Valitettavasti näyttää siltä, ettei ainakaan Helsingin sanomat päästä Orpoa ja muuta hallitusta helpolla. Se välittää nimittäin edelleen väärää tietoa hallituksen perussuomalaisista jäsenistä. Tarkoitan lehden eri paikkakunnilla tehtyihin haastatteluihin perustuvaa juttua.
Heti jutun alussa lehti nimittäin kertoi, että "Rydman joutui kesällä 2022 eroamaan Kokoomuksen eduskuntaryhmästä sen jälkeen, kun useat naiset kertoivat HS:n jutussa hänen epäasiallisesta käytöksestään". Tosiasiahan on, että kyseiset naiset valehtelivat ja asia on siksi poliisitutkinnassa - eikä tutkittavana todellakaan ole Rydmanin käytös.
On tietenkin totta, että Rydmanin eroaminen Kokoomuksesta johtui HS:n jutusta. Oikea tapa asian esille tuomiseksi olisi kuitenkin sisältänyt tiedon kyseisen artikkelin valheellisuudesta. Siis jotenkin tähän tapaan: "Rydman joutui kesällä 2022 eroamaan Kokoomuksen eduskuntaryhmästä sen jälkeen, kun HS julkaisi useiden naisten esittämiä valheellisia väitteitä hänen käytöksestään".
Helsingin sanomien tämän aamun moraaliton kirjoittelu on erityisen tuomittavaa siksi, että kyseessä on lehden oman toimituksen tekemä journalistinen virhe. Ja siitä syystä sen tulisi olla erityisen tarkka käsitellessään Wille Rydmaniin (ps) liittyviä asioita. Eikä missään tapauksessa levittää edelleen valheellista väitettään.
* * *
Tässä yhteydessä on syytä myös muistuttaa, että Orpon hallituksen vaikea alkutaival on syvimmältään johtunut ennen kaikkea siitä, että Keskusta on viimeistään vuodesta 2019 asemoinut itsensä samaan blokkiin Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Sosialidemokraattien kanssa.
Mikäli näin ei olisi, istuisi puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko nyt ministerinä, eikä lehdistön ja RKP:n olisi mahdollista keikuttaa hallitusta nyt nähdyllä tavalla. Näin siksi, että Orpon kabinetilla olisi takanaan eduskunnan enemmistö myös ilman Henrikssonin opportunistisia joukkoja.
