sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Ottawan sopimuksesta, Wikipediasta ja kansalaisten mielenkiinnon suuntaamisesta

Suomi on liittymässä Ottawan sopimukseen, joka kieltää henkilömiinat. Asiasta käytiin eduskunnassa keskustelu, jossa esiteltiin argumentteja puolesta ja vastaan.

Mutta mitä teki kansalaisten tiedonsaannista vastaava lehdistö?

Sen sijaan että se olisi analyyttisesti tarkastellut itse asiaa, se nosti piikin nokkaan kansanedustaja Kimmo Kivelän, joka oli lainannut puheenvuoroonsa perustelut Wikipediasta. En oikein ymmärrä, mistä ne perustelut olisi pitänyt hakea, kun kerran hyvä lähde on kaikkien käsillä. Olisiko Kivelän pitänyt niin sanotusti keksiä pyörä uudelleen? Omasta mielestäni ainoa asiallinen moite Kivelälle voidaan tässä asiassa antaa siitä, ettei hän maininnut tietojensa lähdettä.

Käytännössä lehdistön tavoitteena Kivelän tikun kärkeen nostamisessa lienee viedä ihmisten huomio pois itse asiasta. Ja tässä se on epäilemättä myös onnistuva. Samalla uhrataan, ilmeisesti joko väliaikaisen turvaneuvostopaikan ja/tai nykyisen Tasavallan Presidentin YK-tavoitteiden alttarille, suuri osa Suomen puolustusvoimien kykyä huolehtia maamme sotilaallisesta koskemattomuudesta. Toivottavasti uhrauksille saadaan aikanaan katetta, eikä puolustuvoimien suorituskyvyn alentumaa tarvitse koskaan testata tositilanteessa.

Jotta itse asia ei unohtuisi, teen lopuksi Kivelät ja lainaan Wikipediasta perustelut puolesta ja vastaan.

Ottawan sopimuksen kannattajat esittävät mm. seuraavia väitteitä:
  • miinat eivät erota sotilaita ja siviilejä, vaan tappavat ja vammauttavat ihmisiä eri puolilla maailmaa joka päivä
  • miinanraivaus on hyvin kallista, vaikka miina itsessään on suhteellisen halpa
  • miinojen marginaalinen sotilaallinen hyöty on pieni verrattuna niiden seurauksiin siviiliväestölle
  • Miinojen käyttö on vastoin humanitääristä oikeutta
Ottawan sopimuksen vastustajat esittävät mm. seuraavia väitteitä:
  • Suomessa osattiin jo yli 60 vuotta sitten kirjata miinakentät kartalle, niin ettei siviiliväestölle aiheutunut haittaa
  • Rauhan aikana suomalaiset miinat eivät ole maastossa, vaan Puolustusvoimien varastoissa.
  • Sotatilassa miinat ovat ylivoimainen asejärjestelmä Suomen kaltaisessa maassa, jolla on pitkät rajat puolustettavinaan mutta vain vähän puolustajia. Jalkaväkimiinojen etuna on myös niiden psykologinen vaikutus: kun vihollinen tietää maassa mahdollisesti olevan miinoja, se pelkää jokaista askeltaan.
  • Suomen oloissa maamiinat ovat turvallisempia siviiliväestölle kuin rypälepommit, joiden riski jäädä räjähtämättöminä maastoon on paljon suurempi.

On melko helppo nähdä, ettei mikään edelle kirjoitetuista sopimusta puoltavista seikoista koske Suomea, joka käyttää miinoja puolustustarkoituksiin ja kartoittaa jokaisen tekemänsä miinakentän. Sekä purkaa ne sotatilanteen jälkeen. 

Sen sijaan sopimuksen vastustajien argumentit ovat asiallisia. Tästä huolimatta maamme tullee liittymään Ottawan sopimukseen, eikä tätä todellisuudessa oteta huomioon puolustuvoimien määrärahoissa, vaikka niin on luvattu. Jos jotain ehkä korvamerkitäänkin korvaaviin asejärjestelmiin, otetaan jostain muualta sitten monin verroin enemmän pois. Tällainen toiminta on yksinkertaisesti epärehellistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

4 kommenttia:

  1. Miinat eivät tosiaan ole ongelma silloin, kun järjestäytyneet yhteiskunnat sotivat. Ne osaavat tehdä miinoista kartat, kun osaavat liittyä myös ottawansopimuksiin. Sisällissodissa ja muissa epämääräisissä konflikteissa ongelmia tulee, mutta eivät tällaisten sotien osapuolet mitään sopimuksiakaan noudata.

    Esimerkiksi jos Suomessa koettaisiin edellisen sisällissodan uusinta, niin eiköhän ainakin toinen osapuoli saisi miinoja itäiseltä tukijaltaan, joka ei kuulu tähän sopimukseen.

    Yleisemmin aseiden riisunnasta. Uskon aika pitkälti siihen, että maassa on aina armeija, joko oma tai vieras ja jos aseita ei ole, niin sitten soditaan kepeillä (tai esim metsästysaseilla). Aseidenriisunnassa pitäsi keskittyä parhaiten hyökkäykseen sopiviin aseisiin ja toisaalta jopa kannustaa valtioita panostamaan parhaiten puolustukseen sopiviin aseisiin. Tällainen voisi jopa oikeasti vähentää sotia ja tällaista aseista riisuntaa voi harrastaa, vaikka kaikki maat eivät siihen sitoutuisikaan.

    VastaaPoista
  2. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi.

    VastaaPoista
  3. Olen täsmälleen samaa mieltä Ottawan sopimukseen liittymisestä, mutta tuli yksi asia mieleen tuosta miinojen poistamisesta. Säilyvätkö miinakartat käyttökelpoisina, jos maa sodan seurauksena miehitetään ja puolustusvoimat "lakkautetaan"? Tai jo ennen sitä, jos tilanne käy vielä huonommaksi kuin viime sodissa, tehdäänkö karttoja vielä epätoivoisimmissakin taisteluissa?

    Mikä sitten saikin miettimään.. miten rauhansopimuksessa rajan taakse jääneille miinoille kävi? Kävikö SA itse poistamassa ne vai annettiinko niistä kartat Neuvostoliitolle?

    VastaaPoista
  4. Voisi tosiaan ajatella, että mikäli ollaan häviämässä sotaa, riski miinaongelman syntymisestä kasvaa. En tiedä meneekö tämä sotasalaisuuksien vuotamiseksi, mutta Suomessa miinakentät merkitään paitsi karttoihin, niin myös maastoon. Merkintöjen avulla asiansa osaava etsijä kyllä löytää tarvittaessa miinakentät. Eli en näkisi ongelmaa niin suurena kuin ensituntumalta voisi kuvitella.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!