sunnuntai 16. elokuuta 2015

Iloinen veronmaksaja?

Luin Helsingin Sanomien yleisönosastosta Sirkka-Liisa Rautioahon kirjoituksen otsikolla "veroja maksaa mielellään, kun tietää, mihin ne menevät". Otsikko ei kuitenkaan vastannut kirjoituksen sisältöä, jota voisi kuvailla näin: veroja maksaa mielellään, kun tietää rahojen menevän järkeviin tarkoituksiin.

Tämä asettaa poliitikoille kovan haasteen useistakin syistä. Ensimmäinen ja vaikein on varmasti se, että ihmiset ovat erimielisiä siitä, mitkä verojen käyttömuodot ovat oikeutettuja. Klassinen liberaali hoitaisi verotuksen kautta vain julkisten palvelujen vähimmäistason, kun taas klassinen sosialisti haluaisi järjestää lähes koko yhteiskunnan julkisten palvelujen kautta.

Suomessa vallitsee vain vähän erimielisyyttä esimerkiksi koulutuksen, perusterveydenhuollon ja turvallisuuden tarpeellisuudesta. Siten niihin maksettaneen veroa hyvinkin mielellään. Sen sijaan esimerkiksi monenlaisten maailmanparannuskulujen maksuhalukkuuteen hyvin monet suhtautuvat varsin kriittisesti.

Pohditaanpa hetki koulutusjärjestelmämme rahoitusta. En usko Suomesta löytyvän montaakaan ihmistä, jonka mielestä koulutuksen Suomessa ei tulisi olla mahdollisimman hyvää. Kuitenkin meilläkin halutaan valtion rahapulassa säästää juuri koulutusmenoista. Vaihtoehto olisi ainakin periaatteessa suuremman rahasumman investoiminen koulutukseen.

Jos näin tehtäisiin, olisi meillä jälleen kaksi vaihtoehtoa. Joko tekisimme budjetissa sisäisiä siirtoja, jolloin koulutukseen panostettu lisämääräraha olisi pois jostain muusta - vaikkapa maailmanparannuksesta.

Tähän ajattelutapaan liittynee hallituksen päätös vähentää kehitysyhteistyövaroja. Näin suomalaisten tärkeimmiksi kokemat palveut tulevat priorisoiduksi vähemmän tärkeiden edelle.

Yksi verotukseen liittyvä mielenkiintoinen seikka liittyy ajatukseen varallisuuden alkuperästä ja siis viimekätisestä omistusoikeudesta. Sosialistisesti ajattelevan mielestä kaikki yhteiskunnassa liikkuva raha on viime kädessä yhteiskunnan omaa, jolloin verotuksella voi kerätä rahaa niin paljon kuin tarvitaan. Tämä ajattelutapa on taustalla esimerkiksi silloin kun yhteiskuntasopimuksen osaksi on vaadittu suurituloisten verotuksen kiristämistä, koska heidän osallistamisensa tulonsiirtojen ulkopuolisina on muilla tavoilla vaikeaa.

Liberaali puolestaan ajattelee siten, että yhteiskunnan varallisuus ja siis myös verotettava tulo syntyy ihmisten ahkeruuden tuloksena ja kaikki raha on viime kädessä siis ihmisen omaa. Niinpä hän pitää verotusta maksuna, jonka vastineeksi yhteiskunta järjestää häntä varten tietyt palvelut. Tällöin hän saattaa katsoa, että hyväksi katsomiensa palveluiden yli menevä veronkeruu on oikeastaan varkautta.

Verotukseen liittyy myös tasapaino sen välillä, mikä osa kunkin hankkimista varoista pysyy hänen omassa päätösvallassaan sen sijaan että se annettaisiin yhteiskunnan käytettäväksi. Tässä asiassa näemme jälleen ääripäinä klassisen liberaalin ja sosialistin, joista ensimmäinen haluaa oikeuden omien varojensa käyttämiseen ja jälkimmäinen haluaa elämänsä järjestyvän yhteisesti rahoitettavien palvelujen kautta.

* * *

Tämä kirjoitus on ollut enemmän tajunnanvirtaa kuin suurin osa muista kirjoituksistani. Tahdon kuitenkin lopuksi pohtia parilla sanalla verotuksen alkuperäistä luonnetta. Esimerkiksi keskiajan Suomessa ihmiset elivät hajallaan pienissä kyläyhteisöissä viljellen ja kaskeamalla maata sekä metsästäen ja kalastaen.

Kun Ruotsin kuningas käännytti esi-isämme kristinuskoon, hän ei tehnyt sitä pelkästään uskonnollisesta innosta. Päin vastoin, hän halusi saada osuutensa suomalaisten työn hedelmistä. Niinpä Suomeen järjestettiin nopeasti verotusjärjestelmä sekä kirkon että kuninkaan hyväksi.

