maanantai 20. helmikuuta 2017

Lahden kisaennakko

Viikonloppuna hiihdettiin Viron Otepäässä viimeiset näytöt ennen Lahden MM-kisoja. Suomalaisittain jäi monenlaista mietittävää. Siitä huolimatta on tullut aika tehdä perinteinen Professorin MM-kisaveikkaus. Tällä kertaa en käsittele hiihtäjiä erikseen vaan listaan matkoittain ne hiihtäjät, joihin kohdistan suurimmat odotukset.

Sprintin osalta suurimmat suomalaistoiveet Lahdessa kohdistuvat ampumahiihtäjä Mari Laukkaseen. Hän on kauden aikana osoittanut, että suksi kulkee liukkaasti myös sprintin karsinnassa, mutta erähiihto tuottaa vaikeuksia. Toivottavasti ryhmähiihdon taktiikka on Lahdessa kohdillaan ja meno kauden parasta. Professorin veikkaus sprintistä on Laukkaselle välieräpaikka eli sijat 7-12.

Miesten puolella Ristomatti Hakola on ollut tällä kaudella varmin hiihtäjä, vaikka onkin kärsinyt pystyssä pysymisen vaikeudesta. Otepäässä myös Martti Jylhä selvisi välieriin. Kummallakaan ei kuitenkaan näyttäisi olevan asiaa finaaliin. Professorin optimistinen veikkaus on molemmille välieräpaikka eli sijat 7-12.

Toinen Lahdessa hiihdettävä kilpailumatka on skiathlon eli yhdistelmähiihto, joka myös takaa-ajona tunnetaan. Naisten puolella Krista Pärmäkoskella on mahdollisuus jopa mitaliin. Miesten puolella tämä saattaa hyvinkin olla Matti Heikkisen paras matka.

Molemmat osaavat tasavahvasti sekä perinteisen että vapaan hiihtotavan ja myös kunto-ominaisuudet ovat tänä vuonna olleet kohdallaan. Otepäästä parivaljakko saalisti perinteisellä hiihtotavalla viidennen ja kuudennen sijan. Professorin eritäin optimistinen veikkaus on Pärmäkoskelle pronssia Charlotte Kallan ja Marit Björgenin jälkeen sekä "Happo" Heikkiselle hopeaa Sundbyn jälkeen.

Sunnuntaina hiihdetään parisprintit perinteisellä hiihtotavalla. Tämä olisi suomalaisten etukäteen varmin mitalipäivä, mikäli viivalle saataisiin parhaat mahdolliset joukkueet. Näin tuskin kuitenkaan käy, vaan sekä Heikkinen että Pärmäkoski jättänevät tämän arvokisaohjelman vähiten arvostetun kilpailumuodon väliin.

Professorin veikkaus on, että naisista hiihtävät Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen. Sillä kokoonpanolla joukkue selviää kolmanneksi Norjan ja Ruotsin jälkeen. Miehissä matkaan lähtevät olympiavoittajat Jauhojärvi/Niskanen, jotka jäävät neljänneksi Norjan, Ruotsin ja Venäjän jälkeen.

Tiistaina on suomalaisten naisten päämatka eli perinteisen kymppi. Kauden alkaessa odoteltiin, että Suomi ottaisi varmasti mitalin ja ainakin itse toivoin vielä joulukuussa, että saataisiin jopa kaksi suomalaisnaista palkintopallille.

Otepään perusteella kuitenkin vain Krista Pärmäkoskella on asiaa kärkihiihtäjien vauhtiin, mutta sekin edellyttää suksihuollolta merkittävästi parempaa onnistumista kuin Otepäässä. Professorin ylioptimistinen veikkaus on, että Pärmäkoski saa kuin saakin pronssilätkän. Edellä ovat Marit Björgen ja Heidi Weng.

Keskiviikkona hiihdetään miesten 15 kilometriä jota aiemmin kutsuttiin pikamatkaksi. Koko kauden perusteella Iivo Niskanen on vahvassa mitalikunnossa. Edes voitto ei ole mahdoton, vaikka vaatiikin venymistä ja huollon huippu-onnistumista.

