lauantai 8. elokuuta 2015

Helsingin Sanomat kiihkoilee maahanmuutosta

Aloitan tällä kertaa suoralla Wikipedia-lainauksella.

"Ensimmäinen sortokausi oli ajanjakso 18991905, jolloin Venäjän keisarikunta pyrki lujittamaan ja yhtenäistämään Venäjän valtakuntaa, toteuttamalla vähemmistökansallisuuksiin kohdistuvaa venäläistämispolitiikkaa Suomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan. Sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 Helmikuun manifesti, jota pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää. Tämän johdosta syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta, jonka toimesta kerättiin Suuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa, samoin syntyi Kulttuuriadressi, jonka allekirjoittajina oli mm. tunnettuja ulkomaalaisia tiedemiehiä ja lakimiehiä. Asevelvollisuusmanifestin ja uuden asevelvollisuuslain avulla lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki, suomalaisia kutsuttiin Venäjän armeijaan, tämän seurauksena kagaali järjesti kutsuntalakkoja. Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorin valtuudet, jonka jälkeen alkoivat toimenpiteet passiivista vastarintaa harjoittaneita ihmisiä vastaan, kuten vangitsemiset, karkoitukset, viroista erottamiset ja sanomalehtien lakkauttamiset. Ensimmäinen sortokausi päättyi Bobrikovin murhaan ja Suurlakkoon."

Tuon Murhan teki Eugen Schauman, jolle järjestettiin heinäkuussa muistotilaisuus. Siihen osallistui muiden muassa kansanedustaja Olli Immonen. Osa tilaisuuden järjestäjistä kuului väkivaltaiseen uusnatsistiseen joukkioon, joka on pariinkin otteeseen ottanut yhteen äärivasemmiston kanssa Jyväskylässä. Asiasta nousi Suomessa valtava kohu, kun tilaisuudesta otettu ryhmävalokuva tuli julkisuuteen. 

Immonen itse perusteli osallistumistaan Schaumanin muistotilaisuuteen sillä, että sortokauden aikana mahdollisuudet poliittiseen toimintaan oli riistetty suomalaisilta, joten poliittinen väkivalta oli ainoa tehokas keino yrittää päättää sortokausi. Ja kuten edellä siteerattu Wikipedia-teksti osoittaa, se myös toimi. 

Toisaalta, kuten aina, yhden vapaustaistelija on toisen terroristi. Niin myös Eugen Schauman.

* * *

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kerrotaan Afrikan väestön kasvavan nykyisin 33 miljoonalla ihmisellä vuodessa. Tämän seurauksena mantereen väkiluvun arvellaan kasvavan neljään miljardiin vuoteen 2100 mennessä. 

Afrikan väestönkasvu on paljon julkisuudessa olevan Välimeren tragedian perimmäinen moottori maailman globalisoitumisen ohella. Jälkimmäisellä tarkoitan ihmisten liikkumisen ja tiedon leviämisen helpottumista uuden teknologian myötä, kuten Afrikan Sarvi -julkaisussa kerrotaan.

Helsingin Sanomat haluaisi Suomen lahjoittavan enemmän rahaa YK:n väestörahastolle UNFPA:lle. Tämä on lähtökohtaisesti tietenkin järkevää, vaikka sijoitetun rahan avulla saavutetut tulokset eivät näyttäisikään kovin kummallisilta. 

Näin siksi, että jos kaikesta huolimatta onnistuisimme lopettamaan maanosan hillittömän väestönkasvun vähentäisimme samalla laitonta maahanmuuttoa Eurooppaan, loisimme edellytyksiä Afrikan omalle kehitykselle ja antaisimme maanosan ainutlaatuiselle luonnolle mahdollisuuden säilyä myös tulevaisuudessa.

Toisaalta Suomen julkisen talouden tilanne on niin heikko, että menoja on pakko supistaa jostain. Niinpä tehtävänä on ainoastaan ikäviä päätöksiä, joista yksi näyttäisi kohdistuvan UNFPA:n rahoitukseen.

* * *

Toisessa pääkirjoituksessaan HS ottaa kantaa suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun vihjailemalla edelleen Suomen ainoan maahanmuuton aiheuttamaan uhkaan vakavasti suhtautuvan eduskuntapuolueen jäsenten natsiyhteyksistä. Näin siitä huolimatta, että asian keskiössä oleva kansanedustaja Olli Immonen on yksiselitteisesti ilmaissut vastustavansa natsismiin oleellisesti liittyvää väkivaltaa sen kaikissa muodoissa ja puolueen johto on yksiselitteisesti ilmoittanut vastustavansa väkivaltaa sen kaikissa muodoissa.