Vastineeksi kuningas lupasi ennen kaikkea suojelua venäläisiä vastaan. Ja kirkko iankaikkisen elämän. Ainakin kuninkaan lupaus jäi kuitenkin pitkälti sanahelinäksi, kuten Suomen historia iso- ja pikkuvihoineen karusti osoittaa. Ja onhan ensimmäinen sisällissotamme, eli Nuijasotakin, katsottava kohtuuttoman verotuksen takia syntyneeksi.

Verokarhun karhean käden ja siitä saatavien vähäisten vastapalvelusten seurauksena iso osa suomalaisista tympääntyi veronmaksuun ja siirtyi asumaan erämaihin veronkeruun tavoittamattomiin. Näin Suomi siirtyi kokonaisuudessaan vakituisen asutuksen pariin. Verottaja kuitenkin seurasi perässä ja kuninkaan tulot sen kuin kasvoivat.

Anekdoottina kerrottakoon, että silloisella Uudenmaan Pyhäjärvellä tiedetään Jaakon, Juhanin ja Annan vielä vuoden 1750-paikkeilla muuttaneen keskelle korpea verotusta karkuun. Kruunun pitkä käsi tavoitti veropakolaiset kuitenkin jo viiden vuoden kuluttua, jolloin heidänkin tehtäväkseen tuli yhteisen kuninkaan kassan kartuttaminen.

Edelle kirjoitetusta näemme, että historian perusteella verot ovat rahojen pakko-ottoa niiden omistajilta. Kuten tämän kirjoituksen alkupuolelta näemme, niitä käytetään nykyisin paljolti maksajan kannalta hyödyllisiin tarkoituksiin, joten maahamme on syntynyt sellainenkin ilmiö kuin "iloinen veronmaksaja", jollaiseksi tämän kirjoituksen innoittanut henkilökin tunnustautuu.

Toisaalta verotuksen historian valossa minusta olisi oikeutettua, että verovaroja kerättäisiin ainoastaan niihin tarkoituksiin ja sellaisina määrinä, joihin maamme väestön enemmistö antaa suostumuksensa. Siksi kannatan nykyisen hallituksen pyrkimystä keskittyä verotuksessa kansan kannalta oleellisten palvelujen rahoittamiseen ja maailmanparannusmenoista tinkimiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
TEM:in Tiainen hoitaisi pitkäaikaistyöttömyyden syiden sijasta niiden oireita
Lääkäreiden veronkierto
Veronkierto on vasemmiston mielestä hyväksyttävää

8 kommenttia:

  1. Maksan mielelläni veroja, jotta Suomessa olisi kaikilla taustasta riippumatta mahdollisuus korkeatasoiseen koulutukseen ja myös sairaanhoitoon ja lääkkeisiin. Näin asukasluvultaan pienellä maalla ei oikeasti ole varaa huotasoisiin kouluihin ja huonoon sairaanhoitoon, vaikka valitettavasti olemme jo sillä tiellä. Kaikki muu verovaroista kustannettava onkin sitten neuvoteltavissa. Taidan olla lähempänä liberaalia - tietämättäni.

    VastaaPoista
  2. Koulutusmenojen vähentämishalujen taustalla on kai jo pitkään ollut sopeuttaa ammattiin valmistujien ylisuuret määrät suhteessa tarpeeseen, esimerkkinä vaikkapa taiteen alat.
    Tästä hiukan lisää viimeisessä 'Jälkiviisaissa' n. 3min kohdalta alkaen, siis 14.8. esitetyssä. hh

