Onko Yleisradion toimituksella juttupula?

Nyt on Ylellä paikka näyttää ja tehdä syväluotaava juttu siitä, miksi tummahipiäisten nuorten joukko pahoinpiteli itselleen tuntemattoman valkoihoisen nuorukaisen. Vieläpä erittäin raa´asti.

Ja samalla haastatella niiden puolueiden edustajia, jotka ovat ilmaisseet poliittisin teoin tahtonsa sen puolesta, että maahamme saapuisi yhä enemmän tummahipiäisiä nuoria. Sekä kysyä erityisesti heidän perusteluitaan, koska ongelmaan liittyvät tilastotiedot ovat olleet selkeät jo ainakin kymmenen vuoden ajan.

* * *

Tai voisihan Yle kertoa siitä järisyttävästä vaalituloksesta, joka nähtiin eilen Iso-Britannian paikallisvaaleissa. Nousihan kahden puolueen temmellyskenttänä tunnetun saarivaltion suosituimmaksi puolueeksi aiemmin lähes merkityksetön Reformi-liike. 

Ylen tutkivan journalismin harjoittajat voisivat ottaa ja selvittää mistä tässä vallankumouksessa on oikein kyse. Minua kiinnostaisi esimerkiksi valtavasti kuulla syy sille, miksi vanhat valtapuolueet jäivät Reformi-jyrän alle. 

* * *

Koska valtionmediamme ei ole tarttunut näihin aiheisiin – vaan on niiden sijaan tehnyt viime päivinä jo melkoisen määrän juttuja (yksi, kaksi, kolme, neljä) ilmeisen epäonnistuneesta teekkarihuumorista – ajattelin, että yleläisillä vaikuttaisi olevan äärimmäisen paha pula vakavammista uutisoinnin aiheista. Ja siksi ehdotan tässä maamme näkyvimmälle tarttumista esimerkiksi nuorten harjoittamaan – ihonvärin perusteella tapahtuvaan – pahoinpitelyyn tai eurooppalaisen suurvallan poliittiseen muutokseen. 

Saa nyt sitten nähdä, tarttuuko Ylen toimituskunta ehdotuksiini vai katsooko se paremmaksi julkaista vielä viidennen jutun lappeenrantalaisesta teekkariporukasta. Olihan se – Ylen mukaan – vuosia sitten keksinyt kirjoittaa SSK (Skinnarilan SikaKlupi) tunnuksen kaksi ensimmäistä kirjainta natsi-Saksan puolisotilaallisten SS-joukkojen tai Kiss-nimisen amerikkalaisen orkesterin tapaan. Ja päättänyt jo myös luopua siitä.

JK kello 19:00. Tätä tekstiä kirjoittaessani Yle näytti julkaisseen jutun Iso-Britannian vaaleista. Se ei kuitenkaan edes vihjannut niistä syistä, miksi kansa hylkäsi vanhat valtapuolueet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho muistutti arvojemme ja sananvapauden tärkeydestä
Poliitikkojen puheet ja Tampereen mielenosoitukset
Yhteiskunnallisen keskustelun sävy

Havaintoja sukupuolten välisistä eroista ja Ylen katsojiin vaikuttamisesta

Helsingin yliopiston tutkija Harry Lunabba nosti esille syrjinnän – infantilisoinnin – joka kohtaa poikia heidän tyttöjä hitaamman kehityksensä takia. Sen seurauksena pojat menestyvät kouluissa tyttöjä heikommin ja päätyvät kauniimpaa sukupuolta harvemmin lukioon ja yliopistoihin, vaikka heidän kykynsä vain vuotta tai kahta myöhemmin riittäisivät mainiosti korkeimpaan opetukseen ja älyllisesti vaativaan työhön. 

Minusta on erinomaista, että Lunabban ajatukset saivat palstatilaa, sillä Suomella ei ole varaa heittää hukkaan sen enempää naisten kuin miestenkään lahjakkuutta. Sellaisen sijaan pienen maan pienet resurssit – niin nnaisten kuin miestenkin – on syytä hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.

* * *

Edelle kirjoittamani uutinen toi mieleeni uudistetun Yleisradion TV-uutisten tunnuksen. Menin siis ohjelman nettisivuille ja käynnistin eilisen pääuutislähetyksen.

Kuten arvoisa lukijani saattaa hyvinkin muistaa, totesin viime keväänä kantasuomalaisten nuorten miesten ja poikien puuttuvan kokonaan uutisten tunnuksesta, mutta siihen sijoitettujen nopeasti ohi vilahtavien pikakuvien sisältävän otoksia nuorista maahanmuuttajamiehistä. 