Matti Heikkinen ei Otepään perusteella näyttäisi juuri nyt olevan mitalikunnossa, mutta hänen päivittäiset suorituksensa ovat tunnetusti kovin vaihtelevia. Professorin veikkaus on, että toinen mitalitoivoistamme onnistuu ja Suomi saa hopeaa. Kulta jää saalistamatta, koska Martin Sundby näyttäisi juuri nyt olevan voittamaton - vaikka toki hänkin voi sortua huollon virheisiin.

Torstai on sitten viestipäivä. Sen suhteen puhetta on herättänyt eniten naisten viestijoukkueen koostumus. Professorin veikkaus joukkueeksi on Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Kaisa Mäkäräinen (tai Laura Mononen) ja Mari Laukkanen.

Valitettavasti Norja karkaa kolmannella osuudella Ruotsin kanssa ja Neljännellä osuudella myös Yhdysvallat hiihtää Suomen kiinni ja ratkaisee kilpailun viimeisessä nousussa. Suomen viestinaisten tuloksena on siten Professorin vähän negatiivissävyisen arvauksen mukaan neljäs sija.

Perjantaina ottavat toisistaan mittaa miehiset viestijoukkueet. Suomen joukkue lienee ensimmäisessä vaihdossa kärjen mukana Sami Jauhojärven tuomana. Toiselta osuudelta Iivo Niskanen tuo Suomen vaihtoon yhdessä Norjan ja Ruotsin kanssa. Tilanne näyttää erittäin hyvältä.

Kolmannella osuudella hiihtää luultavasti Lari Lehtonen, joka jää lopussa joitain kymmeniä metrejä Norjasta ja Ruotsista, mutta pitää silti muut takanaan. Ankkuriosuudella Matti Heikkisen tehtäväksi jää varmistaa Suomen pronssimitali, joka on siis Professorin varsin realistinen veikkaus.

Lauantaina naiset lopettavat kisaurakkansa hiihtämällä vapaalla hiihtotavalla 30 kilometriä. Tässä vaiheessa kilpailijat ovat varsin väsyneitä, niin myös Krista Pärmäkoski.

Mikäli Kaisa Mäkäräinen ei ole hiihtänyt viestiä, saattaa hän tällä matkalla olla levänneenä yllättävän vahva. Professorin reallistinen veikkaus on, että mainitut kaksi naista sijoittuvat kymmenen joukkoon. Voitoin vie kisojen hiihtokuningatar Marit Björgen.

Sunnuntaina on vuorossa miesten viisikymppinen. Siitä tulee Norjan suurta juhlaa. Näin siksi, että vuonomaalla riittää asettaa peliin muita levänneempiä kovia miehiä ja tuloslistasta tulee sen mukainen.

Suomalaisista parhaaksi noussee Matti Heikkinen tai Iivo Niskanen. Heikkinen taistelee voitosta kärjen mukana 40 kilometriin asti, mutta sitten tulee noutaja. Sisu vie "Hapon" kuitenkin kelvollisesti maaliin. Niskanen saa tässä vaiheessa Heikkisen kiinni. Professori veikkaa realistisesti, että molemmat sijoittuvat lopputuloksissa kymmenen joukkoon.

Kokonaisuutena on selvää, etteivät kaikki suomalaiset tule onnistumaan toiveideni mukaan. Siten Suomi saanee Lahden maastohiihtokilpailuista lopulta "vain" viisi mitalia. Samalla muistutan, etteivät aiemmat ennustukseni ole juurikaan osuneet kohdalleen. Saa siis nähdä joko nyt osuisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Falunin lumikarkeloista
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!

17 kommenttia:

  1. Onnea ja menestystä kaikille kotikisoihin!

    VastaaPoista
  2. Libanonin tytöillä ainakin hyvä tsemppi päällä!

    http://www.iltasanomat.fi/maastohiihto/art-2000005098632.html

    VastaaPoista
  3. Hyvä Adrian ja tervetuloa kisoihin hiihtämään ensi kertaa lumella!

    http://www.iltasanomat.fi/maastohiihto/art-2000005098643.html

    VastaaPoista
  4. Onnea Krista ja Marit!

    VastaaPoista
  5. Olen seurannut Kristan uraa hopeasompaikäisestä alkaen (13-16 vuotta). On hienoa, että hän on nyt lunastamassa niitä odotuksia, jotka jo silloin syntyivät.