    VastaaPoista
  3. Luulen että Ano2 on oikeassa, valitettavasti koulutus ja tutkimusrahoja jakavat edelleen ne samat hallintohenkilöt kuin ennenkin. Meillä aivan tolkuton osa sekä koulutus että tutkimusrahoista on mennyt hömppätieteisiin, humanistisiin koulutusaloihin joista valmistutaan vain byrokraatiksi sekä kulttuurin alan koulutuksiin. Näitä ei todellakaan tarvita siinä määrin kuin koulutetaan, mutta koska alan koulutus on suhteessa halvempaa kuin niiden kovien alojen joita oikeasti tarvitsemme, niin rahojen karsimiset eivät ole vaikuttaneet siihen kovinkaan paljoa. Sen sijaan lääkäri, insinööri tms. koulutuksiin ja tutkimukseen rahojen karsinta iskee kovaa, koska rahaa ei ole ollut ennenkään liikaa. Nyt siis taas isku kohdistuu todellisuudessa niihin joiden koulutusta ja tutkimusta ei pitäisi mennä ajamaan alas, ja hömppäalat kärsivät paljon vähemmän. Tätä pahentaa se että rahojen jakaja ovat itse näiden hömppäalojen maistereita. Suomen Akatemian kevättalvella (jolloin taloudellinen kriisi oli hyvin tiedossa) julkaisema melkein sadan miljoonan euron tutkimusohjelmien rahoituslista puhui tästä karua kieltään. 2/3 meni aivan hömpälle, sukupuolentutkimukselle, sosiologialle (joka meillä on hömppää) tms. Kovat tieteet saivat murusia. Tämä ei voi jatkua, meillä ei hemmettivie ole varaa tällaiseen paskaan. Sinänsä rahojen karsiminen koulutuksesta ja tutkimuksesta on oikein, mutta nyt se kohdentuu aivan väärin. Se 60 miljoonaa hömpän tutkimuksesta olisi voinut karsia nollaan, eikä meidän tulevaisuutemme olisi millään lailla uhattuna. Sen sijaan se 30 miljoonaa joka meni sellaisiin asioihin joita tarvitsemme, olisi pitänyt triplata.

    VastaaPoista
  4. Kaikki humanistiset alat eivät ole hömppää. Muitakin kuin "ingengörejä" tarvitaan tässä maassa, jos ei muuten niin laajentamaan juuri niiden insinöörien näkemyksiä.

    VastaaPoista
  5. Se ei auta jos 80% on hömppää. Niiden ei-hömppä humanististen alojen tulisi tehdä ihan oman itsensä vuoksi selvä pesäero hömppäaloihin, mutta eiväthän ne uskalla koska rahanjako.... nyt olen huomannut miten ne tolkullisetkin humanistiset alat ovat alkanee käyttää hömppäalojen käsitteistöä ja tutkimusaiheita, historia ja arkeologia on jo hyvää vauhtia omaksumassa sukupuolentutkimuksen käsitteet ja "tutkimus"metodit, noin niin kuin esimerkkinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vahvasti sitä mieltä, ettei mikään tutkimus ole lähtökohtaisesti hömppää. Hömpän tutkimuksesta tekee vasta se, ettei siinä käytetä tieteellistä metodologiaa.

      Siis sellaista, jossa tulokset perustuvat faktoihin ja tehdyt johtopäätökset ovat osoitettavissa vääriksi jollain tavalla. Myös tutkijan asenteen tulee olla pikemminkin vallitsevasta teoriasta (yleisestä totuudesta) tai omasta hypoteesista (omasta uskomuksesta) virheitä etsivä kuin niille tukevaa aineistoa hakeva. Tässä mielessä olen vahvasti popperilainen.

      Poista
    2. Aivan, sinäpä sen sanoit. Merkittävä osa humanistisista "tieteistä" on sellaisia joissa EI käytetä oikeaa tieteellistä metodia. Kyllä sinä tiedät mitä tässä tarkoitetaan. Kyselyjä, joiden otanta on muutama henkilö, vaikuttamaan pyrkivää tutkimusta (siis tutkimuksen kohteeseen) ennalta asetettut oikeat tulokset, oleellisten poikkitieteellisten asioiden huomioon ottamatta jättäminen (biologia, genetiikka, antavat vääriä vastauksia) jne. Sosiologia, yhteiskuntatieteet, sukupuolentutkimus, nyttemmin jopa historia ja arkeologia osin, jne. Kyllä näitä on, ei tarvitse edes etsiä. Lukee vaikka sen Akatemian rahoituspäätöksen ja sen kuvaukset rahoitusta saaneista tutkimuksista, niin huomaa heti mistä tuulee.

      Poista
  6. Onko reilun vuosikymmenen koulutusputki todella tarpeen jokaiselle? Olemmeko tyhmempiä kuin isovanhempamme? Pappani teki elämäntyönsä poliisina. Hänen koulutusuransa oli kuusi vuotta kansakoulua, viisi vuotta Kannaksella ja parin kuukauden poliisikoulu Suomenlinnassa. Hän oli ensin passipoliisina Helsingissä ja sitten vuosikymmeniä maaseudulla. Työn ohessa hän opiskeli erilaisia kursseja mm. liikenneonnettomuuksien tutkimusta.

    Nykyään ollaan ensin yhdeksän vuotta peruskoulussa, sitten kolme vuotta lukiossa ja lopuksi neljä vuotta poliisikoulussa, ennen kuin pääsee poliisiksi.

    Kuitenkin suuri osa ammateista on sellaisia, että ne oppii työn ohessa muutamassa kuukaudessa. Kirurgi ja professori on sitten erikseen.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!