Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanheneminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanheneminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. marraskuuta 2025

Sukupuoli-identiteetti on tunneasia, joka vaikuttaa tulevaisuuden suomalaisuuteen

Suomen uutiset kertoi, että muunsukupuolisiksi tai muiksi kuin heteroseksuaaliseksi itsensä kokevien nuorten osuus on vuoden 2023 jälkeen laskenut merkittävästi Yhdysvalloissa. Tämä osoittaa jutun mukaan, että kyse olisi pikemminkin woke-liikkeen nousun tuottamasta sosiaalisesta ilmiöstä kuin perinnöllisestä taipumuksesta.

Johtopäätös on sikäli looginen, että muunsukupuolisuus tai homoseksuaalisuus ovat helposti nähtävissä lisääntymisen kannalta negatiiviseksi ja siten luonnonvalinnan seurauksena karsiutuvaksi ilmiöksi, vaikka toki taustalla tiedetään olevan myös geneettisiä virheitä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, etteivätkö seksuaalisuudeltaan poikkeaviksi kokevat ihmiset tuntisi itse olevansa sitä, miksi he identifioituvat – eli kyse ei lähtökohtaisesti ole teeskentelystä tai näyttelemisestä.

* * *

Kansakunnan uusiutumisen kannalta erilaiset sukupuolipoikkeamat ovat luonnollisesti haitallisia, koska ne johtavat usein lapsettomuuteen. Se puolestaan on erityisesti Euroopassa valtava ongelma, koska alueen kantaväestön rakenne on nopeasti ukkoutumassa ja akkautumassa eli aktiivisen väestön osuus on pienenemässä samaan aikaan kun hoivaa tarvitsevien mummojen ja vaarien määrä ensin kasvaa, minkä jälkeen väestö rupeaa supistumaan. 

Suomessa tämä näkyy hyvin Tilastokeskuksen raportista, jossa on kuvattu eri ikä-luokkien määrää vuodesta 1900 alkaen. Tuolloin väestöstämme oli 65-vuotiaita tai vanhempia vain 5,3 prosenttia. Määrä nousi vuoteen 2000 mennessä 15 prosenttiin ja tähän vuoteen saavuttaessa peräti 22,7 prosenttiin koko väestöstä. 

Vastaavasti alle 15-vuotiaita oli vuonna 1900 peräti 35,1 prosenttia, vuonna 2000 enää 18,1 prosenttia ja tänä vuonna enää 15,6 prosenttia koko väestöstä. Viimeksi mainitusta määrästä huomattava osa oli perimältään muita kuin suomalaisia tai edes eurooppalaisia, joiden osuus maamme väestöstä on siten pienentynyt vieläkin nopeammin kuin tilasto näyttää. 

Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen väestön vanhenemisen lisäksi myös sen geneettinen koostumus on nopeassa muutoksessa, mikä tulee vaikuttamaan myös maamme kulttuuriin siltä osin kuin perintötekijät ja vanhempien oma kulttuuriperintö määrittävät ihmisten käyttäytymistä, arvoja ja asenteita. 

Valitettavasti suuri osa näistä asioista – erityisesti genetiikkaan liittyviltä osiltaan – on jo pitkään ollut ihmistutkimuksessa kielletty aihe. Eikä meillä siksi ole käytettävissä ajantasaista tutkittua tietoa, jonka pohjalta voitaisiin ennakoida luotettavasti Suomen ja suomalaisuuden tulevaisuutta.

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Idän uusi itsevaltias

Kiinan presidentti Xi Jinping pitää vallasta ja aivan erityisesti itsevallasta. Se tuli selväksi viimeistään eilen, kun hän odotusten mukaisesti kumoutti maan parlamentissa lain, jonka mukaan presidentti saattoi hallita vain kaksi kautta.

Näin Xi osoitti istuvansa vallassa vielä pohjoisen naapurinsa Venäjän presidenttiä Vladimir Putiniakin vahvemmin. Tämähän tämä joutui olemaan yhden vaalikauden pääministerinä palatakseen myöhemmin presidentiksi.

Aika näyttää mitä Xi tekee vallallaan. Kun katsotaan viime vuosien kehitystä Kiinassa, nähdään kaksi kehitystrendiä. Ensinnäkin maan talouden aiempi lähes 10 prosentin talouskasvu on hidastunut muutamalla prosenttiyksiköllä, mutta samaan aikaan se on sijoittanut yhä enemmän sotilasmahtinsa kehittämiseen.

