keskiviikko 5. elokuuta 2015

Vesa Puuronen puhuu viisaita

Tutkija Vesa Puuronen on Ylen uutisessa tuonut esiin ehkä suuremman viisauden kuin koskaan ennen. Hän on nimittäin todennut, että "Oulussa hiljattain sattuneet yksittäiset väkivaltaisuudet ja raiskausepäilyt kiristävät tunnelmaa ja lisäävät maahanmuuttovastaista mielialaa ihmisten keskuudessa".

Ei ole syytä epäillä, etteikö Puuronen olisi kommentissaan oikeassa. Siitä saamme vahvistuksen vaikkapa intialaisperäisen maahanmuuttajan toisessa Ylen uutisessa raportomista ikävistä kokemuksista tai Ilta-Sanomien julkaisemasta tummaihoiseen lapseen kohdistuneesta rasistisesta käytöksestä. Ne kertovat karua kieltään sellaisesta kehityksestä, joka Suomen tulee yhteiskuntana välttää ehdottomasti.

Näiden uutisten valossa herääkin seuraava ajatus. Koska erityisesti tietyt maaanmuuttajat tekevät runsaasti kantasuomalaisia pöyristyttäviä seksuaali- ja muita väkivaltarikoksia, pitäisikö näiden maahanmuuttajien määrälle tai kohtelulle Suomessa tehdä jotain. Mikäli tämä "jotain" johtaisi näiden väestöryhmien parempaan kotoutumiseen ja sitä kautta vastakkainasettelun vähenemiseen kantaväestön kanssa, olisi lopputulos positiivinen koko suomalaisen yhteiskunnana kannalta.

Jos hyväksymme Vesa Puurosen esittämän syy-seuraussuhteen ja siitä edellä johtamani loogisen johtopäätöksen, jää jäljelle tietenkin kysymys siitä, mitä tuo "jotain" voisi olla. 

Itse ehdotan että "jotain" sisältäisi ongelmallisiksi osoittautuneiden maahanmuuttajaryhmien kotouttamistoimenpiteiden muuttamisen sellaiseksi, että heidän kulttuuriinsa liittyvät haitalliset piirteet kuten yletön muita ihmisiä vastaan kohdistuva yhteisöllisyys, naisten monenlainen alistaminen sekä toisuskoisten alempiarvoisena pitäminen kitkettäisiin.

Toisena - tai oikeastaan ensimmäisenä - toimenpiteenä esitän ei-työperäisen maahanmuuttajia Suomeen houkuttelevien yhteiskuntamme rakenteiden purkamista tai muuttamista. Erityisen tärkeitä toimenpiteitä tässä mielessä ovat perheenyhdistämisen edellytykset ja käteistä rahaa sisältävät edut. Niistä kummankin voisi säätää koskemaan vain Suomen kansalaisuuden saaneita. 

Kolmantena vastakkainasettelua vähentävänä toimenpiteenä tulisi muuttaa lainsäädäntöämme siten, että vakaviin rikoksiin Suomessa syyllistyneet karkotettaisiin maastamme. Vakavana voitaisiin tässä yhteydessä pitää kaikkia rikoksia, joista laki mahdollistaa yli vuoden mittaisen vankeustuomion (siis riippumatta karkoitukseen johtaneesta teosta annetun tuomion pituudesta).

Neljäs toimenpide tulisi suunnata kantaväestöön ja erityisesti mediaan. Tavallisten suomalaisten syyllistäminen maahanmuuttajien integroitumattomuudesta, työttömyydestä ja rikollisuudesta tulisi lopettaa ja ryhtyä sen sijaan puhumaan tosiasioista tosiasioina. 

Erityisesti maahanmuuttoon liittyvän tilastotiedon säännöllinen uutisoiminen ja objektiivinen analysoiminen olisi tärkeää. Näin kansalaisten tietoisuus maahanmuuttajista kohenisi, jolloin tietämättömyyteen perustuva aiheeton epäluulo saataisiin korvattua tietoon perustuvilla käsityksillä. 

Olen varma, että edellä esittämilläni toimenpiteillä voisimme ehkäistä Puurosen kertomaa vastakkainasettelun lisääntymistä merkittävästi. Uskon myös, että mikäli maan hallitus ja eduskunta ryhtyisivät vakavissaan pohtimaan asiaa, ne kykenisivät löytämään edellä esittämieni lisäksi myös monia muita keinoja kantasuomalaisten ja tiettyjen maahanmuuttajaryhmien vastakkainasettelun lieventämiseen.

