keskiviikko 9. elokuuta 2017

Ilmaston lämpeneminen kiihtyi noin 0,2 asteella

Olen käyttänyt viime aikoina globaaliin ilmastonmuutokseen liittyen satelliittimittauksiin perustuvaa RSS-dataa, koska maanpinnan mittauksissa havaitsemani omituisuudet ovat vieneet uskoni niiden luotettavuuteen.

Nyt näyttää siltä, että myös satelliittidataa on aiemmin tulkittu väärin, minkä seurauksena tulkintamalli on muuttunut. Sen seurauksena myös RSS-aikasarja on erilainen kuin aiemmin. Piirsin muutoksesta seuraavan kuvan.



Kuvasta näemme (uusi tilasto sinisellä, vanha punaisella), että muutoksen myötä globaali ilmasto näyttäisi lämmenneen nopeammin kuin aiemmin uskottiin: uuden ja vanhan käsityksen ero lämpenemisessä on 36 vuoden aikana noin 0,2 astetta. Samalla ero vuosien 1998 ja 2016 El Niño -vetoisille lämpötilapiikeille kasvoi huomattavasti ja spekulaatiot ilmastonmuutoksen pysähtymisestä näyttäisivät tämän tilaston mukaan perusteettomilta.

Lopuksi vielä toteamus tutkijoiden julkaiseman tieteellisen artikkelin yhteenvedon lopusta: "uusi lämpötilatieto osoittaa enemmän lämpenemistä kuin useimmat samantapaiset satelliittien tai radiosondien avulla kerätyt datasetit. Kuitenkin, ...uusi lämpötiladata ei ehkä näytä riittävästi lämpenemistä tropiikissa".

Jäämme siis odottamaan tulevia muutoksia RSS-satelliittidataan sekä muihin samantapaisiin datasetteihin. Tässä vaiheessa näyttää todennäköiseltä, että jatkossa lämpötilaestimaatit tulevat viittaamaan ilmaston lämpenevän entistäkin nopeammin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Myös RSS:n globaalit lämpötilaestimaatit ovat jälkikäteisen muokkauksen kohteena
Kasvihuonekaasut ja huippulämmin vuosi 2016
Ilmastotilastoon ilmaantui piikki


9 kommenttia:

  1. Eipä näihin mihinkään ole luottamista, niin kauan kuin mittadataa 'korjataan' ennen julkaisemista. Kaikki 'korjaukset' kun 'sattumalta' tukevat tuomiopäivän profeettojen esittämiä kauhuskenaarioita.

    Pahin kauhuskenaario tässä tosin on tieteen alistaminen poliittisen agendan työkaluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota korjausten yksisuuntaisuutta olen itsekin ihmetellyt. Etenkin tämän blogikirjoituksen yhteydessä.

      Poista
  2. Ennen vanhaan kiirastuli ja aneet, nykyisin ilmastonmuutos ja päästökauppa?!?

    VastaaPoista
  3. Onko ollut aiemmin jokin syy, ettei UAH-satelliittisarja ole ollut käytössäsi.
    Nythän se jää ainoana poikkemana "kiihtymättömäksi". Näkyivät kuitenkin tehneen samantapaisen korjauksen Alabamassakin, kun satelliitti ei lennäkään ihan ennakoidusti jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole erityistä syytä. Satuin vain aikanaan törmäämään ensimmäiseksi RSS-aikasarjaan ja olen seurannut sen jälkeen sitä etenkin siitä asti, kun olin menettänyt uskoni HadCRUT- ja GISS-aikasarjoihin. Syythän uskoni tuhoutumiseen on dokumentoitu tämän blogin aiemmissa kirjoituksissa.

      Poista
  4. Olisiko mahdollista, että maapallon lämpotilan muutokset voisivat johtua jostain muustakin kuin ihmisen aiheuttamista syistä.

    Olemmehan täällä pohjoisessa kokeneet tosi pitkien aikajaksojen välein niin trooppiset ajat kuin glasiaalikaudet sellaisina aikoina, jolloin ihmisiä oli maapallolla tosi niukasti.

    Jokin aika sitten kuuntelin norjalaista televisio-ohjelmaa, jossa kerrottiin skandien vuoriston jäätiköltä löytyneen muun muassa useiden tuhansien vuosien takaisia esineitä kuten jalkineita. Tutkijat kertoivat, että esineitä on tullut jäätiköltä näkyviin siksi, että jäätikko on sulanut hiljalleen 3000 vuoden kuluessa.

    Noin kauan sitten paikalliset ihmiset ovat tuskin kyenneet vaikuttamaan ilmastoon millään tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atlanttisella lämpökaudella 6 800 – 5 500 vuotta sitten ilmasto oli Euroopan pohjoisosissa 1-3 astetta nykyistä lämpimämpi. Myös keskiajan lämpökaudella ilmasto lienee ollut vähintään yhtä lämmin kuin nykyisin.

      Poista
    2. Tässä vielä linkki pidemmän ajan ilmastokatsaukseen jonka kirjoitin nelisen vuotta sitten: 11 300 vuotta ilmastohistoriaaa

      Poista
  5. Niin hassua kuin se onkin niin joka ikinen kerta kun lämpötila-aikasarjoa muutellaan, oli proxyt sitten ihan mistä vain, lämpötila nousee. Se ei koskaan laske. Todella kummallista. Ei edes sattumalta kylmene.
    Ja pelkästään se fakta, että ennen on ollut lämpimämpää vetää pohjan kokonaan pois ihmisen aiheuttamalta lämpenemiseltä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!