Ylen uutisten nykyisessä tunnuksessa on videoita. Niistä ensimmäisessä vanha mies kahlaa loikkivan koiran kanssa vedessä. Toisessa on lentokonetta ohjaava nuorelta aikuiselta vaikuttava henkilö, jonka kasvot peittää hengityssuojain: hänen sukupuoltansa ei pysty tunnistamaan varmuudella, mutta sekä minä että myös puolisoni arvelimme hänen olevan naisen. 

Kolmannessa videossa kävelevät kameraa kohti Zelenskyi, Stubb ja Trump takanaan muutama mies ja Stubbin taakse jäävä nainen. Neljännessä vilahtaa hymyilevä pikkutyttö.

Sitten seuraa video, jonka sisältöä katsoja tuskin ehtii tunnistaa, ainakaan tietoisesti. Siinä näkyy valoa vasten esiintymislavalla oleva vähäpukeinen nainen edessään pystyssä olevia käsiä. 

Tämän jälkeen katsoja ehtii huomata kaksi juhlatunnelmissa olevaa nuorta naista, mutta tuskin tiedostaa, että toisella on koru nenässään ja (koru tai siltä näyttävä meikkaus) silmäkulmassaan sekä toisella musta tukka ja violettia väriä (tai koristeita) kasvoillaan. Sen jälkeen kuvissa vilahtaa perunoita, joskin pahvilaatikko ja vanhan miehen käsi jäänevät katsojalta huomaamatta. Tämän jälkeen kuviin tulee ensin jäänmurtaja ja sitten turvavarusteisiin pukeutunut henkilö tekemässä työtä. 

Näitä seuraa toimittaja Ilmari Reunamäki ja hänen vierellään takaa päin kuvattuna kaksi kännykkää pitelevää naista, joista toisella on pitkät, vaaleanpunaiset, kynnet. Viimeisessä videossa on drooni. 

Sen enempää kantaa ottamatta totean ainoastaan, että minusta tämä on mielenkiintoista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Yle vaikenee Iranin kansannoususta?
Ylen toimittaja tyrkytti mielipiteitään Brigitte Bardot´n nekrologissa
Etnisesti suomalaisen näköisiä poikia ei löytynyt edes piilokuvista

Etnisesti suomalaisen näköisiä poikia ei löytynyt edes piilokuvista

Kirjoitin eilen suomalaisten poikien ja nuorukaisten tekemistä väkivallanteoista peräten asian selvittämiseksi ennakkoluulotonta, arvovapaata ja objektiivista tutkimusta. Sitä odotellessa ajattelin vielä nostaa yhden esimerkin siitä, kuinka suomalainen yhteiskunta ohittaa kuin huomaamattaan etnisesti suomalaiset pojat. 

Olen nimittäin jo pidempään katsellut ihmetellen Ylen uutisten tunnusta, jossa kuvat vaihtuvat aiheesta toiseen. Mutta niistä näyttävät puuttuvan kokonaan teini- ja leikki-ikäiset pojat. 

Niinpä lähdin asian varmistaakseni katsomaan tunnusta pysäyttämällä sen hetki hetkeltä tarkastelua varten. Ja koin sitä tehdessäni melkoisen yllätyksen, joka sai minut jopa epäilemään itseäni!

* * *

Mutta enpäs tällä kertaa menekään asioiden edelle, vaan kerron ensin havaintoni ja palaan vasta sitten tuohon yllätykseeni, jonka uskon olevan uutinen myös teille, arvoisat lukijani. 

Ensimäisessä kuvassa on esitetty nuori neitokainen nojaamassa rikkinäiseltä näyttävään seinään. Toisena aiheena on hylkeitä kurkistelemassa jään reunalla ja kolmantena näemme Alexander Stubbin mikrofoni edessään. Neljännessä kuvassa on äiti ja vauva. 

Viidennessä kuvassa vilahtaa metrojuna ja sen edessä kännykkää tuijottava - etnisesti eteläiseltä näyttävä - mieshenkilö. Tämä pika- tai sanoisinko piilokuva on kuitenkin näkyvissä niin lyhyen ajan, ettei TV:n katsoja ehdi missään tapauksessa tiedostaa sen sisältöä. Tai ainakaan itse en ollut aiemmin havainnut siihen sisältyvää tummanpuhuvaa miestä enkä oikein metrojunaakaan.

Kuudennessa kuvassa on maatalon keski-ikäinen isäntä ja osia kahdesta lehmästä. Seitsemäntenä on vielä viidettäkin kuvaa paljon nopeammin pois vaihtuva piilokuva, jonka sain - ilmeisesti sattumalta - näkyviin eilen illalla kokonaisena, mutta tänä aamuna kymmenistä yrityksistä huolimatta vain pieneltä osin vasemmasta reunasta. 

Tämä oli kiusallisen merkillistä ja sai minut jopa epäilemään itseäni. Koska kuitenkin olin kirjoittanut kuvan sisällön muistiin jo eilen illalla - sen yllättäen osuttua kokonaisena tietokoneeni näyttöön - uskon nähneeni sen oikeasti, eikä kyse ole esimerkiksi unesta. 

