maanantai 28. elokuuta 2017

Vihreät nousemassa vasemmiston pääpuolueeksi

Helsingin Sanomat julkaisi uuden puoluekannatuskyselyn tulokset. Niiden mukaan Vihreistä on nousemassa suomalaisen vasemmiston johtava puolue.

Vihreiden kannatus oli gallupin mukaan noussut vuoden 2015 eduskuntavaalien 8,5 prosentista 17,5 prosenttiin. Se on siis noin kaksinkertaistunut.

Samalla sekä SDP:n että Vasemmistoliiton kannatus on laskenut niin, että Vihreitä kannattaa noin 40 prosenttia maamme vasemmistolaisista. Koko vasemmiston kannatus oli 43,2 prosenttia, mikä on suomalaisen vasemmiston pitkäaikaisen kannatuksen rajoissa mutta kuitenkin korkeahko - mitä ilmeisimmin siksi, että koko vasemmisto nauttii juuri nyt oppositioasemasta.

Arvoliberaaliuden suhteen Vihreät on käytännössä lähes identtinen Vasemmistoliiton kanssa. Siksi nyt julkaistu kannatusmuutos tarkoittaa suomalaisen vasemmiston painopisteen siirtymistä kohti maailmanparantamista.

Mikäli kannatustilanne säilyisi seuraaviin eduskuntavaaleihin nykyisellään ja Vihreät pääsisi SDP:n sijasta hallitukseen, se tarkoittaisi mitä todennäköisimmin maailmanparannusmenojen lisääntymistä, talouselämän toimintaedellytysten entistä tiukempaa sääntelyä ja liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa.

Toisaalta reilun 40 prosentin kannatus ei anna saneluoikeutta hallituspolitiikassa. Siten poliittisen äärivasemmiston kannatus ei sittenkään riittäisi varsinaiseen poliittiseen vallankumoukseen. Mutta askeleen kohti monikulttuurista jakamis- ja sääntely-yhteiskuntaa kaikkine seurauksineen se kuitenkin tuottaisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreää politiikkaa
Eurooppalaisen vasemmiston alamäki ei näy Suomessa
Mitä vasemmiston vaalivoitosta seuraisi?

16 kommenttia:

  1. Hyvä analyysi Professori. Olisin mieluummin kuullut muuta. Vihreät perustavat ajatuksensa ja toimintansa todellisuuteen mutta heiltä jää huomaamatta tuleva, muuttuva todellisuus johon heidän omaksumansa "hyvyyden ideologia" johtaa. Puh.joht. Aallon karisma tuntuu vetävän, huolestuttava näkökohta sille joka tietää mitä Ruotsissa parhaillaan tapahtuu. hh

    VastaaPoista
  2. Professori vetäisi esiin kommunistikortin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreät eivät ole virallisesti julistautuneet Suomen ainoaksi oikeaksi kommunistipuolueeksi (toisin kuin Vasemmistoliitto, Suomen kommunistinen puolue, Kommunistinen työväenpuolue, Vallankumouksellisten kommunistien liitto, Marxilainen työväenliitto, Sosialistiliitto jne ad nauseam), mutta Vihreät esimerkiksi arvostavat Teemu Mäkeä aivan suunnattomasti. Syy siihen voi olla vain ideologinen, koska kukaan ei tiedä Teemu Mäen taiteellisesta tuotannosta muuta kuin 30 vuotta vanhan kissantappovideon. Teemu Mäki ei kuitenkaan ole koskaan julistautunut vihreäksi vaan nimenomaan kommunistiksi.

      Poista
    2. Vihreät ovat alunpitäen kotoisin Suomen Kommunistisesta Puolueesta, joka aikanaan hajosi.

      Poista
    3. Vihreiden syntyessä siihen liittyi vanhoista poliitikoista lähinnä loppuun kuluneen liberaalipuolueen ja parhaat päivänsä nähneiden taistolaisten entisiä jäseniä. Myöhemmin aluksi puolueessa tasavertaisesti toimineet liberaalit syrjäytettiin ja ylivalta siirtyi kommunistien perillisille. Joku ehkä muistaa, että myös varsinaiset ympäristönsuojelijat savustettiin pois puolueesta - yksi heistä oli Eero Paloheimo, joka edelleen kirjoittaa teräviä kannanottoja omassa blogissaan.

      Poista
  3. Ei siinä mitään, ei pidä repiä ihokastaan (=päällysviitan eli vaipan alla pidettävä alusviitta, eräänlainen ihopaita). Kansa tulee saamaan sitä mitä tilaa! Näin se demokratiassa menee.

    Briteissä ja USA:ssa kansa sai mitä halusi. Ranskassa kansa sai mitä halusi (Macronin). Mielenkiinnolla odotan mitä kansa haluaa Saksassa syksyn vaaleissa, todennäköisesti samaa Merkelin politiikan jatkoa.

    VastaaPoista
  4. Kun muuan vihreä aviomies kärähti vieraissa käymisestä, hän puolustautui vaimolleen: "Olen arvoliberaali."