Kolmas merkittävä kiinalainen trendi on vaikutusvallan kasvattaminen kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Xin kaudella on kiinalaisilta kovasti huomiota saaneessa Afrikassa edetty taloudellisesta yhteistyöstä sotilaalliseen läsnäoloon.

Kun edellä esitettyjä kehityskulkuja tarkastelee loogisesti, näyttää siltä, että Xi näkee historialliseksi tehtäväkseen Kiinan nostamisen Yhdysvaltain todelliseksi haastajaksi kaikilla ulkopolitiikan aloilla. Nähtäväksi jää, onko tämä veikkaus oikea, ja tapahtuuko se todellisuudessa.

Varmaa on kuitenkin se, ettei Xi aio luopua vallasta, vaan kokee itsensä korvaamattomaksi. Samoin ovat tehneet lukuisat muutkin poliitikot eri puolella maailmaa.

Näin oli minun nuoruudessani myös Suomessa. Sen ajanjakson päätteeksi "korvaamattoman" presidenttimme terveyden heikentyessä valta lipui harmaille taustavaikuttajille siihen asti, kunnes tilanne eteni täysin kestämättömäksi.

Xi on nyt 64-vuotias, joten nähtäväksi jää kuinka pitkälle hänen terveytensä ja valtansa kestää. Ja mitä siitä seuraa.

Mutta ei mennä asioiden edelle. Juuri nyt Xillä on käytännössä rajaton valta ja halu käyttää sitä. Nähtäväksi jää, seuraako siitä Kiinan merkityksen kasvu entisestään, vai ajautuuko itsevaltias umpikujaan joko kotimaassaan tai idän jättiläisen globaalin vaikutusvallan kasvua pelkäävän lännen kanssa.

Kiinan kotimaisen umpikujan välttämisen edellytyksenä on maan varsin vapaan markkinatalouden jatkuva kasvu ja sitä kautta materiaalisen hyvinvoinnin ulottuminen yhä laajempiin kansankerroksiin. Poliittisia vapauksiahan Kiinassa ei ole totuttu luovuttamaan tavallisille ihmisille, eikä sellaisia ole tarjolla nyt alkaneella itsevaltiuden kaudellakaan

Avainasia on siten Kiinan talouskasvu. Hidastuneenakin se on edelleen merkittävää ja luo vahvan taloudellisen pohjan Xin valtapoliittisille pyrkimyksille. Niissä onnistuminen nostaisi miehen kiinalaisen historian suurmieheksi, mutta tappio riskipelissä ja varsinkin Kiinan sisäisessä kehittämisessä epäonnistuminen tekisivät hänestä vain Maon seuraajan sosialismiin vannovana kansakuntansa orjuuttajana.

Erityinen katastrofi Xille olisi maan talouden ajautuminen lamaan. Se veisi pohjan hänen kansainvälisiltä pyrkimyksiltään ja ajaisi kansan kapinaan. Silloin olisi edessä joko Pohjois-Korean tie tai presidentin syrjäyttäminen - eikä minulla ole epäilyksiä, etteikö maan kommunistisesta puolueesta löytyisi tahtoa toteuttaa jälkimmäinen. Mutta nähtäväksi jää löytyykö siihen myös kykyä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiinassa demokratiaa ollaan supistamassa, mutta Suomessa laajentamassa - vai ollaanko?
Kiina nousee tutkimuksen ja talouden välisen positiivisen kierteen varassa
Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Työpaikat siirtyvät terveydenhuollosta IT-alalle - irakilaisistako uusia linustorvaldseja?

Yleisradio uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan teollisuusmaista häviää robottien vuoksi miljoonia työpaikkoja viidessä vuodessa. Uutisessa ei kuitenkaan mainita tämän muutoksen yhteyttä löperöön maahanmuuttopolitiikkaamme, jota perustellaan usein Suomen vanhenevan väestön tarpeella saada hoitajia sekä taloutemme tarpeella saada uusia työntekijöitä tulevaisuudessa.

Suomalaisen maahanmuuttopolitiikan kannalta oli mielenkiintoista huomata, että maailman talousfoorumi ennustaa murroksen vievän työpaikkoja terveydenhuollossa työskenteleviltä. Itse asiassa heidän tekemänsä hoivatyö on jo nyt alkamassa siirtyä hoivaroboteille.