    Hän on ollut omassa ikäluokassaan täysin ylivoimainen Suomessa noin 15-vuotiaasta lähtien ja hiihteli 18-vuotiaiden sarjassa usein kilpailuissa itseään kaksi vuotta vanhempien (mm. Kerttu Niskanen) kanssa saadakseen edes jonkinlaista vastusta. Vastus oli toki kovempaa, mutta yleensä Krista voitti silloinkin.

    VastaaPoista
  6. Ai niin, unohtui se miksi tulin tähän ketjuun. Halusin vain todeta kolmen lajin jälkeen, että yllättävän hyvin veikkaukseni ovat osuneet tähän mennessä.

    Naisten mitalikolmikko meni oikein, tosin Krista oli vieläkin kovempi kuin luulin. Tuskin malta odottaa tiistaita!

    Mutta katsotaan nyt ensin pian alkava miesten yhdistelmähiihto ja suomalaisten edesottamukset siinä. Sekä huomiset parisprintit. menisivätköhän veikkaukseni lähelle lopputulosta niissäkin?

    Miesten skiathlonin suhteen odotan pientä yllätystä Perttu Hyväriseltä eli sijoitusta kympin sakkiin. Perusteluna se, että mies on yleensä ollut parhaimmillaan isoissa kilpailuissa.

    Mutta Happoahan me kaikki tietysti seuraamme ensisijaisesti. Ehkäpä hän Otepäässä odotteli alkumatkasta tarkoituksella Sundbytä nähdäkseen tämän huippuvauhdin, jotta se ei tulisi tänään yllätyksenä?

    VastaaPoista
  7. Hyvin pitivät veikkauksesi kutinsa Proffa.
    Toivotaan parasta miesten osalta, kovia tekijöitä sielläkin!

    Mitäs mieltä olet tästä Venezuelan pojjaasta Adrianosta joka rupesi rahojaan levittelemään? Joillakin sitä on varaa, heh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olisi pitänyt kehuskella. Miesten yhdistelmähiihto menikin sitten jo aivan pieleen.

      Poista
    2. Adrianosta ei sen kumempaa näkemystä. Näyttäisi nauttivan elämästään...

      Poista
    3. Lari oli positiivinen yllätys, uran paras hiihto. Se oli erityisen mukavaa huomioiden hänen viime vuosien ongelmansa.

      Samalla tuli viestijoukkueen kokoonpano ilmeiseksi (Jauhojärvi, Niskanen, Lehtonen, Heikkinen). Norjan vahvuus ja Ruotsin tämän päivän heikkous vihjaavat siinä lajissa Suomelle hyvää tulosta.

      Heikkinen hiihti tänään ilmeisesti vain voitosta. Ei kuitenkaan ollut hänen päivänsä ja tilanteen selvittyä mies rauhoitti tilanteen. Josko sitten keskiviikkona?

      Hyvärinen sanoi kaatuneensa ja hiihtäneensä itsensä sen jälkeen hapoille. Kovaa koulua nuorelle miehelle, mutta kantanee hedelmää muutaman vuoden kuluttua.

      Poista
  8. Proffa, noh sattuuhan sitä paremmissakin piireissä ettei arvaukset mene ihan kuin niitä on arvuutellut. Mutta hyvin veikattu joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  9. Upeaa Krista! Niin sympaattinen urheilija!

    http://www.iltasanomat.fi/maastohiihto/art-2000005103739.html

    VastaaPoista
  10. Parisprintinkin veikkaus meni kohtuullisen lähelle. Tosin miesten osalta norjalaisen tyhmyyden avustuksella. Mahtoi Iivoa ja Mustia harmittaa kun kotikatsomossakin kaikui äärimmäisen sivistymätön kielenkäyttö.

    Täytyy kuitenkin muistaa, että viime aikoina jopa pronssimitalit ovat olleet suomalaisille harvinaista herkkua. Nyt sellainen kuitenkin saatiin ja siitä on kaikesta huolimatta syytä iloita.

    Kisojen onnekkaimmaksi hiihtäjäksi nousi samassa rytäkässä Sergei Ustiugov. Mies on saanut jo kaksi maailmanmestaruutta norjalaisten törttöilyjen takia: yhdistelmähiihdossa Sundby oli karkaamassa kaatuessaan ja Iversenin taklaus nosti venäläisen voittoon parisprintissä täysin toivottomasta asemasta. Segein olisi kyllä kannattanut jättää myös veikkauskuponki kotimaansa suurimpaan rahapeliin.