    VastaaPoista
  5. Eli odotettavissa uusintaottellu 1918 malliin? Kansallismielisille sopinee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisten puolella olisi sitten varmaan vihreiden kravattiosastoksi siirtyneen kokoomuksen siinä vallankaapannut punaliberaali maanpetturi-johtoklikki ja joukko sen hyödyllisiä idiootteja. Nykykokoomuksen agendaan näyttää kuuluvan mm. Suomen negroidistaminen Afrikasta vyöryvällä ylijäämäväestöllä EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaisesti: "Suomen tuhoamisohjelma", http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      Olihan meillä aikaisemmin sellainenkin puolue, joka esittäytyi ’koti-, uskonto- ja isänmaa’-puolueena, KANSALLINEN kokoomus.
      Nyt tuo ’kansallinen’ sana on vaivihkaa pudotettu pois puolueen nimestä, kun vallan siinä ovat kaapanneet maanpetturit, joiden koti on Brysselissä, raamattu roskiksessa ja isänmaan he ovat vetäneet Brysselin vessanpöntöstä alas. Näin he ihastellen katselevat luomustaan EU-diktatuurin SuOMALIA-provinssin erästä kylää:

      ”Stubb: “Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka”
      29.08.2015 12:00
      Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) kävi yhdessä sisäministeri Petteri Orpon (kok.) kanssa tutustumassa turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Punavuoren vastaanottokeskuksessa Helsingissä…”,
      http://mvlehti.net/2015/08/29/stubb-itakeskukseen-kun-menee-se-on-kuin-somalia-se-on-hieno-paikka/
      PettUri Orpohan olisi syksyllä 2015 voinut käännyttää välittömästi takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin ne 30000 Sipilän partalasta, jotka hän avosylin otti vastaan nauttimaan maailman anteliaimpiin kuuluvaa sosiaaliturvaamme; Ruotsihan on Dublinin sopimuksessa mainitunlainen turvallinen maa.

      (Britti-patriootti David Noakes: "Expose the EU dictatorship and its police state", https://www.eutruth.org.uk/)

      Poista
  6. Hesarin gallup tehtiin puhelinsoitoilla 17.-18.8. Turun terroriteko tehtiin 18.8. heti klo 16.00 jälkeen. Näin ollen terrori-isku ja siihen reagointi eivät ennättäneet vaikuttaa mielipidetiedustelun tuloksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaa gallupia odotankin sitten mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Ja epäilmättä myös kommentoin sitä maahanmuuttokriittisten Perussuomalaisten osalta.

      Poista
  7. "Vihreiden ja median yhteistyö toimii. Räksytys näkyy gallupluvuissa.",
    http://beta.oikeamedia.com/o1-36500

    Artikkelin mukaan mm.:
    "Vihreät voivat nukkua yönsä melko rauhassa, sillä viime vuonna Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän opiskelijoista vihreitä kannatti 47,7 % ja vasemmistoliittoa 27,3 %. Sosiaalidemokraatteja kannatti 11,4 %, eli punavihreiden kannatus oli ilman sdp:tä 75 % ja sdp mukaanluettuna 86,4 %. Sekä kokoomus että keskusta saivat 4,5 % kannatuksen, kuten myös piraattipuolue. Perussuomalaisten kannatus oli nolla prosenttia.

    Tampereen yliopiston tietojenkäsittelyn opiskelijoiden joukossa perussuomalaiset oli suurin puolue 29,4 prosentilla. Tästäkin voi tehdä johtopäätöksiä..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Media on tosiaan vahvasti vasemmistolaisesti ajattelevien hallussa. Syyn arvelen olevan sen, että toimittajiksi hakeutuvat ihmiset, jotka haluavat muuttaa maailmaa.

      Poista
  8. Leimakirves on muuttunut. Kun Vihreät olivat hallituksessa, kerrottiin heidän olevan Kokoomuksen puisto-osasto. Nyt nimitellään kommareiksi. Vihreiden nousu johtunee osittain nykyisen oikeistolaisen hallituksen kielteisestä suhtautumisesta yliopistoihin ja erityisesti tieteelliseen tutkimustoimintaan. Tämä aiheuttaa joukkopakoa vihreisiin. Pako on varmaan osittain mielenilmaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tieteen osalta olen samaa mieltä. En itse ole vuosikymmeniin pitänyt Vihreitä Kokoomuksen puisto-osastona. Kyllä se on jo pitkään tavoitellut samoja asioita muun vasemmiston kanssa.

      Poista
  9. Nähdäkseni Vihreiden pääteema on ollut vuosia luonnonsuojelu ja luonnon monimutoisuuden suojelu. Tähän tuli paha särö, kun ympäristöministerin ominaisuudessa Ville Niinistöllä ei ollut voimia torpata tappiollista Talvivaaran kaivosta muutama vuosi sitten. SDP edustaa sauvpiipputeollisuutta, joka auringonlaskun alaa.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!