Tämän kehityksen aikana roboteille annetaan ensin yksinkertaisimmat tehtävät ja tekniikan kehittyessä myös vaativampi kanssakäyminen. Samassa yhteydessä vanhusten saama hoito muuttuu nykyistä edullisemmaksi ja todennäköisesti myös laadukkaammaksi. Siis samalla tavalla kuin on käynyt teollisuudessa.

Lisää työpaikkoja on sen sijaan luvassa IT-alalle - ainakin jos uskomme maailman talousfoorumia. Miljoonien eurojen kysymys kuuluukin, että löytyvätkö uudet suomalaiset linustorvaldsit Somaliasta, Irakista vai Afganistanista tulleista maahanmuuttajista sitten, kun heille ei enää olekaan tarjolla pyllynpesijän tulevaisuutta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ministeri Lindström: tässä lisää keinoja maahanmuuttajien kotouttamiseen
Menestyksen rakennuspalikoita
Keski-idän miehet toteuttamassa Kianderin visiota Itävallassa


lauantai 19. maaliskuuta 2011

Liikunta pidentää ikää!


Koululaisten huonosta kunnosta on oltu huolissaan. Samoin armeijan alokkaiden. Tämä kehitys näkyy hyvin esimerkiksi palvelukseen astuvien varousmiesten Cooperin testin tulosten rajuna heikkenemisenä.

Tämä kehitys on ollut huolestuttavaa, sillä kaikki varmasti tiedämme, että liikunta on terveellistä. Esimerkisi entisen suurhiihtäjän, Tapani Nikun kirjan Murtomaata. Suomalaisen murtomaahiihdon uranuurtaja muistelee mukaan hiihtäjät elävät työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan noin seitsemän vuotta pidempään kuin suomalaiset keskimäärin. 


Kestävyysharjoittelu näyttäisi olevan terveellistä myös rotille. Tuoreen tutkimuksen mukaan myös ne hyötyvät liikunnasta. Tutkimuksessa käytettiin sellaisia rottia, joiden mitokondrioihin syntyy helposti mutaatioita. Tällaisten rottien tiedettiin jo aiemmin vanhenevan nopeasti, ja niitä on pidetty todisteena uudelle teorialle, jonka mukaan mitokondrioissa tapahtuvat mutaatiot aiheuttaisivat vanhenemisen (sivumennen sanoen tämä tieteellinen teoria on myös hyvä esimerkki hyödyllisestä maahanmuutosta sillä yksi teorian kehittäjistä on Tampereen yliopistolla työskentelevä maahanmuuttajaprofessori).


Nyt julkaistussa uudessa tutkimuksessa puolestaan osoitettiin, että 45 minuutin liikuntasessio kolmesti viikossa piti mutanttirotat nuorina. Ne eivät enää menettäneet rasva- ja lihaskudosta, eivät sairastaneet anemiaa, eivätkä harmaantuneet. Eivätkä ne myöskään kuolleet ennenaikaisesti.


Uutta rottakoetta ei ole toistettu ihmisillä, mutta on erittäin todennäköistä että me reagoimme samalla tavalla. Tähän viittaa se, että liikunnan on osoitettu muun muassa pidentävän elinikää, mikä on sopusoinnussa Nikunkin kirjassa todetun hiihtäjien pitkäikäisyyden kanssa. 


On siis syytä ohjata kaikkia ihmisiä, niin nuoria kuin vanhempiakin, liikunnan pariin. Tässä suhteessa etenkin nuorten esikuviksi nousevat huippu-urheilijat toimivat hyvinä motivaattoreina. Mikäli ihmisten liikkumisaktiviteettia saadaan nostetuksi, voidaan samalla vähentää vanhenemisesta johtuvia sairauskuluja ja siten säästää julkisia menoja. Samalla ihmisten tarve siirtyä ennenaikaiselle eläkkeelle pienenee. Näin myös julkisen talouden kestävyysvajetta voidaan hiukkasen pienentää.


On siis katsottava mistä julkisia menoja leikataan, ja mistä ei.


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtion tehtävät
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
Huippu-urheilurahoista 1,8 miljoonaa kankkulan kaivoon?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!