Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi

Suomalaisista peräti 89 prosentilla on siniset silmät. Tällä asialla ei muuten olisi merkitystä, mutta sinisilmäisyys on pesiytynyt myös sanontaan, jossa herkkäuskoisia ihmisiä kutsutaan sinisilmäisiksi. 

Olen aina kuvitellut, että kyse on pelkästään hassusta sanonnasta. Ja ettei sinisilmäisyydellä ja herkkäuskoisuudella ole oikeasti mitään tekemistä toistensa kanssa. 

Tänä aamuna jouduin kuitenkin hieraisemaan sinisiä silmiäni, sillä valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kertoi seuraavia tietoja, jotka viittaavat vahvasti siihen, että herkkäuskoisuus ja sinisilmäisyys sittenkin liittyisivät toisiinsa. 

Purran mukaan "Suomessa todetaan joka vuosi melkein 300 uutta HIV-tartuntaa, joista 86 % ulkomaalaistaustaisilla. Heistä lähes 70 % tiesi tartunnastaan ennen maahantuloa. Suomeen pääsee tartuntaa hoidattamaan esimerkiksi työhön hakeutumalla". 

Hän kertoi myös, että "paraikaa Suomessa on useita tuhansia HIV-potilaita. Yhden potilaan pelkät lääkehoitokustannukset ovat 15-20 000 euroa vuodessa. Lisäksi esimerkiksi tulkkaus ja kaikki muut kustannukset." 

Ja jatkoi mainitsemalla, että "nykyisten potilaiden hoitokustannukset ovat arvioiden mukaan 70-80 miljoonaa vuodessa, ja määrät kasvavat koko ajan. Hoidot ovat potilaalle kokonaan ilmaisia, koska HIV on yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi luokiteltava."

Myös valtiovarainministerillä näyttäisi - ainakin valokuvien perusteella (esimerkki ja toinen) - olevan pikemminkin siniset kuin ruskeat silmät. Siitä huolimatta hän totesi tässä yhteydessä sen tosiasian, että "Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto eikä sen paremmin sairaala tai terveyskeskus". Olen samaa mieltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laittomasti maassa olevien terveyspalvelut ovat haitallisen maahanmuuton vetovoimatekijä
Kuinka naiiveja voivat olla maailman älykkäimmät ihmiset?
Voiko kehitysmaalaiset lahjoa, Maria Ohisalo?

Apinarokko - miesten kanssa seksiä harrastavien miesten tauti

Koronapandemian vielä jatkuessa on maailmaa alkanut puhuttaa yhä enemmän apinarokko. Siis se tauti, jolle etsitään uutta nimeä, koska nykyinen saattaisi leimata erästä ihmisryhmää. 

Apinarokko on sukua jo hävitetylle isorokolle, mutta se ei ole yhtä tappava. Taudin saaneet sairastuvat kuitenkin vakavasti, kuten voidaan päätellä erään sen kokeneen suomalaisen luonnehdinnasta: "kamalin tauti, minkä olen sairastanut. Raskainta oli äärimmäinen kipu."

Tuoreessa Nature-lehden artikkelissa käytiin läpi, mitä tämän virustaudin tarttumisesta oikeasti tiedetään tällä hetkellä. Ajattelin välittää siitä tiedon myös teille, arvoisat lukijani, jotta välttyisitte mahdollisilta tartunnoilta sekä tartunnan pelolta, koska asiaan voi vaikuttaa tehokkaasti omalla käyttäytymisellään.

Ensin kuitenkin taudin yleisyydestä. Sitä on viime toukokuun jälkeen tavattu yli 90 valtiossa yhteensä ainakin 32 000 tapauksena. Kolmannes tunnetuista tapauksista on löytynyt USA:sta, missä on sen takia julistettu hätätila.

Apinarokko tarttuu lähinnä miesten parissa. Siis sellaisten miesten, jotka harrastavat seksiä toisten miesten kanssa joko polygaamisesti tai antautumalla aktiin tuntemattomien ihmisten kanssa. Toisin sanoen virus leviää tällaisille henkilöille tyypillisten laajojen ja aktiivisten seksiverkostojen avulla. 

Apinarokkovirusten on epäilty leviävän myös pisaratartuntana (tämä tieto löytyy myös THL:n sivuilta), mutta tästä ei ole näyttöä, eikä viruksen ole havaittu levinneen sellaisten puolisoiden välillä, jotka eivät ole harrastaneet seksuaalista kanssakäyntiä. Myöskään tartunnan saaneiden ihmisten kurkuista otetuissa näytteissä ei ole juurikaan havaittu apinarokon aiheuttajaa.