Tällä epäasiallisella kirjoittelullaan lehti ehkäisee tehokkaasti Suomen ja EU:n valmistautumista Afrikan väestönkasvun luomiin haasteisiin eurooppalaiselle elämäntavalle ja syyllistyy kiihkoiluun monikulttuurisuuteen liittyvän keskustelun osalta. Tämä huolimatta lehden toimituksen ajojahdin kohteena olevan Olli Immosen linjauksesta, jonka mukaan "Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vetosi äskettäin, että me hyväksyisimme toinen toisemme. Hän painotti myös kiihkottoman keskustelun tärkeyttä. Näissä sanoissa on viisautta, ja yhdyn osaltani tähän vetoomukseen."

* * *

HS:n lauantai-sivuilla koluministi Riku Rantala kantaa myös oman kortensa maahanmuuttokeskusteluun kehottaen Immosta matkustelemaan, vaikka epäileekin kannattaako "kuollutta lääkitä". Perusteluna hän esittää, että "erilaisuuden kohtaaminen on johtanut väistämättä siihen, että olen joutunut ymmärtämään muitakin näkökulmia kuin omani."

Mistä Rantala on päätynyt käsitykseen, että Immonen, tai suomalaista kulttuuria yleisemminkin puolustavat, eivät ymmärtäisi maahanmuuttajien näkökulmia? Epäselväksi jää myös se, arveleeko hän esimerkiksi somalimaahanmuuttajien näkökulman ymmärtämisen (vai peräti hyväksymisen?) vähentävän heidän mukanaan Suomeen tulleita ongelmia kuten ISIS-järjestöön positiivisesti suhtautuvan ääri-islamismin, naisten elintilan kapenemisen tai yhteiskunnan segregoitumisen ja siitä seuraavan väestöryhmien välisten suhteiden polarisoitumisen?

Eikö pikemminkin ole niin, että suomalaista kulttuuria näkyvästi puolustavat perussuomalaiset ovat nimenomaisesti ymmärtäneet tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin kuuluvien ihmisten näkökulmia havaittuaan niiden negatiiviset vaikutukset omaan yhteiskuntamme. Ja niihin maihin, joiden monikulttuurisuuskehitys on edennyt pidemmälle kuin Suomessa. Erityisesti Immonen ymmärtänee islamilaisten maahanmuuttajien näkökulmia, sillä hänen aviopuolisonsa on muslimitaustainen nainen Bosniasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsinsuomalaistyttö Syyriassa
Vesa Puuronen puhuu viisaita
Suomen ja Ruotsin raiskaustilastot rikkovat ennakkoluuloja


10 kommenttia:

  1. Olen läpeeni kyllästynyt HS:n jokapäiväisiin artikkeleihin pakolaisista, ulkomaalaisista työttömistä Suomessa tai jopa piilotetusti siitä, että suomen kieltä ei oikein tarvitsisi osata. Immoskohu oli aivan uskomaton! Oman maan vanhusväestön huonosta kohtelusta hoitokodeissa tai suomalaisista työttömistä ei kirjoiteta mitään, ylipäätään Hesaria kiinnostaa vain muun maan kansalaiset, ei oma maa. En tietenkään tilaa tällaista lehteä missään muodossa, lopetin tilaukseni jo 10 v. sitten.

    VastaaPoista
  2. On sääli, että vielä 80-luvulla laatulehdeksi katsottava HS on alentanut itsensä Pravdaksi, jonka juttujen taso on ainakin päivänpolitiikan ilmiöiden kohdalla jotain samaa kuin lukisi angstisia, naiivin pikkuvanhoja lukiolaisaineita. Itse kulutan printtimediaa nykyjään melko vähän, mutta silloin kun tulee lehteen tartuttua, luen jotakin maakunta-aviisia tai vaikka Maaseudun tulevaisuutta. Puutteensa toki niissäkin, mutta niistä ei sentään välity kaikenaikaa samanlainen besserwisseristisen ylimielinen ja holhoavan jankuttava asenne lukijaa kohtaan kuin Pravdan (ja Reporadion) osalta niin usein on valitettavasti asianlaita.

    Viimeisen parin viikon aikana purkautuneesta moraalisäteilylatauksesta ovat minua paremmat kirjoittajat lausuneet jo oikeastaan kaiken olennaisimman, joten eipä siitä enää sen enempää. Mutta jotensakin ihmetyttää, että tuon "rodunjalostamis"-argumentin nykyisen mamupolitiikan puolustuksena nostavat yleensä esiin lähinnä Jari Tervon tyyppiset itseihailuaan täynnä olevat wannabe-intellektuellit, siinä missä alinomaisen "valistamisen" kohteena olevat "juntit" ainakin omien kokemusteni mukaan lähinnä kohauttavat olkapäitään koko asialle. Ns. juntteja ei havaintojeni perusteella esim. jonkun venäläis- tai thaimaalaistaustainen vaimo tunnu haittaavan millään tavalla, mutta ns. suvisten taholta olen kuullut välillä erittäinkin loukkaavia luonnehdintoja erityisesti ulkomaalaistaustaisista, suomalaisen miehen kanssa naimisissa olevista naisista. Mikähän kumma siinäkin on, että "rikastuttajiksi" tuntuvat kelpaavan lähinnä lähi-itäläiset- ja afrikkalaistaustaiset raavat nuoret karjut...?

    http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2015/08/vahankoehka.html

    -G-mies-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HS:n muuttuminen Pravdaksi saattaa osin johtua internetistä, jonka syntymisen jälkeen ei enää ole ollut mahdollista toitottaa uskottavasti vain yhtä aatetta. Vielä 1990-luvun alussa se oli mahdollista.

