt Pohjois-Afrikasta sulkemalla Välimeren, jolloin samalla vältetään uudelleenjakoja koskevat kiistat. Hän haluaa myös puolustaa rajoja armeijan avulla..."

      Koko artikkeli: https://www.kansalainen.fi/salvini-liittolaisineen-tulee-torjumaan-laittomat-siirtolaiset-jo-merella/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. Mietiskelin tässä, että millaisia sanoja täällä Suomessa saa enää nykyisin kayttää. Taitaa olla paras pitää suunsa kiinni ja ajatella vain omissa aivoissaan, ettei joudu vankilaan.

    Sitäkin mietiskelin, että onkohan kaunista vai rumaa sanoa sylkäisevänsä jokaisen vastaanosuvan lottapatsaan naamalle.

    Taitaa olla niin, että riippuu siitä sanojasta joutuuko hän puheistaan telkien taakse vai saako siitä kommenteistaan kunniamerkin.

    VastaaPoista
  7. “Mietiskelin tässä, että millaisia sanoja täällä Suomessa saa enää nykyisin käyttää.”

    Kyllä täällä suuri sananvapaus on. Esimerkiksi kokoomusnuori voi ilmoittaa sylkevänsä Lotta-patsaiden päälle, eikä siitä synny mitään kohua kokoomuspuolueessa eikä juuri muuallakaan.

    Toinen professori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kokomustilla nuorilla, ja vähän vanhemmillakin on eri oikeus sanoa mitä sylkee. Vaan jos sanoja olisi ollut perussuomalainen, nuori tai varttuneempi henkilö, itku ja parku kuuluisi taivaaseen asti. Ja helvettiin.

      Poista
    2. "Helsinki sulki kristilliset ja perussuomalaiset nuoret pois nuorisotapahtumasta – näin kaupunki selittää oman periaatteensa rikkomista"

      https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/669403-helsinki-sulki-kristilliset-ja-perussuomalaiset-nuoret-pois-nuorisotapahtumasta

      Poista
  8. Hyvä kirjoitus!

    Sitaatti taisi kuitenkin olla alunperin Voltairen eikä Hallin.

    T. Antero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wikipedian mukaan Hallin, mutta usein väärin Voltairen nimiin laitettu.

      Poista
  9. "Pori Jazzin toimitusjohtajan kommentit saivat järjettömät mittasuhteet
    Niin sanotut paremmiksi ihmisiksi itseään kutsuvat kutistavat sananvapautta.
    ...
    Kuinka ollakaan, asiasta nousi vuosisadan myrsky, ei homoseksuaalien, vaan tietysti päivystävien pöyristyjien suunnalta, mukaan lukien Vasemmistoliiton Silvia Modig, joka näihin pöyristyjiin kuuluu, ja näin ollen itse homoseksuaalina pääsi oikein herkuttelemaan asialla.

    Tästä on tullut Suomessa vihervasemmiston tapa, joka on saavuttanut mielipuolisuuden rajat. Esimerkiksi jos joku homoseksuaali ei tästä asiasta pahoita mieltään ja sanoo sen julkisesti, pääsee hän somelynkkauksen kohteeksi siinä missä Aki Ruotsalakin.

    Tässä(kin) asiassa toimitaan Amerikan mallin mukaisesti; jos mustaihoinen ei pahoita mieltään ihonvärinsä pilkkaamisesta, on hän seuraavana sikäläisen vasemmiston lynkkausvuorossa.

    MV-media ei ota kantaa Ruotsalan sanomisiin, vaan antaa ihmisten itse päättää, kertovatko Ruotsalan mielipiteet homoudesta mitään hänen ammattitaidostaan, mutta luonnollisesti kyseessä oleva herra potkittiin ulos, vuolaitten pahoittelujen ja ehdottomien syrjinnästä irtisanoutumisten kera.

    Juuri näin nämä itseään paremmiksi ihmisiksi kutsuvat kutistavat sananvapautta uuskommunismia ihaillen ja kansallismielisyyttä demonisoiden."
    https://mvlehti.net/2018/06/07/pori-jazzin-toimitusjohtajan-kommentit-saivat-jarjettomat-mittasuhteet/

    VastaaPoista
  10. Yhdenvertaisuuslain mukaan:
    "Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen".

    Kun potkut annetaan mielipiteen perusteella ja se kerrotaan potkujen syyksi, tapaus on päivän selvä. Teknisesti ottaen toimitusjohtaja on toimielin, joten syrjintäpykälää ei sovellettane häneen, mutta lain hengen ja tarkoituksen kannalta tässä ei ole mitään epäselvää. Toki, kuten tiedämme, tämän militantin sateenkaariporukan tavaramerkki on kaksinaismoraali ja selittelykyky rajaton.

    VastaaPoista
  11. Harmin paikka, sillä olin ajatellut yhdistää käynnit Porin Asuntomessut ja Pori Jazz konsertin tänä vuonna. Nyt jää (varmasti) väliin, sillä ei kiitos en halua osallistua sateenkaari juhlille! Anteeksi vaan homot ja lesbot :(

    Setarkos

    VastaaPoista
  12. Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikana hyökättiin vallankumouksen vastustajiksi katsottuja vastaan. Jos joku punakaartilainen osoitti epäröintiä, kun tälläistä ei-kommunistia vastaan hyökättiin väkivaltaisesti, osoitti hän epäröinnillään itsekin olevansa vallankumouksen vastustaja. Niinpä hänen päälleen hyökättiin seuraavaksi.

    Noin 1960-luvun maolaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo joukon jatkona juoksevat ovat aina tarjoutuneet totalitaaristen diktatuurien käyttövoimana, tarvittinpa heitä sitten kulttuurivallankumouksessa yksitisten ihmisten terrosijoijiksi, stasin ilmiantajiksi tai vääräuskoisten kivittäjiksi.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!