Muistiinpanoni takia osaan myös kertoa, että kyseisessä kuvassa on ruskeasilmäinen, vahvat kulmakarvat omaava, mustaviiksinen ja pienellä mustalla leukaparralla varustettu, mutta vaaleaihoinen, miespuolinen ylioppilas. Lisäksi taustalla vasemmalla on epätarkasti kuvattuna ulkoisesti viehättävältä vaikuttava nainen, josta sain osan näkyviin myös tänä aamuna. 

Kahdeksannessa kuvassa nähdään takaa kuvattuna megafonin kanssa kulkeva suomalaisneitokainen, joka on ilmeisesti myös yhdeksännessä kuvassa, mutta kuvattuna edestä. Yhdeksännessä kuvassa on Volodymyr Zelenskyi mikrofonin takana ja kymmenennessä toimittaja Antti Kuronen työtehtävässään. 

Näiden kuvien jälkeen nähdään yhdennessätoista kuvassa sotilasta halava mustahiuksinen ja lyhyttukkainen - siis ei suomalaisen eikä oikein ukrainalaisenkaan näköinen - nainen halaamassa sotilasta. Sen jälkeen kuvat ja tunnus loppuvat.

* * *

Alkuperäinen syyni näiden kuvien tarkasteluun oli siis se, että ajattelin kirjoittaa tähän blogiin siitä, mitä Ylen kuvavalinnat kertovat etnisesti suomalaisten poikien ja nuorten miesten asemasta yhtiön uutistoimituksen piirissä. Se ei liene hääppöinen, koska kuvasarjassa ei näkynyt ensimmäistäkään ulkonäöltään helposti suomalaiseksi tunnistettavaa miespuolista teini- tai leikki-ikäistä poikaa. Sen sijaan niissä oli suomalaisia naisia ja miehiä, vauva, maahanmuuttajan näköisiä nuoria miehiä, poliitikkoja, toimittaja sekä useita neitokaisia.

Toinen kysymykseni syntyi vasta kuvia tarkastellessani - eli huomattuani viidennen ja seitsemännen kuvan olevan piilokuvia, joita ei liene edes tarkoitettu tarkasti havaittaviksi. Niistä ensimmäisessä näkyy stereotyyppinen humanitaarinen maahanmuuttaja ja toisessa ulkonäöltään mihinkään etniseen ryhmään vaikeasti luokiteltava nuorehko - siis ei tyypillisen suomalaisen näköinen - ruskeasilmäinen ja tummapartainen ylioppilasmies, jota taustalla katselee viehättävä naishenkilö. 

Minä en itse keksi näiden kuvien sisällyttämiselle uutisten tunnukseen muuta syytä kuin sen, että Ylen toimitus pyrkisi vaikuttamaan niillä katsojiensa alitajuntaan samaan tapaan kuin James Vicary väitti aikanaan tehneensä lisätäkseen popcornin ostamista elokuvissa. Siksi kysyn teiltä - arvoisat lukijani - että osaisitteko te antaa minulle jonkin järkevämmän motiivin? 

Jos tämä teksti taas tavalla tai toisella välittyy Yleisradion uutistoimitukselle, niin pyydän sitä kertomaan asiasta koko Suomen kansalle - missäpä muuallakaan - kuin illan pääuutislähetyksessä ja lisäksi nettisivuillaan. Onhan kyseessä kuitenkin kaikkien suomalaisten kustantama media, joten olisi moraalisesti kestämätöntä olla antamatta yhtiön omistajille ja rahoittajille selitystä erittelemistäni uutislähetyksen tunnuksen kuvavalintojen - ja erityisesti niiden esitystavan - omituisuuksista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päätoimittaja Erja Yläjärvi ja yllytyshullu
Journalistit kaivavat Ylen hautaa olemalla vihervasemmiston asialla
Ylen päätoimittajan luottamus tulisi mitata

Natsittelevat tutkijatohtorit ilman ymmärrystä

Tutkimus on yksi nykyaikaisen hyvinvointiyhteiskunnan tukipilareista. Siis systemaattinen pyrkimys selvittää mitä erilaisimmista asioista niiden todellinen laita, sekä sen hyödyntäminen helpottamaan käytännön elämää.

Tutkimuksesta ja sitä harjoittaneista tutkijoista saamme kiittää mitä moninaisimpia asioita aina elämämme pituuden moninkertaistumisesta ja ruuan riittävyydestä arkipäiväämme helpottaviin koneisiin ja laitteisiin. Toki tutkimusta on hyödynnetty myös sotilasteknologiassa sillä seurauksella, että nykyisillä aseilla voidaan tehdä sellaista tuhoa, josta jatkuvaa sotaa käyneen suurvalta-Ruotsin sotapäälliköt eivät osanneet edes uneksia. 