      Nykyisin netistä löytyy aina joku, joka paljastaa valheet tai epäloogisuudet. Se on yksi syy tämänkin blogin olemassaoloon.

      Poista
  3. Sitä rikastusta ja rodunjalostusta on tulossa Afrikasta runsain mitoin jokaisen suvaitsevaisen tarpeisiin niin hälyyttävä on väestökehitys. Jokainen pakolaiskeskustelu, jossa ei oteta huomioon Afrikan väestöräjähdystä, on onttoa. Puhutaan kun pakolaiskriisi olisi väliaikainen, valitettavasti se on krooninen. Seuraavien 35 vuoden aikana syntyy 2 mrd afrikkalaista. Nigeriassa on nyt kaksi kertaa niin paljon asukkaita kuin Saksassa eli 178 miljoonaa. 35 vuoden kuluessa kaikista maailman syntyvistä lapsista 8% syntyy Nigeriassa. Tämän liikaväestön siirtyminen Eurooppaan tulee aiheuttamaan varmasti vastakkainasettelua, missä matkustelu erilaisiin kulttuureihin tutustumaan, ei taida auttaa. Lapsellista ehdottaakin tällaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitut 33 miljoonaa afrikkalaista vuodessa. Päälle lähi- ja keski-idän sekasorrosta pois pyrkivät.

      Poista
  4. Afrikan väestöräjähdyksestä saamme syyttää osin itseämme. Olemme työntäneet sinne lääke- ja ruoka-apua vuosikymmeniä kuolevien lasten kuvien perusteella ja eipä nuo nälkää näkevät ole tämän toiminnan myötä vähentyneet vaan päinvastoin!

    Afrikkalaiset eivät itse ole itsestään minkäänlaisessa vastuussa. Tämä on nähty kun siirtomaat ovat itsenäistyneet ja valkoihoiset on ajettu niistä pois = elintaso on romahtanut (tosin ne gepardihattuiset heimopäälliköt eivät ole köyhtyneet) parhaana esimerkkinä Rhodesia nyk. Zimbabwe.

    Nyt tuo väestömassa suuntaa eurooppaan mutta meillä ei ole enää paikkaa jonne väistää näiden uusasukkaiden tieltä. Voisimme tietysti tehdä vaihtokauppoja eli kaikki somalit voisivat siirtyä Suomeen ja vastaavasti me suomalaiset kansoitamme Somalian. Metkaa on, että tämä parantaisi ent Somalian oloja ja samalla ent Suomi romahtaisi...

    G-miehen kommenttiin on helppo yhtyä. Ulkomaalaisen vaimon ottava suomalaismies on suorastaan pahinta laatua oleva rasistijuntti eli ainoa oikea / hyväksyttävä ulkomaalaisvahvistus tuntuu olevan lähi-idästä tai Afrikasta kotoisin oleva muslimimies. Esim. itse voisin hyvinkin mieluusti majoittaa kattoni alle Mimi Al-Lahamin (Syrian Girl) tapaisen ja näköisen syyrialaisneitokaisen mutta eipä sieltä moisia ole tuloillaan. Valitettavasti.

    Miten muuten tämä Välimeren ylitse pursuava miesmassa eroaa 1939-40 Raatteen tien maahanmuuttajista? Ne tulivat piippalakeissa ja kivääri kourissaan mutta heilläkin oli tuliasinaan uusi yhteiskuntajärjestelmä, jonka oli tarkoitus muuttaa tällä vallitseva elämänmeno lähtömaan kaltaiseksi.

    -Tvälups-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä eivät ole julistaneet sotaa, eikä heillä ole keskusjohtoista ohjausta.

      Poista
    2. Eihän nykyään enää julisteta sotia, se on menneen maailman tapakulttuuria moinen.

      Useampi kuin yksi imaami on julistanut ja julistaa jihadia länsimaita (joihin mekin kuulumme) kohtaan.

      Oletko varma tuosta keskusjohdottomuudesta?
      Se miten mm terroristeja käskytetään antaa osviittaa ihan muusta...

      -Tvälups-

      Poista
    3. 1939 - 40, eihän se naapuri silloinkaan mitään sotaa julistanut kunhan vain marssi rajan yli.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!