tiistai 19. heinäkuuta 2016

Hussein Al-Taee ja yhteiskunnallinen omistajuudentunne

Asiantuntija Hussein Al-Taee on kertonut meille, ettei terrorismi-isku Suomeen ole todennäköinen. Perusteluksi hän kertoo sen, että Suomella ei ole imperialistista historiaa.

Ja ettei tänne ole pakotettu ketään, vaan kaikki ovat saapuneet omasta tahdostaan. Niinpä muslimilla ei ole "pakottavaa tarvetta lähteä iskemään suomalaisiin intresseihin, koska heidän intressinsä on elää tässä maassa rauhassa."

Terrori-rauhan säilymisen varmistamiseksi hän arvelee, että suomalaisten "pitää eheyttää yhteiskuntaa meidän ympärillämme, että jokainen täällä asuva tuntee omistajuutta Suomea kohtaan, että hänen intressinsä on valjastettu sille, että Suomi pysyy kunnossa. Tällä pystytään lyömään Isisin työkalut pois tämännäköisestä yhteiskunnasta, jossa elämme."

* * *

Al-Taeen kommentit ovat äärettömän mielenkiintoisia jos niitä tarkastelee todellisuutta vastaan. Sitä ennen sallittakoon kuitenkin retorinen kysymys asiantuntijalle: kenen täysjärkisen intresseissä on elää sekasortoisessa maassa?

* * *

Aloitettakoon Laura Kestilän ja kumppaneiden julkaisusta, jossa kerrotaan nuorten syrjäytymismekanismeista. Sen mukaan "tut­ki­muk­set ko­ros­ta­vat lap­suu­den ja nuo­ruu­den eli­no­lo­jen se­kä siir­ty­mien mer­ki­tys­tä syr­jäy­ty­mi­sen pro­ses­sis­sa. Lap­sen ke­hi­tys ei ole kui­ten­kaan suo­ra­vii­vai­nen seu­raus hä­nen kas­vuym­pä­ris­tös­tään, sil­lä suo­tui­sis­sa­kin kas­vuo­lois­sa joil­la­kin lap­sil­la on ha­vait­tu pal­jon on­gel­mia ke­hi­tyk­sen eri osa-alueil­la. Vas­taa­vas­ti mo­net lap­set näyt­tä­vät vält­ty­vän syr­jäy­ty­misp­ro­ses­seil­ta hei­kois­ta läh­tö­koh­dis­taan huo­li­mat­ta."

Kestilän mainitsemien tutkimusten mukaan pelkästään "yhteiskunnan omistajuustunnetta" luomalla ei siis pysty ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. Ei suomalaisessa eikä maahanmuuttajaväestössä.

Taloussanomien artikkelissa vuodelta 2012 puolestaan kerrottiin, että "Suomessa on 32 500 nuorta, jotka eivät ole rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi". Edelleen mainittiin, että "vieraskielisistä kouluttamattomista nuorista joka kolmas on syrjäytynyt – kantaväestöön kuuluvista syrjässä on joka kahdeksas."

Syrjäytyminen ei siis koske pelkästään maahanmuuttajia, vaan myös kantasuomalaisia nuoria. Eli jos täällä syntyneetkin syrjäytyvät korkealla frekvenssillä, miten voimme edes kuvitella, ettei niin kävisi meikäläiseen yhteiskuntaan jo valmiiksi heikommista lähtökohdista tulleille maahanmuuttajille.

* * *

Mutta liittyykö syrjäytyminen oikeasti terrorismiin. Aloitetaan suomalaisesta 1800-luvun terrorismista eli puukkojunkkariudesta.

Sen rivimiehet olivat kyllä usein syrjäytyneistöä, mutta mahtimiehet kaikkea muuta. Antti Rannanjärvi oli poikkeuksellisen rikas isäntämies, eikä Antti Isotalo jäänyt hänestä paljonkaan jälkeen. Heidän terrorismityyppisessä rikollisuudessaan ei siis suinkaan ollut kyse vähäosaisuudesta vaan jostain aivan muusta - pätemisen tarpeesta ja kuuluisuuden janosta.

* * *

Entä muslimiterrorismi.

Edelleenkin tunnetuin, vaikkakin edesmennyt, terroristijohtaja Osama bin Laden peri isänsä kuoltua arvioiden mukaan 25 - 300 miljoonan dollarin omaisuuden ja oli ilmeisesti myös saanut yliopistotasoista koulutusta. Hänen perustamansa Al Qaidasta eronneen ISISin johtomies Abu Bakr al-Baghdadi puolestaan syntyi keskiluokkaiseen perheeseen, jonka suvusta löytyi mm. useita professoreita. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2007 arvosanalla "erittäin hyvä".