Tutkijan työssä on ensiarvoisen tärkeää osata erottaa toisistaan omat mielipiteet ja faktat. Se tapahtuu kontrolloitujen koejärjestelyiden kautta. Tämä tarkoittaa, että jos tutkimme lisäaineen vaikutusta hilavitkuttimen tehoon, suoritamme kyseisellä laitteella useita koemittauksia, joista yksi osa on tehty lisäaineen kanssa ja toinen ilman sitä. Lisäaineen todellinen vaikutus voidaan todeta näiden kahden koesarjan välisenä erona sekä todennäköisyyslaskentaan perustuvalla tarkastelulla, joka osoittaa olisiko kokeissa nähty ero voinut syntyä sattumalta.

Luonnontieteissä ja monissa ihmistieteissäkin edelle kirjoittamani kaltaiset järjestelyt ovat arkipäivää. Ja yleensä opettavat tutkimusta tekeville idealistisille nuorille realismia ja nöyryyttä tosiasioiden äärellä. Tosin on tieteitä, joissa edellä kuvattu lähestymistapa on vaikeaa - yksi selkeimmistä esimerkeistä on historian tutkimus, jossa kontrolloitujen koejärjestelyiden tekeminen ei yleensä ole mahdollista.

* * *

Tänä aamuna törmäsin tapaukseen, jonka perusteella kaikki kansakuntamme tutkijat eivät ole sisäistäneen tutkimuksen etiikkaa. Tarkoitan uutista, jonka mukaan itseään rasisminvastaiseksi kutsuva tutkijaverkosto on julkaissut raportin, jossa Parolan panssarimuseota syytetään militaristisesta fetisismistä ja epäinhimillistämisestä.

Raportin kirjoittaneet tutkijatohtorit Vadim Romashov ja Karim Maïche esittävät siinä kysymyksen, että haluavatko suomalaiset oikeasti irtautua natsisymboliikasta. Sen on ilmeisesti innoittanut museon seinällä oleva tieto, että Suomen sininen svastika ei liity natsismiin, vaan se on tuhansia vuosia vanha tunnus, jonka Suomi otti käyttöön vuonna 1918.

Romanshov ja Maïche olisivat toki voineet selvittää sen, että hakaristi tuli Suomen puolustusvoimien käyttöön, koska se oli maalleemme ensimmäisen sotilaslentokoneen lahjoittaneen kreivi Eric von Rosenin onnenmerkki, joka otettiin käyttöön hänen kunniakseen. Eikä sillä siitä syystä ole todellakaan mitään tekemistä natsismin kanssa - mitä ei vuonna 1918 ollut edes olemassa.

Myöhemmin svastikan käyttöä laajennettiin myös suomalaisten panssariajoneuvojen tunnukseksi, joten myöskään se ei liity millään tavalla natseihin. Ja miksi olisikaan, sillä eihän natsismilla ollut juuri minkäänlaista merkitystä edes oikeistoradikaalin Lapuan liikkeen parissa. 

Tartuin aiheeseen koska minua surettaa, että tutkijankoulutuksen saaneet tutkijat - sitähän tutkijatohtori tarkoittaa - eivät ole oppineet edes sen vertaa nöyryyttä ja tosiasioita, että olisivat ymmärtäneet selvittää faktat kritisoimastaan aiheesta ennen kuin lähtevät levittämään oman mielikuvituksensa tuotteita. Nyt he sen sijaan vain nolasivat itsensä ja omat tutkijayhteisönsä. 

* * *

Mielenkiintoiseksi asian tekee myös se, että näiden kahden tutkijatohtorin ilmiselvänä motiivina näyttää olleen toimiminen venäläisten asianajajina Suomessa. Tähän viittaa se, että asiasta kertoneen uutisen mukaan heidän kirjoituksessaan väitetään, että "panssarimuseon katsotaan rakentavan viholliskuvaa Neuvostoliittoon". 

Samoin tutkijatohtorit tuomitsevat jyrkästi näyttelyn "Taisteleva Ukraina – Venäjän virhearvio". He katsovat sen "päivittävän päähallin" viholliskuvan, koska siinä "tehdään jo täysin selväksi, kuka on Suomen vihollinen tänään". 

Museon johtajan mukaan museossa tuodaan esille vain totuus, mikä tietenkin on jo lähtökohtaisesti museon tehtävä. Ja joka toivottavasti opastaa nykyisiä ja tulevia sukupolvia - myös Itä-Suomen ja Tampereen yliopiston tutkijatohtoreita - välttämään menneisyyden virheitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Professori Jussi P. Laine vaati laaja-alaisempaa turvallisuuskäsitystä
Tampereen yliopiston suunnalta tuli yllättävä kannanotto
Anna Rastas Stalinin jalanjäljillä