Sen sijaan tartunnan saaneiden henkilöiden ihossa olevissa haavaumissa suorastaan kuhisee apinarokkoviruksia. Samoin heidän siemennesteessään muutama viikko tartunnan jälkeen. On kuitenkin epäselvää, tarvitaanko tartuntaan varsinainen seksiakti, vai riittääkö pelkkä hyväily ja partnerin hengitysilmassa oleminen - nämähän toteutuvat myös seksiaktin yhteydessä. 

Lopuksi jutussa kerrottiin, että suu- ja anaaliseksiä harrastaneilla oli paljon haavaumia suussaan ja peräaukossaan. Ja kuten edeltä muistamme, niissä kuhisee viruksia. Siksi Naturen artikkelin mukaan olisi tärkeää, että terveydenhuollossa ei ujosteltaisi ihmisten seksielämästä puhumista. 

Nähtäväksi siis jää, auttaako tieto apinarokkovirusten leviämisestä patoamaan sen leviämisen miesten kanssa seksiä harrastavien miesten parista. Vai jatkaako se voittokulkuaan yhä kiihtyvällä tahdilla. 

Voimme myös jännityksellä odottaa sitä, onnistuuko virus leviämään myös miesten kanssa seksiä välttävien miesten joukkoon - ja edelleen naisten pariin. Jollain tavalla tästä kaikesta tulee nimittäin ainakin omaan mieleeni 1980-luku ja AIDS:ia aiheuttavan HI-viruksen ilmaantuminen niin ikään miesten kanssa seksiä harrastavien miesten kautta kaikkialle maailmaan - siis myös naisten ja vain naisten kanssa seksiä harrastavien miesten pariin. Olisi hienoa, mikäli tuosta ajasta voitaisiin ottaa oppia ja välttää saman kaavan toistuminen.

Tässä suhteessa tilanne on kohtuullisen valoisa, sillä - kuten alussa totesin - apinarokkovirus on läheistä sukua maailmasta jo hävitetylle isorokkovirukselle ja jälkimmäiselle kehitetyt rokotteet ilmeisesti tehoavat molempiin. Siten ongelmana on lähinnä riittävän rokotemäärän saaminen markkinoille. 

Jos siinä onnistutaan, ei miesten kanssa seksiä harrastavien miesten ehkä tarvitse muuttaa seksuaalista käyttäytymistään. Ei ainakaan ennen kuin he onnistuvat saamaan verkostoihinsa jälleen jonkin uuden miesten kanssa seksiä harrastavien miesten liberaalia elämäntapaa hyödyntävän viruksen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Karvasta oppia Uruguaysta
Tappajavirukset kehittyvät tulevaisuudessa yhä todennäköisemmin Afrikassa
Mistä isorokon uudet lääkkeet kertovat?

Kehitysavusta on kuin onkin hyötyä

Helsingin Sanomat on julkaisemassa juttusarjaa Sambiasta. Kyseessä on eteläisen Afrikan suhteellisen stabiili maa, jota ei ole juurikaan näkynyt lehtien otsikoissa.

HS:n juttusarjan ensimmäisessä osassa kerrottiin, että sambialainen nainen synnyttää elinaikanaan keskimäärin 5,5 lasta. YK:n mukaan se on yksi kuudesta Afrikan maasta, joiden väestö yli viisinkertaistuu vuoteen 2100 mennessä.

Juttusarjan toisessa osassa puolestaan painotettiin sitä, että Sambian ravitsemustilanne on yksi maailman heikoimmista. Kolme viidestä sambialaisesta elää köyhyysrajan alapuolella ja kaksi viidestä äärimmäisessä köyhyydessä.

Jotain merkillisen ristiriitaista noissa kahdessa edellisessä kappaleessa on. Eli miten voi olla mahdollista, että köyhyydessä, jopa äärimmäisessä sellaisessa, elävä väestö kasvaa huikeaa vauhtia? 

Eivätkö sambialaiset ymmärrä, että raju lisääntyminen ajaa jälkeläisiä yhä pahenevaan kurimukseen? Etenkin, kun ilmastonmuutos on HS:n toisen jutun mukaan Sambiassa nopeampaa kuin muualla: 1,3 astetta noin puolessa vuosisadassa, minkä seurauksena vesi on karannut sadan metrin syvyyteen, viljelykaudet ovat lyhentyneet sekä kuivuus ja tulvat lisääntyneet ja voimistuneet.

Vastausta sambialaisten ymmärtämättömyyteen tekisi mieli hakea maan kulttuurista, mutta tämän päivän vieraskynäkirjoituksen mukaan sellainen olisi vain uutta rasismia. Selitykseksi ei taida käydä myöskään väestön yleinen tyhmyys, koska se olisi vanhanaikaista rasismia.