En luonnehtisi kumpaakaan henkilöksi, joka olisi syrjäytynyt tai jolta ilmiselvästi puuttuisi "yhteiskunnan omistajuustunne".

Entä rivimiehet? Toistaiseksi maailman menestynein rivimiesterroristi lienee ollut Mohammed Atta, jolla oli akateemista taustaa sekä Kairon yliopistosta että Hampurin teknisestä yliopistosta. Hänen isänsä oli egyptiläinen juristi ja äiti vauraan perheen koulutettu tytär. Eipä häntäkään voi millään perusteella kutsua syrjäytyneeksi.

Viimeiseksi huomiota herättänyt terroristi oli Nizzan kuorma-autoilija Mohamed Lahouaiej-Bouhlel. Hän oli tunisialaissyntyinen ja Nizzaan yli kymmenen vuotta sitten kotoutunut rekkakuski. Ei siis edellä mainittujen kaltaista yhteiskunnan kermaa, mutta ei missään tapauksessa myöskään syrjäytynyt henkilö.

* * *

Edelle kirjoittamani perusteella en usko, että suomalaisen terrorismin syntymistä voidaan ehkäistä pelkästään Al-Taeen ehdottamilla keinoilla, sillä edellä mainituista terroristeista kenelläkään ei ole ollut "pakottavaa tarvetta lähteä iskemään... [kohdemaidensa] intresseihin." Heidän motiivinsa ovat nousseet jostain aivan muualta kuin sekulaarin ja tavalliseen tapaan ajattelevan ihmisen ajatuskuluista.

Siitä syystä minä en myöskään usko, että terroristeihin vaikuttaisi kovin suuresti yhteiskunnallinen hyvinvointi. Siitä syystä myös terrorismin torjunta vaati merkittävästi radikaalimpia keinoja kuin "yhteiskunnallisen omistajuuden tunne".

Sellaisia ovat esimerkiksi syvästi yhteisöllisistä kulttuureista tulevien maahanmuuttajien määrän rajoittaminen, sekulaarin opetuksen vahvistaminen kotoutusprosessissa, radikalismista kiinni saatujen tuomitseminen eliniäksi kiven sisään, maan sisäisen turvallisuusvalvonnan tehostaminen sekä Suomen taloudellisen tilanteen kokonaisvaltainen parantaminen. En toki jättäisi käyttämättä Al-Taeen mainitseman osallisuudentunteen lisäämistäkään, kunhan se tapahtuu valtaväestöä syrjimättä eli kannustamalla tulijoita menestymään suomalaisessa yhteiskunnassa - mikä erityisesti tyttöjen kohdalla tarkoittaa monista lähtökulttuurin piirteestä luopumista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka välttää terrori-iskut Suomessa?
Pikatyöpaikkoja oleskeluluvan saaneille
Monikulttuurinen kansallisraati ja muut maahanmuuttajien kotoutumista ehkäisevät ratkaisut


16 kommenttia:

  1. Mielekäs ja todella mielenkiintoinen kirjoitus myös Professorilta, kiitoksia pohdiskelustanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista.

      Yksi tavoite tässä kirjoittelussa on muuten oman ajattelun jäsentäminen ja selventäminen. Useamman kerran on käynyt niin, että alkuperäinen ajatukseni on kirjoittaessa muuttunut. Ei kylläkään tällä kertaa.

      Poista
    2. Ole hyvä.

      En ole lainkaan varma mikä on alkuperäinen ajatuksesi tässä, tai olenko samaa mieltä, mitä sitten. Kirjoituksesi haastaa hyvin miettimään omiakin ajatuksia ja jäsentämään niitä. Se on multa paljon sanottu! Kiitos!

      Poista
  2. Väkilukuun suhteutettuna on suomesta lähtenyt euroopassa eniten ihmisiä kansainvälisiksi terroristeiksi. Tämä kertoo jotain halusta saada elää rauhassa.

    VastaaPoista
  3. Yksi tärkeimmistä tekijöistä "syrjäytymisessä" on uhriuttamisteollisuus, eli sadat tai tuhannet suomalaiset "asiantuntijat, jotka hokevat jatkuvasti miten kaikki syrjäytyvien maahanmuuttajien ongelmat johtuvat suomalaisesta rasismista. "Piiloisesta" rakenteellisesta tai suorasta rasismista.

    YLE:n aamu-TV:ssä oli n. 3v. sitten haastateltavana rasismitutkijanainen, joka totesi jotenkin tähän tapaan: "vaikka esimerkiksi kouluympäristössä ei olla havaittu kyselytutkimuksen mukaan ollenkaan rasismia, on lähtökohta se, että rasismia kuitenkin esiintyy."

