torstai 17. elokuuta 2017

Pentti Linkola tarinoi loogisen epäloogisesti

Pentti Linkola tiivisti Helsingin Sanomien mukaan Suomen Vihreiden aatteellisen kehityksen elämänkertansa julkistamistilaisuudessa. Häneltä nimittäin kysyttiin "onko teidän ajatusmaailmallanne enää mitään yhteistä vihreän puolueen kanssa?"

Vastaus kuului ”ei oikeastaan enää. Alkuun oli kyllä, mutta alun vihreä idealismi sammui. Sanonta ´seura tekee kaltaisekseen´ päti, kun vihreät liittyi eduskuntaan. Tavoitteet muuttuivat samoiksi kuin muilla puolueilla. He ovat ajamassa nuorten lapsiperheiden asiaa ja lapsilisiä ja muita vastaavia. He tekevät aivan päinvastoin kuin elämän säilyttäminen edellyttäisi.”

Linkolan mukaan maailman pelastamiseksi "kaikki materiaalinen kehitysapu pitäisi ottaa heti pois Afrikan mailta. Ainoastaan kondomeja saisi jakaa. Kun ihmiset lähtevät Afrikasta, heitä ollaan pelastamassa Välimerellä. Tulee kyynel silmään, kun ajattelee toiminnan järjettömyyttä. Se olisi luonnollista, että edes pieni ylijäämä hukkuisi Välimereen. Mutta sitäkään ei anneta tapahtua."

Taustalla on Linkolan näkemys, jonka mukaan väestöräjähdys on ihmiskunnan ja maapallon suurin ongelma. Miehen johtopäätös on sitä vastaan peilattuna varsin looginen, joskin epäkorrekti.

Todettakoon tässä, etten itse kannata Linkolan ajatusta ihmisten hukkumisen erinomaisuudesta. Eikä Välimeren taksiliikennettä tulisi mielestäni lopettaa ihmisten hukuttamiseksi, vaan meren yli suuntautuvan liikenteen pysäyttämiseksi, jolloin kukaan ei enää hukkuisi.

Kehitysapuakin  jakaisin paljon enemmän kuin pelkkiä kondomeita. Erityisesti satsaisin naisten ja ehkä miespuolistenkin nuorten koulutukseen, sillä sen avulla saataisiin paljon kestävämpiä tuloksia kuin käyttämättä jääviä kondomeja jakamalla.

Sen sijaan ruuan jakamisen lopettaisin tykkänään, sillä sen merkittävin seuraus on paikallisen maataloustuotannon tilanteen vaikeuttaminen ja sitä kautta Afrikan pysyminen muiden avun varassa täältä ikuisuuteen. Sellainen ei ole inhimillisesti eikä ekologisesti kestävää, vaikka nopeasti ajatellen vaikuttaakin inhimilliseltä. Siis vaikuttaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreää politiikkaa
Kuplasta kurkistajia
Vihreät nuoret prostituution, tasa-arvon ja ISISin asialla 

5 kommenttia:

  1. Välimeren taksiliikenne pitää ehdottomasti lopettaa jo viime vuonna ja tilalle tuoda hyvin aseistetut rajavartiolaivat tai itse laivasto. Eihän tässä muuten ole ihmiskunnalla tulevaisuutta missäänpäin maailmaa.

    Kyllä, Linkola on oikeassa. Ylikansoittuminen on pahin virhe, minkä ihmiset ovat tehneet. Sen joutuu myöntämään myös se viimeinenkin idealisti, kuollessaan nälkään tai saastemyrkytykseen, kumpi nyt ensin ehtii.

    VastaaPoista
  2. Siis mikä oli Linkolalla epäloogista?

    VastaaPoista
  3. Kyllä suomeen perinteisesti kylähulluja on ennenkin mahtunut..

    VastaaPoista
  4. Linkola on oikeassa siinä, että maailman suurin ongelma ei ole ilmastonmuutos vaan väestöräjähdys. Tätä asiaa ei yleisesti tajuta, sillä siitä ei tiedoteta yhtä laajasti kuin ilmastonmuutoksesta. Tiedottamista kaihdetaan mahdollisesti siksi, että väestön kasvun rajoittamiseen ei näköpiirissä ole ratkaisua.

    Siinä Linkola on väärässä, että väestöräjähdyksestä seuraava katastrofi olisi ekosysteemin romahtaminen, mikä johtaisi ihmiskunnan häviämiseen. Vaikka ekosysteemi ja sen mukana väkimäärä romahtaisikin, ei ihminen tietenkään lajina katoaisi vaan sopeutumiskykyisenä otuksena se löytäisi kyllä oman ekologisen lokeronsa.

    Paljon luultavampi väestöräjähdyksen seuraus on suurten ihmismäärien hävittäminen massatuhovälineillä. Tämän tekevät ne kansat, joilla on siihen kyky ja tahto. Tällä hetkellä kyky on suurilla sotilasmahdeilla, mutta tahtoa ei ole. Esteenä on toisaalta kristinuskosta lähtöisin oleva länsimainen moraali ja toisaalta ydinasevaltioiden keskinäinen vastakkainasettelu. Kansakunta toimii tämän moraalin mukaisesti niin kauan kuin riittävän suuri osa väestöstä ei koe elinolosuhteitaan uhatuiksi. Tähän perustuu mm. se, että haittamaahanmuuttoa ei meillä kovin laajasti vastusteta. Kun jokin asia alkaa konkreettisesti vaikuttaa elinolosuhteisiin, alkaa yhä suurempi osa väestöstä luopua moraalikäsityksistään. Erityisesti uudet sukupolvet, jotka ovat yleensäkin taipuvaisia nousemaan vanhempiaan vastaan, voivat kokonaan luopua länsimaisesta moraalista. Silloin padot voivat murtua. Seurauksena saattavat olla väestötuhot, joihin verrattuna kommunistien ja natsien tekemät kansanmurhat ovat pikkujuttuja. Silloin kyseessä on miljardien eikä vain miljoonien ihmisten hävittäminen. Pelkään pahoi, että jotakin tällaista tapahtuu muutaman seuraavan sukupolven aikana.

    Toinen professori

    VastaaPoista
  5. "Sen sijaan ruuan jakamisen lopettaisin tykkänään, sillä sen merkittävin seuraus on paikallisen maataloustuotannon tilanteen vaikeuttaminen..."
    Rajoitun kommentoimaan vain tätä maatalousasiaa, vaikka paljon mielenkiintoisia asioita onkin esillä.

    Niin minun mieliajatukseni on se, että Afrikasta ostettaisiin enemmän ruokaa Eurooppaan ja varsinkin Suomeen. Suomen pelloilla ei oikeastaan kannata kasvattaa esimerkiksi vehnää, josta tulee vain huonolaatuista tuotetta. Kasvatettaisiin meillä vaikka kuituhamppua. Peltojen ja viljelystaidon olemassaolo nyt on sentään jonkinkainen kansallinen henkivakuutus, etten kannata metsittämistä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!