lauantai 22. marraskuuta 2014

Hollannitar pakeni uljasta muslimisoturimiestään

Kirjoittelin taannoin syyrialaisesta naisloukusta, joka syntyi kun viisi norjalaisnaista suuntasi matkansa Syyriaan uljaiden muslimisotureiden vaimoiksi. He olivat kyllästyneet oloonsa Allahin sotureiden seurassa ja huusivat Norjan ulkoministeriä apuun.

Tänään huomasin toisen uutisen, jonka mukaan ainakin yhdellä hollannittarella on ollut vastaava ongelma. Onneksi äiti tuli ja vei tytön kotiin.

Ikävä kyllä kotimaassa poliisi otti 19-vuotiaan rouvan kiinni tutkiakseen onko tämä syyllistynyt ISIS:in terroritekoihin. Jos näyttöä löytyy, saattaa entinen taistelijan vaimo päätyä 30 vuodeksi telkien taakse.

Jutun tekee mielenkiintoiseksi se, että kyseessä tosiaankin lienee oikea hollannitar eikä mikään maahanmuuttaja. Sulhaseensa hän oli tutustunut TV-kuvan välityksellä, eikä kuva ilmeisesti vastannut todellisuutta, koska avioliitto epäonnistui.

Näin selvästi elämänsä parhaat päivät ohittaneena professorina täytyy vain ihmetellä, mikä vetovoima alkukantaisella naista alistavalla uskonnolla, jota edustaa sivistymätön ja uhoava fanaatikko, on nuoriin länsimaisiin naisiin. Itse asiassa tämän asian selvittäminen kiinnostaa niin paljon, että toivoisin jonkun naistutkimuksen nousevan kyvyn tai muun humanistitutkijan tarttuvan aiheeseen.

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta:
Hiukkasen säälittäviä jihadisteja
Lapsettomuus ja kestävyysvaje
Syyrialainen naisloukku

9 kommenttia:

  1. Tuo kertoo omaa karua tarinaansa siitä kuinka virallinen totuus ja propaganda aina uppoaa joihinkin kunhan sitä vain toistetaan tarpeeksi kauan.Islam on rauhanuskonto ja ihmiskunnan suurimpia rikkauksia jne.Jos itsekin uskoisit kaiken siitä kuinka islamilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa yms mitä on vuosikymmeniä lännessä julistettu pyhänä totuutena sekä olisit tarpeeksi naivi,nuori ja idealisti niin saattaisit lähteä kun suklaasilmäinen ihq söpöliini lupailisi maat ja taivaat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi tosiaan kysyä, mikä on ns. suvaitsevan median vastuu näissä tapauksissa. Toisaalta Hollannissa media ei käsittääkseni ole yhtä mustavalkoinen kuin Suomessa, eli kaikenlaaista informaatiota olisi tarjolla muuallakin kuin internetin epäilyttävissä syövereissä.

      Toinen asia on sitten se, että tämä neitokainen ainakin lainaamani uutisen mukaan lähti vaimoksi edes näkemättä omaa suklaasilmäänsä luonnossa. Pelkkä TV-kuva riitti. Sitä en tosin osaa sanoa, pitääkö uutinen tältä osin paikkansa.

      Mutta tutkimusaihetta tässä tosiaan riittäisi - vaan taitaa olla liaan hapokasta suomalaiselle naistutkimukselle.

      Poista
    2. Kyynisenä voinee todeta että on toki myös sellainen vaihtoehto että kyseessä on aito tosiuskovainen joka on omalla panoksellaan osallistunut pyhään sotaan toimimalla kenttäpatjana ja pyrkii sitten väistämättömän tapahtuessa kuormittamaan lähtömaan terveydenhoitoa taudeillaan ja synnyttämisellä.Sex jihad haulla voi kuukkelista katsoa jos rauhanuskonnon jalo ja hienostunut toiminta ei ole tuttua.Kalifaatti on julistanut touhun pyhyydestä muistaakseni fatwankin vaikka se sinällään turha onkin koska toiminta on täysin islamin lakien mukaista ilmankin.

      Poista
  2. Tänä aamuna jopa Helsingin Pravda eksyi kirjoittamaan otsikolla "Tärkein kamppailu käydään sydämistä", kuinka al-Qaidan kakkosmies julisti, että tärkein kamppailu käydään mediassa, jossa taistellaan sydämistä ja mielistä. Jostakin omituisesta syistä nämä oman aikamme Chamberlainit, joihin edellä mainitun Helsingin Pravdan toimittajista suuri osa kuuluu, uskovat että rauha meidän aikanamme saadaan sillä, että näitä al-Quaidoja ja Isiksiä ei ärsytetä, vaan heille tehdään järkeviä myönnytyksiä, ja kansalaiset ohjataan suhtautumaan heihin myötäsukaisesti. Kukas se sanoikaan, että historiasta opimme sen, että emme opi historiasta mitään.

    VastaaPoista
  3. Pakko kuitenkin sanoa, että tällaisten juttujen esiin tullessa myös tietty vahingonilo häivähtää mustassa mielessäni... Kun moni kaikin puolin kunnollinenkin mies joutuu niin valitettavan usein elämään ilman puolisoa, niin näitä nyrkkimagneetteja, Ruukinmatruunan termiä siteeratakseni, kohtaan on hieman vaikeaa tuntea kovin suurta sympatiaa. Mikä hvetti saa tietyn tyyppiset naiset ihastumaan ja roikkumaan väkivaltaisissa miehissä, toiseudella tai ilman?! Tietysti noilla mediassa levitellyillä valheilla kehitysmaakulttuurien kaikinpuolisesta ihanuudesta lienee tässäkin oma huomattava osuutensa myös. Tosin enpä oikein usko naistutkimuksen kykenevän tuottamaan kovinkaan kelvollisia vastauksia tuohon, joten laittaisin toivoni enemmänkin vähän vakavammin otettaviin käyttäytymistieteisiin. Mitähän esim. Hannu Lauerma tuumailisi asiasta?

    VastaaPoista
  4. Perimmäinen syys näiden neitokaisten hölmöilyyn taitaa olla se jokin järjellä käsittämätön, mutta monia naisia pakottava vetovoima joka on esimerkiksi "alkukantaisella naista alistavalla uskonnolla, jota edustaa sivistymätön ja uhoava fanaatikko". Tähän samaan väkivallan naisia hypnotisoivaan voimaan voi törmätä myös joka viikko lukemalla iltapäivälehtien lööppejä. Tämä muslimisoturien perässä juokseminen on vain uusin variaatio teemasta, joka on yhtä vanha kuin ihmissuku. Tai vanhempi; alfaurokset lisääntyvät parhaiten kaikkien muidenkin laumaeläinten keskuudessa.

    VastaaPoista
  5. naiset ovat tunteella ajattelevia elukoita, jotka haluavat mahdollisimman eläimellisen seksi-kulttuurikokemuksen. vaikka miten yrittävät selitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eii kuitenkaan suurin osa naisista. Vain pienen pieni vähemmistö.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!