    On minusta täysin sairas ajatus, että kaikki minua kohtaavat ongelmat johtuisivat kaikesta muusta kuin minun omasta toiminnastani.


    t: Vitjaantunut Stadilainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairaspa hyvinkin. Lienet ainakin osittain oikeassa uhriuttamisteollisuuden suhteen.

      Poista
  4. Itsemurhaterroristeillä ei liene tarkoituksena ELÄÄ sekasortoisessa maassa.

    TaNu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Vaikka heillä onkin vähän erikoinen näkökulma asiaan.

      Poista
  5. Myös Hankamäellä lukemisen arvoinen teksti: http://jukkahankamaki.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Onhan näitä tutkittu. Yhteiskunnallinen omistajuudentunne ei muslimille helposti synny vääräuskoisten hallitsemassa yhteisössä. Siksihän he omia rinnakkaisyhteiskuntiaan perustavat. Muslimien vaikeus sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan rajoittuu, koska heidän kulttuurinsa mukaan usko antaa ihmiselle korkeamman statuksen kuin tieto, länsimaiden psyykkisiä ja älyllisen tason vaatimuksia on vaikea täyttää.

    Hans Magnus Enzensberger on kutsunut islamisti-terroristia globalisaation häviäjätuotteeksi, radikaaliksi luuseriksi, joka frustraation ja kateuden vuoksi sekoittaa kuoleman vaarallisen cocktailin itsevihasta ja vihasta.

    Hamed Abdel Samad viittaa myös muslimilapsen kasvatukseen kriittisenä tekijänä. Muslimiperheissä tunnetaan moraalista ylemmyyttä, lapsen elämä uhrataan suurelle johtajalle eli Muhammadille. Eurooppalaiset muslimit etsivät innoitusta Saudi-Arabiasta, Egyptistä jne., eivät he omistajuutta eurooppalaisuuteen havittele. Islam on myös ideologia, joka johtaa väkivaltaan, koska sillä on martyyrikultti.

    Näin myös al-Taeen haastattelun ja kummastelin johtopäätöksiä sekä vähäistä tietoa Suomessa jo radikalisoituneista ja keskittymistä ongelmaan Suomen oloista eikä muslimien sosiaalipsykologiasta käsin.

    VastaaPoista
  7. Bogreol,

    Viittaatko nyt Professorin linkkaamaan Al-Taaen Ylen haastatteluun? Jos näin, voisitko ystävällisesti avata, mitä hänen johtopäätöksiään kummastelit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Al-Taae rauhoitteli suomalaisia sillä, ettei Nizzan kaltainen voi tapahtua Suomessa, koska Suomella ei ole Ranskan kaltaista historiaa ja koska Suomessa maahanmuuttajat otetaan osalliseksi yhteiskuntaan. Tätä kummastelin, koska hän lähti siitä, mitä suomalaiset ovat, ja mitä tekevät muslimimaahanmuuttajille, antavat heille omistajuutta, mitä se sitten tarkoittaakin, eikä millään lailla käsitellyt aihetta muslimimaahanmuuttajista, heidän kasvatuksestaan, heidän uskostaan, heidän radikalisoitumisestaan (mistä on ihan riittävästi tietoa) käsin. Tulijoiden rauhallisuus riippuu kantaväestöstä, vaikka minusta heidän rauhallisuutensa on heistä itsestään lähtöisin, ja tulisi paljon enemmän puhua siitä, mitä heidän omassa keskuudessaan voitaisiin omaehtoisesti tehdä radikalisoitumisen estämiseksi.

      Poista
  8. Suomalaisilla on kuitenkin geneettinen erityispiirre joka estää tänne tulleiden muslimien radikalisoitumisen. Tuon erityispiirteen täytyy olla olemassa ja poliitikkojen tiedossa, muutenhan asiasta oltaisiin huolissaan ja estettäisiin radikalisoitumiselle alttiin porukan kertymistä maahan.

    VastaaPoista
  9. Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen ilman sodanjulistusta 30 marraskuuta 1939 aloitti talvisodan. Venäjä rikkoi näin 1930 - luvulla tekemäänsä hyökkäämättömyyssopimusta jonka oli solminut Suomen ja Baltian kanssa. Sopimuksen oli tarkoitus kestää vuoteen 1945 asti. Kansainliitto tuomitsi hyökkäyksen ja erotti Venäjän 14. joulukuuta 1939. Samankaltaisuuksia nykytilanteeseen kenties...?!

    VastaaPoista
  10. Olemme siis jääneet imperialismin jalkoihin ennenkin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!