Kehitysmaalaista ajattelua

Rokotekielteisyys on koronapandemian aikana saanut jonkin verran näkyvyyttä medioissa. Samoin sen vastaiset toimet, kuten Itävallan päätös pakottaa ihmisiä ottamaan rokotteita. Myös Suomessa on väläytetty rokotepakkoa, mutta se ei ole ainakaan vielä saanut edes asiantuntijoiden puoltoa, enkä myöskään minä kannata tässä asiassa pakkokeinoja. 

Rokotekielteisiä kommentteja on nähty useita kertoja myös tämän blogin keskusteluosiossa (esimerkki ja toinen). Tämä on luonnollisesti hiukan outoa tosiasioihin perustuvaan päätöksentekoon pyrkivässä länsimaassa, mutta taustalla lienee laajempi ilmiö eli viime aikoina voimistunut ajatustapa, jota tämän aamun mielipidekirjoittaja kuvasi näin: "nykypäivälle tyypilliseen kriittisyyteen liittyy usein myös tapa käyttää latautuneita käsitteitä, raflaavia yleistyksiä sekä erinäisiä kriittisiksi miellettyjä taustateorioita, joiden mukaan lähes kaikki asiat tiedosta ja totuudesta lähtien ovat vain sosiaalisia konstruktioita vailla mitään universaalimpaa ulottuvuutta".

* * *

Tätä taustaa vastaan oli mielenkiintoista lukea Nature-lehdestä artikkeli, jossa kerrottiin kehitysmaalaisten koronarokotteisiin kohdistuvasta kielteisyydestä. Niihin liittyenhän päiviteltiin pitkään länsimaiden itsekkyyttä, kun ne mieluummin rokottivat omia kansalaisiaan moneen kertaan sen sijaan, että olisivat toimittaneet kehitysmaille rokotteita. 

Nyt tuosta länsimaiden "synnistä" on kuitenkin päästy eroon ja rokotteita on artikkelin mukaan jaossa riittävästi myös kehitysmaissa. Mutta vastoin odotuksia ne eivät kelpaa siellä sitäkään vähää kuin länsimaissa. Sen seurauksena vain 64 prosenttia Afrikkaan toimitetuista rokotteista on saatu käytetyksi. 

Omikron-muunnoksesta aikanaan ilmoittaneessa Etelä-Afrikassa rokotusvauhti on pudonnut neljännekseen sitä, mitä se oli syyskuussa. Näin siitä huolimatta, että väestöstä vain 44 prosenttia on rokotettu edes yhteen kertaan. 

Kongossa rokotteet eivät käy kaupaksi oikein muille kuin niille, jotka haluavat lentää jonnekin. Eikä ongelmana ole rokotteiden saatavuus vaan niihin kohdistuva epäluottamus.

Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus, sillä jo silloin kun rokotteet tulivat saataville, oli niihin suhtautuminen kehitysmaissa kielteisempää kuin länsimaissa. Sen jälkeen tilanne on mennyt entistä heikommaksi, ja esimerkiksi 43 prosenttia libanonilaisista ei aio missään tapauksessa rokotuttaa itseään. Papua-Uusi-Guineassa taas peräti 80 prosenttia ei aio ottaa rokotetta tai ole harkinnut asiaa. Niinpä sikäläisestä väestöstä vain kolme prosenttia on rokotettu.

Kehitysmaalaisten kriittisyyteen on monin paikoin johtanut se, että paikalliset terveydenhuoltojärjestelmät ovat usein niin tehottomia, että rokotteet ovat lähellä vanhentumista ennen kuin ne ovat ihmisten saatavilla. Eikä asiaa ole ainakaan parantanut se, että osa kehitysmaihin viedyistä rokotteista on ollut länsimaiden ylijäämätavaraa, jonka viimeinen käyttöpäivä on jo senkin takia lähellä.

Toisaalta rokotteiden nopea kehittäminen on aiheuttanut pelkoa niiden turvallisuudesta. Samoin niiden käyttöön liittyvien ohjeistuksien muutokset ovat lisänneet epäilyjä. 

Myös kehitysmaissa yleinen epäluulo hallituksia kohtaan aiheuttaa haluttomuutta ottaa rokotteita. Toisaalta siellä, missä luotetaan yleisesti lääketieteen tutkijoihin ja asiantuntijoihin, on suhtautuminen rokotteisiin myötämielisempää.

Eikä kehitysmaissakaan voi väheksyä sen länsimaista lähtöisin olevan disinformaatiotulvan virtaa, joka liittyy rokotteisiin. Se on monin paikoin jopa syrjäyttänyt tieteeseen perustuvan tiedon, kuten kehitysmaissa usein muutenkin. 

Kongossa on myös paikallisia syitä. Esimerkiksi jatkuvat sodat ja Ebola-epidemiat ovat aiheuttaneet epäluottamusta sekä paikalliseen poliittiseen johtoon että länsimaisiin tuotteisiin. Mikä pahinta, koronarokotteeseen liittyvä kielteisyys on monin paikoin siirtynyt myös muihin rokotuksiin. 

Tansaniassa taas on levinnyt ajatus, että ellei virus ole vielä tarttunut, ei se sitten varmaan enää tartukaan. Eikä rokotukselle siten ole enää tarvetta. 

Naturen kirjoituksessa todettiin lopuksi, ettei kehitysmaalaisten rokotekielteisyys ole kovin vahvaa. Esimerkiksi kolmannes rokotteita välttelevistä eteläafrikkalaisista olisi valmis kuitenkin ottamaan sellaisen, mikäli sitä ilman ei pääsisi kansainväliselle matkalle.  

Siksi rokotuskattavuutta voitaisiin nostaa yksinkertaisesti viemällä rokotuksesta kertovia asiantuntijoita ihmisten pariin sen sijaan, että käytetään rahaa massamedian informaatiokampanjoihin. Tämä on aikanaan toiminut hyvin AIDS:in osalta. 

Lisäksi terveydenhuollon pariin muiden syiden - esimerkiksi tuberkuloositarkastukset tai AIDS-lääkitykset - takia hakeutuneille kannattaisi tarjota rokotusmahdollisuutta. Näin toimien rokotuksen ottamisesta ei aiheutuisi näille ihmisille ylimääräistä lisävaivaa. 

* * *

Ajattelin ensin, että teen edellä olevasta omia johtopäätöksiäni, mutta päätin lopulta poistaa jo kirjoittamani ja jättää tämän kirjoituksen johtopäätösten tekemisen arvoisan lukijani tehtäviksi. Toivotan siten teille - arvoisat lukijani - mielenkiintoisia ajatuksia täksi pyhäpäiväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Omikronin alhaiselle virulenssille löytyi syy
Kieltolain opetus vaikuttaa koronapakkoon
Niin makaa kuin petaa - myös Intiassa