Näin Suomestakin kehittyisi ajan myötä entistä parempi paikka elää niin kantasuomalaisille kuin maahanmuuttajillekin. Tämä luulisi olevan kaikkien suomalaisten yhteinen tavoite.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pietarsaaresta kohti Malmöä
Bahaaldin Omar uhkailee rikollisuudella
Juhana Vartiainen - tutkijako?

9 kommenttia:

  1. Vaikka kaikki mainitsemasi asiat korjattaisiin simsalabim huomenna.Se on jo myöhäistä.Eivät tapahtuneet asiat niin vain unohdu ja sen vuoksi polarisaatio jatkuu ja väkivalta tulee lisääntymään.Radikaalisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei polarisaatio tietenkään katoa päivässä, mutta kylläkin ajan kanssa. Sen sijaan mikäli emme tee maahanmuuton ongelmille mitään, vaan lakaisemme ongelmat maton alle, syntyy ajan mittaan sellainen yhteiskunta, missä kenenkään ei ole hyvä elää.

      Poista
    2. Eivät vihervasemmistolaiset toimittajat ja hyvät ihmiset lopeta suomalaisien syyllistämistä ja vittuilua sekä ulkomaalaisten ihgutustaan. Siitä on turha haaveilla. Tämä maa on nyt täynnä syviä juoksuhautoja ja poteroita ja kaksoisstandardeja. Oikeuoppineetkin on pokerilla sitä mieltä että natsit pitää, saa ja tulee kieltää lailla, mutta anarkomarkoja ei mainita sanallakaan, vaikka niiden aiheuttamat tuhot ovat monta kertaluokkaa suurempia. Natsit syyllistyivät rikoksista pahimpaan eli Li-tyttösen ja vihervassaritoimittajien kavereiden anarkomarko goonien huolelliseen turpiin vetämiseen. Yhtään kauppaa tai autoa ei rikottu eikä yhtään oikeaa ulkopuolista hakattu.

      Poista
  2. Yksi mätä omena ei pilaa koko korillista. Yksinkertainen ratkaisu olisi mätien omenien poistaminen eli vakaviin rikoksiin syyllistyneitten ulkomaalaistaustaisten henkilöitten karkoittaminen ikuisella porttikiellolla lähtömaahansa.

    Vierasmaalaisten rikollisten karkoittaminen osana rangaistusta on käsittääkseni normaali politiikka useimmissa maissa, pohjoismaat taitavat olla poikkeus säännöstä.

    Jenkkien käytännöstä ( 3 x fellone = lifetime) voisi ottaa mallia: Eka tuomio ja lusit sen ja otat toivon mukaan opiksesi. Toka tuomio kovennettuna ja kolmannesta lennät pihalle, törkeimmissä tapauksissa kerrasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikollisten poistaminen tosiaan lisäisi maahanmuuton hyväksyttävyyttä merkittävästi.

      Poista
  3. Pitää vain ihmetellä, etteivät raiskaukset sen enempää lisää maahanmuuttovastaisuutta. Frontpage magazinin artikkelin (Why muslim rapists prefer blondes) mukaan on suoranainen ihme, ettei mahdollisesti miljoonan englantilaistytön raiskaus viimeisten 15 vuoden aikana, joita on salailtu ja jotka alkavat putkahtaa julkisuuteen, ole herättänyt omankäden oikeutta. Poliitikoiltahan on turha odottaa mitään. Muslimien viehtymys vaaleisiin naisiin seksuaalisen hyväksikäytön kohteena on epidemia, mikä kiusaa Eurooppaa. Ruotsissa epidemia on niin paha, että jotkut blondit värjäävät tukkansa tummaksi erehdyttääkseen raiskaajia.

    Gatestone Instituutin mukaan "40 vuotta sen jälkeen kun Ruotsi virallisesti alkoi noudattaa monikulttuurisuus-ideologiaa, ovat väkivaltaiset rikokset lisääntyneet 300 %:lla ja raiskauksia tehdään 14 kertaa enemmän kuin silloin." Suurin osa raiskaajista on muslimi-maahanmuuttajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kylläkin pelkään, että Suomi poikkeaa tässä suhteessa niin englantilaisista kuin ruotsalaisitakin. Toivottavasti pelkoni oikeellisuutta ei tulla koskaan testaamaan. Tosin pelkään sitäkin, että näin kuitenkin tehdään.

      Poista
    2. Pelko? se että omankäden oikeus ei heräisi on se pelottava vaihtoehto. Tämä siksi, että todennäköisyys sille että viranomaiset heräisivät lähenee asymptoottisesti nollaa.

      Poista
    3. Perimmältään pelkään järjestäytyneen länsimaisen yhteiskunnan romahtamista.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!