    Hyvänä uutisena on vielä todettava, että tämä päivä vahvisti Iivo Niskasen valtavan potentiaalin 15 km perinteiselle. Siitä syntyykin mielenkiintoinen kilpailu: voittotaistelussa on vastakkain on kaksi miestä, joilta Ustiugov on vienyt kultamitalin näissä kisoissa. Keskiviikkona sitten nähdään kumpi on kovempi, vai pääseekö joku yllättämään kummatkin. Ustiugov?

    VastaaPoista
  11. Jatketaanpa arvausteni ruotimista. Naisten kymppi meni omasta mielestäni itse asiassa kohtuullisesti: ongelmaksi muodostuivat välineet kuten pelkäsinkin.

    Toki Kristan pronssi jäi saavuttamatta. Pahinta asiassa oli, että liian matalan suksen valitseminen kilpailuun kieli jonkinlaisesta itseluottamuksen puuttumisesta. Siinä suhteessaa ykkösnaisemme saisi ottaa oppia eilisestä maailmanmestarista.

    Tässä vaiheessa tiedetään myös, että naisten viestijoukkue-arvaus meni pieleen. Ja hyvä niin, juuri nyt olisin tehnyt täsmälleen samat valinnat kuin päävalmentaja. Tuloksen näemme iltapäivällä.

    Ja vielä miesten pikamatka. Pieleen meni, sillä Niskanen oli vieläkin parempi kuin luulin. Ei tarvittu Sundbyn epäonnistumista vaan Iivo tuli, näki ja voitti huippuhyvin onnistuneen norjalaisen. Kirjoitin aiheesta ihan oman jutun otsikolla Iivo Niskanen, maailmanmestari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi viestit: aika hyvin meni, mutta ei taaskaan osunut.

      Naiset sijoittuivat yhtä pykälää paremmin kuin arvelin: syynä oli lähinnä Kerttu Niskasen tasonnosto. Toisaalta jälleen kerran oli hiukan vaikeuksia kaluston kanssa; ainakin Laura Monosella.

      Miehet olivat lähellä pronssia, mutta se mitali taisi kaatua Jauhojärven suksiin, ei niinkään Heikkisen kompastumiseen. Kompastuminen toki pudotti viidenneksi.

      Vielä on jäljellä pitkät matkat. Niistä en odottanut kovin paljoa, enkä odota vieläkään. Krista vaikuttaa väsyneeltä, Matti ei ole ollut ihan huippuiskussa eikä Iivo luvannut hiihtää. Kerttu saattaa kuitenkin yllättää nyt, kun vauhti on lopulta löytynyt.

      Poista
    2. Ja lopuksi pitkät matkat. Naisten kolmekymppinen meni suomalaisilta kutakuinkin odotusten mukaan ainakin sikäli, että Pärmäkoski oli kuudes.

      Niskanen ei näköjään osannut hiihtää äärikovalla alustalla, vaan jännitti säärensä tunnottomiksi. Ongelma liittyy käsittääkseni tasapainoon eli suksen päällä pysymiseen liu´un aikana. Ainakin keskivartalolla on asian kanssa tekemistä - Kertulle löytyi siis kehittämisen kohde.

      Miesten viidelläkympillä Matti Heikkinen osoitti pronssimitalillaan kehittyneensä pitkällä matkalla ja kuntohuipun olleen sittenkin hiukan myöhässä. Eli arvaukseni oli tuloksiin nähden alakanttiin ja hyvä niin.

      Heikkiselle itselleen syntyi uutta tietoa kunnon ajoittamiseksi ensi vuoden olympialaisia varten. Siinä auttaa miehen systemaattisuus tämän talven harjoittelussa, jonka takia korjausliikkeet voidaan tehdä täsmällisesti.

      Maailmanmestari ja olympiavoittaja Iivo Niskanenhan ei lähtenyt viisikymppiselle edes matkaan, vaan keskityi voittamaan Holmenkollenilla ensi sunnuntaina kun vastassa on tänään itsensä väsyttäneitä miehiä. Tiedossa on siis suomalaisjuhla kunhan väline mahdollistaa sen.

      Kokonaismitalisaalis oli arvaukseni mukainen. Ja tämä kisaennakko ehdottomasti paras, mitä olen koskaan tehnyt.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!