Mutta kävisikö selitykseksi sitten väestönkasvua ylläpitävä kansainvälinen kehitysapu? Sen suomalainen osahan on tullut tunnetuksi mm. korruptiosta ja yli 10 000 euron hintaisista huusseistaan, mutta mitä muuta sillä tehdään.

Se selviää ulkoministeriön nettisivulta, jonka avattuani hätkähdin. UM:n mukaan Sambia on nimittäin "poliittisesti vakaa ja turvallinen maa, jonka talous kasvaa nopeasti. Maa pyrkii keskituloisten maiden joukkoon vuoteen 2030 mennessä."

Olen havaitsevinani jonkinlaisen ristiriidan HS:n juttusarjan ja ulkoministeriön näkemyksissä. Sen hämmentämänä päätin turvautua nettitietosanakirjan tarjontaan.

Wikipedian mukaan "Sambia kuuluu maailman köyhimpiin valtioihin. Sen kehityksen suurimpana jarruna ovat laajalle levinneet HIV-tartunnat ja AIDS. Myönteisempää kehitystä on kuitenkin peruskoulutuksessa. Myös köyhyys on vähenemässä, vaikka hitaasti."

Huomasin myös, että Wikipedian mukaan Sambian väestönkasvu on 1,63 prosenttia vuodessa. Luku on toki suuri, mutta kalpenee esimerkiksi Zimbabwen (4,36%), Etelä-Sudanin (3,92%), Burundin (3,46%), Nigerin (3,28%, Ugandan (3,24%), Togon (2,762%), Mosambik (2,7%), Ruandan (2,7%), Etiopian (2,6%), Liberian (2,52%), Kongon demokraattisen tasavallan (2,5%), Nigerian (2,47%), Eritrean (2,2%), Ghanan (2,19), Norsunluurannikon (2,03%), Kamerunin (2,028%), Kongon tasavallan (1,94%) ja Somalian (1,75%) rinnalla. Katsomistani Afrikan maista vain Namibian (0,67%) ja Etelä-Afrikan (-0,45%) väestönkasvu oli hitaampaa kuin Sambiassa, joka HS:n mukaan on siis yksi kuudesta Afrikan maasta, jonka väestö yli viisinkertaistuu vuoteen 2100 mennessä.

Ihan kuin tässäkin olisi jonkinlainen ristiriita HS:n juttusarjan antaman kuvan kanssa? Kumpi on oikeassa: Wikipedia vai HS?

En tiedä, mutta ehkä ei kumpikaan, mikäli jälkimmäisen arvio perustuu siihen, että HIV poistuu Sambiasta yhtä nopeasti kuin se sinne aikanaan ilmaantuikin. Se ei tietenkään ole afrikkalaisessa kulttuuris... eikun hmmmh... ryökäleen uusrasismi...uudestaan...

Se ei ole jostain tuntemattomasta syystä mahdollista ilman, että länsimaiden tuella maahan saadaan toimiva HIV-terveydenhoito ja ilmaiset lääkkeet. Jos niin käy, on syynä Sambian väestön viisinkertaistumiseen vuoteen 2100 mennessä länsimaiden tarjoama kehitysapu, tarkemmin sanottuna maahan viety/vietävä tehokas terveydenhoito.

Palataan siis takaisin ulkoministeriömme nettisivuun. Sieltä selviää, että tuemme Sambiaa seuraavasti.

Yksityissektoria kehitämme usealla ohjelmalla. Uuteen yksityissektorin kehitysohjelmaan käytämme 9 miljoonaa euroa vuosina 2017-2021. Vihreät työpaikat –ohjelmaan sijoitamme 8,5 miljoonaa euroa vuosina 2014–2018. Yhteistyöhön kansallisen eläkelaitoksen kanssa annamme miljoona euroa vuosina 2018–2020. Paikallista yhteistyötä tuemme 0,9 miljoonalla eurolla.

Kehitämme myös demokraattisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa monin tavoin. Sosiaaliturvaohjelman puitteissa siirrämme Sambiaan suomalaisten rahoja 9,6 miljoonaa euroa vuosina 2016–2018. Annamme myös kansalaisjärjestötukea (Suomen pelastakaa lapset -järjestön kautta) sosiaaliturvaan, vaikka summaa sen enempää kuin vuosiakaan ei mainita. Mistähän syystä?

Lisäksi Metsä- ja luonnonvaraohjelmalle irtoaa 4,4 miljoonaa euroa vuosina 2015–2018 ja ympäristöalan kansalaisjärjestöjen rahastolle 4,6 miljoonaa euroa vuosina 2015– 2019. Isoja rahasummia nekin.

