keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Monikulttuurinen aviomurha

Tässä jutussa on asiavirhe. Lue jälkikirjoitus jutun lopusta.

Maahanmuuton ongelmien on meillä uskoteltu liittyvän suomalaiseen rasismiin ja tulijoiden syrjimiseen. Samoin meillä on painotettu, että vastuu etenkin kehitysmaista tulleiden maahanmuuttajien kotoutumisesta kuuluu nimenomaisesti suomalaisille; tulijat nähdään ennemminkin kotouttamisen objekteina kuin aktiivisina subjekteina (esimerkki).

Tässä mielessä raaka vaimon murha on ajatuksia herättävä, koska 27 puukoniskulla toteutettu ja aiheettomaan mustasukkaisuuteen perustuvan väkivallanteon toteutti Norsunluurannikolta maahamme muuttanut Aalto-yliopiston jatko-opiskelija (internet tietää nimenkin). Kyseessä ei siis ollut millään tavalla syrjäytynyt eikä yhteiskunnan sorsima mies.

Oman menestyksensä alkuun häntä oli kuitenkin ilmeisesti autettu silloin kun siihen oli ollut tarvetta. Internetistä löytyi nimittäin tieto, jonka mukaan Kela on aikanaan satsannut mieheen paljon rahaa. Koko elämäänsä hän ei siis ole pystynyt rahoittamaan omalla työllään, mutta en löytänyt tietoa siitä, onko hän saapunut Suomeen tekemään työtä vai hakemaan turvapaikkaa.

Miehen surmatun vaimon nimi löytyy murhaajan diplomityön kiitoksista. Sen perusteella tämä oli kantasuomalainen. Kyseessä oli siis monikulttuurinen avioliitto, joihin tiedetään muutenkin liittyvän paljon haasteita. Nyt tuloksena oli raaka murha, joskaan ei laajennettu sellainen, kuten eräässä aiemmassa niinikään mustasukkaisuudesta tehdyssä tapauksessa.

Jos tästä olisi jotain opittavissa, niin ainakin se, että monikulttuuriseen suhteeseen antautuvan suomalaisnaisen kannattaa huolehtia siitä, ettei anna siipalleen aihetta mustasukkaisuuteen. Ei edes väärinkäsityksen perusteella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yksikulttuurinen uutinen
Monikulttuurinen epäluulo johti kaksoismurhaan
Joel Lilo, Ibrahim Shkupolli ja entiset tyttöystävät

JK 22.7.2016 kello 10:12. Kyseessä ei ollut monikulttuurinen perhe, vaan myös vaimo oli Norsunluurannikolta. Asia varmistui mm. tästä jutusta. Olen pahoillani virheestä.

4 kommenttia:

  1. Mustasukkaisuus saattaa saada myös sairaalloisia piirteitä eikä siinä auta ohje "suomalaisnaisen kannattaa huolehtia siitä, ettei anna siipalleen aihetta mustasukkaisuuteen." 27 puukoniskua - ei tainnut olla kyseessä mikään tavanomainen mustasukkaisuus. Nimim. Kantasuomalainen nainen

    VastaaPoista
  2. "Uhri haudattiin Norsunluurannikolle, mistä myös Suomen kansalaisuuden saanut mies on kotoisin."

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001223535.html

    Ei tainnut olla kantasuomalainen. Olisiko eronnut ja mennyt uusiin naimisiin tuossa välissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki tuo on hyvinkin mahdollista. Mutta ei kuitenkaan välttämätöntä. Sanamuoto on tuossa IS:n jutussa hiukan outo: jos noin olisi, miksi siinä viitataan miehen eikä uhrin alkuperään?

      Poista
  3. Sitä saa mitä tilaa. Ei mulla muuta.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!