torstai 13. elokuuta 2015

Budjettikuri näyttää pitävän

Suomen hallitus on saanut valmiiksi suuntaviivat ensi vuoden budjetille. Se on odotetun ankea ja yksityiskohdista voisi kinata pitkäänkin. Itse en esimerkiksi pidä tutkimukseen ja koulutukseen kohdistuvia supistuksia järkevinä.

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen julkisen talouden tila on jo useiden vuosien aikana ollut hallitsemattomassa luisussa kohti katastrofia ja nyt on pakko tehdä kovia päätöksiä, joista jokainen voidaan irrallisena kyseenalaistaa. Käsillä olevan tilanteen taustana on paitsi julkisten toimintojen laajuus, niin myöskin yksityisen sektorin sakkaaminen erityisesti Nokian kännykkäbisneksen ja luhistuttua.

Siksi budjetin teossa keskeisessä asemassa on ollut maamme taloudellisen nousun edellytysten parantaminen ja toisaalta jukisen sektorin sopeuttaminen käytettävissä olevaan rahoitustasoon. Ensinnäiseen kohtaan pyritään vastaamalla esimerkiksi alentamalla pieni- ja keskituloisten verotusta ja työtulovähennystä kasvattamalla. Jälkimmäiseen taas monenlaisilla menoleikkauksilla kehitysavusta koulutukseen, erityissairaanhoitoon ja lasten päivähoitoon. Tälle välille menee työttömyysturvamenoista tinkiminen.

Minä olen pääosin tyytyväinen hallituksen linjauksiin. Ensinnäkin se teki, mitä lupasi. Näin äänestäjät ovat nyt saaneet vastinetta vaaliuurnilla antamalleen valtakirjalle. Toiseksi se osoitti pystyvänsä toimimaan yhtenäisesti Suomen parhaaksi. Tämä on tärkeää sitä kauhukokemusta vastaan, jonka edellinen hallitus meille tarjosi.

Sen sijaan minua harmittaa, etteivät hallituksen päätökset olleet likimainkaan riittäviä, vaan budjetti on edelleen viitisen miljardia alijäämäinen. Tämä asettaa Suomen ja sen hallituksen seuraavien vuosien aikana kahden vaihtoehdon eteen. Joko saamme talouden nousuun, jolloin julkinen sektorikin tulee rahoitetuksi. Tai sitten talous jatkaa mateluaan ja joudumme ajamaan alas entistä enemmän julkisia palveluja ja tulonsiirtoja.

Seuraavaksi on mielenkiintoista ja todennäköisesti huvittavaa kuunnella sitä kitinää ja rutinaa, johon varsinkin jakopolitiikkapuolueet ryhtyvät. Tai no, johan he aloittivat Pekosen (vas), Antti Lindtmanin ja Rinteen (sd) suulla. Kaksi ensimmäistä haluaisi ilmeisesti varmistaa korkean työttömyysasteen jatkossakin ja jälkimmäinen ratkoa talousongelmat tuottamalla huippuosaajia kehitysmaista.

Minä puolestani pidin valtiovarainministerin kahdesta lauseesta. Ensimmäinen on "velkaantuminen taitetaan tämän hallituskauden aikana ja velaksi eläminen loppuu kuuden vuoden sisällä". Ja toinen maamme taloustilanteeseen liittyen: "toivon sydämeni pohjasta, että en seiso tässä ensi vuoden elokuussa lausumassa samoja vuorosanoja.

Niinpä jään odottamaan minkälaisen yhteiskuntasopimuksen nyt tehty budjetti saa tuekseen. Toistaiseksi on nähty vain löyhiä puheita, joilla etenkin työntekijä- ja tulonjako-osapuoli on pyrkinyt vahvistamaan asemaansa. Toivottavasti tästä päästään nopeasti vakavaan analyysiin ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen, jotta kaikkien suomalaisten tulevaisuus olisi nyt näkyvillä olevaa valoisampi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Pyhäjoelle tarvitaan ydinvoimala?
Starttirahojen loppuminen alleviivaa kansalaispalkan tarvetta
Onko suomalainen sisimmässään sosialisti?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!