Kaikki edellä kirjoittamani sai minut pohtimaan - jälleen kerran - kehitysavun mielekkyyttä ja roolia maailman hädän keskellä. Onko se lopultakaan eduksi vai haitaksi. Ja jos on, niin kummalle: maailman hädälle vai ihmisten hyvinvoinnille?

Varmaa on kuitenkin, että kehitysapuklusterista leipänsä saavat tienaavat sillä. Näin siitä riippumatta ovatko he kansalaisuudeltaan suomalaisia tai vastaanottajamaalaisia. Tästä ei voi vetää muuta johtopäätöstä, kuin että kehitysavusta on kuin onkin hyötyä. Ainakin joillekin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekka Haavisto, väestösopimus ja realismi
Leila Omar koko mustan Afrikan esikuvaksi!
Miksi afgaanien lisääntymisterveyttä tuetaan verovaroista?

Kenen tauti hoidetaan?

Kun AIDS tuli Suomeen, siitä riitti monenlaista juttua. Vääräleuat arvelivat lyhenteen tulevan sanoista Aina Ilman DaamiSeuraa. Tai kyselivät mitä yhteistä on omistusasunnolla Jakomäessä ja AIDSilla? No, kummastakaan ei pääse koskaan eroon.

Vääräleukojen puheet osoittautuivat kuitenkin virheellisiksi. Hyvin pianhan meille kerrottiin, että AIDSin voi saada myös heteroseksistä. Ja nyt AIDS on myös onnistuttu parantamaan ensimmäistä kertaa. Iltalehden mukaan tämä tapahtui kantasoluhoidolla, jonka avulla potilaalle siirrettiin soluja sellaisesta henkilöstä, jolla on luontainen resistenssi virukselle.

Valitettavasti hoito ei ole halpa. Näin tämäkin lääketieteen edistysaskel tarjoaa huikean tieteellisen menestyksen lisäksi uuden haasteen länsimaiselle terveydenhuollolle: kuka päättää siitä kuinka paljon yhteisiä varoja käytetään terveydenhuoltoon? Ja minkä tautien hoitoon ne käytetään? Ja keiden taudit hoidetaan?

Parannetaanko kolmekymmpinen AIDS-potilas? Vai ehkä ketjupolttava viisikymppinen keuhosyöpäpotilas? Vai liikalihava diabeetikko? Vai sijoitetaanko rahat sittenkin 80-vuotiaan aivoinfarktipotilaan hoitoon? Vai laitetaanko rahaa enemmän astmapotilaiden kohtuuttomasti nousevien lääkekulujen korvaamiseen? Tai kenties tylsästi vain terveyskeskusten yleislääkärien määrän lisäämiseen, jotta jonot lyhenisivät?

Käytännössähän tilanne on sellainen, että tieteellinen tutkimus tuo mahdolliseksi yhä useamman aiemmin tappavan taudin hoitamisen. Yhteiset verovarat eivät enää edes Suomessa riitä kaikkien sellaisten tautien parantamiseen, joihin hoitokeino olisi periaatteessa olemassa.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Asia kuuluisi siis poliitikoille. Se on kuitenkin ikävä asia, joten poliitikot eivät ole tehneet riittävästi terveydenhuoltoa sitovia päätöksiä. Niinpä niitä tekevät kunnissa toimivat lääkärit, jotka kukin omalla tavallaan ratkaisevat asian. Yhdessä kunnassa hoidetaan yhdenlainen potilas, toisessa kunnassa taas ei. Lääkärin päätöksiä rajaa käytössä oleva budjetti.

Niin valtion kuin kuntienkin budjeteista taas tiedämme, ettei niihin ole tulossa lisäyksiä mihinkään asiaan. Suomella on vakava velkaongelma, ja vielä pitäisi Etelä-Euroopan maatkin pelastaa. Tarvitaan siis aito poliittinen keskustelu siitä, millä periaatteilla meillä hoidetaan sairaita. Ja sitten kun on luotu periaatteet, voi julkinen terveydenhuolto keskittyä täyttämään ne.

Rikkaammat ostakoon sitten lisätarpeisiinsa hoidon vapailta markkinoilta - markkinahintaan ja ilman Kelan korvauksia.  Ei yhteiskunnasta tällä tavalla oikeudenmukainen tule, mutta ehkä hiukkasen nykyistä läpinäkyvämpi ja ehkä myös alueellisesti tasa-arvoisempi. Ja käytännön lääkärintyötä tekevälle hiukkasen stressittömämpi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Liikunta pidentää ikää!
Valtion tehtävät
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä?